Yhdysvaltalainen Dave Asprey kertoo yrityksensä verkkosivuilla käyttäneensä viisitoista vuotta ja yli 300 000 dollaria hakkeroidakseen omaa biologiaansa. Sinä aikana Dave laihtui 45 kiloa laskematta kaloreita tai harjoittelematta sen kummemmin. Dave onnistui myös luomaan tekniikoita, joiden avulla hän nosti älykkyysosamääräänsä 20 pisteellä ja laski biologista ikäänsä opettelemalla nukkumaan tehokkaammin vähemmässä ajassa. Nämä Daven uskomattomiksi luonnehtimat uudet opit ovat auttaneet häntä tulemaan paremmaksi yrittäjäksi, paremmaksi aviomieheksi ja paremmaksi isäksi.

Eikä siinä vielä kaikki! Nyt Dave on perustanut Bulletproof Executive -nimisen yrityksen ja lupaa nostaa meidät muutkin seuraavalle ihmisyyden tasolle. Pientä korvausta vastaan, luonnollisesti.

Daven ja lukemattomien hänen kaltaistensa puheille on tietysti helppo nauraa. Mutta tällaisille tarinoille on nyt tilausta. Se tarmo, joka käytettiin ennen maailmanpelastamiseen, käytetään 2000-luvulla itsensä kehittämiseen. Teknologia kehittyy ja ihminen haluaa kehittyä sen mukana. Tätä on mahdotonta olla huomaamatta: älylääkkeet, superfoodit, itsehoito-oppaat, näönkorjausleikkaukset, mindfullnessit ja niin edelleen. Haluamme olla voimakkaampia, rohkeampia ja nopeaälyisempiä kuin koskaan ennen. Haluamme päivittää itsemme ja oppia sulkemaan mielestämme epäolennaisen. Haluamme nopeamman prosessorin ja kestävämmän akun. Toisin sanoen: haluamme poistaa itsestämme inhimilliset puutteet.

Kaikivoipaisesta yksilöstä on tullut yhteiskunnan ihanne.

Kimi Räikkösen uran alku Formula ykkösissä oli millimetreistä kiinni.

Jos kaasupoljin on lähdön hetkellä viisi prosenttia liian syvällä, takarenkaat sutivat ja lähtö epäonnistuu. Jos kaasua on viisi prosenttia liian vähän, auto sammuu ja kilpailu päättyy. Tätä hänelle muistutettiin varikolta kypärän kuulokkeisiin ennen ensimmäistä F1-starttia maaliskuussa 2001.

Räikkösellä ei ole varaa epäonnistumiseen. Hän on kokemattomuutensa vuoksi saanut F1-sarjaan vain koelisenssin.

Kisainsinööri antaa radion kautta viimeiset ohjeet. Räikkönen säätää ratin takana olevat kytkimen läpät kohdilleen. Toinen läppä vedetään kokonaan taakse, toisella läpällä kytkintä voi luistattaa noin sekunnin ajan.

Punaiset valot alkavat syttyä yksi kerrallaan, Räikkönen napsauttaa oikean käden etusormellaan ykkösen silmään. Sitten valot sammuvat ja hän painaa kaasun pohjaan.

Alle kolmessa sydämenlyönnissä Kimi Räikkösen auto etenee nopeammin kuin yksikään nisäkäs koskaan. Viidessä sekunnissa vauhtia on 200 kilometriä tunnissa.

Joka kerta kun Räikkönen vaihtaa vaihdetta, G-voimat rysäyttävät hänet penkkiin, nopeus sumentaa näkökentän laitoja, ja aivot käskevät sydäntä pumppaamaan lihaksiin verta: enemmän ja nopeammin.

Kun kaksikymmentä autoa syöksyy vieri vieressä kohti Melbournen F1-radan ensimmäistä mutkaa lähes seitsemänkymmenen metrin sekuntivauhtia, näyttävät radan varrelle pystytettyjen mainosten tekstit enää äärirajattomilta maalitöhryiltä. Nyt yksikin virhe voi tappaa. Siksi Räikkösen aivot eivät enää prosessoi kaikkia niihin tulvivia ärsykkeitä, ne ovat siirtyneet hälytystilaan, jossa menneisyys ja tulevaisuus katoavat jättäen jäljelle vain kummallisen kirkkaalta tuntuvan läsnäolon. Formulakuskit tekevät työtään eräänlaisessa jatkuvassa sokissa.

