Tässä rajut syyt Liigan suurimman kriisijoukkueen konttaamiselle – "Uskomatonta!"

Oulun Kärppien alkukausi on ollut täysi katastrofi ja keskiviikon tappio Lahden Pelicansille lisäsi vettä myllyyn. Kärppien viides peräkkäinen tappio toiselle vaikeuksissa olevalle seuralle Pelicansille, oli monella tapaa symbolista sille, missä oululaiset juuri nyt makaavat.

Aition jääkiekkoanalyytikko Petteri Sihvonen hämmästyi. Ei niinkään tuloksesta, vaan Kärppien peli-ilmeestä.

– Uskomantonta! En ollut uskoa silmiäni. Toki olen aina epäillyt Petri Karjalaisesta siltä osin, ettei hänestä ole valmentamaan varsinaista kiekkokontrollilätkää. Kärpät oli käytännössä muuttanut pelitapaansa ja kahdeksannessa ottelussaan, se siitä kausisuunnitelmasta, miten joukkueen oli tarkoitus pelata 2025–2026, Sihvonen sanoo.

Sihvosen mukaan Kärppien pelaaminen muistuttaa enemmän kaaosta kuin jotain aitoa peli-identiteettiä.

– Nopeahkoa pystyyn pelaamista, ränniavauksia, ylijuoksuja ja pitkiä syöttöjä ja lukemattomia määriä pitkiä kiekkoja. Noin se Karjalaisen Kärpät lähti pelaamaan Sami Kapasen Pelicansia vastaan, Sihvonen huokaa päätään pudistellen.

Vaikka ottelun alku oli tasainen, Sihvonen näki tämänkin selittyvän vain sillä, että myös Pelicansilla on omat ongelmansa – kuten Kärpilläkin.

– Pelicans pelasi täysin tasapäisesti ensimmäisen erän Kärppien kanssa. Pitkälti se johtui siitä, että Kapanen on edelleen uskollinen omalle pystysuunnan lätkälleen. Lahtelaiset pelasivat itselleen tuttua lätkää, jota ovat pelanneet alusta asti. Sen sijaan Kärpät oli nostanut kätensä pystyyn.

Kärppien surkeaksi äitynyt tilanne ei ole Sihvosen mielestä vain pelillinen kriisi – se on ennen kaikkea psykologinen. Valmennuksen kantti ja kokemus ovat joutuneet raakaan puntariin. Lopputulos on sotku – ja konkreettisesti jumbopaikka tällä haavaa Liigassa.

– Psykologisesti Kärppien tilanteessa on kyse siitä, ettei päävalmentaja Karjalaisella riittänyt kantti eikä kokemus sietää prosessia, joka Kärppien olisi pitänyt mennä lävitse kiekkokontrollilätkän kanssa. Kun päävalmentajalla ei ole moisesta kokemusta, ei se millään synny hänelle tyhjästä 45-vuotiaana. KalPassa Karjalainen peluutti nopeaa kiekkokontrollia, se on eri asia kuin se lätkä, johon Kärpät tähtäsi tämän kauden alussa. Ja voi toki olla, että KalPassa pelistä vastasi apuvalmentaja Sami Tervonen, Sihvonen arvioi.

Kärppien pelissä näkyi Sihvosen mukaan henkinen hauraus – jopa pelkoa.

– Toisen erän anti ja viesti oli se, että Kärpillä on kyllä taitoa, mutta sitäkin enemmän pelkotiloja. Pelaajien taito tulee ja pääsee esiin hyökkäysalueen hyökkäyspelissä, kun ollaan 40 metriä omasta maalista. Mutta sitäkin enemmän pelkotilat leimaavat pelaamista puolustusalueen ja jopa keskialueen hyökkäyspelissä. Kiekko polttaa pelaajien lavassa.

Sihvosen mukaan asian tiivisti parhaiten Kärpissäkin pitkän uran tehnyt entinen huippuhyökkääjä Juhamatti Aaltonen, joka toimii nykyään asiantuntijatehtävissä.

