Texas yllättää – karjapaimenten kotiseudulta löytyy myös nykytaidetta, jazzbaareja ja trendikkäitä kaupunginosia

Tukka pyörii päässä kuin se olisi joutunut huvipuiston karuselliin. Reunion Towerin näköalatasanteella viimeistään huomaa, että Dallas on todella tuulinen paikka.

Tilastojen mukaan tämä on Yhdysvaltain viidenneksi tuulisin kaupunki, ja jopa lempinimellä ”windy city” siunattu Chicago on seitsemän sijaa alempana. Vieressä seisovat ihmiset pitävät puhelimistaan kaksin käsin kiinni, kun he yrittävät ottaa kuvia pilvenpiirtäjistä.

Täältä 170 metrin korkeudesta näkee myös syyn tuulisuuteen: maasto on tasaista. Dallas ja Texas ovat osa Yhdysvaltojen keskiosien suuria tasankoja (Great Plains), joilla sijaitsee Tornado Alley eli tornadokuja. Tänään tuuli ei onneksi aiheuta vahinkoa, ellei lasketa pilalle menneitä kampauksia.

Yli seitsemän miljoonan asukkaan metropolialue levittäytyy ympärillämme, ja toisella puolella tornia on mykistävä monitasoliittymä. Sen monikaistaiset betonirampit luikertelevat sikin sokin kuin spagetit kattilassa. Autojen virta on katkeamaton. Texasissa kaikki on suurta, mutta ensivaikutelma on myös hieman kolho. Löytyykö täältä mitään inhimillisesti koskettavaa?

Kyllä löytyy.

Texasissa kaikki on suurta, myös moottoritiet ja niiden monitasoliittymät.

Dallasin pilvenpiirtäjät ovat mahtipontinen näky auringonlaskun aikaan.

Kylmät väreet iskevät heti Sixth Floor Museumin aulassa. Hissien vieressä on suurennos valokuvasta, joka otettiin presidentti John F. Kennedyn Dallasin-vierailulla marraskuussa 1963. Kennedy nojaa avoauton reunaan ja katsoo tien reunoille kerääntynyttä väkijoukkoa leveästi hymyillen.

Puoliso Jacqueline Kennedy istuu hänen vasemmalla puolellaan ja siristää onnellisena silmiään auringon osuessa kasvoihin.

Me tiedämme jo, miten tämä tulee päättymään. Nousemme hissillä talon kuudenteen kerrokseen. Aikoinaan täällä varastoitiin koulukirjoja, mutta vuodesta 1989 lähtien tilassa on toiminut museo, joka kertoo 46-vuotiaana kuolleen Kennedyn elämäntarinan.

Näyttely alkaa Kennedyn lapsuudesta ja nuoruudesta, esitellen samalla 1960-luvun kulttuuria ja poliittista ilmapiiriä. Pian tullaan Dallasin-vierailuun ja tapahtumat alkavat edetä kylmäävää kronologista tahtia kohti väistämätöntä. Näyttelyssä on paikalla olleiden ihmisten ottamia mustavalkokuvia kellonaikoineen. Yhdessä niistä presidentin limusiini kääntyy kello 12:29 Houston Streetille.

Kyydissä ovat myös Texasin kuvernööri John Connally ja hänen puolisonsa Nellie. Tekstin mukaan kuvernöörin vaimo katseli väkijoukkoa ja totesi Kennedylle: ”Herra presidentti, ei voi sanoa, että Texas ei rakastaisi teitä”. ”Ei todellakaan voi”, Kennedy kuulemma vastasi. Ne olivat hänen viimeiset sanansa. Kello 12:30 kuului kaksi laukausta, ja presidentti lyyhistyi vaimonsa syliin.

Näyttelyyn on lavastettu Lee Harvey Oswaldin pahvilaatikoista kasaama piilopaikka, jossa hän väijyi presidentin saattuetta kiväärinsä kanssa. Nyt museovieraat kurkkivat ikkunoista alla olevalle tielle. Siellä näkyy kaksi valkoista X-kirjainta merkkinä paikoista, joissa luodit osuivat Kennedyyn.

Hänen kuolemansa ympärille on kehitelty lukuisia salaliittoteorioita. Kun näkee tapahtumapaikan, mystiikka katoaa. Presidenttiä ammuttiin takaapäin ankealla moottoritien sisäänmenoväylällä, vähän ennen pimeää tunnelia. Paikassa ei ole mitään juhlavaa tai ylevää. Nyt teko vaikuttaa vain raukkamaiselta ja surulliselta.