21-vuotiaan Räikkösen sydän hakkaa, kun adrenaliini kohisee suonissa. Suu kuivuu ja lihakset toimivat refleksinomaisesti – kuin automaattiohjauksella. Kun Räikkönen painaa ensimmäisessä mutkassa jarrupoljinta, liike-energia riuhtaisee vartaloa eteenpäin, kun hän kääntää rattia, keskipakoisvoima yrittää rykäistä pään sijoiltaan. Räikkönen jännittää lihaksensa. Tuntuu siltä kuin sisäelimet etenisivät muuta vartaloa hitaammin.

Kierros kierrokselta puristus jatkuu triathlonin kaltaisena fyysisenä myllynä, joka hakkaa tukilihaksiston maitohapoille ja pakottaa veren jalkoihin, mutta ei anna lupaa herpaantua hetkeksikään. Kilpailu on kuin tarkka kirurginen operaatio, jonka lääkäri joutuu suorittamaan kesken maratonin tärisevä iskuporakone selässään ja joka päättyy mustavalkoruutuisen lipun heilahduksiin puolisentoista tuntia myöhemmin. Ruutulippu armahtaa toisiaan vastaan kilvoittelevat ihmisen ja koneen yhdistelmät seuraavaan kilpailuun asti.

Kimi Räikkönen on ensimmäisessä kilpailussaan kuudes, ensimmäinen suomalainen, joka on yltänyt heti MM-pisteille. Nyt hänen kykyjään ei enää epäillä.

Hän on – jostain syystä – poikkeuksellisen taitava ajamaan autolla nopeasti.

Kun autoilija näkee edessä ajavan auton jarruvalot, häneltä kestää keskimäärin sekunnin painaa jarrua. Silmien tappi- ja sauvasoluihin tullut havainto kulkee pitkän matkan näköradan kautta näköaivokuorelle, näköaivokuorelta päätöksenteosta vastaavaan otsalohkoon, sieltä liikeaivokuorelle ja lopulta toiminnaksi lihaksiin.

Keskimääräiset reaktioajat ovat kuitenkin vain suuntaa-antavia. Toisten ihmisten aivot pureksivat tietoa huomattavasti toisia nopeammin. Jos haluaa olla hyvä formulakuski, lentäjä, astronautti, kirurgi, sotilas, koomikko tai oikeastaan minkä tahansa alan menestyjä, sähköimpulssien ja aivojen välittäjäaineiden pitää pystyä kuljettamaan viestejä vikkelästi hermosolusta toiseen. Aikamme ihailee nopeutta ja vihaa hitautta.

Hyvä uutinen on se, että itsensä päivittäminen on oikeastikin mahdollista. Biologiaa voi hakkeroida. Esimerkiksi aivojen reaktionopeudelle perinnöllisillä tekijöillä on toki vaikutusta, mutta nykyään uskotaan, että harjoittelu on lahjakkuutta tärkeämpää. Uusi aivotutkimus on sitä mieltä, että aivot eivät ole mikään muuttumaton möykky vaan jatkuvasti muutoksessa oleva elin.

Kun ihminen törmää johonkin uuteen ärsykkeeseen, hän kuljettaa viestin ensin tietoisuuden kautta ja tekee vasta sitten toiminta päätöksen. Se on turvallista, mutta hidasta. Päätöksentekoprosessista saadaan nopeampi, jos oikaistaan tietoisuuden ohi. Mitä useammin kaksi hermosolua ovat yhteydessä, sitä vahvempi ja nopeampi tästä yhteydestä tulee.

Lopulta, sinnikkään harjoittelun ja loputtomien toistojen jälkeen tietty ärsyke alkaa laukaista päätöksen automaattisesti, konemaisella tehokkuudella. Kehitys voidaan nähdä jopa aivokuvissa: ammatikseen pianoa soittavien ihmisten aivokuori on erityisen paksu ja selvärajainen sormien liikuttamiseen keskittyvän liikeaivokuoren kohdalta. Pianistien sormien herkkyys perustuu siihen, että heidän aivonsa ovat päivittäneet itsensä. Samasta syystä lahjakkaat kilpa-autoilijat, kuten Kimi Räikkönen, taas pystyvät muuttamaan näköhavaintoja toiminnaksi poikkeuksellisen nopeasti.

