Teemu Roivainen ja Saara Aalto: Olemme hyvä tiimi
Puheenaiheet
Teemu Roivainen ja Saara Aalto: Olemme hyvä tiimi
Saara Aalto ja Teemu Roivainen tekevät töitä tiiviisti yhdessä ja omistavat yhteisen levy-yhtiön, vaikka heidän parisuhteensa päättyi pari vuotta sitten.
Julkaistu 17.4.2015
Apu

Tangokuningas Teemu Roivainen ja laulaja Saara Aalto julkaisevat pääsiäisen jälkeen ensimmäisen yhteisen duettolevynsä. Se on samalla hallitsevan tangokuninkaan ensimmäinen albumi, jolla hän esiintyy itse laulajana.

Levyllä julkaistaan myös kaksi Roivaisen ja Aallon säveltämää sekä sanoittamaa kappaletta, Jos taivas putoaa ja Päivän loppua ei näy, joissa käsitellään parisuhteen loppumista.

Tekijät eivät ole julkisuudessa suostuneet kommentoimaan kahden vuoden takaisen avoeronsa syitä tai mahdollisia nykyisiä parisuhteitaan.

– Ovathan ne sanoitukset hyvin rehellisiä. Parhaimmillaan lauluntekstit ovat, kun ne on otettu oikeasta elämästä. Ruotsalaiset ehkä osaavat tehdä lauluja kaupassa käymisestä, mutta me suomalaiset vaadimme jotain merkittävämpää, Teemu Roivainen sanoo.

Saara Aalto purskahtaa nauruun.

– Miten niin ruotsalaiset? hän kysyy entiseltä puolisoltaan.

– No kun ne on niin iloluontoisia, Roivainen hymähtää.

Entiset rakastavaiset, nykyiset työtoverit ovat samaa mieltä siitä, että aika oli nyt kypsä erolaulujen julkaisulle.

– Omasta erosta on kulunut tarpeeksi aikaa. Me olemme sinut asian kanssa. Meillä on tällainen mahtava historia takana ja tulevaisuus edessä. Ei sitä voi peitellä, Saara sanoo.

Tangokuningas on samaa mieltä.

– Merkittävistä asioista ei voi kirjoittaa lauluja, ellei asiaa ole käsitellyt mielessään tarpeeksi.

Molemmat muistuttavat, että toinen nyt julkaistavista biiseistä on sävyltään toiveikkaampi.

– On hyvä kirjoittaa lauluja myös kaikesta yhteisestä hyvästä.

Ei yhteisen eron käsittely silti helppoa ole ollut. Muusikkopuolisot asuivat eroprosessinsa aikaan vielä saman katon alla ja keikkailivat paljon yhdessä. Pahimmassa vaiheessa Saaralle ilmestyi selittämättömiä lihaskramppeja kurkuun, jotka helpottivat vasta nyt vuodenvaihteessa.

– Olihan se ihan hirvittävän vaikeaa olla päivittäin tekemisissä. Mutta en halunnut sellaista elämää, ettemme olisi nähneet toisiamme. Jälkiviisaana voi ajatella, että olisin silloin voinut ottaa sairauslomaa keikkailusta. Ihminen tarvitsee aikaa isojen elämänmuutosten käsittelyyn, hän sanoo.

Roivainen myöntää, ettei kaikki tietenkään ollut yhtä kiiltokuvamaisen helppoa kuin se nyt näyttää.

– Onhan ero iso elämänmuutos, ihan käytännönkin tasolla. Eivät nämä asiat ole yksiselitteisiä tai helppoja.

Eron syistä muusikkopari tarjoaa samaa selitystä kuin ennenkin: he kasvoivat erilleen, kun olivat nuoresta asti seurustelleet ja tehneet musiikkia yhdessä.

– Tietyssä elämänvaiheessa tietty ihminen on oikea, mutta jossain vaiheessa hän on antanut kaiken, ja on aika kasvaa uuteen. Se on luonnollista, ei siitä tarvitse tabua tehdä. Se helpottaa, kun erossa ei ole pakko tuntea katkeruutta tai vihaa, Saara Aalto toteaa.

Molemmat vakuuttavat olevansa niin ”rakkausihmisiä”, että ystävyyden säilyminen avoeron jälkeen oli mahdollista. Roivainen huomauttaa, että tämä on nykyaikainen ilmiö – hänen kolmekymppisessä ystäväpiirissään on enemmän poikkeus kuin sääntö, että parit eroavat tulisesti riidellen.

– Eihän sitä lopeta toisen ihmisen rakastamista, vaikka erotaankin. Ei rakkautta ole maailmassa tarpeeksi. Mielummin rakastetaan kaikkea kunnolla! Saara innostuu.

Entiset puolisot omistavat yhä levy-yhtiönsä puoliksi. Raha-asiat ovatkin ainoa seikka, jossa artistien persoonat eroavat toisistaan merkittävästi.

