Image

Terapian tarpeessa



Terapian tarpeessa

Käsikirjoittaja ja stand up -koomikko Iikka Kivi uupui tiukkatahtiseen työelämään, kirjoitti parodisen elämäntaito-oppaan ja sanoo, että häntä ei kannata self help -asioissa kuunnella.
Teksti Miina Supinen
Kuvat Jussi Särkilahti

Iikka kivi tunnetaan käsikirjoittajana ja yhtenä maamme tuoreemman polven suosituimmista stand up -koomikoista. Oululainen voitti Naurun tasapaino -kilpailun vuonna 2014 ja on työskennellyt YleLeaksin ja Noin viikon uutisten käsikirjoittajana. Vitsien lisäksi entinen maahanmuuttokriitikko kirjoittaa Facebookiin pitkiä ja suosittuja yhteiskunnallista keskustelua ja päätöksentekoa kommentoivia päivityksiä, joiden alla käydään taisteluita esimerkiksi maahanmuutosta ja intersektionaalisesta feminismistä. Kivi on myös julkaissut parodisen elämäntaito-oppaan Menisit ennemmin terapiaan, josta tuli kuitenkin aiottua vakavampi, kun Kivi ymmärsi uupuneensa tiukkatahtiseen työelämään. Self help -asioissa häntä ei kuitenkaan kannata kuunnella, Kivi sanoo.

Mistä Menisit ennemmin terapiaan kertoo?

Lähtöajatus oli Paulo Coelhon sanonta siitä, että jos uskoo unelmiinsa tarpeeksi, koko maailmankaikkeus auttaa saamaan ne. Se on massiivisinta paskapuhetta mitä on. Kosmosta ei kiinnosta pätkääkään. Halusin olla tosi rehellinen, ja sanon jo esipuheessa, että olen mielenterveysongelmista kärsivä stand up -koomikko, minua ei kannattaisi kuunnella self help -asioissa. Hyvä kun saan itseni toimintakuntoon. Se lähti irvimisenä, mutta päädyin kirjoittamaan siihen myös oikeita asioita. Olen mennyt viisi tai kuusi vuotta modernissa uraputkessa. Kyseenalaistan sitä, tarvitseeko kaikkien päästä huipulle. Mikä vika on keskinkertaisuudessa? Lisäksi kerron niitä keinoja, joilla olen itse jaksanut.

Mitä ne keinot ovat?

Uskalsin pari kolme vuotta sitten vetää jarrua ja ruveta tekemään niin kuin itse haluan. Ja uskallan sanoa toimittajalle, että en tule aamusta haastatteluun, koska menen linturetkelle. Se on aika iso juttu, en olisi ennen uskaltanut.

Miten hallitset stressiä?

Olen kärsinyt lapsesta asti ahdistuneisuushäiriöstä. Eihän tiukka työelämä niin hirveästi eroa normaalista arjesta, kun kuitenkin koko ajan ahdistaa. Sama se, stressaako siitä, onko levy päällä vai onko deadline. Terapian kautta olen oppinut suhtautumaan ahdistukseeni.

Millainen on kotimaisen stand upin brändi?

Elinvoimainen ja kasvava, mutta edelleen vähän kapea-alainen. Isoimmat nimet, kuten Sami Hedberg, Ismo Leikola ja Heli Sutela, ovat lyöneet itsensä ison yleisön tietoisuuteen hyvin, mutta suurimpien suosikkien jälkeen koomikoita tunnetaan aika huonosti. Tuntuu, että ihmiset lähtevät edelleen katsomaan stand up -komiikkaa, eivät välttämättä tiettyä koomikkoa.

Mitä ja millaisia tekijöitä ala sitten kaipaisi?

Ala kaipaisi vakituisia stand up -klubeja yhä useampiin kaupunkeihin. Klubikulttuuri koki Suomessa vakavan kuihtumisen 2010-luvun edetessä, kun tuottajat alkoivat tehdä kiertueita. Tekijöiksi kaivataan yhä monipuolisempaa jengiä. Stand up -komiikka on Suomessakin pääasiassa 30–40-vuotiaiden valkoisten heteromiesten hallitsema laji. Pelkkä diversiteetin lisääminen ei silti tee suomalaisesta stand upista parempaa, vaan sen tekevät edelleenkin hyvät vitsit. Yleisö tulee kuitenkin joka kerta paikalle pääasiallisena tarpeenaan nauraa mahdollisimman paljon.

Stand upin lisäksi olet myös käsikirjoittanut. Miten onnistuitte Noin viikon uutisissa?

