Tästä syystä Matti Vanhanen valittiin Kulmunin seuraajaksi – Keskustan veteraani Seppo Kääriäinen kertoo
Puheenaiheet
Tästä syystä Matti Vanhanen valittiin Kulmunin seuraajaksi – Keskustan veteraani Seppo Kääriäinen kertoo
Matti Vanhanen, 64, kelpaa ainakin tällä hetkellä sekä keskustalle että muille hallituspuolueille kokeneena, asiakeskeisenä ja rauhallisena vaihtoehtona valtiovarainministeriksi – mutta jo syksyllä tilanne voi olla toinen. Myös Vanhanen itse on luonnehtinut pestiään projektiluontoiseksi.
Julkaistu 14.6.2020
Apu

Matti Vanhasen (kesk.) nostaminen koulutusrahajupakan takia eronneen Katri Kulmunin tilalle valtiovarainministeriksi oli keskustan veteraanivaikuttajan Seppo Kääriäisen mukaan ”toisaalta yllätys, toisaalta ei”.

– Haettiin vakautta, ja sitä Vanhanen edustaa. Uskoisin, että kokeneena, neuvottelukykyisenä ja ratkaisukeskeisenä asiapoliitikkona hän rauhoittaa sekä keskustan tilannetta että hallitustyöskentelyä näinä monin tavoin vaikeina ja poikkeuksellisina aikoina.

Rauhoittamista keskusta todella kaipaa. Historiallisen alhaalla eli kymmenen prosentin tuntumassa matava kannatus, Kulmunilta selvästi puuttunut tuki ja aiheen ympärillä vellonut huhumylly hallituksen kaatamisesta saavat jopa ikirauhallisen Kääriäisen hieman kiihtymään.

– Pidän äärimmäisen vastuuttomana, että tällaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa edes huhuiltiin hallituksesta lähdöstä ja uusista vaaleista. Ihan höpöhöpöä, mitä lie kolpakkopuheita. Ja se on varmaa, ettei Vanhanen ole viemässä keskustaa hallituksesta mihinkään.

Projekti- vai pätkäministeri?

Matti Vanhanen muistetaan ennen kaikkea pitkäaikaisena pääministerinä (2003–10). Hän nousi pääministeriksi, kun Anneli Jäätteenmäki joutui eroamaan niin sanotun Irak-vuodon vuoksi. Tuolloin keskustasta todettiin Vanhasen olevan ”rehellisin vaihtoehto, joka meiltä löytyy”.

Myös Vanhanen oli keväällä 2009 kohun keskipisteessä, kun tutkittiin vaalirahoitusta. Kävi ilmi, että paitsi hänen puolueensa myös hän itse on saanut tukea muun muassa kaupan alan yrittäjiltä ja keskustaa lähellä olevilta säätiöiltä.

- Vanhanen on realistinen ja käytännöllinen poliitikko, joka tietää omat heikkoutensa ja vahvuutensa. Uskon, että hän tulee sopeutumaan hyvin nykyhallituksen työhön ja kykenee myös kompromisseihin, muotoilee Seppo Kääriäinen.

Vanhaselle tehtiin viime vuonna sekä syöpä- että sydänleikkaus, ja hän on todennut ministeripestinsä olevan projekti, joka hoidetaan loppuun.

Pitkään politiikkaa seurannut Avun sisäpiirilähde ei pidä mahdottomana, että syksyllä keskustan puoluekokouksessa puheenjohtajaksi nousisi Annika Saarikko, joka voisi halutessaan siirtyä Vanhasen paikalle valtiovarainministeriksi. Toisaalta silläkin on rajansa, kuinka kovaa vaihtuvuutta ja turbulenssia hallituksen avainpaikoille halutaan.

- Vaikka Kulmuni kompastui osin kokemattomuuteensa ja joutui liian koviin paikkoihin liian aikaisin, hiljaisuus hänen ympärillään ja puolueen ydinpiirin tuen puuttuminen kriisissä oli silmiinpistävää. Keskustan kenttä on yhdessä perussuomalaisten kanssa Suomen politiikan vanhoillisinta väkeä. Näissä puolueissa naisen on yhä selvästi vaikeampi toimia johtotehtävissä kuin miehen, Avun lähde arvioi.

Elvytyslinjoilla

Tuore valtiovarainministeri puolusti ennätyssuurta lisäbudjettia eduskunnassa. Vanhanen korosti, että hallitus haluaa välttää 90-luvun laman virheet, ja jälleenrakentamiseen ja elvytykseen tullaan varaamaan tarpeeksi resursseja.

Vanhanen ilmaisi alustavan tukensa myös EU:n 750 miljardin euron elvytyspaketille. Tämän voi nähdä viestiksi sekä muiden hallituspuolueille että keskustan EU-kriittiselle siivelle, ehkä suurempiin yhteisvastuisiin torjuvasti suhtautuneelle presidentti Sauli Niinistöllekin.

Kommentoi »