
Käytännössä kaikki peruskoulun ala-asteen aineet ovat pakollisia, suurin osa yläasteenkin aineista. Mutta vain pakkoruotsista meuhkataan kuin pimeä 1930-luku olisi tullut takaisin.
Koulun perusidea on luoda ihmisen aluille sivistyksen pohja. Koko koulujärjestelmä on pakkosivistystä. Miksei siis tehtailla kansalaisaloitteita pakkosivistystä vastaan?
Tosin niin ruotsin oppimiselta kuin sivistykseltäkin välttyy helposti, vaikka ne pakollisia olisivatkin. Yleensä samat ihmiset välttyvät molemmilta. Ja sen huomaa.
Pakkoruotsin vastustus on monelle luvallinen tapa ilmaista, että vastustaa yleensäkin vähemmistöjen oikeuksia. Ruotsi vapaaehtoiseksi, sorto pakolliseksi!
Monet pakkoruotsia vastustavat eivät osaa kunnolla yhtään kieltä, eivät edes suomea. Perhepiiriini kuuluvat sisarukset, toinen kahdeksan- ja toinen viisivuotias, puhuvat sujuvasti suomea, venäjää ja italiaa, ovat puhuneet jo pitkään. Muutaman vuoden kuluttua he puhuvat sujuvasti myös ainakin englantia ja ruotsia. On suuri vaara, että he opettelevat niiden lisäksi vaikka omin päin ja ilman lupaa lisääkin kieliä. Joukossa voi olla vielä arveluttavampia kuin ruotsi. Onhan tunnettu tosiasia, että uusia kieliä on sitä helpompi oppia, mitä useampia jo ennestään osaa.
Lapsiparat on pelastettava ennen kuin on liian myöhäistä! Täytyy olla jokin pedagoginen menetelmä, jolla heidät saataisiin unohtamaan jo oppimistaan kielistä muut kuin suomi.
Keskustan Pelle Peloton
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on parasta, mitä Suomen Keskustalle on tapahtunut vuosikymmeniin. Hän on palauttanut keskustan uskottavuuden. Tästä kertovat gallupit.
Keskusta tarvitsee juuri Sipilän kaltaista johtajaa myllerrysvuosiensa jälkeen. Hän on sivistynyt, rauhallinen ja vaatimaton mutta asiansa osaava. Hänen yksityiselämästään ei saa revityksi skandaaleja, vaikka noudattaisikin tunnettua journalistista reseptiä, jonka mukaan hyvästä jutusta on korkeintaan viisi prosenttia totta.
Sipilä on miljonääri. Jollekin toiselle puoluejohtajalle se olisi rasite, mutta ei Sipilälle. Hän on oman varallisuutensa seppä. Hän on eräänlainen keskustan Pelle Peloton. Hän on rakentanut itse häkäpönttöautonsa. Hän on kehittänyt Kempeleeseen energiaomavaraisen asuinyhteisön. Hän rakensi itse myös sähköavusteisen pyöränsä, jolla lähestyy uhkaavasti hallituksen etuvartioasemia Helsingin liepeillä.
Sipilä on parasta, mitä politiikalle yleensäkin on tapahtunut aikoihin. Hän on osoittanut, että politiikassa voi menestyä, vaikka ei puhukaan puoluefraseologiaa vaan selvää suomea ja vaikka ei haastakaan riitaa vaan tarjoaa yhteistyötä.
Myydään eniten tarjoavalle
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) kutsui entiset valtiovarainministerit Smolnaan kysyäkseen heiltä, miten Suomi nousisi taantuman suosta. Seitsemän heistä saapuikin.
Keskustelu ja lounas olivat hyviä. Hyviä olivat neuvotkin, mutta kovin ristiriitaisia. Yksi neuvoi kääntymään oikealle, toinen vasemmalle.
Käytetyistä valtiovarainministereistä on maan talouden pelastajiksi vain siinä tapauksessa, että joku ostaisi heidät kunnon hintaan.
******
Heittolaukauksia
1. Loppui se keihään heitto Moskovassa. Nyt alkaa loan heitto Helsingissä, kun politiikan syksy käynnistyy.
2. Sateenkaarihallituksen kulttuuri- ja urheiluministeri heilutti Moskovassa sateenkaarilippua. Mikä sen luonnollisempaa?
3. EU:n ja Suomen talous kasvoivat hieman. Mikä ihme täällä kasvaa? Työttömyys, ikävä ja yön pituus...
4. On sanottava rakenneuudistus, jos haluaa käydä viisaasta, mutta ei ole mitään sanottavaa.
5. Eniten uudistuksen tarpeessa on hallituksen rakenne.
6. Hallituksen energiatodistus: energiaa kuluu, mutta tuloksia ei synny.