Tätä on omavaraistalous: Oululainen insinööri Jalmari viljelee puolet ruoastaan ja käyttää kauppaan sata euroa kuussa
Insinööri Jalmari Suutari, 35, viljelee puolet ruoastaan ja kaataa lämmityspuut omasta metsästään. Tietokone vie suuren osan etäkoodarin sähkönkulutuksesta.
On tavallinen iltapäivä pientilalla Oulun Martinniemessä. Jalmari Suutari, 35, kuokkii multaa peltokaistaleellaan.
– Perunoita laittelen paikoilleen. Eilen laitoin seitsemän riviä, tänään tulee vielä viisi. Sain jo vaot vedettyä, ja tänään vielä istutan niihin. Sitten olen kevätkylvöt tehnyt, Suutari kertoo.
Kuudettakin uutta riviä Suutari yritti peltoonsa mallata, mutta sitten ei olisi mahtunut enää kävelemään perunoiden ja härkäpapujen välistä. Merkiksi asetellut kivet osoittavat, missä kohdin mullan alla lymyilee siemenperunoita ja missä taas on istuttamatonta multaa.
– Luulisin, että ainakin 200 kiloa tulee perunoita tänä vuonna, Suutari arvelee ja sanoo säilövänsä perunat talonsa alle talouskellariin, josta ne edelleen hupenevat tasaisesti vuoden mittaan.
Kasvimaalta löytyy myös porkkanaa, punajuurta, palsternakkaa, sipulia, herneitä, lanttua, nauriita ja joitakin yrttejä. Perunat pitää korjata pois syyskuussa, mutta osa viljelyksistä kasvaa kauemmin. Viimeisinä Suutari korjaa usein lokakuussa härkäpavut ja lehtikaalit, jotka selviävät tarvittaessa pakkasellakin.
– Lehtikaalta en tosin tänä vuonna laittanut, mutta nyt saanen runsaasti härkäpapuja, sillä kylvin niitä paljon. Viime vuonna lumi tuli varhain.
Koska itse viljelemällä Suutari saa puolet ruoastaan, kaupasta hänen tarvitsee ostaa ruokaa vain noin 100 eurolla kerran kuussa. Sieltä lähtee mukaan ainakin öljyä, kaurahiutaleita ja jauhoja.
Hänellä on valikoiva sekaruokavalio, eli hän syö kasvisten lisäksi kananmunia ja juustoa ja silloin tällöin lihaa. Parhaimmillaan hän voisi pärjätä noin viidelläkympillä, jos valitsisi kaikista ruoista halvimmat vaihtoehdot.
– Ostan kaupasta jonkin verran myös leipää, koska en ehdi leipoa sitä niin paljon kuin haluaisin. Kun leivinuunin lämmittää, voi toisinaan muutaman pellillisen paistaa uunissa. Omatekoinen perunarieska on parasta.
Kevätkesällä kaupasta täytyy hankkia enemmän ruokatäydennystä, kun sato alkaa käydä jo vähiin.
Alun perin ylivieskalainen Jalmari Suutari on elänyt mahdollisimman omavaraisesti Oulun Martinniemessä nyt viisi vuotta. Ajatus omavaraisuudesta heräsi kuitenkin jo paljon aiemmin, kun nuori aikuinen havahtui maailman tilaan.
– Aloin 25-vuotiaana pohtia sitä, kuinka luonto ja biologinen monimuotoisuus kärsivät koko ajan enemmän. Paljon tuotetaan asioita teollisesti valtavalla energiapanoksella, ja tulee jätettä. Alkoi hahmottua, että paljon enemmän voisi tapahtua lähellä. Ja ruumiinvoimin. Omavaraisempi elämä olisi oikeanlaista elämää meille ihmisille.
Suutari koki, että luonnon suojeleminen kaipasi paitsi aktivismia, myös luonnonmukaisuuden tavoittelua siinä, miten hän itse elää omaa elämäänsä. Hän päätti, että haluaa tuottaa ruuan ja lämmön hyvin pitkälle omavaraisesti. Sähköä ja vettä hän käyttäisi mahdollisimman vähän. Kaiken, minkä voisi tehdä lihasvoimin, hän myös tekisi. Tähän hän tarvitsi sopivan kodin.
Koska hän ei halunnut ostaa autoa, hän halusi pientilan, joka olisi maaseudulla mutta silti hyvien kulkuyhteyksien päässä kaupungista. Lopulta Martinniemestä löytyi maalaispihapiiri, jonka tontilla on metsää ja jonka pihalle mahtuu viljelyksiä.
– Minua ennen tämä pihapiiri toimi Ruotsiin parikymppisinä muuttaneen pariskunnan kesäasuntona. Heitä ennen talon omisti iäkäs mies, joka eli yhdeksänkymppiseksi.
Suutari esittelee omena- ja kirsikkapuunsa sekä tyrni- ja mustaherukkapensaansa ja kiertää sitten sivupihalle, johon hän on pinonnut klapeja entiseen traktoritalliin.
Talon lämmitys hoituu niin, että Suutari kantaa puita leivinuuniin ja muurauttamaansa pönttöuuniin. Myös puuhella ja muuripata löytyvät, mutta niitä saisi polttaa turhan paljon, jotta sisällä tarkenisi. Talvisin, jos Suutari lähtee reissuun, sähköpatterit pitävät talossa viileää peruslämpöä.