– Minun on pakko pyörittää yrityksemme taloutta, Teemu sanoo painokkaasti.

– Minä en ole ole numeroihmisiä. Ne eivät hirveästi kiinnosta. Teemu on järkevämpi raha-asioissa. Minä luotan universumiin, että rahaa menee ja sitä tulee, Saara Aalto virnistää.

Teemu ähkäisee.

Riitelittekö raha-asioista koskaan seurustellessanne?

– Ei meillä ole ollut riitaa rahasta, mutta pari kertaa jouduin sanomaan aiheesta. Olemme muutenkin keskusteluihmisiä, Roivainen lieventää.

Vihdoin kumppanukset löytävät toisenkin eroavaisuuden luonteistaan. Teemu on rauhoittava elementti Saaran kuplivan ilmavuuden rinnalla.

– Olemme tunnetilojen ääripäitä, saan jäähdytellä Saaraa. Kyllä häneltä tällainen pohjoisen perusmies on oppinut paljon.

Roivainen ja Aalto ovat monessa yhteydessä hehkuttaneet, että he ovat ”hyvä tiimi” ja musiikillisesti ”täydelliset toisilleen”. Mitä se tarkoittaa?

– Kun olemme alusta asti tehneet musiikkia yhdessä, siitä on tullut meidän yhteinen kieli. Emme tarvitse sanoja, ja äänitysstudiossa puhumme itse asiassa tosi vähän. Voin laittaa silmät kiinni ja kuulla toisen hengityksestä, miten hän olisi halunnut juuri sen sävelen menevän, Roivainen selventää.

Molemmat tuntevat toisen lauluäänen niin hyvin, että tietävät, miltä sen pitäisi kuulostaa ja mihin se parhaimmillaan pystyy.

– Pelkäsin Teemun tangokuningasvoiton jälkeen viikon kauhuissani, mitä teen, jos tango vie Teemun mennessään. Ajattelin jo koko uran lopettamista, koska minulla ei olisi ollut energiaa etsiä uutta ihmistä. Mutta sen sijaan ryhdyimmekin tekemään yhä enemmän juttuja yhdessä, Saara hymyilee.

Uskaltaako tuollaisessa taiteellisessa symbioosissa arvostella toista?

– Ei meidän tarvitse sanoa enää ääneen. Toinen jo tietää, mikä meni pieleen, ennen kuin toinen kommentoi, Teemu vakuuttaa.

Työparilla on myös samanlaiset tavoitteet, päämäärät ja työmoraali: kun hommiin ryhdytään, ne viedään sisulla loppuun vaikka kaksi vuorokautta putkeen työskennellen.

– Ymmärrämme toisiamme, olemme hyvä tiimi. Emme ole koskaan tyytyväisiä saavutettuun, koska tavoitteet ovat siinä vaiheessa taas siirtyneet jo ylemmäksi. Haaveilu ajaa minua eteenpäin. Mietin aina, mitä siistiä voisi seuraavaksi tehdä. Kun meillä on vain tämä yksi elämä, tangokuningas sanoo.

Raha tai ulkomusiikilliset arvot eivät toimi kannustimena taiteen tekemiselle.

– Meille tärkein voimavara on innostuminen. Haluamme puhtaasti tehdä musiikkia. Kaikki muu tulee sen jälkeen, Roivainen sanoo tiukasti.

Saaara Aalto tekee nyt lupaavaa uraa Kiinassa ja on esiintynyt estradilla sellaisten suurten tenorien kanssa kuin espanjalainen José Carreras ja italialainen Andrea Bocelli. Ensimmäistä kertaa hänen entinen poikaystävänsä, säestäjänsä ja yhteistyökumppaninsa alkaa olla yhtä tunnettu kuin Saara itse.

Kadehtivatko muusikot koskaan toistensa saavutuksia?

– Olemme aina olleet täysin tasavertaisia. En olisi koskaan tehnyt mitään tästä ilman Teemua. Hän on aina ollut tärkein tukeni, Saara sanoo tiukasti.

Ajatus keskinäisestä kateudesta on Teemullekin vieras.

– En voisi kuvitellakaan, että kilpailisimme ammatillisesti millään tavalla. Voin sanoa sen sataprosenttisen vilpittömästi.

Huhtikuussa ystävykset heittäytyvät uuden levynsä tunnelmiin, kun he tekevät Helsingin Casinolla kaksi kuukautta illallisshow’ta Saara Aalto & Teemu Roivainen: A Night in New York.

– Olemme suunnitelleet duettolevyä 13 vuotta ja laulaneet duettoja aina yhdessä, mutta nyt kaikki tietävät, kuka Teemu on. Se on niin siistiä! Saara innostuu taas.

Vain yhdestä asiasta hän myöntää olevansa entiselle poikaystävälleen kateellinen.

Tämän prinsessamaisesta kiharapilvestä nimittäin.

Teksti: Meri Eskola

Kuvat: Kirsi Tuura

Kommentoi »