Suomalaiskirurgi Aki Hintsalla on tästä hauska tarina.

F1-kuskien täytyy aina muutaman vuoden välein tehdä psykodynaamista hahmotuskykyä mittaava testi, jonka tuloksia käytetään vertailukohtana esimerkiksi silloin, jos kuljettaja on joutunut rajuun ulosajoon. Näin pystytään tutkimaan, onko tärsky heikentänyt kuskin hahmotuskykyä.

Vuonna 2005 Hintsa työskenteli Räikkösen sen aikaisen tallin McLarenin lääkärinä. Räikkönen kutsuttiin testattavaksi, ja Hintsa lähti mukaan testiä valvomaan. Paikan päällä testiä valvonut lääkäri kysyi kollegaltaan, haluaisiko tämäkin tehdä testin, tietokoneita kun oli kaksi.

Hintsa innostui heti. Kirurgina hän piti omaa havainnointikykyään huomattavasti keskimääräistä parempana. Hän myös tunsi entuudestaan testin logiikan: kuskille näytetään tietokoneen ruudulta ensin erilaisia kuvioita ja kolmiulotteisia muotoja ja sen jälkeen testattavalta kysytään kuvioihin liittyviä kysymyksiä. On esimerkiksi osattava valita kaksi samanlaista viidestä eri asennossa ruutuun välähtävästä talosta, ja niin edelleen.

Testi kesti kymmenen minuuttia ja Räikkönen näytti istuvan laitteen edessä puolinukuksissa. Muutaman kerran Hintsa vilkaisi Räikkösen vastauksia ja epäili tämän vastanneen väärin.

Sitten tuli tulosten vuoro.

Hintsa oli menestynyt hienosti. 60 prosenttia on oikein hyvä tulos. Mutta kirurgin voitonriemu ei kestänyt kauaa. Räikkönen oli vastannut oikein 80 prosenttiin kysymyksistä.

Itse asiassa Hintsalla ei olisi ollut syytä suhtautua unisen oloiseen Räikköseen ylimielisesti. F1-kilpailijoiden hahmotuskykyä testataan jatkuvasti, ja testeissä huippulahjakkuudet erottuvat hyvistä kuljettajista aina selvästi. Räikkösellä sanotaan olevan jonkinlainen luonnollinen lahja ajaa heti nopeasti: hallita uusien ratojen ja autojen ominaisuudet jo siinä vaiheessa kun muut vielä lämmittelevät.

Formuloissa täydellisen ja katastrofaalisen kierroksen ero on noin puoli sekuntia. Se on mitätön aika, mutta jostain syystä samassa tallissa ajavien kuskienkin välille syntyy jatkuvasti selkeitä eroja. Istuessaan ratin taakse toiset kuljettajat muodostavat saman tien autonsa kanssa jonkinlaisen kyborgin, ihmisen ja koneen liitoksen. He pystyvät auttamaan konetta siinä, mihin kone ei pysty: muuttuvien tekijöiden havainnoimisessa, tilanteen lukemisessa, ajoituksessa ja taktiikan muuttamisessa kesken kilpailun. Tyhjällä radalla ajettaessa tietokoneohjattu auto pärjäisi luultavasti ihmisen ohjaamaa formulaa paremmin, mutta kone tuskin löytäisi kilpailutilanteessa samanlaisia ohituspaikkoja kuin Kimi Räikkönen.

Räikkösen nopea päättelykyky taitaa johtua sekä harjoittelusta että perimästä. Hän on koko ikänsä harrastanut lähes maanisesti erilaisia vauhtilajeja, joten hänen aivonsa ovat harjaantuneet haravoimaan ärsykkeitä nopeasti. Mutta ilmeisesti Räikkösellä on myös jonkinlaisia geneettisiä taipumuksia hyvään hahmotuskykyyn. Hänen vanhempansa kiinnittivät jo Kimin lapsuudessa huomiota pojan havainnointikykyyn ja silmän ja käden väliseen koordinaatioon. Kun Matti-isä opetti Kimiä ja velipoika Ramia tekemään paistinlastoja katajasta, syntyi kahdenlaista jälkeä. Kimin huolella hiottuja lastoja olisi voinut myydä torilla, kärsimättömän Ramin tuhauksia polttaa takassa.

