Ensimmäistä joulua ilman toukokuussa kuollutta puolisoaan, presidentti Mauno Koivistoa viettänyt Tellervo Koivisto puhui Avulle joulun alla. Puheenaiheet vaihtelivat Tellervosta itsestään Maunoon, Linnan juhlista arkeen. Erityisen tärkeäksi hän nosti yhden näkökulman.
– Kun katselee ja kuuntelee, miten nykyiset ihmiset – lapsesta ja nuoresta lähtien – markkinoivat itseään. Meillä vielä vallitsi kainostelu ja vähättely, lapsesta asti opittu. Ei menty itseään mainostamaan, korkeintaan todistus näytettiin.
– On menty positiivisempaan suuntaan! Ehkä joskus liiallisuuksiin asti, mutta vähättelystä on jo syytä luopua.
Hänestä on selvää, että vähättelyn perinne on kahlinnut, siitä tuli myös osa häntä itseään.
– Vähättelyyn oppinut jättäytyy poikkeusyksilön rinnalla eläessään helposti liikaa tämän varaan. Ei löydä omaa identiteettiään lainkaan.
– Minulle jonkinlainen muutos tuli sattumien kautta, kun vedettiin mukaan Yhdistys 9:ään ja Suomen Kuvalehteen kirjoittamaan. Kirjoittamisen myötä identiteettini vähitellen löytyi. Tuli jotain omaa, eikä vain sitä yhteistä.
Mahtoiko Mauno Koivisto tietää, kuinka paljon häntä arvostettiin?
– Hän toisti tarinaa äidistä, joka sanoo naapurilleen, että on se kumma, että omissa lapsissa ei ole mitään vikaa: kyllä hän vaan näkisi, jos sellaista olisi.
– Hän luki myös omia kirjojaan hoitokodissa ja sanoi, ettei hän sanottavasti ole käsityksiään muuttanut. Oli sillä lailla tyytyväinen. Luulen, että hän kuitenkin uskoi, että hänestä pidetään.
Sama pitämisen tunne on välittynyt Tellervo Koivistolle, kun hän on liikkunut miehensä kuoleman jälkeen ihmisten ilmoilla.
– Alkuun melkein kaikki, jotka kohtasi, ilmoittivat osanottonsa. Ei se ahdistavaa ollut – joskus kävi niin, että asianomainen valittelujen esittäjä oli itse liikuttuneempi kuin minä. Ihmiset käyvät haudalla, vievät kukkia ja kynttilöitä, muistavat yhä.
– Nyt on palattu normaaliin tilanteeseen. Kadulla kun joku koiranulkoiluttaja sattuu samaan aikaan useampana kertana, voidaan jotain vähän viestittää.
Lue lisää:
Tellervo Koiviston koko erikoishaastattelu tuoreessa Avussa 51-52/2017.
Teksti Raila Kinnunen, kuva Hannes Paananen
