Halailu tuli muotiin, kun olin yläasteiässä 1990-luvun lopussa. Tytöt alkoivat osoittaa ystävyyttään halaamalla, mikä kaiketi vahvisti ryhmähenkeä. Nykyään miehillekin on luontevaa halata kaveria tavatessa.

Mutta kun vieraat ihmiset kohtaavat, tilanne on epäselvempi: Milloin annetaan poskisuudelma? Onko tungettelevaa kapsahtaa kättelytilanteessa jonkun kaulaan? Entä miten opettaa vasta Suomeen muuttaneelle kulttuurista koodistoa, joka tuntuu olevan kantaväestölläkin hukassa? Erilaiset taustat, kulttuurit ja perheessä opitut tavat saattavat tehdä tilanteesta hämmentävän. Suomessa poskisuudelmia on vaihdettu rahvaan keskuudessa vasta niin vähän aikaa, että on mahdotonta ennustaa, tähdätäänkö tuikkauksia yksi, kaksi vai kolme.

Korkea sosioekonominen asema edesauttaa uusien tapojen omaksumista. Mutta mitä herrat edellä, sitä muut perässä. Tämä pätee luultavasti myös halailuun ja poskisuudelmiin.

Täkäläisten tapasääntöjen mukaan nuorempi tervehtii vanhempaa, joka puolestaan ojentaa käden tai törröttää huulensa – asema on edelleen määrittävä tekijä. Se, jolla on enemmän ikää tai arvovaltaa tai joka toimii illan isäntänä, päättää miten tuttavallisesti tilanne lähtee etenemään. Tasaveroisemmassa tilanteessa elekieli määrää tervehtimisen tavan. Mitä enemmän halailusääntöjä, sitä jäykempää kanssakäymisestä tulee.