Salaliittoteoriat esitellään myös näyttelyissä, mutta lopulta kävijälle jää vaikutelma, että Lee Harvey Oswald oli murhan tekijä. Mikä hänen motiivinsa sitten oli, sitä emme luultavasti koskaan saa tietää.

Nyt tarvitaan hieman lohturuokaa.

Dallasin ydinkeskustan katukuvassa on monen aikakauden ja tyylisuunnan rakennuksia.

Ah, mikä tuoksu! Terry Black’s -ravintolan pihalla leijuvat palavan puun ja hitaasti kypsyvän lihan aromit, jotka saavat ruokahalun heräämään. Savustimet hehkuvat ulkokatoksen alla. Eric Mott ja Richard Aguinaga lappaavat lisää puita tulipesään. He kertovat, että ravintola käyttää savustamiseen texasilaista tammea.

”Se on paras puulaji, koska ominaismaku on mieto verrattuna vaikka omena- tai kirsikkapuuhun. Niistä tulee lihaan myös puun aromia”, Mott selittää.

Hän avaa savustimen kyljessä olevan luukun ja esittelee sisällä kypsyvien briskettien eli naudanrintojen rivejä. Briskettiä kutsutaan Texasin kansallisruuaksi ja sen valmistamiseen suhtaudutaan lähes uskonnollisella hartaudella.

Sisällä ravintolassa kymmeniä metrejä pitkä jono kiemurtelee kohti myyntitiskiä. Ensin valitaan lisukkeet. Tarjolla on esimerkiksi coleslaw-salaattia ja mac ’n’ cheeseä. Sitten tilataan liha. Brisketin lisäksi saatavilla on vaikkapa ribsejä eli kylkipaloja.

Lisukkeet ovat kertakäyttöisissä pahvikupeissa ja liha lätkitään koruttomasti tarjottimelle. Ruokailuvälineinä toimivat kertakäyttöiset muovihaarukat ja -veitset. Mutta sen mikä ravintola häviää hienostuneisuudessa, se voittaa maussa. Kuinka mehevää savustettu brisketti voi olla! Pinta on rapea ja sisältä liha on niin mureaa, että se hajoaa suupaloiksi nähdessään muovihaarukan piikit.

Jotkut ovat sitä mieltä, että ruoka on paras syy matkustaa Texasiin. Heitä on helppo uskoa. Barbequen lisäksi reissulla kannattaa tutustua myös texmexiin. Suomessa sillä on huono maine, mutta Texasissa tajuaa, kuinka hyvää oikein tehty texmex on. Maut ovat raikkaita ja raaka-aineet priimaa.

Texasin texmex-ruuissa on mieleenpainuvaa raikkautta ja tulisuutta.

Autotietä pitkin lampsii joukko härkiä, joiden sarvien väli lähentelee kahta metriä. Niiden seassa ratsastaa kolme cowboyta.

Olemme tulleet Fort Worthiin, joka sijaitsee noin 40 minuutin ajomatkan päässä Dallasista ja muodostaa sen kanssa kaksoiskaupungin. Paikan suosituin matkailunähtävyys on historiallinen Stockyardsin alue. 1800-luvun lopulta 1950-luvulle asti täällä pidettiin karjamarkkinoita.

Laakea Texas oli hyvää laidunmaastoa eläimille, ja lihakarja tuotiin tänne myyntiin. Nykyisin Stockyards on nähtävyys kaikille, jotka haluavat aistia entisaikojen villin lännen tunnelmaa. Cowboy-asuihin pukeutuneet karjanhoitajat marssittavat kahdesti päivässä Texas Longhorn -rotuisia härkiä pitkin Exchange Avenue -katua. Sen laidoille on kertynyt tänäänkin runsaasti yleisöä ihmettelemään ja ottamaan kuvia paraatista.

Kadun varren liiketiloissa myydään stetsoneita ja lännenasuja. Ja tietysti täällä on villin lännen saluunoja ja ravintoloita. Ajoittain Stockyards tuntuukin keinotekoiselta teemapuistolta, mutta täällä on myös oikeasti kivoja paikkoja.

Sivukujalla toimivan Paloma Suerte -texmex-ravintolan ulkoterassi on esimerkiksi aivan ihana. Pöydät ovat suuren puun alla, ja oksiin on ripustettu valaisimia sekä värikkäitä koristeita. Tunnelma on kuin puutarhajuhlissa. Myös Hotel Droverin puutarhaterassi on oikea vehreä keidas, jossa palmut heiluvat ja uima-altaan vesi kimaltelee.