Lastaesimerkki liittyy toki myös keskittymiseen, toiseen F1-maailmassa elintärkeään kykyyn. F1-kilpailu kestää lähes kaksi tuntia ja keskittymisen hetkittäinenkin herpaantuminen johtaa helposti ulosajoon ja pahimmassa tapauksessa vakavaan loukkaantumiseen tai kuolemaan.

Jatkuva kuolemanvaara asettaa formulakuskeille vielä yhden haasteen, joka tekee lajin vaatimuksista liki epäinhimilliset. Päätöksentekoprosessi pitää pystyä suorittamaan ilman sitä yhtä ihmisyyteen kuuluvaa, mutta suoritusta häiritsevää tunnetta: pelkoa.

Räikkösen rohkeudesta kerrotaan moottoriurheilupiireissä mieluusti tarinaa Belgian Span osakilpailun aika-ajoista 12 vuoden takaa. 

BAR Hondan Olivier Panis oli juuri päässyt moottoriurheilun maineikkaimman mutkayhdistelmän, jyrkästi nousevan Eau Rougen päälle. Edessä aukeavan Kemmelin suoran alussa hänen autonsa moottori laukeaa jättäen jälkeensä näyttävän, sakean savupilven. Yhdeksän sekuntia myöhemmin Kimi Räikkönen ajaa tuon läpitunkemattoman paksun, valkoisen savupilven läpi kaasu pohjassa.

Maaliviivalla kellot pysähtyivät huippuaikaan. Räikkönen nousee ensimmäistä kertaa urallaan eturivin lähtöruutuun.

Myöhemmin käy ilmi, että Räikkönen oli ehtinyt kysyä radiolla varikolta, mille puolen rataa Panisin auto oli sammunut, ja valinnut sitten toisen laidan. Oikeastaan juuri tämä tekee savupilveen ajamisesta rohkeaa. Kaikki muu olisi ollut typeryyttä tai arkailua, lajiin kuulumattomia asioita molemmat.

Ne, jotka Kimi Räikkösen parhaiten tuntevat, olisivat voineet pitää tapausta hänelle tyypillisenä.

Ennen muita oli tietenkin yritettävä voittaa isoveli. Kimi Räikkönen syntyi lähes kaksi vuotta isoveljeään Ramia myöhemmin, joten hän oppi kaiken vähän parhaan leikkikaverinsa jälkeen: puhumaan, ajamaan pyörällä, lukemaan ja niin edelleen. Parin vuoden ikäero on niin pieni, että välit olivat läheiset.

Vanhempi ja verbaalisesti lahjakkaampi Rami kiusoitteli ja Kimi turvautui nyrkkeihin. Kimi oli hiljainen mutta aktiivinen rämäpää, joka ei koskaan oikeastaan oppinut kävelemään vaan vaihtoi konttaamisen suoraan juoksemiseen. Jo lapsena hän mieluummin teki kuin puhui. Kun Matti-isä näytti pojille, miten hitsataan ja rälläköidään, alettiin Räikkösten pihalla rakentaa sen puolisen Espoon hienoimpia polkupyöriä.

Mutta niin vähän kuin kaksi vuotta onkin, on se lapsuudessa myös valtavasti. Nuorempi sai olla aika sisukas, että pärjäsi tappelussa kaksi vuotta vanhemmalle veljelleen. Isoveljen kaveriporukan leikeissä pienimmän piti lunastaa olemassaolon oikeutuksensa joka päivä uudestaan: hypätä vähän korkeammalta katolta lumivalliin, pyöräillä vähän kovempaa alas kapeita metsäpolkuja, astua vähän rehvakkaammin hyiseen Espoonjokeen lasketun styroksilautan kyytiin. Sulkea pelko pois ja toimia.

Kun veljesten isä sitten vei heidät katsomaan kartingia Vihdin radalle, löytyi laji, johon kaikki Kimin ominaisuudet tuntuivat sopivan. Ja josta veljekset huumaantuivat välittömästi.

