Maailman elokuvateattereilla on messias. Hänen nimensä on Tom Cruise.
Kesällä 2022 Cruise pelasti elokuvateatterit yhden miehen show’lla, jonka nimi on Top Gun: Maverick.
Voisi ajatella, että tuollaista elokuvaa mennään katsomaan actionin vuoksi, mutta älkää viitsikö. Todellinen vetonaula oli valkokankaan sankari, joka ei ole oikeastaan rooli vaan jotain suurempaa. Top Gun: Maverickissa Cruise näytti taas kerran, että hän on täydellinen elokuvatähti.
Cruise oli roolissaan samaan aikaan vanha mies, jolla on romanttisen lunastuksen mahdollisuus, hävittäjälentäjäkoulun oppilaiden mentori, ilmavoimien tunnetuin hasbeen ja lopulta se, joka pelastaa sekä lentäjälapset että läntisen maailman, tai jotain.
Ei siinä ole tilaa ihmiselle, persoonalle. Eikä pidäkään olla.
Kukaan muu kuin Cruise ei voisi kantaa tuota show’ta, jossa hän näyttelee itseään, kuusikymppistä miestä, joka on myös kolmikymppinen mies. Cruise soittaa kasvoillaan ja kropallaan kaikkia nostalgian kieliä ja on samalla myös se alati kykenevä toimintasankari, jollaisia amerikkalaisen elokuvan vapahtajat ovat olleet 1980-luvulta alkaen.
Hän täytti leffateatterit katsojista ensimmäisenä koronakuopan jälkeen. Puolta vuotta myöhemmin tuli ensi-iltaan uusi Avatar-elokuva, joka teki enemmän rahaa kuin Top Gun: Maverick, mutta miksi? Kukaan ei muista sen varsinaisten tähtien nimiä.
Avatarien vetovoima liittyy tarinoihin ja etenkin fantastiseen maailmaan. Viime vuoden kolmanneksi suurin hitti oli Jurassic World: Dominion, eikä sitä mennä katsomaan näyttelijöiden tai tähtien perässä.
Marvel-leffojen lipun ostajat menevät katsomaan supersankarihahmoja, eivät sitä, kuka niitä esittää. Viime vuosien maailmanlaajuisista megamenestyselokuvista juuri näyttelijään kiinnittyi ehkä vain yksi: Joker, jossa Joaquin Phoenix heittäytyy syrjäytyneen superantisankarin rooliin.
Phoenix tekee sukseen jälkeen kaikkensa, jotta hänestä ei vain tulisi tähteä. Phoenix tavoittelee taiteen ydintä (ja uskottavuutta), sillä hän on näyttelijä. Cruisen metodi on päinvastainen. Hän säästää itsensä jumaloitavaksi.
Cruise on täydellinen tähti ja viimeinen suuri elokuvatähti. Tähteydellä tarkoitan, että Cruise on kaiken ulkopuolella, ei kuolevaisten kaltainen.
Hän on valjastanut itsensä sekä henkisenä olentona että fyysisesti tuolle yhdelle tehtävälle, tähteydelleen. Ihmeelliset itse tehdyt stunt-temput Mission: Impossible -elokuvissa ovat jäävuoren huippu. Katsokaa Cruisea. Hän on nyt 61-vuotias ja täysin iättömän näköinen ja oloinen.
Kameroille Tom Cruise on täydellinen ihminen, koska hän on kuori. Häneen saa heijastaa mitä haluaa. Hänessä ei ole piirteitä, jotka tulisivat tulkinnan tielle.
Julkisuuden Cruise on esitetty hahmo, jonka takana on mysteeri. Pilkahduksia on nähty, ja silloin kaikki menee pieleen: avioero, sohvalla hyppiminen, itsensä nolaaminen skientologiahommissa.
Te haluatte unohtaa ne, ja niin minäkin.
Stanley Kubrick näki Cruisen tyhjyyden ja teki yhden uransa nerokkaimmista roolituksista antamalla hänelle Eyes Wide Shutin pääosan miehenä, joka on aivan täydellisen pihalla. Tuon mestarillisen elokuvan suurimpia oivalluksia on juuri se, että toisten (seksi)elämästä vainoharhaisesti kiinnostunutta lääkäriä esittää ihmisen kuori. Loistavaa, ja unohdetaan sekin.
Sillä nyt on mahdollista nähdä Cruise taas omimmassa elementissään, yli-ihmisenä. Sillä mitä ihmettä Mission: Impossible -elokuvien Ethan Hunt on, paitsi ihme? No, hän on Tom Cruise, ja on ihan turha puhua mistään ”Ethan Huntista”.
Ensimmäisestä Mission: Impossible -elokuvasta on 27 vuotta. (Jep, juttu perustuu 1960- ja 1980-lukujen tv-sarjoihin, ja ketä kiinnostaa?) James Bondin ensimmäisen 27 vuoden aikana 007:ää esitti neljä eri näyttelijää, mutta mitä tässä franchisessa tapahtuu: Cruise tekee kaksi Mission: Impossiblea lisää.
Cruise on pyhä henki. Muistan, kuinka tajutonta oli kuulla, että Spede Pasanen oli kuollut. Eihän se ollut mahdollista, koska Spede oli aina ollut.
Tom Cruise taas…
Mission: Impossiblet ovat siinä mielessä parempi kuin mikään Raamattu tai pyhä kirja, että ne eivät koskaan lopu.
Tom Cruise ei kuole.