Jotta klapeista saisi kaiken tarvitsemansa lämmön, niitä pitää varata talveksi riittävä määrä. Kunnolla lämmintä aikaa on Oulussa vain kolme kuukautta vuodesta.
– Aluksi oli leutoja talvia ja aliarvioin sen, paljonko puuta tarvitsen. Sen ja myös kiireideni vuoksi jouduin välissä ostamaan lisää halkoja.
Viime talvi oli kylmä. Lokakuusta huhtikuuhun pakkaset kävivät usein 15–20 asteessa. Halkoja meni lähes kymmenen pinokuutiota ja Suutari joutui jo lainaamaan seuraavan vuoden pinosta.
Puut päätyvät liiteriin kahden vuoden sykleissä. Joka talvi Suutari arvioi metsässään, mitkä puut hän kaataisi polttopuiksi. Isoimpien on annettava kasvaa, pienimpiäkään ei halua kaataa. Niinpä hän kaataa pääasiassa noin 10–20 keskikokoista.
Kun sopiva kuusi, mänty tai koivu löytyy, Suutari kaataa sen perintöpokasahalla. Sitten hän karsii ja pätkii – ja kuljettaa ahkiolla puut liiterin viereen. Jos ei ole tarpeeksi lunta ahkiolle, hän kantaa puut.
Kevään tullen Suutari pilkkoo puut ja jättää ne pihaan kuivumaan. Syksyllä hän siirtää halot vajaan ja antaa niiden kuivua vielä yhden kesän. Pihassa nyt odotteleva pino on viime keväänä pilkottu, ja liiterissä lepäävät toissa keväänä pilkotut puut. Käyttöön ne tulevat vasta ensi talvena.
– Aluksi oli nätisti pinotut halot, mutta sitten huomasin, että kannattaa laittaa ne heittokasoihin. Säästää aikaa, ja puut kuivuvat paremmin.
Nurmikon Suutari niittää pari kertaa kesässä. Niittoheinät päätyvät kasvimaalle, jossa ne lannoittavat juureksia ja vihanneksia.
Näin ravinteet kiertävät, eikä tarvitse hakea lannoitetta kaupasta.
On aika astua sisälle Suutarin kotiin. Lämminhenkiset hirsipaneelit tervehtivät vierailijaa. Suutari näyttää talouskellarin, jossa on vielä muutaman banaanilaatikollisen edestä ruokaa jäljellä: perunaa, porkkanaa, palsternakkaa ja naurista.
Kylpyhuoneessa Suutarilla olisi lämminvesivaraaja, jota hän ei kuitenkaan juuri käytä. Taloon tulee kylmä vesijohtovesi, ja lämpimän veden peseytymiseen hän saa muuripadalla tai puuhellalla lämmittämällä.
– En ole yli vuoteen käyttänyt lämminvesivaraajaa. Kun on kesä eikä polta paljoa puuta, silloin lämmitän veden mieluummin vaikka sähkölevyllä kuin lämminvesivaraajalla. Kuluu vähemmän sähköä, Suutari kuvailee.
Sähköä kuluu vuodessa siis pieni määrä lämmitykseen, ei monta kilowattituntia.
”Lämmitän veden mieluummin vaikka sähkölevyllä kuin lämminvesivaraajalla. Kuluu vähemmän sähköä.”
Noin kolmannes Suutarin vähäisestä sähkönkulutuksesta kuluu tietokoneen käyttöön.
Työhuoneensa hirsipaneelipäällysteisten seinien sisältä hän työskentelee etänä koodarina 80-prosenttisella työajalla. Koulutukseltaan hän on tietotekniikan insinööri (AMK). Hänen toinen työnsä on osa-aikaisena metsäaktivistina.
Seiniltä löytyy luonnonsuojelun diplomeita, joista yhdessä lukee Suutarin suurimman vaikuttajan, Pentti Linkolan nimikirjoitus. Myös suosikkibändin, historiallista metallia soittavan Moonsorrow’n keikkajuliste koristaa seinää.
Jalmari Suutari yhdistää modernin elämäntavan ja omavaraisuuden. Omavaraiseksi ryhtyessään kun ei ole pakko muuttaa metsään erakoksi, tehdä kaikkea itse ja lakata käymästä ihmisten ilmoilla.
Sen sijaan voi esimerkiksi jatkaa työtään tietotekniikan parissa ja asua lähellä kaupunkia, mutta samalla lämmittää talonsa itse omasta metsästä kaadetuilla puilla.
– Eihän sieltä tarvitse kaikkea tuoda tähän päivään. Helposti ajatellaan, että kehitys on lineaarista. Että kaikki kehittyy tasaisesti parempaan suuntaan. Todellisuudessa jotkin asiat kehittyvät parempaan suuntaan, toiset ehkä eivät.
Tulevaisuudessa Suutari haluaisi pihapiiriin maakellarin. Olisi myös hyvä perehtyä tarkemmin niin sanottuun permakulttuuriin, jossa kajotaan mahdollisimman vähän siihen, missä mikin kasvaa ja on. Ja naapureiden kanssa voisi kehittää jotakin yhteistä.
Jalmari Suutari myöntää, että paljon on yhä opeteltavaa.
– Jotkut asiat täytyy oppia siellä, missä niitä tekee. Maat ja tilat ovat erilaisia.