Pian pojille pitikin sitten ostaa auto, ja kohta toinenkin, molemmille omat. Sitten alettiin kiertää Suomen kilpailuja matkailuvaunu perässä. Kimi oppi ajamisen taidon nopeasti ja ilman apua, loputtomat tunnit radalla hioivat hänestä varman. Kilpa-autoilusta tuli koko perheen projekti: pojat ajoivat, isä huolsi, äiti kellotti aikoja ja koko ajan olivat rahat tiukilla.

Kesät kilpailtiin ja talvet huhkittiin useita töitä päällekkäin, että saatiin kesän laskut maksettua.

Kerran ura meinasi jo loppua rahavaikeuksiin. Räikkösen perheen talo kaipasi kipeästi remonttia, mutta rahat olivat todella tiukalla. Perhe istui alas ja piti kokouksen. Oli päätettävä, jatkaako Kimi vielä seuraavan kauden kilpailemista vai tehdäänkö taloon remontti, jonka myötä saataisiin sisävessakin.

Muutaman vuoden päästä Kimi sitten ajoikin voitokkaasti eurooppalaisissa karting-kilpailuissa. Kotona käytiin yhä ulkohuussissa.

Jälkikäteen on helppo sanoa, että ratkaisu oli oikea. Euroopan kilpailuista ei nimittäin mennyt enää kuin pari vuotta, kun Räikkönen jo starttasikin ensimmäiseen F1-kilpailuunsa Sauber-tallin autolla.

Se oli mahtavaa, mutta ei vielä tyydyttänyt Räikköstä. Hänhän oli jo lapsena kiertänyt kätensä äitinsä kaulan ympärille ja ilmoittanut, että voittaa vielä jonain päivänä maailmanmestaruuden.

Siihen oli kuitenkin vielä kuluva tuskastuttavan monta vuotta. Ensin Räikkösen piti kulkea viiden vuoden mittainen kärsimysten tie McLarenilla, jossa auto oli kyllä suorituskykyinen, mutta petti aina tärkeän paikan tullen.

Ihmisellä on kahden laatuisia lihassoluja: nopeita ja hitaita. Nopeat lihassolut pilkkovat hiilihydraattia ilman happea, jolloin liikkeeseen tarvittava energia saadaan nopeasti käyttöön. Hitaat lihassolut taas tarvitsevat happea avukseen, mutta jaksavat pitempään. Nopeita lihassoluja tarvitaan pikajouksussa, hitaita esimerkiksi maratonissa, triathlonissa – ja F1-kilpailussa.

Sellaisia soluja Kimi Räikkösellä on paljon. Hän juoksi jo uransa alkuvaiheessa Cooperin testissä 3 500 metriä. Hänen sanotaan olevan yksi F1-sarjan kovakuntoisimmista kuskeista. Kuljettaja, joka pystyy ajamaan nopeimpia kierrosaikoja vielä kilpailun loppupuolella – silloin kuin monella jo kramppaavat jalat, kädet ja niska.

Median kautta Räikkösestä on syntynyt kuva luonnonlapsena, joka keskittyy kisojen ulkopuolella lähinnä ryyppäämiseen ja rällästämiseen: hieroo kännissä Frederikin olkapäitä Kanarialla ja itseään strippiklubilla, sammuu puhallettava delfiini kainalossaan kadulle, osallistuu venekilpailuun gorillapuvussa ja niin edelleen. Mutta todellisuudessa hän ilmeisesti onkin ahkera harjoittelija. Pyöräilee pitkiä treenilenkkejä Sveitsin kotinsa ympärillä ja nostelee painoja kuntosalillaan. Formula 1 -kilpailu on lähes kahden tunnin pituinen fyysinen rääkki, jonka aikana kuljettaja saattaa menettää kolme kiloa painostaan pelkästään hikoilemalla. Tarvitaan kovaa kuntoa, että jaksaa keskittyä jokaiseen mutkaan, jarrutukseen ja kiihdytykseen koko kilpailun ajan. Räikkösen treenaamisesta ei vain yleensä kuulla mitään julkisuudessa, koska Räikkönen ei, no, pidä melua itsestään.

