Teemu Selänteen mediakäytös näyttäytyy julkisuudenkipeytenä, jota journalismi ruokkii surutta
Suomen kaikkien aikojen paras jääkiekkoilija lipuu mediaprofiililtaan kauemmas ja kauemmas jääkiekosta. Selänteen ja journalismin suhde on kuin Juha Miedolla, Bull Mentulalla ja muilla viihdetoimitusten lausuntoautomaateilla.
Montako jääkiekkoon liittyvää uutista tai artikkelia Teemu Selänteeseen liittyen viimeisten parin vuoden ajalta muistatte?
Vapaaherran elämää viettävä Selänne ei ole enää aiemman Jokerit-viritelmän jälkeen näyttäytynyt jääkiekossa kuin entiseen superpelaajaan liitetyissä nostalgiahetkissä, kiekkoleirin pitäjänä ja kahden nykyisen pelaajan isänä. Fanit rakastavat, kun Selänne kehuu Ducksin uutta peliasua tai näyttäytyy kiekkotapahtumissa. Eikä siinä mitään.
Selänne ei kuitenkaan näytä tavoittelevan aktiivista kakkosuraa jääkiekon parista valmentajana, managerina tai esimerkiksi hallituksen jäsenenä. On toisenlaisten haaveiden aika.
Yksi haave elämässä näyttää olevan julkisuudessa pysyminen hinnalla millä hyvänsä. Selänteen tarve olla julkisuudessa on ankara kuin ison konjakkipullon jälkeinen aamu.
Kun Teemu sanoo julkisuudelle kyllä, niin mediahan vastaa kiljuen ja sitä antaa: huomiota!
Toimituksissa Selänteen huomioimisen tarve on paisunut niin, että journalistit eivät aina jaksa kehystää hänen tekemisiään. Kriittisten kysymysten sijaan media antaa Selänteelle surutta tilaa laukoa milloin mistäkin asiasta, missä hän ei ole asiantuntija. Näin toimimalla Selänteen tuuhean tukan yläpuolelle maalataan kultaisella pensselillä merkittävyyden sädekehä.
Kukapa ei edes jonkinlaista huomiota kaipaisi. Kaikki eivät sitä halua lehdiltä tai edes naapureiltaan, mutta kenties läheiseltä ihmiseltä. Selänteen tapauksessa asiasta ei ole epäselvyyttä.
Pohjois-Amerikka on vielä herättämättä. Siellä huomio taitaisi vaatia punasilmäisen pidätyskuvan. Suomessa mennään tasaisella tahdilla. Politiikkaan liittyvät kommentit ovat lisääntyneet.
Välillä Selänne töräyttelee homofobisia kommentteja, välillä hehkuttaa lihansyöntiä, välillä pistää vihervasemmistoa tai ammattiliittoja ojennukseen. Tämä on tuttua. Ensin hän nimittelee ihmisiä reppanoiksi, sitten ihmettelee niiden muiden huonoa käytöstä.
Välillä on myös Selänteen vaimon Sirpan vuoro. Sirpakin on saanut lisäjulkisuutta töräyttelemällä. Viimeistään nyt on käynyt selväksi, miksi Teemun somekohujen ensimmäisinä vuosina lukemattomia kertoja kuultu ajatus, että jonkun lähipiiristä pitäisi hillitä Teemua, ei ottanut tuulta alleen.
Siksi, että hänen ympärillään on ihmisiä, jotka pikemminkin kannustavat kuin varoittelevat Selännettä. Siinä kohden, missä pitäisi jarrutella, löytyy selkään taputtelijoita ja kaasunpainajia.
”Selänteen mielipiteestä tehdään merkityksellisiä asioissa, joista hänellä ei ole mitään asiantuntemusta, tai ehkä perussivistystäkään.”
Entäpä sitten? Selänne on päättänyt sallia elämässään sosiaalisen median kanssa nyrkkeilemisen. Se näyttäytyy hänelle kommenttien perusteella ajanvietteenä ja nautintona. Konservatiivinen, republikaani ex-urheilija uransa jälkeisissä villeissä seikkailuissa – sohvan ja kännykän välissä.
On tähän väliin syytä muistuttaa, että Selänteen elämään mahtuu myös tervehenkisiä projekteja, kuten uusi pala tv-uraa ja viimeisimpänä jonkinlaisen indie-elokuvan näyttelijärooli. Entisten urheilijoiden historiasta löytyy paljon surullisempia esimerkkejä.
Sosiaalisessa mediassa temmeltäminen on ainakin muuttanut Selänteen asemaa pysyvästi. Hänestä ei ollut Jokerien toisen tulemisen uusiksi kasvoiksi ja ehkäpä hyvä niin, kaikkien kannalta.
