Mäyränpoikanen on avuton rääpäle, mutta emo puolustaa sitä – ”Tiedän, että mäyrä on tappanut saksanpaimenkoiran”
Mäyränpoikasella on hyvät eväät kasvaa aikuiseksi Nuuksion kansallispuistossa. Vierailimme mäyrälinnalla, jonka maanalaiseen luolastoon johtaa 14 suuaukkoa. Mäyriä on sen uumenissa ehkä useitakin sukupolvia.
Pitkäkarvainen saksanseisoja Peppi tempoo kohti maassa ammottavaa onkaloa. Sitten se jämähtää seisomaan, katse ja kuono tiiviisti kohti syvyyksiä. Metsästyskoiran pitäisi kulkea pää ylhäällä ja havainnoida ympäristöään esimerkiksi riistalintujen varalta. Nyt onkalosta nouseva haju vie Pepin huomion.
Haju on mäyrän. Olemme tulleet Nuuksion kansallispuistossa sijaitsevalle mäyrän pesälle.
Näätäeläimet ovat kaivaneet pesänsä hiekkaiseen rinteeseen. Eikä se ole pieni pesäkolo. Kyseessä on oikea mäyrälinna.
Muutaman aarin eli reilun puolikkaan jääkiekkokaukalon kokoiselta alueelta löytyy peräti 14 suuaukkoa, jotka johtavat maanalaiseen käytäväverkostoon. Yleensä pesäaukkoja on enintään kymmenen.
– Tuolla on takuulla asukkaita, päättelee Pepin omistaja Veli-Matti Väänänen koiransa käytöksestä.
Väänänen on Helsingin yliopiston metsätieteiden yliopistonlehtori. Hän on tutkinut riistaeläimiä, jollainen mäyräkin Suomessa on. Erityisesti mäyriin keskittyvää tutkimusta Väänänen ei ole tehnyt, mutta on törmännyt niihin muissa yhteyksissä.
Esimerkiksi lintujen koepesätutkimuksissa mäyrä on välillä tallentunut riistakamerakuvaan, kun se on varastanut munat pesästä.
Väänäsellä on tiedossaan kaksi mäyrän pesäpaikkaa Nuuksiossa. Hän sanoo, että pesiä on kansallispuistossa varmasti enemmänkin. Niitä ei kuitenkaan ole helppo huomata.
Vaikka tämä pesä on tolkuttoman kokoinen, sen ohi voisi hyvin kävellä kiinnittämättä onkaloihin mitään huomiota.
Väänänen on varma, että jalkojemme alla levittäytyvässä pesässä on tuore mäyräperhe. Koska mennään toukokuun puoliväliä, luolastossa saattaa köllötellä maalis-huhtikuussa syntyneiden pienpoikasten ja niiden vanhempien lisäksi muita aikuisia mäyriä ja edellisten vuosien poikasia.
Tuntuu tunkeilevalta kävellä pesän katolla. Emme kai häiritse mäyriä?
Väänänen vakuuttaa, että siitä ei ole huolta. Mäyrät eivät kuulemma esimerkiksi hylkää pesäänsä, kuten jotkut linnut voivat tehdä häirittynä.
Poikueessa on yhdestä viiteen pikkumäyrää. Ne viettävät nyt elämänsä ensimmäisiä viikkoja talviunilta heränneen emonsa hoivassa.
Kun kesän varhaisimmat hyttyset inisevät ja käki kukkuu Nuuksion metsissä, hetki alkaa olla käsillä: kohta tämän kevään poikaset kömpivät ensimmäistä kertaa pesän ulkopuolelle.
Meidän läsnäollessamme ja näin päiväsaikaan sitä ei varmasti tapahdu, mutta jos tapahtuisi, jalat pitäisi ottaa alle nopeasti. Vaikka Väänänen ei ole kuullut, että mäyrä olisi hyökännyt ihmisen kimppuun, poikasiaan se voisi puolustaa ihmistäkin vastaan.
Mäyrät parittelevat yleensä keväällä. Niillä on niin sanottu viivästynyt sikiönkehitys. Sellainen on muillakin pohjoisen näätäeläimillä ja talviunta nukkuvilla nisäkkäillä, kuten karhulla.
Se tarkoittaa, että hedelmöittynyt munasolu ei ala heti kehittyä, vaan jää ikään kuin kellumaan kohtuun. Sikiönkehitys alkaa seuraavana talvena mäyrän nukkuessa.
– Se on itse asiassa aika nerokas systeemi. Näin emo saa hoitaa vastasyntyneitä poikasia talvipesässä, Väänänen toteaa.
Mäyrä on syntyessään pieni, vain 75–130-grammainen, ja sokea. Poikasen vaaleanpunainen iho on vaaleanharmaan, silkkisen karvan peitossa.
Moni ei ole nähnyt vastasyntynyttä mäyränpoikasta, ei myöskään Väänänen.
– Mutta aika moni on nähnyt koiranpennun.
Sellainen otus mäyränpoikanen on, aluksi hento ja avuton, täysin emonsa varassa. Koirilla silmät aukeavat noin kahden viikon iässä. Siitä voi ehkä päätellä myös mäyrien silmien avautumisen, vaikka tarkkaa tietoa ei ole.
Nisäkkäistä esimerkiksi hirvieläinten vasat syntyvät valmiiksi näkevinä.
Päävastuu poikasten hoitamisesta on naaraalla. Urosmäyräkin saattaa joskus tuurata, kun emon on haettava syötävää.
– Ne eivät ehkä ole yhtä moderneja kuin ihmiset, jotka jakavat vastuuta. Emo imettää ja hoitaa koko pienpoikasajan.
Katse hakee vaistomaisesti puiden lomasta jotain mustavalkeaa, vaikka Väänänen on jo etukäteen sanonut, ettemme tule näkemään mäyrää päiväretkellämme.
Oikeastaan vain mäyrän pää on mustavalkoinen. Raidallinen naamakuvio on sen tärkein tunnusmerkki. Selän ja kylkien karvat näyttävät harmailta, mutta ovat kärjestään ja tyvestään vaaleita.
Ihminen on aikoinaan valmistanut niistä partasuteja.
Kun poikanen tulee ulos tästä pesäluolasta, se on jo aikuisen mäyrän värinen.
Pesän ulkopuolella pikkumäyrää odottaa alkukesän metsä täynnä ääniä ja elämää. Nytkin talitiainen säksättää varoitusääntään ja lokin huuto leikkaa taivasta metsän yllä.
Kesän alku on hyvä hetki tutustua maailmaan, sillä virikkeitä ja ravintoa on tarjolla.
Tosin tänä vuonna toukokuu on ollut rutikuiva. Se vaikuttaa suoraan mäyrän tärkeimmän ravinnon, kuten lierojen, kotiloiden ja sammakoiden esiintymiseen.
– Jos olisi satanut, lieroja voisi luikerrella tuossa pesäkummulla, Väänänen toteaa.
Hän on istahtanut levähtämään kaatuneen puunrungon päälle. Mäyrä voisi tonkia sellaisistakin toukkia ja muita selkärangattomia, mutta nyt kantojen ja lahopuiden sisuksissa ei lähemmälläkään tarkkailulla näy liikettä.
Oli kuivaa tai ei, mäyränpoikasen on valmistauduttava itsenäiseen elämään. Se telmii ja leikkii pesän tuntumassa muiden poikasten kanssa.
Toinen vanhemmista valvoo leikkiä ja on valmis puolustamaan poikasiaan tarpeen vaatiessa.
Emot myös opettavat jälkikasvulleen metsässä tarvittavia taitoja, kuten ravinnonhankintaa.
Mäyrän näkö ei koskaan kehity kummoiseksi, mutta sillä on tarkka kuulo- ja hajuaisti. Niiden turvin hämäräaktiivinen eläin etsii syötävää ja tarkkailee ympäristöään vaarojen varalta.
Poikasen on myös opittava käyttämään mäyrien käymälää. Kyllä, niillä on vessa – tai useita. Ne sijaitsevat pesän lähiympäristössä, yleensä parinsadan metrin säteellä. Täälläkään käymäläpaikkaa ei tarvitse etsiä kauaa.
Pienehkö kasa kuivuneita ulosteita löytyy noin 50 metrin päästä lähimmästä pesäaukosta. Väänänen kertoo, että toisen hänen tietämänsä pesän huussissa jätöksiä on pari, kolme sangollista enemmän.
Ulosteet ja mäyrän anaalirauhasten haju merkkaavat eläinten reviirin.
– Haju kertoo muille mäyrille, että pesä on asuttu eikä niitä kaivata tänne.
Hotelli helpotukset kertovat myös mäyrien siisteydestä. Niille on tärkeää pitää pesänsä ja sen ympäristö puhtaana.
Esimerkiksi ketun pesältä saattaa löytyä kaikenlaisia raatoja, vaikka tunkiolle heitetty kana.
Mäyrät sen sijaan jopa vaihtavat lakanoita. Sen ne ovat tehneet täällä tänäkin keväänä. Yhden onkalon viereen on kasattu sammalta ja heinää. Vanhat pehmikkeet on kannettu ulos ja uudet viety sisään.
Mäyrä kerää pesätarvikkeet syliinsä etukäpälien ja leuan väliin. Sitten se vetää ne peruuttamalla sisään.
Hei, ei mennä sinne! Siinä voit olla, muttei yhtään edemmäs, Väänänen komentaa Peppiä, joka pyrkii jälleen kohti pesäkoloa.
Onkalo on niin iso, että ihminen sopisi hyvin ryömimään sisään.
Suuaukolta lähtee selkeä polku metsään. Mäyrien polku, sanoo Väänänen.
Ne tallustavat samoja reittejä liikkuessaan reviirillään. Elinpiiri voi Väänäsen mukaan olla neliökilometrinkin kokoinen, riippuen ravintotilanteesta.
Pesälle johtavan polun varrella näemme varman merkin asukkaiden läsnäolosta: mäyrän valkeaa karvaa on tarttunut kulkureitin yllä riippuvaan risuun.
Kun mäyränuorukainen on oppinut hankkimaan sapuskansa, siitä on tullut opportunisti. Se siis syö sitä, mitä on tarjolla. Mäyrälle maistuvat lierojen ja muiden pieneliöiden lisäksi monet kasvit, marjat, raadot ja vaikkapa lentokyvyttömät linnunpoikaset. Se lyllertää pitkin metsää kuono maata viistäen ja poimii suuhunsa, mitä vastaan tulee.
Kun kosteus ajaa kastemadot maan pinnalle, mäyrä voi hotkia niitä sadoittain muutamassa tunnissa.
Monipuolinen ruokavalio näkyy eläimen vahvassa purukalustossa, jossa poskihampaat ovat tasapintaiset. Vähän kuin ihmisellä.
– Ne eivät leikkaa, vaan murskaavat. Esimerkiksi ketun hampaat ovat selkeästi erilaiset, ne leikkaavat äärimmäisen tarkasti.
Vanha tarina kertoo, että mäyrä puree, kunnes kuulee luiden murskaantuvan. Siitä syntyi aikoinaan myytti, joka kehotti tunkemaan saappaanvarsiin hiiliä mäyräjahtiin lähtiessä. Mäyrän uskottiin lopettavan saappaan puremisen, kun hiilet rutisivat.
Marjat ovat mäyrälle erityisen tärkeitä ennen talvea. Jos mustikoita ja puolukoita on paljon, eläimet ovat todella lihavia vetäytyessään unille. Jos taas on ollut kuivaa, kuten tänä vuonna alkukesästä, marjoja ei välttämättä ole. Silloin mäyrälle voi tulla ongelmia.
Kuivassa metsässä on vähän selkärangattomia, eikä linnunpoikasiakaan enää syksyllä ole tarjolla. Mäyrä, joka ei onnistu keräämään tarpeeksi rasvavarantoja, voi nääntyä talven aikana pesäänsä.
Odottavan naaraan vararavinnon täytyy riittää sen itsensä lisäksi sikiönkehitykseen ja kevään imetysaikaan.
Varhaiskeväällä syntyneellä poikasella on monta kuukautta aikaa kerätä omat rasvavarantonsa seuraavaa talvea varten. Noin puolet poikasista kuolee silti ensimmäisenä kesänään.
Nuuksion suojellussa kansallispuistossa mäyränpoikasella on hyvät mahdollisuudet kasvaa ja kehittyä aikuiseksi mäyräksi. Vanha ja varjoisa, kuusi- valtainen sekametsä tarjoaa suojaa.
– Ei paljon parempaa paikkaa voisi olla. Ehkä tämä on vähän karun puoleista, Väänänen luonnehtii.
Ilmatieteen laitoksen mukaan Nuuksion ylänkö on tavallisesti Suomen sateisinta aluetta. Sapuskaakin siis yleensä löytyy.
Pesäpaikka hiekkarinteessä on ihanteellinen. Sitä on helppo kaivaa, eikä pesän sisälle pääse paljoa vettä.
– Tasamaalla sulamisvedet hulahtaisivat suoraan koloihin.
Pesäonkalot voivat ylettyä kolmeen metriin, jopa syvemmällekin. Maan alla on talvellakin tasaisesti plusasteita, eikä siellä köllöttelevillä mäyrillä yleensä ole hädän päivää.
Luolaverkoston ylempiin kerroksiin saattaa pesiytyä alivuokralaisiksi esi- merkiksi supikoiria. Niiden on otettava keväällä ajoissa hatkat, jotteivat joudu nokitusten mäyrän kanssa.
Mäyrä voi löytää pesäpaikan myös ihmisasutuksen tuntumasta. Niitä pesii Suomessakin usein talojen ja ulkorakennusten alla.
Väänänen kertoo kuuntelevansa usein Ylen Luontoiltaa, jonne ihmiset soittavat ja kysyvät, mitä pihapiiriin tulleille mäyrille pitäisi tehdä.
– Ei niille mitään tarvitse tehdä, jos eivät ole haitaksi.
Toki ne saattavat herkutella puutarhan omenoilla ja marjapensaiden antimilla.
Brittein saarilla mäyrät elävät usean sukupolven muodostamissa klaaneissa. Väänäsen mukaan suuret yhdyskunnat mahdollistaa tuottava elinympäristö. Mäyrät pärjäävät parhaiten rehevillä niityillä, pelloilla, lehdoissa ja järvien rannoilla, joista ne löytävät yllin kyllin ruokaa. Esimerkiksi Nuuksiossa sellaisia paikkoja ei juuri ole tarjolla.
– Täällä yksi reviiri ei elätä yhtä paljon mäyriä, Väänänen sanoo.
Siksi nuori mäyrä joutuu jossain vaiheessa lähtemään pesästään. Sen on etsittävä oma elinpiirinsä ja kaivettava omat pesäkolonsa.
Ensimmäisenä lähtöpassit kommuunista saavat yleensä ylivuotiset poikaset eli ne, jotka viettävät pesässä toista kesäänsä.
Kun mäyrä on omillaan, se on uusien kokemusten äärellä ja saattaa joutua myös vaaraan. Liikenne on mäyrälle Suomessa suurin uhka.
– Auton alle jääneitä mäyriä näkee silloin tällöin esimerkiksi Lahden moottoritiellä.
Väänäsen mukaan ne ovat nimenomaan nuoria yksilöitä, jotka ovat lähteneet etsimään omaa reviiriään.
Kerran Väänänenkin törmäsi autollaan mäyrään. Eläin jäi makaamaan tielle, Väänänen ajoi sadan metrin päähän ja pysäytti autonsa mennäkseen hakemaan kuolleen mäyrän pois tieltä.
– Kun nousin autosta, mäyrä oli poissa. Se oli varmaan hetken tajuttomana. Luulen että sille kävi sillä kertaa hyvin, ja ehkä se oppikin jotain.
Nuuksion mäyrien henkeä ei moni vaara uhkaa. Liikenne on niin vähäistä ja ajonopeudet hitaita, että Väänänen ei usko mäyrien jäävän kansallispuiston teillä autojen alle. Ihmisen lisäksi susi on mäyrän ainoa merkittävä vihollinen.
– Niitä liikkuu näillä seuduilla niin vähän, ettei sillä ole mäyrälle käytännön merkitystä.
Luonnonvaraisena eläimenä mäyrää ei saa kansallispuiston alueella metsästääkään. Koko maassa mäyriä metsästetään vuosittain joitakin tuhansia.
Väänänen ei ole metsästänyt mäyrää eikä usko, että moni koiran kanssa metsästävä edes haluaa ottaa riskiä.
– Tiedän, että itseään puolustanut mäyrä on tappanut saksanpaimenkoiran.
Vaikka lierojen ja sammakoiden hengiltä ottaminen ei juuri taistelua vaadi, mäyrä on todellakin hyvin vahva eläin. Sillä on tanakka olemus ja voimakkaat raajat. Isoimmat yksilöt voivat painaa 17 kiloa. Mäyrästä tulee täysikasvuinen jo elämänsä toisen kesän lopulla. Monen villin nisäkkään tavoin sen kehitys on paljon nopeampaa kuin esimerkiksi ihmisellä.
Väänänen muistelee yliopiston projektia, jossa pyydystettiin supikoiria ja loukkuihin jäi välillä myös mäyriä. Ne tietenkin vapautettiin.
– Loukkuun joutunut mäyrä voi tulla saranapuolelta ulos ja särkeä loukun.