Hitaissa lihassoluissa on se mielenkiintoinen puoli, että niitä voi kehittää huomattavasti nopeita lihassoluja helpommin ja pitempään. Nopeat solut alkavat hävitä jo kahdenkymmenen ikävuoden jälkeen, mutta kestävyysurheilijat ovat usein parhaimmillaan vasta kolmenkymmenen ja neljänkymmenen ikävuoden välissä, juuri ennen kuin ikääntyminen alkaa saada sydämen ja keuhkojen kehityksen kiinni.

Jos siis tarkastellaan pelkästään fysiikkaa, 27-vuotias Kimi Räikkönen oli vasta lähestymässä fyysisen suorityskykynsä huippua siirtyessään Ferrarille vuonna 2007.

Kukaan ei oikeasti enää uskonut siihen, vaikka jälkeenpäin moni väittääkin toisin. McLarenilta Ferrarille siirtyneen Kimi Räikkösen nousu 17 pisteen takaa maailmanmestariksi kauden 2007 kahdessa viimeisessä kilpailussa oli erittäin omituisten sattumien sarja.

McLarenin Lewis Hamiltonilla oli mahdollisuus varmistaa mestaruus jo Kiinassa, kauden viimeistä edellisessä kisassa. Sateisella Shanghain radalla Hamilton teki kuitenkin alokasmaiselta näyttäneen virheen.

Hamiltonin auto karkasi käsistä varikolle tullessa ja ajautui turva-alueen upottavaan soraan. Hamilton joutui keskeyttämään. Media pisti virheen kokemattoman kuljettajan piikkiin, eikä tämä korjannut käsitystä, vaikka olisi voinut. Hamilton kun oli jo kaksi kierrosta ennen ulosajoaan ilmoittanut tiimille renkaiden olevan täysin ajokelvottomassa kunnossa. Talli oli tästä huolimatta määrännyt hänet pysymään radalla.

Räikkönen hyödynsi McLarenin sekoilun, voitti Kiinan kilpailun ja sai, ehkä omaksikin yllätyksekseen, vielä mahdollisuuden nousta maailmanmestariksi.

Hyvin pienen mahdollisuuden. Räikkönen oli ennen viimeistä kisaa, Brasilian GP:tä, MM-sarjassa vasta kolmantena Hamiltonin ja Alonson jälkeen. Jos Räikkönen voittaisi, saisi Hamilton olla korkeintaan seitsemäs. Se tuntui epätodennäköiseltä.

Ennen kilpailua varikolla liikkui salaliittoteoria. Sen mukaan Ferrari ja McLaren olivat sopineet mestaruuden menevän Räikköselle hyvityksenä kesällä paljastuneesta vakoiluskandaalista. McLarenin pääsuunnittelija Mike Coughlan oli saanut Ferrarin insinööriltä Nigel Stepneyltä käyttöönsä italialaistallin salaisia tietoja. Tämän lisäksi Stepney oli muun muassa sabotoinut Felipe Massan ja Kimi Räikkösen autoja Monacon GP:ssä.

McLaren tuomittiin tapauksesta ennätysmäisiin 100 miljoonan dollarin sakkoihin ja tallilta vietiin kaikki valmistajien MM-sarjan pisteet.

Sopupelihuhut tuntuivat silti naurettavilta, joten ne unohtuivat hetkessä. Siitäkin huolimatta, että Brasilian GP:ssä Lewis Hamiltonille tapahtui hyvin kummallisia asioita.

Ensin toisesta ruudusta startannut Hamilton epäonnistui startissa surkeasti ja putosi kahdeksanneksi. Sitten hänen autonsa yhtäkkiä hyytyi keskelle suoraa ja hän putosi sijalle 18.

Hidastuskuvan perusteella näyttää siltä, että Hamilton itse painaa ratin vasemmassa reunassa olevaa nappia, joka on McLarenin verkkosivuilla esillä olleen kuvan mukaan varikkorajoitin. Painike, joka pudottaa auton nopeuden 60 kilometriin tunnissa. McLarenilla Hamiltonin autoon sanottiin tulleen vaihteistovika.

Kimi Räikkösestä tuli maailmanmestari. Mutta ihmisenä se ei tainnut häntä juuri muuttaa.

Hän ei päästä ketään lähelleen.

Hän on allerginen ihmisille, jotka ovat edes hitusen tungettelevia.