Ällistyttävin paikka lienee silti vuodesta 1935 asti toiminut meksikolainen ravintola Joe T. Garcias. Mitättömän julkisivun takaa löytyy tuhat asiakasta vetävä ulkoilmaravintola, joka on suihkulähteineen kuin palatsin puutarha.

Härät ovat löntystäneet kulman taakse ja meidän on nyt aika mennä tutustumaan cowboy-kulttuuriin.

Paloma Suerte -ravintolan ulkoterassi on tunnelmallinen.

Karja-aitauksessa kuuluu kovaääninen pamaus, kun hevosen selässä istuva harmaantunut nainen heilauttaa piiskaansa.

”Emme yleensä kehu itseämme, mutta kun kehumme, teemme sen hyvästä syystä. Me opetimme piiskan käyttämistä Dallas Cowboysin cheerleadereille”, ylpeilee Brenda Tyler, piiskan heiluttaja ja yksi äskeisen paraatin karjapaimenista. Amerikkalaista jalkapalloa pelaavan Dallas Cowboysin cheerleaderit ovat Yhdysvalloissa instituutio, josta on tehty muun muassa kaksi elokuvaa.

Tyler on työskennellyt paraatien karjapaimenena vuodesta 1999. Esityksen jälkeen yleisö voi tulla karja-aitaukselle kyselemään sekä ihmettelemään eläimiä. Pyynnöstä cowboyt näyttävät myös temppuja.

Tylerin kollega Jose Hernandez on sukujuuriltaan meksikolainen ja neljännen sukupolven vaquero, mikä vastaa Yhdysvaltain cowboyta.

Hän ottaa lasson käteensä ja alkaa pyöritellä sitä ilmassa. Paksu köysi pyörii kuin tornado. Sitten Hernandez tekee lasson päähän ison silmukan ja alkaa pyörittää sitä ympärillään hulavanteen lailla. Taidokasta toimintaa.

Viereisessä Live Stock Exchange -rakennuksessa toimii pieni museo, jossa on esillä kaikkea alueeseen liittyvää aina intiaanien nuolenpäistä 1930-luvun lihateollisuuden työntekijöiden mustavalkoisiin ryhmäkuviin.

Naapuritalossa taas järjestetään ympäri vuoden rodeokilpailuja, mutta harmi kyllä ei tänään. Ne eivät ole menneisyyden reliikki vaan oikea urheilukilpailu, jossa kisataan ammattitasolla. Lajissa järjestetään joka vuosi maailmanmestaruuskilpailut, ja huippunimet ansaitsevat uransa aikana miljoonia dollareita.

Fort Worthin karjaparaatin jälkeen härät ohjataan takaisin aitaukseen.

Fort Worthissa käy selväksi, että cowboy-kulttuuri elää yhä. Paikalliset pukeutuvat stetsoneihin ja lännenasuihin kaupungilla käydessään. Jopa Guccin ja Pradan kaltaiset muodin huippumerkit ovat tehneet cowboy-tyyliin sopivia vaatteita ja asusteita.

Illalla kannattaa piipahtaa Billy Bob’s Texas -baarissa, joka mainostaa olevansa world’s largest honky tonk. Oikeastaan kyse on valtavasta viihdekeskuksesta, jonne mahtuu jopa 6 000 ihmistä. Baaritiskejä on 16 ja paikasta löytyy oheistuotteita myyvä puoti, kengänkiillotuspiste sekä tatuointisalonki. Valonlähteenä toimivat sadat olutmerkkien neonvalomainokset.

Wall of fame -seinän betonilaattoihin ovat painaneet kädenjälkensä kuuluisat kantrimuusikot. Osassa laatoista on huulipunajälkiä ihmisten suudeltua niitä. Johnny Cash näyttää saaneen ison osan pusuista. Lasivitriinissä on muusikko Merle Haggardin kitara. Hän pääsi Guinnessin ennätystenkirjaan tarjottuaan täällä esiintyessään koko yleisölle lasilliset. Maailman isoin kierros sisälsi 5 095 viskilasillista ja maksoi Haggardille yli 12 000 dollaria.

Baarimikkona työskentelevä Jill Williams sekoittaa meille viskikolan paikallisesta TX-merkkisestä viskistä. Hän kehuu Billy Bob’sin tunnelmaa.

