Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Kaikkien aikojen

Tässä ovat kovimmat suomalaiset joukkuepeliuroteot – ”Tuoreimmat saavutukset saavat korostetun suuren aseman”

Aition Erkko Meri nostaa esille joukkuepelien kahdeksan kovinta suomalaista urotekoa. Joukossa on niin tuttuja saavutuksia kuin yllättävämpiäkin venymisiä.

10.9.2025 Aitio

– En ole todellakaan erilaisten top-listojen ystävä, päinvastoin. Ongelmana niissä on usein se, että kaikkein tuoreimmat saavutukset saavat korostetun suuren aseman. Lisäksi eri aikakausien ja lajien vertailu on vaikeaa, jopa mahdotonta, Meri toteaa.

Aition tuottajien maanittelun jälkeen Meri on kuitenkin valmis paljastamaan eniten arvostamansa suomalaiset venymiset.

– Syy, miksi suostun paljastamaan oman listani, on se, että haluan nostaa esille myös pienemmälle huomiolle jääneitä suuria venymisiä.

– Toki monia kovia saavutuksia, kuten vaikkapa LP Viestin otteet eurokentillä, Joensuun Katajan eteneminen Euro Challenge -liigan 16 parhaan joukkoon tai vaikkapa Huuhkajien voitto Tanskasta EM-kisoissa, jäi listaltani myös pois, Meri sanoo.

– Kovimpia urotekoja arvioidessani olen kiinnittänyt huomiota paitsi tuloksen ”puhtaaseen” urheilulliseen laatuun myös esimerkiksi historialliseen ja kulttuuriseen merkitykseen, osin myös olosuhteisiin. Samaan aikaan tiedostan, että listan ”oikeellisuus” on viime kädessä jokaisen lukijan itsensä päätettävissä, Meri lopettaa.

1964, koripallon olympiakarsinnat, Suomi-Bulgaria 81–68

Edelleen ainoa suomalainen palloilujoukkue, joka on selvittänyt tiensä karsintojen kautta kesäolympialaisiin. Edelliset EM-kisat olivat menneet kehnosti, mutta päävalmentaja Kalevi Tuomisen ja pelaajien usko ei horjunut Geneven turnauksessa kesäkuussa. Ratkaisevassa ottelussa Bulgariaa vastaan Suomi loisti ottelun päätösminuuteilla ja lunasti historiallisen kisalipun Tokion olympialaisiin. Kentän kirkkaimpana tähtenä säkenöi 35 pistettä tehnyt Kari Liimo.

1969, jalkapallon MM-karsinnat, Suomi–Espanja 2–0

Jalkapallon suurmaa ja vuoden 1964 EM-kisojen mestari saapui kesäiseen Helsinkiin helppo rutiinivoitto mielessä. Suomen amatööripelaajat olivat kuitenkin toista mieltä. Arto Tolsan ja Tommy Lindholmin maalit toivat Suomelle historiallisen MM-karsintavoiton Euroopan eliittimaasta. Edelleen, yli 50 vuotta myöhemmin, yksi suomalaisen maajoukkuefutiksen suurimmista paukuista.

1985, jalkapallon Euroopan Cup, Kuusysi–Zenit 3–1

Vähäiselle huomiolle jäänyt voitto, joka johdatti lahtelaisen Kuusysin Mestarien liigan edeltäjän, Euroopan Cupin, kahdeksan parhaan joukkoon. Neuvostoliiton mestari Zenit voitti ensimmäisen osaottelun Leningradissa, mutta Kuusysi onnistui viemään pelin kotikentällään jatkoajalle. Lopulta Jarmo Kaivonurmen 3–1-jatkoaikaosuma toi lahtelaisille historiallisen jatkopaikan maanosan ykkösjoukkueiden turnauksessa.

1998, jalkapallon Mestarien liigan karsinnat, Metz–HJK 1–1

Yksittäisenä tuloksena ei välttämättä se kaikkein kovin, mutta kokonaisuutena arvioiden ja seurauksiltaan ansaitsee ehdottomasti paikkansa suomalaisen joukkueurheilun suurimpien saavutusten joukossa. Ranskan liigan kakkonen jäi nuolemaan näppejään, kun Klubin miehet etenivät ensimmäisenä – ja edelleen ainoana – suomalaisena seurajoukkueena siihen kaikkein loisteliaimpaan eliittiturnaukseen.

2004, jääkiekon Maailmancup, USA–Suomi 1–2

Yksittäisenä jääkiekkotuloksena kenties se kaikkein armottomin venyminen, vaikka erityisesti kevään 1995 MM-kullan sosiokulttuurista ja historiallista merkitystä on tietysti vaikea päihittää. Pieni kaukalo, tähtipelaajien täyttämä vastustaja, lähes 20 000 -päinen kotiyleisö ja Leijonia ympäröinyt kohu. Kakkossija maailman parhaiden jääkiekkoilijoiden turnauksessa jäi Raimo Summasen ajanjakson kiistattomaksi kruunuksi. Vaikka jääkiekko on pieni laji, Leijonien saavutus ansaitsee maininnan urotekojen joukossa.

2007, lentopallon EM-kisat, Puola–Suomi 0–3

Italialaisen Mauro Berruton suojatit kaatoivat jo alkulohkovaiheessa edellisten MM-kisojen pronssimaan Bulgarian. Vielä hienompi venyminen oli edessä jatkolohkossa, kun MM-hopeamitalisti Puola taipui erävoitoin 3–0. Kova päänahka siivitti osaltaan Suomen Euroopan neljän parhaan lentopallomaan joukkoon.

2009, lentopallon Maailmanliiga, Suomi-Brasilia 3–2

Voitto yli 6 000 katsojan edessä ja yli kahden ja puolen tunnin uurastuksen jälkeen lajin hallitsevasta maailmanmestarista ja maailman rankingykkösestä. Tarvitseeko enempää perustella?

2025, koripallon EM-kisat, Serbia–Suomi 86–92

Viimeisin uroteko, johon harva uskoi ennen EM-kisojen neljännesvälieriä. Kolmesti NBA:n arvokkaimmaksi pelaajaksi valitun Nikola Jokićin tähdittämä vahva korismaa ja viime olympiakisojen kolmonen taipui tavalla, joka keräsi ylistystä yli laji- ja maanrajojen. Venyminen, jota muistellaan vielä pitkään.

Seuraa Aition WhatsApp-kanavaa

Tervetuloa urheilun sisäpiiriin – oppineiden joukkoon!

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt