Tätä on vaikea tajuta: Ukraina-tuki särkyy urheilussa – onko Suomen urheilupiirit täynnä hyödyllisiä idiootteja?
Keskustelu Helsinki-hallin kohtalosta ja Seagullsin omistajista osoittaa taas kerran miten ymmärtämättömästi suomalaista urheilua johdetaan. Se nakertaa paitsi urheilun omaa yhteiskunnallista uskottavuutta, myös koko pakoterintaman uskottavuutta.
Viime päivien pyörittely Pasilassa autiona seisoskelevan areenan kohtalosta on karannut kierroksille, jossa olisi aika muistuttaa urheiluväkeä muutamasta tosiasiasta. Taas kerran on unohtumassa ymmärrys siitä, mihin laajempaan kokonaisuuteen oma toiminta kytkeytyy.
Samalla on osoitettu myös oma sinisilmäisyys.
Neuvostoliiton alkuisien kuuluisaksi tehneen tittelin ”hyödyllinen idiootti”, voisi luovuttaa tällä kertaa Jääkiekkoliiton johdolle. Ja siinä sivussa Helsinki Seagullsille. Sen verran huolettomasti ne ovat nyt paitsi avaamassa reittiä Venäjän nykyhallinnon päämääriä edustavalle hybridivaikuttamiselle, myös pehmentämässä hallintoa tukevien oligarkkien intresseihin iskevien pakotteiden tehoa.
Myös tähän kaikkeen itsensä sotkeneiden urheilupersoonien ja kommentaattoreiden olisi syytä miettiä mihin ovat omia kasvojaan kytkemässä. Jopa yleensä ajattelevan urheiluihmisen kirjoissa kulkevalta Henrik Dettmannilta taisi katse kaventua, kun hän etsi Seagulls-projektille uutta omistuspohjaa tahoilta, joihin uskottavuuttaan arvostavan länsimaisen toimijan ei kannattaisi nyt itseään sotkea.
Myös Teemu Selänteeltä näyttää unohtuneen, että hänen kaltaisensa kiinnostuksen ja julkisen näkyvyyden omaavan ihmisen toiminnalla on erityistä vaikuttavuutta, joka tuo myös erityistä vastuuta.
Se, että massiivisen NHL-statuksen urheilutähti edes leikkii ääneen ajatuksella siitä, että voisi vuokrata pakotelistalla olevan areenan, konkretisoi kaiken.
”Vaikka asian miten kauniisti paketoisi ja pystyisi huijaamaan itsensä uskomaan, ettei tässä mitään pahaa tehdä, areenan vuokraaminen sen nykyisiltä omistajilta on käytännössä bulvaanina toimimista.”
Pelkästä urheilemisen näkökulmista ajatellen voi tietysti olla sitä mieltä, että on hölmöyttä seisottaa hyvää areenaa tyhjillään, kun kaupungissa on areenaa etsivä koripallo-organisaatio, nousua tekevä uudistunut Jokerit-kuvio sekä iso tarve juuri Pasilan areenan kaltaiselle tapahtuma-areenalle.
Jos näkökulmaa laajentaa urheilun hiekkalaatikolta laajemmaksi, asetelma muuttuu kuitenkin toiseksi.
Areenan vuokraus olisi palvelus sen omistajille, siis läntisellä pakotelistalla oleville venäläisoligarkeille. Vaikka asian miten kauniisti paketoisi ja pystyisi huijaamaan itsensä uskomaan, ettei tässä mitään pahaa tehdä, areenan vuokraaminen sen nykyisiltä omistajilta on käytännössä bulvaanina toimimista.
Se olisi paitsi palvelus pakotelistan oligarkeille ja sitä kautta hyökkäyssotaa tuottavalle hallinnolle, myös mielikuvallisesti vaarallinen teko. Se kun toisi signaalin siitä, että Suomessa aletaan suhtautua pakotteisiin epämääräisesti ja luoda perusteita poikkeusjärjestelyille.
Sellainen rapauttaisi koko pakoterintaman uskottavuutta.
Riski on erityinen silloin, kun toimijoina on suurta näkyvyyttä ja henkilökohtaista arvovaltaa nauttivia toimijoita.
Se, että hieno urheiluareena uhkaa nyt lahota pystyyn, on toki valitettavaa. Silti pitää ymmärtää, että Suomi on osa liittokuntaa, joka käy puolustustaistelua Venäjän Ukrainassa aloittamaa hyökkäyssotaa vastaan. Se, että tämä tuo meille jatkuvaa riesaa erilaisista hybridivaikuttamisen operaatioista ja vientiteollisuudelle vaikeuksia, ei ole mitään verrattuna siihen, mitä Ukrainassa tapahtuu.