”Vaikka tämä on eläväinen paikka, Billy Bob’s on silti perheystävällinen ravintola. Lapset leikkivät keskenään ja aikuiset tanssivat.”

Jill Williams sekoitti viskikolan TX-viskistä, jota tislataan Fort Worthissa.

Fort Worthilla on myös toinen puoli. Se löytyy Cultural Districtin museoalueelta, jossa sijaitsee viisi maailmanluokan kulttuurilaitosta. Niiden kiertämiseen voisi käyttää koko päivän. Me valitsemme Modernin taiteen museon, jonka on suunnitellut kuuluisa japanilaisarkkitehti Tadao Ando. Betonisissa näyttelysaleissa on töitä Picasson, Andy Warholin ja Jackson Pollockin kaltaisilta taiteen suurnimiltä.

Miksi Fort Worthin kaltaiseen paikkaan on syntynyt näin hieno kulttuurikeskittymä? Jäljet johtavat karjatehtaalle. Lihakarjan kasvattaminen teki monista vauraita. He maksoivat yhdestä härästä kolme dollaria ja myivät sen myöhemmin 30 dollarilla. Stockyardsia olikin tapana kutsua lännen Wall Streetiksi.

Myöhemmin texasilaiset rikastuivat vielä öljyllä. Kuten monessa muussakin paikassa, myös täällä äveriäät alkoivat ostaa rahoillaan taidetta ja lahjoittivat museoille sekä teoksia että varojaan.

Karjabisneksellä ja öljyllä rikastuneet ihmiset ovat rahoittaneet Fort Worthiin monta maailmanluokan museota.

Pam! Pam! Pam! Pam! Pam! mies hakkaa vasaralla baarin pöytää. Dallasilaisessa Upstairs Circusissa tämä on aivan tavallista. Paikalla on näet hauska konsepti: se yhdistää askartelun ja tissuttelun. Tiskiltä voi ostaa juoman lisäksi puuhasteluprojekteja. Jotkut maalaavat, toiset ompelevat. Ja kaikilla on juoma edessään. Mutta mitä tapahtuu, kun ihmiset alkavat olla vähän kovemmassa humalassa?

”Heistä tulee luovia!” paikan baarimikko vastaa.

Upstairs Circus toimii Deep Ellumin alueella, joka tunnetaan musiikkiklubeistaan. Täällä ovat esiintyneet monet legendaariset afroamerikkalaiset jazz- ja bluesmuusikot.

Nykyään seutu on juhlijoiden suosiossa, ja Deep Ellumista löytyy kaikkea aikuisten karkkikaupasta siideribaariin, joka valmistaa juomat paikan päällä. Ja jos nälkä yllättää, alueella on esimerkiksi aiemmin mainittu Terry Black’s -barbequeravintola.

Cowboy-muoti näkyy Dallasin kaduilla. Jesica Masimiani (vas.) ja Cecilia Reboursin olivat matkalla ystävänsä häihin.

Jazzbändi soittaa baarin nurkassa, ja vastapäätä nyökyttelee keskittynyt diggareiden joukko. Olemme tulleet katsastamaan vielä yhden Dallasin mukavista alueista.

Bishops Art District on kuin Texasin versio New Yorkin trendikaupunginosa Williamsburgista. Vehreiden katujen varsilla on matalia taloja, joissa toimii vintagekauppoja, vinyylipuoteja, artesaanipizzerioita ja cocktailpaikkoja.

Olemme Revelers Hall -baarissa. Tiskillä sekoitellaan täydellisiä negroneja, ja nurkassa soittaa Shelley Carrol Quartet. Sitten kadulta astuu sisään tummaihoinen mies saksofoni kaulassaan. Hän alkaa jammailla bändin kanssa ja poistuu parin biisin jälkeen. Kun ihmettelemme tapahtunutta, yksi diggareista kertoo meille: ”Se oli Shelley Carrol itse. Olitte onnekkaita, sillä olin varma, että hän ei tulisi ollenkaan paikalle tänään.”

Mies kysyy, mistä olemme kotoisin.

”Ai Suomesta? Minä olin siellä vuonna 1993 kolme kuukautta soittamassa pianoa hotelli Presidentissä”, hän vastaa.

Texas on suuri, mutta juuri tällä hetkellä maailma tuntuu pieneltä.

Saksofonisti Shelley Carrol piipahti oman bändinsä keikalla soittamassa pari biisiä.

Hotel Drover on idyllinen laatuhotelli Fort Worthissa.