– Kuten Aaltonen osuvasti sanoi, kiekko on Kärppien pelaajille kuin käsikranaatti, jota syötellään pelaajalta toiselle niin, että aina kulloinkin kiekolliseksi pelaajaksi tuleva pelkää kranaatin räjähtävän hänen hallussaan.

Samaan aikaan Pelicans onnistui omassa pelissään paremmin.

– Toisessa erässä Pelicans hoiti sinnikkäästi puolustusalueen puolustuspelaamisen ja kävi kiinni koko ajan hanakasti Kärppien pelinrakenteluun, joka oli epävarmaa. Maalilukemat 2–0 Pelicansille toisen erän jälkeen tekivät tietyllä tapaa varsin hyvin oikeutta pelin tapahtumille.

Kärpät sai vielä kolmannessa erässä peliään paremmin uomiinsa ja nousi tasoihin. Sihvosen mielestä tässä vaiheessa peliä oli kuitenkin jo liikaa hukattu – ja itse ongelma oli vain kosmeettista meikkiä syvemmille oireille.

– Kolmanteen erään Kärpät paransi pelaamistaan rakenteellisesti. Hyökkäämiseen tuli rytmiä ja peliä tehtiin jopa sentterin kautta. Mitä ihmettä tämä tällainen on? Ettei peliin lähdetä pelaamaan omaa järkevää lätkää vaan paniikissa kiskomaan kiekkoa ränniin ja pitkin syötöin, typeryyden huippu on alkaa pelata vasta, kun maito on melkein kaatunut jo maahan, Sihvonen parahtaa.

– Olisin halunnut olla kärpäsenä katossa kuulemassa, millainen keskustelu käytiin toisen erätauon alussa Kärppien valmennustiimin kesken ennen kuin Karjalainen meni ja piti puheet pelaajille, Sihvonen äimistelee.

– Kärppien osalta ei käy yleisestä selityksestä, että oli maalipaikkoja, että ongelma on viimeistelyssä. Ei, ei. Ongelma on siinä, että pelaajien itseluottamus on heikko. Silloin ei maalitekokaan luonnistu.

Samaan aikaan Pelicansin oma pelillinen jäätyminen tarjosi Kärpille tilaisuuden. Pelkoa löytyi nimittäin myös lahtelaisten puseroista.

– Pelicansin pelkotilat ja alla ollut kuuden ottelun tappioputki jäädyttivät lahtelaisten pelaamisen kolmannessa erässä kokonaan. Ja samalla Kärpät paransi.

Pelicansin voitto jatkoajalla kertoo Sihvosen mukaan karua kieltä molemmista joukkueista.

– 60 minuutin jälkeen tasapeli 2–2 kieli kahden huonosti valmennetun joukkueen epätasalaatuisesta pelaamisesta.

Voittomaali meni ansaitusti Pelicansille – vähemmän pelänneelle porukalle.

– Pelicans otti lopulta täysin ansaitun voiton pelistä jatkoerässä. Kahden pelkotiloista kärsivän joukkueen ottelussa lahtelaiset menivät Raksilaan vierasluolaan pelaamaan rohkeammin kuin kotijoukkue konsanaan.

Ottelun surullisin havainto ei kuitenkaan liittynyt pelkästään kaukalon tapahtumiin, vaan siihen, mitä katsomossa kuului – tai oikeastaan ei kuulunut ollenkaan. Raksilassa oli kuin kirkossa, hiljaista ja harrasta.

– Sen haluan vielä sanoa, että Raksilassa oli hiljaista läpi ottelun. Yleisö on hylkäämässä entisen suosikkijoukkueensa, Sihvonen tokaisee.

– Hiljaisuus oli sitä luokkaa, että televisiolähetyksessä kuului läpi ottelun yhden ihmisen jatkuva huuto. Aivan kuin se olisi ollut päävalmentaja Karjalaisen ääni. Joka tapauksessa jokin ääni siellä antoi jäälle koko ajan pelaajille ohjeita. Niin ei huippuvalmentaja valmenna. Osa valmentajista niin valmentaa, mutta ei huippuvalmentaja. Tuolta osin jääkiekko on pelaajien peli, ei valmentajien.