Julkisuuden toinen osapuoli, journalistinen media, saa tarkastelun varsinaiset moitteet. Media näyttää epäonnistuvan kokonaisuuden hahmottamisessa ja jopa muovaavan sitä mieleisekseen.
Somepäivitysten uutisointi sellaisenaan on vuonna 2024 ollut jo pitkään arkipäivää. Kun julkisuuden henkilöiden somepäivitykset ylittävät useita kertoja päivässä uutiskynnyksen, ja niihin tulleet kommentit mahdollisesti jatkojuttuina useita kertoja siihen päälle, on journalistinen media muuttunut sosiaalisen median kaikua voimistavaksi tahoksi perinteisen tiedonvälityksen sijaan.
Se on kovin laiskaa ja kyseenalaista. Lukijamäärä ja algoritmi näyttää määrittelevän journalismia, ei päätoimittaja.
Päivityksiin liittyvien uutisten perusvirhe on lisäksi se, että asioiden merkitys paisutellaan muuksi kuin se on. Selänteen mielipiteestä tehdään merkityksellisiä asioissa, joista hänellä ei ole mitään asiantuntemusta, tai ehkä perussivistystäkään.
Selänteen kohdalla kyse ei ole kuitenkaan pelkästään somejournalismista. Ainakin Ilta-Sanomat meni tänäkin kesänä pidemmälle, kun se julkaisi lukuisia juttuja Selänteen kiekkoleiriltä.
Mystisin oli artikkeli, jossa artikkelien jakamista myöten kerrottiin Selänteen ”joutuneen luopumaan rakkaasta lempilapsestaan”.
Perustelu leirin lopettamiselle oli niinkin merkittävä asia kuin se, että yksi leirillä olleista lapsista ei tunnistanut Selännettä. Ilta-Sanomien jutun otsikko kuului: Teemu Selänne joutuu luopumaan rakkaasta lempilapsestaan – kymmenvuotiaan pojan sanat sinetöivät päätöksen.
Todellisuudessa siis Selänne oli vuosia kestäneen upean hyväntekeväisyyden jälkeen päättänyt, ettei laita enää rahojaan tai aikaansa yhteisönsä pitämään kiekkoleiriin jatkossa. Eikö Selännettä todella voi kiittää hänen aiemmasta hyväntekeväisyydestään ilman vääristelyä?
Jatkojuttu on otsikoitu Selänne lataa laiskoista suomalaisista: ”Rahaa tulee silti”. Jutussa mainittu muu X-käyttäjä on ”kirjoittanut alatyylisesti” ja Selänne pääsee kertomaan kuinka hänet ”on ymmärretty täysin väärin, mutta sitä on turha ruveta enää selittelemään”.
Lehti siirtää homofobisesta viestittelystä vastuun Selänteen ulkopuolelle ja jättää sen siihen. Päälle haukutaan laiskat ja mielenterveysongelmia lapioidaan yksilönvastuun alle.
Pum ja pam. Jos revolverista uhkaavat loppua ammukset, toimittaja kantaa uuden panosvyön.
Ikää tulee, mutta paapominen jatkuu. Selänne selviää, journalismin rajoja venytellään. Aletaanko Selänteelle pian maksaa juttujen tekemisestä? Nämä tarinat eivät ole päättyneet aina hyvin. Kipeät kysymykset jäävät kysymättä ja perustelut vaatimatta.
Nyt ei kuitenkaan puhuta yhteiskunnallisesti harmittomista aiheista kuten mämmin syömisestä Juha Miedon osalta.
Miksi Selänne kaipaa niin paljon huomiota? Pitääkö Selänne mielistelevistä toimittajista? Olisiko kiekkoleirin organisointipaletti siirrettävissä toisille kiekkokasvoille? Onko tätä yritetty?
Onko jääkiekon machokulttuuria arvostellut Selänne miettinyt, miten hänen naisen roolia määrittelevät kommenttinsa asettuvat kokonaisuuteen? Tietääkö Selänne Suomen politiikasta puhuessaan riittävästi saadakseen noin suuren näkyvyyden näkemyksilleen?
Nyt joku jossain saattaa huutaa, että eikö Selännekin saa sanoa?
Tietysti saa, mutta toisinaan voisi myös miettiä, että mitä sanotaan ja millaisella tavalla asioita esitetään.
Selänne saa jatkossakin temmeltää lain puitteissa kuten haluaa, mutta on muistettava, että myös muut kansalaiset saavat temmeltää kehuen tai kritisoiden hänen ympärillään.
Journalismin suhteen jokaisessa toimituksessa tulisi sen sijaan kaivaa tuttien tilalle jonkinlaiset rajat.
Aition Kurinpito-palstalla puututaan löysiin puheisiin urheilujulkisuudessa.
