Tartuntataudit jylläävät juuri nyt – Parantaako taudille altistuminen vastustuskykyä?

Mykoplasma, hinkuyskä, ärhäkkä adenovirus. Tartuntataudit ovat jyllänneet tänä vuonna tavallistakin rajummin, ja influenssakausi on vasta tuloillaan.

Mutta eikös se, mikä ei tapa, vahvista? Tauteja kohtaamallahan se immuunipuolustus rakennetaan.

Asia ei ole niin yksinkertainen. Vastustuskyky ei ole lihas, jota treeni kasvattaisi. Sen huomaa siitäkin, että moni suomalainen on sairastanut koronataudin pari kolme kertaa.

Lievemmästä taudista tullut vastustuskyky unohtuu elimistöltä äkkiä. Ja vaikka monipuolinen altistuminen mikrobeille tukee elimistön puolustusjärjestelmää, lapsuuden flunssakierteestä taas ei ole iloa.

Yleinen vastustuskyky on eri asia kuin sairastamisen tuottama, usein lyhytaikainen immuniteetti.

– Ei ole näyttöä siitä, että tautia aiheuttaville mikrobeille altistuminen vahvistaisi jotenkin yleisesti immuunijärjestelmää, sanoo Itä-Suomen yliopiston kliinisen mikrobiologian ja immunologian professori Tuure Kinnunen.

Immuunijärjestelmä on mutkikas kokonaisuus, jonka ydintä on erottaa oma ja vieras.

Jos elimistöön pyrkii viruksia, bakteereja, sieniä tai alkueläimiä, suojamekanismit käynnistyvät. Erilaiset auttaja-, tappaja- ja syöjäsolut ryhtyvät torjumaan tunkeilijaa. Elimistö alkaa tuottaa vasta-aineita.

Kohtaaminen uuden taudinaiheuttajan kanssa jää muistiin, ja jatkossa puolustus sitä vastaan herää nopeammin. Seuraavalla kerralla ihminen ei ehkä sairastu tai saa lievemmät oireet.

Kokemus valitettavasti silti osoittaa, että esimerkiksi koronan voi sairastaa uudestaan ja uudestaan. Sama pätee influenssiin ja flunssiin.

Miksi?

Monet virukset aiheuttavat vain lievän, hengitysteiden limakalvoille rajoittuvan taudin, Kinnunen selittää. Jos virus ei leviä verenkierron mukana laajalle elimistöön, uhka on puolustusjärjestelmänkin näkökulmasta rajallinen ja lyhyt suojaus riittää.

– Tavallisesta flunssaviruksesta tiedetään, että sairastettuasi olet ehkä muutamia kuukausia suojassa. Sen jälkeen se tavallaan unohtuu.

Lisäksi erityyppisiä flunssaviruksia on valtavasti. Ihminen voi elämässään potea kymmenien eri virusten aiheuttamia räkätauteja.

Esimerkiksi korona ja influenssa muuntuvat koko ajan. Viruksista kehittyy uusia muotoja, jotka onnistuvat pakenemaan immunologista muistiamme ja kiertämään puolustuksen.

– Influenssaa ja koronaa vastaan kyllä syntyy pitkäkestoisia, hyvin suojaavia vasta-aineita. Mutta kun virukset muuntuvat, vasta-aineet ei enää toimi oikein, Kinnunen sanoo.

Influenssarokotetta täytyykin siksi päivittää vuosittain.

Nykymaailmassa viruksilla on vieläpä ennen näkemätön väestöpohja, jossa muuntua. Samoin matkustavaisia, joiden mukana levitä viikoissa kaikkialle.

Osa vastustuskyvystä on synnynnäistä, osa hankittua. Moni tuntee ajatuksen, että taaperon pitää antaa nuolla kenkiä ja maistella multaa, koska altistuminen monipuoliselle ympäristön mikrobistolle tuottaa vahvan vastustuskyvyn.

Puolustukseen kun kuuluu terve suolistomikrobisto, joka torjuu osaltaan vieraita bakteereja.

Ihmiskunnalla on aikojen kuluessa ollut seuranaan myös erilaisia henkeä uhkaamattomia suolistoloisia ja matoja, jotka ovat muokanneet vastustuskykyä.

Nykyaikaisessa länsimaisessa ympäristössä luontoaltistusta on vähemmän. Mikrobisto köyhtyy, ja immuunijärjestelmä voi vääristyä. Se saattaa reagoida harmittomiin kohteisiin tai hyökätä omia kudoksia vastaan.

Seuraa autoimmuunitauteja, allergioita, astmaa, tulehduksellisia suolistosairauksia.

Maaperän mikrobit ja ihmisen vanhat loiskumppanit ovat kuitenkin eri joukko pieneliöitä kuin sairastuttavat bakteerit ja virukset. Köyhää suolistomikrobistoa ei korjata lakkaamalla pesemästä käsiä kulkutautiaikaan, eikä lapsuuden flunssakierre ehkäise astmaa.

Pikkulapset sairastavat kyllä keskimäärin varsin tiuhaan virusperäisiä hengitystieinfektioita ja ripulitauteja. Se ei kuitenkaan ole ihanne, vaan tavallaan väistämätöntä.

– Lapsella ei syntyessään ole minkäänlaista immunologista muistia, vaan se pitää joko rokotusten tai sairastamisen kautta kehittää, Kinnunen sanoo.

Pahimpiin entisaikojen tappajiin onkin nykyisin toimivat rokotteet. Rokote on ikään kuin minialtistus, joka riittää herättämään elimistön vasta-ainetuotannon.

Tavallisia flunssa- ja ripuliviruksia on kuitenkin niin paljon, ettei kaikkia vastaan yksinkertaisesti voida kehittää rokotteita.