Ammattilaisurheilun kenties vähiten hyviä vastauksia saanut kysymys kuuluu: millainen hän on ihmisenä? Syy siihen on se, että jopa kaikkein lähimpien ihmisten on erittäin hankala tuntea häntä – miljoonista seuraajista puhumattakaan. Silmien takana tapahtuu paljon, mutta hyvin vähän näkyy ulospäin.

Olen nähnyt hänet hyvin monenlaisella eri tuulella. Halutessaan hän on julkisesti hyvin suopea, mutta sille päälle sattuessaan erittäin kylmäkiskoinen medialle tai nimikirjoitusten metsästäjille.

Tyypillistä Räikköstä.

Paitsi että sitaatit on poimittu golffari Tiger Woodsin entisen swingivalmentajan Hank Haneyn kirjoittamasta kirjasta, jossa Haney kuvaa golfin supertähden persoonaa.

Woodsin ja Räikkösen suhtautumisessa ulkomaailmaan tuntuu olevan selviä yhtäläisyyksiä. Woodsin tavoin Räikkönen osaa kyllä halutessaan antaa itsestään hyvinkin hurmaavan kuvan, eikä ilmeisesti yksityiselämässään ole yhtä sulkeutunut kuin formulavarikolla: onhan hänellä kuulemma paljon kavereita ja vaimokin oli missi. Kuten Juhani Tamminen on sanonut, ujo mies ei saa kaunista morsianta.

Julkisuudessa Räikkönen kuitenkin esiintyy yleensä vakavana ja vähäpuheisena. Mutta olisiko niin, että Räikkösen ja Woodsin sulkeutuneisuus on huippu-urheilijoille hyödyllinen selviytymismekanismi?

F1-kuljettajien arvioiden mukaan onnistuneessa F1-kisassa noin 80 prosenttia on kiinni henkisistä ja 20 prosenttia fyysisistä ominaisuuksista. Media on huippuunsa viritetyn ja keskittyneen urheilijan silmissä kuin tietokonevirus, jonka virustorjunta pyyhkäisee pois kovalevyä kuormittamasta.

Mutta katsotaanpa kuinka tällä kertaa käy. Tuolta Kimi Räikkönen nimittäin tepastelee haastateltavaksi.

Pitää toivoa, ettei hikisen päivän ajanut Räikkönen vilustu, hänellä kun näyttää olevan pelkät kesävaatteet päällä. Shortsit, ferrarinpunainen t-paita, josta sponsorilogot ovat tehneet eräänlaisen tilkkutäkin sekä Ferrari-lippis, jonka käyristämätön lippa ampuu kevyesti ylöspäin. Toki niilläkin pärjää täällä helmikuisessa Bahrainissa, jonka F1-radalla Räikkönen on testaamassa Ferrarin tämänkautista autoa. Siinä on 1,6 litran kuusisylinterinen moottori ja hassun näköinen nokka. Päivän testit ovat ohi, ja palmuilla koristeltu varikkoalue keskellä aavikkoa alkaa jo hiljentyä. On hämärää, jostain leijuu grillatun lampaanlihan tuoksu.

Räikkösen rinnalla kävelee Ferrarin tiedottaja Renato Bisignani. Bisignanin tehtävä on huolehtia, ettei media revi Räikköstä palasiksi. Ja toisin päin.

Räikkönen istuu haastattelupenkkiin ja nyökkää tervehdykseksi. Aikaa ei ole kuin vartti, mutta onneksi Räikkönen on sentään maailman nopein suomalainen. Sitä paitsi Räikkönen vaikuttaa tänään olevan suhteellisen hyvällä tuulella. Vakava mies hän on, hymy ei ole herkässä, mutta vastauksissa on sentään useita sanoja. Ehkä paluu Ferrarille lämmittää vaikeampien vuosien jälkeen.

Kimi Räikkönen, miksi päätit vuonna 2012 palata formuloihin kahden vuoden tauon jälkeen?

”No, vaikee sitä on sanoa… Kai se on ainoa mitä osaa tehdä, ainakin vähän. Kai tästä tykkää ainakin sen verran, että jaksaa ajaa. Onhan se kilpaileminen ollut aina hienoa.”

Kuinka olet valmistautunut tähän kauteen?