Yleisesti ottaen tosi hyvin. Nopearytmisen, stand upia muistuttavan komiikan tuominen tällaisen ohjelman kontekstiin oli iso ja vaikea juttu. Siinä onnistuttiin hienosti, mistä tosin minulle ei kuulu kiitosta, koska tulin mukaan, kun ohjelma oli jo löytänyt muotonsa. Onnistuimme myös muutamaan otteeseen tuomaan aidosti uuden näkökulman yhteiskunnalliseen keskusteluun. Lisäksi olen ylpeä siitä, kuinka paljon hyviä vitsejä kirjoitimme joka viikko, vaikka aiheet olivat välillä hyvinkin haastavia ja monimutkaisia. Paras palaute on kuitenkin ollut se, että monet vanhemmat ovat kertoneet teini-ikäisten lastensa innostuneen seuraamaan yhteiskunnallisia asioita katsottuaan Noin viikon uutisia.

Saavatko satiirin ja tv-huumorin käsikirjoittajat Suomessa ansaitsemaansa arvostusta?

Tv-alan sisällä käsikirjoittajien arvostus on kokemukseni mukaan yhä hyvin heikkoa, etenkin kaupallisella puolella. Käsikirjoittajia ei ole tarpeeksi tuotantojen kokoon nähden, heille ei makseta tarpeeksi ja deadlinet ovat kirjoittamisen määrään nähden välillä täysin järjettömiä. Käsikirjoittaminen on kallista ja hidasta käsityötä, joten siitä säästäminen on tietysti taloudellisesti ajatellen järkevää, etenkin kun massasuosioon nousseilta ohjelmilta ei nykyään edes odoteta kovin laadukasta sisältöä. Ne ovat lähinnä taustakohinaa, jolla jaksaa sinnitellä vielä muutaman tunnin selvin päin ennen kuin lapset saa nukkumaan. Nähdäkseni trendi on kuitenkin tällä hetkellä parempaan päin. Liksat ovat paranemassa ja etenkin stand up -koomikoita palkataan tuotantoihin vitsinkirjoittajiksi yhä useammin, mikä tietysti tekee viihteestä hauskempaa. Huvittavan kauan telkkarijengillä kesti tajuta, että hei, nää tyypit jotka kirjoittaa vitsejä työkseen, vois tulla meille töihin.

Postaat Facebookiin yhteiskunnallisia mielipiteitä, joita kommentoidaan ja jaetaan innokkaasti. Toiset taas ovat raivona. Miksi ihmiset ovat somessa niin vihaisia?

Yhdessä tutkimuksessa varakkaammalle väestönosalle näytettiin kuvia narkomaaneista ja kodittomista, ja se alue aivoista, joka aktivoituu nähdessä lajitoverin, ei aktivoitunut heillä. He eivät kirjaimellisesti nähneet heitä ihmisinä. Olen miettinyt, onko se sama somessa. Me ei tunnisteta lajitovereita ja siksi me ollaan siellä niin mulkkuja. Hyvin harva pahastuu mun livekeikoista, vaikka siellä olen paljon ilkeämpi, koska hymyilen ja koko mun olemus sanoo, että tulen hyvissä aikeissa.

Sinua haukutaan sekä suvakiksi että rasistiksi. Missä oikeasti mennään?

Kai se on koomikolle se paras paikka, että jotkut pitää rasistina ja sovinistina ja jotkut suvakkina ja maanpetturina. Tosi monet kleimaa mun jutut omiin nimiinsä. Henri Laasanen on jakanut mun feministikriittisiä juttuja, mikä on tosi perseestä, koska olen itsekin feministi enkä vittu todellakaan halua olla miesasialiikkeen puolella. Mutta en halua olla niidenkään joukossa, jotka vittuilee jatkuvasti natseille. Jouduin blokkaamaan Antifan, kun se jakoi mun twiittejä. Olen tietenkin antifasisti, mutta en pidä heidän menetelmistään. Nykyisin pitää kirjoittaa mitä tarkoittaa, mutta myös mitä ei tarkoita. Jos kirjoitan intersektionaalisesta feminismistä ja heitän jonkun kriittisen tai piikikkään huomion, sinne täytyy melkein loppuun laittaa, että tämä ei sitten tarkoita, että olen miesasiamies.

Millä tavalla menneisyytesi maahanmuuttokriitikkona vaikuttaa nykyiseen elämääsi?

Olen iloinen, että en ole enää äärioikealla. Olen kertonut aiheesta siksi, että toiset nuoret miehet eivät tekisi sitä. Haluan kertoa omalla esimerkillä, että se ei tee elämästä parempaa, vaikka aluksi näyttää siltä.

Julkaistu: 28.4.2018