Metsähiiri on kaunis eläin. En voi vastustaa sen pallokorvia ja tummia nappisilmiä. Suuret silmät paljastavat, että kyse on hämärä- ja yöeläimestä. Toisinaan otus näyttäytyy kuitenkin myös päivänvalossa. Silloin se yleensä vilahtaa kolosta koloon, mahdollisimman nopeasti ja huomaamattomasti.

Marras-joulukuun aamun hämärässä, kun luonnossa on hiirenhiljaista, näen usein siimahännän vipeltävän maakolostaan pihan poikki lintulaudalle ja takaisin. Pieni, tumma hahmo vilahtaa maan alle. Hetken päästä sen pää putkahtaa esiin jostain toisesta kohdasta.

Siinä on meidän perheen virallinen pihahiirulainen – joka onneksemme on pysytellyt pääosin ulkoruokinnassa, lähinnä lintulaudan antimista nautis­kellen.

Pihapiiri on hiirille oiva elinympäristö, koska varastot, leikkimökit, tavarat ja halko­pinot tarjoavat niille suojaa. Herkät aistit ja nopeat liikkeet ovat pikku­nisäk­käille elinehto, sillä ne ovat alituisessa vaarassa jäädä kissojen, kettujen ja pöllöjen saaliiksi.

Metsähiiri on lähisukulaistaan kotihiirtä kookkaampi, ja metsähiirellä on myös melkoisen isot takajalat. Siitä tulee mieleen hyppyrotta. Metsä­hiiren häntä on sen kehon pituinen, kun taas kotihiirellä häntä on aina selvästi sen kehoa lyhyempi.

Metsähiiri on pienistä jyrsijöistä ehkäpä sympaattisin. Ei ole ihme, että se on päässyt myös hahmoksi satuun Hyppelihiiri Myökki-Pyökkimetsässä.

Norjalaisen Thorbjørn Egnerin satu­klassikko kertoo Hyppelihiiren, Martti Metsähiiren, leipurimestari Jänöliinin ja heidän eläinystäviensä elämästä Myökki­-Pyökki-metsässä. Siinäpä on riimitystä kerrakseen, vai mitä sanoo meidän lemmikki­-Mikki?

Kotihiiren erottaa metsähiirestä harmaamman värityksen perusteella. Metsähiiri on ruskea, tietyssä valaistuksessa jopa punertava. Kotihiiren jätöksissä on usein erityisen pistävä haju, mikä hieman varjostaa tämän kyläilijän hohtoa.

Ulkoa tuleva jyrsijä on aina hygieniariski. Siksi vanhaa omakoti­taloa ostettaessa on syytä tarkistaa ennen kauppoja, että kyseessä ei ole hiiritalo – ellei ­sellaista erityisesti halua. Hiiritalot ovat poikineet jopa oikeus­juttuja.

Lintujen ruokinta saattaa lisätä hiirten asettautumista taloihin. Hiiret voivat lisätä talon asukkaiden allergisia oireita, sillä ne pesivät usein eristevillassa ja hiirien hienontama lasivillapöly saattaa päätyä ilmastoinnin mukana sisäilmaan.

Lisäksi hiirien jäljiltä villan eristys­kyky heikkenee, mikä voi lisätä talon vetoisuutta ja sitä kautta vaikuttaa asukkaiden terveyteen.

Hiiret eivät kuitenkaan levitä myyrä­kuumetta, vaan sen aiheuttaman Puumala­-viruksen kantajia ovat metsämyyrät.

Useimmat näkevät hiiren vasta siinä vaiheessa, kun se löytyy kuolleena hiirenloukusta. Toisin kuin useimmat muut luonnonvaraiset nisäkkäät, metsähiiri ei ole ­rauhoitettu.

Syksyllä jyrsijät tulevat mielellään sisälle taloihin. Otukset voivat saada aikaan ikävää sotkua syömällä, järsimällä ja ulostamalla.

Metsähiiri on taitava kiipeilijä, ja niinpä se pääsee sisälle taloihin ja mökkeihin muun muassa tuuletusaukkojen kautta. Hiiri kiipeää myös korkealle puihin ravintoa etsimään, ja saattaapa se tehdä lämpimän ja turvallisen asumuksensa jopa linnun­pönttöön.

Hiirten kulkureittien tukkimiseksi rakoon kannattaa asentaa 5–7 millimetrin rautalankaverkko. Näin tuuletus toimii, mutta hiiret, metsämyyrät ja oravat pysyvät ulkona.

Metsähiiri on kaikkiruokainen. Sille maittavat etenkin siemenet ja vilja. Myös toukat, hyönteiset, hämähäkit, etanat ja raadot tekevät kauppansa. Sisä­tiloissa hiiret nakertavat myös nahkaa, kynttilöitä ja monia muita kodin esineitä.

Metsähiirten määrä riippuu ravinnon saannista ja säistä. Ilmaston lämpeneminen ja myöhentyvät talvet saattavat vaikuttaa hiirten lisääntymiseen, kun lehtipuut ja erilaiset pensaat tuottavat aiempaa parempia siemensatoja.

Metsähiirten kannat eivät kuitenkaan vaihtele samalla tavalla jyrkästi kuin myyrä- tai sopulikannat. Metsämyyrien esiintyvyys vaihtelee kolmen vuoden sykleissä, joskus hyvinkin voimakkaasti.

Moni miettii karvaisen pikku­nisäkkään nähdessään, oliko se nyt hiiri vai myyrä. Hiiriä hieman muistuttavia pikku­nisäkkäitä ovat metsämyyrät, jotka vierailevat usein lintulautojen liepeillä ja tulevat joskus sisälle rakennuksiinkin.

Myyrät tunnistaa siitä, että niillä on pienemmät silmät ja korvat kuin hiirillä. Hiirillä häntä on paljas, myyrillä karvapeitteinen.

Kaikki lajit eivät kuitenkaan tule pihoihin, vaan esimerkiksi peltohiiri viettää koko elämänsä heinäpelloilla ja niityillä. Peltohiiren tunnistaa selän mustasta ­juovasta, joka kulkee pituussuuntaan.

Pelloilla elää viljakorsilla ketterästi ­kiipeillen myös vaivaishiiri, joka on vajaan kymmenen gramman painoisena maailman pienimpiä jyrsijöitä.

Kotien kutsumattomista vieraista pahamaineisimpia ovat rotat. Ne saattavat järsiä kolojaan jopa betoniin. Sähköjohtoja nakertaessaan ne voivat aiheuttaa oikosulun ja pahimmassa tapauksessa tulipalovaaran.

Hiiret, myyrät ja rotat ovat periaatteessa samaa porukkaa – pienikokoisia jyrsijöitä.

Ei ole mitään selvää biologista rajan­vetoa, jonka perusteella tiettyjä jyrsijöitä kutsutaan hiiriksi ja myyriksi ja toisia rotiksi. Esimerkiksi vesimyyrä on niin iso, että se näyttää rotalta. Myös ­piisami ja majava lasketaan jyrsijöihin.