”No, suhteellisen samalla tavalla kuin joka muukin vuosi… Että tota, ei mulla oo mitään erikoisia juttuja, että suurimman osan teen yksinäni ja fysion kanssa silloin kun tuntuu siltä. Että ihan perusasioita.”

Mitä ajattelet ajon aikana?

”No en mä varmaan hirveesti ajattele, kun mitä nyt muutenkin ajattelee kun ajaa. Et sä sitä mieti siinä. Riippuu mitä siinä ikinä tapahtuukin siinä edellä, ja tietysti se pitää tehdä aika nopeesti se päätös ja toivottavasti se osuu oikeeseen. Mutta emmä tiiä, en mä varmaan hirveemmin ajattele. Tai en mä mieti ikinä niitä asioita”, Räikkönen sanoo.

Kimi Räikkönen, mikä tekee sinusta niin nopean kuljettajan?

Varikkoalueen palmujen katveessa istuva kuljettaja miettii hetken, aloittaa sitten pyörittelemällä oikeiden säätöjen merkitystä, jatkaa ympäripyöreisiin ajamisen luonnollisuudesta ja hyvistä ja huonoista päivistä. Sitten hän tuskastuu.

”Emmä osaa, eikä mulla oo mitään tarvetta selitellä, että mikä tekis musta nopeen.”

Kas näin, se siitä. Mitä enemmän ihminen muistuttaa konetta, sitä epäkiinnostavampi hän yleensä on. Koneet osaavat tehdä oikeat liikkeet ja toimintosarjat, mutta jos ne osaisivat reflektoida, odottaisimme yhä teollista vallankumousta. Kukaan meistä ei ostaisi älypuhelinta, jolla olisi myös tunteet. Koneen tehtävä on ohittaa kylmästi ne asiat, joihin me ihmiset jäämme kiinni.

Tämä Räikkönen taitaa lopulta olla sitä vain kilpa-autoilijan roolissaan. Vapaa-ajallaan hän on syvästi inhimillinen hahmo.

Niin kuin siinä SeiskaTV:n videossa, jossa kovasti Kimi Räikkösen näköinen mies laulaa ponnekkaasti kirkkonummelaisessa karaokebaarissa Matti Eskon kappaletta Rekkamies. Siinä on jotain hyvin kaunista. Tuppisuuna pidetty kilpa-autoilija rentoutuu tulkitsemalla vanhaa suomalaista iskelmää. Mä oon rekkamies, oon hitto soikoon, ei tullu poliisii, ei virkamiestä…

Mutta miksi kaikista maailman kappaleista juuri Rekkamies?

Yhtäkkiä Räikkösen kasvoille syttyy niin kaunis hymy, että hänen ikivakavat kasvonsa näyttävät sulavan. Tuntuu siltä kuin olisi nähnyt keitaan keskellä aavikkoa. Valkoiset, suomalaisen perusterveydenhuollon hoitamat ylähampaat paljastuvat, silmäkulmiin ilmestyy pieniä naururyppyjä. Tuolla hymyllä on saatu äidiltä ja tytöiltä paljon anteeksi.

”Emmä tiiä… rekkamiehet on… kovia kuskeja”, Räikkönen sanoo.

Sitten hän nousee sanaakaan sanomatta haastattelupenkistä. Seuraava haastattelu alkaa muutaman metrin päässä alle kymmenessä sekunnissa.

Toukokuun alussa vuoden 2014 MM-sarjaa on ajettu neljä kilpailua. Kimi Räikkönen roikkuu sarjassa vasta sijalla 12.

Kausi on ollut Ferrarille surkea. Moottorissa ei tunnu olevan tehoa, eikä auton rakennekaan oikein toimi.

Mutta osasyy on myös Räikkösessä itsessään. Tallikaveri Fernando Alonso on noussut auton puutteista huolimatta sarjassa kolmannelle sijalle. Räikkönen sen sijaan ei vieläkään saa uudella autolla tuntumaa rataan. Asiantuntijoiden mukaan syynä on ohjaustehostin.

Nyt hänen pitäisi nopeasti onnistua päivittämään itsensä jälleen seuraavalle tasolle. Jälleen kerran. Muuten Ferrari saattaa vaihtaa autonsa puikkoihin tehokkaamman prosessorin. Aikamme ihailee nopeutta ja vihaa hitautta. ■