Käpälien voimasta kertovat myös kaivuutyön jäljet. Jokaisen 14 pesäonkalon ympärillä on pari kuutiota irtomaata. Kolojen ympärillä kasvavien puiden juuret ovat hiekan peitossa.
Mäyrät ovat kaivaneet yhteensä vähintään ison kuorma-autollisen verran maata. Kivet ja oksat eivät selvästikään ole otukselle este, vaan se on raivannut nekin tieltään.
Aikamoinen kaivuutyöläinen.
Palaamme kuvaajan kanssa pesälle viikkoa myöhemmin. Iltahämärässä. Veli-Matti Väänänen nimittäin sanoi, että jos mäyrän haluaa nähdä, paras hetki olisi auringonlaskun aikaan. Väänänen neuvoi, että väijyyn kannattaa mennä ylärinteeseen ja tuulen alapuolelle, jotta tarkkavainuiset eläimet eivät haista ihmistä.
Joka yö mäyrät joka tapauksessa tulevat ulos linnastaan.
Olemme passissa sovitusti puoli yhdentoista aikaan, kun alkukesän ilta on vielä valoisa.
Edellisellä kerralla tuuli pöläytteli siitepölyä männyistä, jotka hurjaan vauhtiin päässyt kevät oli saanut kukkimaan etuajassa. Nyt ei tuule yhtään.
Hyttysten ininä täyttää ilman.
Asettaudumme ensin alarinteeseen, josta on suora näköyhteys pesälle. Nopeasti tulee olo, että myös me olemme liian näkyvillä.
Päätämme siirtyä ylärinteen puolelle, josta joudumme hetken haeskelemaan otollista kuvauspaikkaa. Onneksi muistamme, minkä onkalon äärellä Peppi seisoi.
Käki kukkuu. Kehrääjä käynnistää moottorinsa ja tasainen surina käy kesäyössä. Näillä linnuilla munintakausi saattaa olla vasta edessä.
Välillä yli lentävien lentokoneiden humina rikkoo erämaisen illuusion.
Odotamme vaitonaisina. Aurinko painuu puiden lomasta mailleen.
Metsä hiljenee hetkeksi. Kuuloaisti tuntuu terävöityvän kuin puolisokealla mäyrällä. Jokainen takin kahahdus kuulostaa omaan korvaan liian kovalta.
Sen sijaan näköaisti elää omaa elämäänsä kesäyön hämärässä.
Luulen näkeväni kiiluvan silmän pesäkolon tienoilla. Sielläkö se nyt on?
Tajuan, etteivät mäyrän pienet silmät taida juuri kiilua, varsinkaan kun niihin ei kohdistu valoa mistään.
Istumme aloillamme pari tuntia, mutta pesäkummulla on hiljaista. On hyväksyttävä, että villiä luontoa ei voi pakottaa. Siellä mäyränpoikanen sisaruksineen silti on, turvassa muutaman metrin syvyydessä. Ehkä sen mustavalkea kuono pilkistää kolosta pian sen jälkeen, kun olemme lähteneet.
Artikkelissa on käytetty lähteenä Anders Bjärvallin ja Staffan Ullströmin teosta Suomen nisäkkäät (2016), Torkel ja Elisabeth Hagströmin sekä Bo Lundwallin teosta Suuri Pohjolan nisäkäskirja (2011) sekä luontoportti.com-verkkosivustoa.
Talviuneksiva näätäeläin
- Mäyrä on ahman jälkeen Suomen toiseksi suurin näätäeläin (pituus 67–90 cm, uroksen paino 9–17 kg, naaraan paino 6–14 kg).
- Se on ainoa talviunta nukkuva näätäeläin. Suomessa mäyrä nukkuu katkonaista unta loka-marraskuusta huhtikuuhun.
- Mäyrä elää 6–7-vuotiaaksi, harvoin yli 10-vuotiaaksi. Saavuttaa sukukypsyyden noin vuoden iässä.
- Mäyrä on hämäräaktiivinen yöeläin. Se liikkuu hitaasti etsiessään ruokaa, mutta voi pinkaista lyhyeen juoksuun pelästyessään. Pystyy myös kiipeämään. Ääntelee monipuolisesti muun muassa haukkumalla ja murisemalla.
- Pesäluolat voivat olla kymmeniä tai satojakin vuosia vanhoja. Mäyrät asuttavat niitä jopa kymmenien yksilöiden yhdyskuntina.
- Mäyrää tavataan koko Suomessa pohjoista Lappia lukuun ottamatta. Se on luokiteltu elinvoimaiseksi lajiksi.