Iän karttuessa sairastelu yleensä vähenee, koska osalle viruksista syntyy pidempikestoinen suoja.

Ei kuitenkaan kaikille.

Kun ihmisten kokoontumisia ja liikkumista pandemia-aikaan rajoitettiin, myös muut taudit pääsivät leviämään normaalia vähemmän.

Esimerkiksi influenssaepidemiat ovat vuosia jääneet laimeiksi. Asiantuntijat odottavatkin, että ennen pitkää tulee erityisen rankka kausi.

Kun taudeille on altistuttu vähemmän, on väistämättä enemmän ihmisiä, joilla ei ole niille immuniteettia – esimerkiksi lapsia, jotka eivät ole koskaan saaneet influenssaa. Ja koska laumasuoja on heikko, nyt moni sairastuu.

Sitä kautta tilanne toisaalta tasaantuukin. Meneillään on ikään kuin korjausliike.

Olisiko tasapainon vuoksi sitten järkevää sairastella säännöllisesti? Ei ihan niinkään. Infektiovelka on väestötason ilmiö.

– Se ei tarkoita, että yksilön olisi tavoiteltavaa sairastaa väkisin. Yksilön kannattaa tietysti yrittää välttää viruksia ja luottaa, että muut hoitavat populaatiotason suojan, Kinnunen sanoo.

Väistämällä tämän vuoden flunssa-aallon ei mitenkään pilaa omaa puolustusjärjestelmäänsä, eikä toisaalta loppuelämän superimmuniteettia heru, vaikka keräilisi kaikki taudit putkeen.

Eräänlainen esimerkki väkisin sairastamisesta olivat takavuosien vesirokkokutsut. Jotkut vanhemmat veivät lapsensa varta vasten sairastuvalle saamaan tartunnan. Idea oli, että koska tauti on pienenä lievempi kuin aikuisena, se kannatti hoitaa pois päiväjärjestyksestä.

Nyt vesirokkoon on tehokas rokote.

– Se on tietysti paljon parempi vaihtoehto, Kinnunen sanoo.

Rokote suojaa akuutin taudin lisäksi myös jälkiseurauksilta. Vesirokkovirus jää elimistöön muhimaan ja voi aiheuttaa vanhemmalla iällä vyöruusun, joka on vakava infektio.

Viruksia ei kannata siksikään huvikseen haalia, että ne ovat arvaamattomia seuralaisia. Sekä koronasta että influenssasta jää osalle ihmisistä pitkällisiä terveysongelmia.

Koko ajan tulee lisää tietoa siitä, miten viruksilla voi olla osansa esimerkiksi Alzheimerin taudin, kroonisen väsymysoireyhtymän ja joidenkin psyykkisten sairauksien puhkeamisessa.

– Sekä virus- että bakteeri-infektiot voivat aiheuttaa välittömien oireiden lisäksi pidemmän aikavälin oireita tai vaikuttaa johonkin ihan muuhun, mitä ei ole edes ajateltu, sanoo THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio.

Milloin taudinaiheuttaja sitten on niin paha, että se kannattaa pyrkiä torjumaan kokonaan tai rokottaa ainakin osa ihmisistä?

Tutkijat ja viranomaiset arvioivat asiaa monesta näkökulmasta. Lasketaan tautitaakkaa, sairaalahoitoja ja kuolemia, punnitaan rokotteiden tehoa ja haittoja yksilö- ja väestötasolla.

– Yksi kriteeri on, että rokottamisesta tulee seurata kansanterveydellisesti merkittävää tautien vähenemistä. Kun siis puhutaan laajemmasta rokottamisesta, katsotaan väestön kokonaisuutta, ei yksittäisen ihmisen saamaa hyötyä, Kontio sanoo.

Yksiselitteistä arviointi ei ole, ja eri maissa rokoteohjelmat eroavatkin toisistaan.

Suomessa esimerkiksi kansalliseen ohjelmaan otettu rotavirusrokote on vähentänyt huomattavasti pikkulasten sairaalahoitoja, mutta monissa maissa tautia ei ole arvioitu niin vaaralliseksi. Joissakin maissa rokotetaan aivokalvontulehdusta vastaan, meillä ei.

Rahakin ratkaisee. Kustannusten on oltava kohtuulliset hyötyyn nähden.

Esimerkiksi koronarokotusten kustannusvaikuttavuuden arviointi on vasta edessä. Tällä hetkellä riskiryhmiä rokotetaan vielä EU:n yhteishankintasopimuksen rokotteilla. Jatkossa on mietittävä, tuleeko rokote kansalliseen ohjelmaan.

– Nyt olemme katsoneet sairaalahoidon ja kuolemien perusteella, ketkä ehdottomasti hyötyvät rokottamisesta, Kontio sanoo.

Suurella osalla väestöstä on jo rokotteiden ja sairastamisen kautta sen verran suojaa, että vakavan taudin riski on pienempi.

Tautien torjunta on tasapainottelua. Kaikkia ei voida rokottaa kaikkea vastaan, eikä kaikkia voi myöskään määrätä kotiin pienimmistäkin flunssaoireista. Sekin tulisi yhteiskunnalle kalliiksi.

Tulevissa pandemioissa myös rajoitusten hyötyjä ja haittoja joudutaan puntaroimaan tarkoin.

Tuure Kinnusen mukaan on etsittävä kultaista keskitietä, jotta yhteiskunta pyörii. Yksilönkin voi olla vaikea välttää riskejä täysin. Tervettä järkeä voi silti käyttää.

– Pitäisi muistaa ainakin perussäännöt: pestään kädet, eikä yskitä ja aivastella muita päin. Voimakkaasti oireisena kannattaa välttää isoissa joukoissa liikkumista tai iäkkään sukulaisen luo menemistä, Kinnunen muistuttaa.