Ukrainalaisia on kuollut hirvittävissä määrin. Miljoonia on jättänyt kotinsa.
Koteja, työpaikkoja, teitä, voimalaitoksia, kouluja, urheilupaikkoja – kaikkea mahdollista – on pommitettu maan tasalle.
Jos suomalaisten näkyvimmäksi konkreettiseksi sotauhriksi tulee yhden areenan homehtuminen käyttökelvottomaksi, ei asiasta kannattaisi metelöidä. Ei, vaikka jokunen venäläisten kanssa yhteistyöhön joskus lähtenyt piensijoittaja rahansa menettäisikin.
Jos annamme kaiken ukrainalaisten kokeman rinnalla signaalin siitä, että lipsumme sallimaan bulvaanitoiminnan oligarkkien kanssa siksi, että saamme yhden urheiluareenan pidettyä käyttökelpoisena, annamme aika omituisen signaalin itsestämme.
Ei kai vai olla niin, että suomalainen urheilu – muusta suomalaisuudesta puhumattakaan – haluaa sellaista signaalia antaa?
”Yhä absurdimmaksi asia menee, kun tajuaa että Jääkiekkoliitto pitää yhä toimistoaan juuri tässä hallissa. Siis vielä kaksi ja puoli vuotta sodan käynnistymisen jälkeen!”
Koko viime aikojen keskustelu alkaakin näyttää urheilun ulkopuolelta katsoen surkuhupaisalta. Maassa, jolla on 1300 kilometriä yhteistä rajaa hyökkäyssotaa käyvän hirmuhallinnon kanssa, on ajauduttu pohtimaan sitä, että pitäisikö kuitenkin maksaa tuota hirmuhallintoa edustavien oligarkkien omistaman hallin sähkölaskut – vaikka pakotteet eivät salli mitään yhteistyötä heidän kanssaan.
Tämä maassa, joka virallisessa politiikassaan on yksi vahvimmin Ukrainan tukemiseen sitoutuneista kansakunnista.
Yhä absurdimmaksi asia menee, kun tajuaa että Jääkiekkoliitto pitää yhä toimistoaan juuri tässä hallissa. Siis vielä kaksi ja puoli vuotta sodan käynnistymisen jälkeen!
Onko Suomessa mitään muuta niin räikeästi pakotepolitiikkamme yhtenäisyyttä rikkovaa yksityiskohtaa kuin se, että Leijonia hallinnoiva ja koko urheiluliikkeen näkyvin lajiyhteisö asuu venäläisoligarkkien palatsissa?
Ja edelleen, miksi on niin, että kun rakennuksesta uhkaa nyt katketa sähköt, aletaan pois muuttamisen sijasta neuvotella erityisjärjestelyistä, jotka antaisivat jääkiekkoyhteisölle erityisoikeuden maksaa oligarkeilta maksamatta jääneet hallin sähkölaskut energiayhtiö Helenille?
Ei herranen aika. Miettikää tätä asetelmaa nyt hetki.
Ihanko oikeasti jääkiekkoväki haluaa näyttäytyä näin?
Ihanko oikeasti Olympiakomitea ja muu suomalainen urheiluyhteisö antaa jääkiekkoporukan munata koko urheilun mainetta kommentoimatta mitenkään?
Toki Ulkoministeriö päätyi antamaan Jääkiekkoliitolle poikkeusluvan sähkölaskujen maksamisen, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, miltä asetelma nyt näyttää. Eikä ministeriön lupa avoin valtakirja ole.
”Urheilu on ympäristö, jossa erilaiset hyväksikäyttäjät näkevät erityisen houkuttelevia tilaisuuksia itselleen.”
Kun tuota sähkölaskuasiaa katsoo hieman tarkemmin, herää asiassa myös muita sivumakuja, joiden kohdalla olisi viimeistään vihellettävä pilliin ja pysäytettävä tämä vellova kehitys. Etenkin sen jälkeen, kun huomaa mitä Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Heikki Hietanen sanoo liiton omassa tiedotteessa.
Kun näin merkittävän kansalaisjärjestön puheenjohtaja sanoo, että pakotelistalla olevan hallin sähkölaskuja maksetaan ainakin vastikkeita vastaavalla summalla, pitäisi kaikkien asiaa seuraavien havahtua.
Tuo kommenttihan sisältää implisiittisesti sen, että maksamalla koko hallin sähkölaskurästejä summalla, joka vastaa sen omia rästejä, Jääkiekkoliitto käytännössä maksaa oligarkeille niitä omia velkojaan, joita ei pakotelinjausten vuoksi saa maksaa.
Sähkölaskut ovat siis käytännössä kiertotie, joilla kierretään pakotteita.
Voi olla jokseenkin varma, että liiton jäsenkunta ei tätä halua. Miksi suomalaisen urheilun vaikutusvaltaisimman lajin johto sitä silti haluaa?
Ja ymmärsiköhän ulkoministeriökään mitä se päätti, kun se päätti sähkölaskujen maksamisen hyväksyä?
On vaikea uskoa, että Heikki Hietanen haluaisi tietoisesti murentaa Euroopan unionin, Naton ja itsenäisen Suomen pakotelinjaa. Urheilujärjestön oman edun näkökulma ohjannee nyt ajattelua niin fokusoituneesti, että laajempi pohdiskelu unohtuu.
Sama selittänee myös Seagulls-kuvion taustamotiiveja sekä monen muun näiden asioiden ympärillä toimineiden ja sanoneiden motiiveja. Urheilutouhu tahtoo olla sellaista. Se sokaisee helposti siltä, että urheilun maailma ei ole muusta maailmasta erillinen ja se pitäisi päätöksenteossa aina muistaa huomioida.
Juuri siksi juuri urheilu on ympäristö, jossa erilaiset hyväksikäyttäjät näkevät erityisen houkuttelevia tilaisuuksia itselleen. Siksi nyt on turha pysähtyä sen enempää osoittelemaan kenenkään yksittäisen toimijan tekoja. Olennaisempaa on, että koko suomalainen urheiluväki pysähtyisi hetkeksi tarkastelemaan ympäröivää todellisuuttaan – ja sitä miten se sen huomioi.
Suomen seuratuimman lajin vastuu on tässä erityinen. Tuntuu uskomattomalta, että kaikista suomalaisyhteisöistä juuri Jääkiekkoliitto on nyt luomassa tunnelmaa, joka rikkoo mielikuvaa yhtenäisenä pakotteiden takana seisovasta kansakunnasta.
”Urheilu on ympäristö, joka näyttää saavan yleensä elämässään fiksun maineessa toimivan ihmisen menettämään todellisuudentajunsa. Kovin moni poliitikko tai yritysjohtaja on munannut maineensa, kun on urheiluhommiin tullut.”
Jos tätä nyt tapahtunutta katsoo hieman kauempaa ja kytkee sen aiempiin suomalaisen urheilun kohuihin, hahmottuu esiin yksi urheilujohtajuuttamme traditio.
Urheilu on ympäristö, joka näyttää saavan yleensä elämässään fiksun maineessa toimivan ihmisen menettämään todellisuudentajunsa. Kovin moni poliitikko tai yritysjohtaja on munannut maineensa, kun on urheiluhommiin tullut. Tätä näkyy niin Olympiakomitean, lajiliittojen kuin seurojenkin johtajuudessa.
Urheilun omalakisessa ilmapiirissä on ikään kuin pelin henki se, että ei kaikkia muun elämän pelisääntöjä tarvitse niin tosissaan ottaa. Tämä yhdistää monen urheilukatastrofin taustaa.
Talouskuprut, sopupelit, dopingit, eettiset törmäilyt ja nyt tämä suhtautuminen Venäjä-pakotteisiin kertovat samasta asiasta: täydellisestä sokeutumisesta, todellisuuden hämärtymisestä.
Kun urheilulle on tarjolla jokin lyhyen tähtäimen etu hieman arveluttavaa reittiä, ollaan niin helposti valmiita uskottelemaan itselle, ettei asiassa mitään väärää ole. Ja niin pääsee ilman riskianalyysiä omistajiksi ja takapiruiksi aasialais-belgialaisia vedonlyöntisyndikaatteja tai ties mihin verkostoon kuuluvia itäeurooppalaisia bulvaanifirmoja.
Ja niin päädytään miettimään millä ihmeellä saataisiin kierrettyä pakotesääntöjä siten, että voidaan pitää liiton toimisto pakotteiden kohteena olevassa hallissa ja yrittää pitää ilmastointigeneraattorit päällä tilassa, jonka omistajuuteen tuli takavuosien huumassa sijoitettua kohtuullinen siivu omaakin rahaa.
Olisiko aika hoksata jotakin?
