Apu

Tarja Halonen ei lukenut ex-lehdistöpäällikkönsä muistelmia etukäteen



Tarja Halonen ei lukenut ex-lehdistöpäällikkönsä muistelmia etukäteen

Maria Romantschukin ja Tarja Halosen yhteistyö kesti kymmenisen vuotta – ensin Halosen ulkoministeriaikaan sitten presidenttikausilla. Siitä tänään ilmestyvä pitelemättömän feministinen Ei, rouva presidentti -kirja kertoo ja hyvin paljosta muustakin: Myyrä-Mannisesta, lesbohuhuista, Vladimir Putinista ja kruununprinsessa Victoriasta.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Kirsi Tuura

Eläköön se miesten ja naisten välinen suuri ero!

Se saa todisteensa lähes jokaisella Ei, rouva presidentti -kirjan sivulla. Kirja kertoo Maria Romantschukin vuosista tasavallan presidentti Tarja Halosen lehdistöpäällikkönä ja aika paljosta muustakin – kirjan kirjoitti toimittaja Pirjo Houni.

Presidentti Halonen ei lukenut kirjaa sen tekovaiheessa eikä valmiinakaan ennakkoon – Romantschuk vei teoksen entiselle esinaiselleen sen julkistamisen aattopäivänä. Siitä, että kirja on tekeillä, Romantschuk kävi kertomassa Haloselle pari päivää ennen kuin Otava julkisti hankkeen.

Millaista reaktiota odotat presidentti Haloselta, Maria Romantschuk?

– En tiedä, tämä on minun näkemykseni asioista, enkä halunnut, että hän lukisi sen aiemmassa vaiheessa. Luulen, että hän suhtautuu kirjaan asiallisesti, ei siinä ole mitään mullistavaa, Romantschuk vastaa.

Oliko vaikea vetää rajaa kerrottavan ja sensuroitavan väliin, virkamiestä sitoo salassapitovelvollisuus?

– Tiedostin sen, mikä kuuluu pitää salassa. Muutamia kohtia luetutettiin muilla ihmisillä, ettei vahinkoja sattuisi.

Muun muassa Jaakko Kalela, neljää presidenttiä palvellut Halosen kansliapäällikkö, tarkasti tietyt kohdat ja vertasi asioiden kulkua omiin muistiinpanoihinsa.

Tarja Halosen toimistosta kerrotaan, ettei presidentti Halonen kommentoi julkaistavaa kirjaa.

EI, ROUVA PRESIDENTTI on mielenkiintoinen, tiedontäyteinen ja hyvin feministinen kirja. Samantyyppisissä miehistä kertovissa kirjoissa yksityiselämä leikkautuu paria mainintaa lukuun ottamatta kokonaan pois, Romantschukin oma elämä limittyy työelämään: lapset, ongelmat avioliitossa, ero, sairastelevat vanhemmat, jotka menehtyvät kirjan kuvaamina vuosina.

– Tarkoitus oli kertoa urasta ja siitä, että kaikesta selviää, jos tekee tosissaan ja täysillä. Tarkoitus on rohkaista naisia tarttumaan tilaisuuteen, vaikkei kaikki menisikään niin kuin on suunnitellut. Kannattaa heittäytyä, jakaa elämänsä toisella tavalla, kantaa vastuuta, kun sitä saa.

Kun Romantschukille sanoo, että kirjaa voi tulkita myös aivan päinvastoin: jatkuvaa matkustelua, päivystämistä, stressiä on mahdotonta yhdistää perhe-elämään, hän parahtaa kauhuissaan.

– Toivon, että kukaan ei lukisi sitä niin, että tulipa kallis hinta ja uhrauksia uralle! En vaihtaisi mitään pois! Kaikki tietenkin riippuu yksilöistä ja rinnalla kulkijasta, sinnikkyyttä vaaditaan jokaiselta.

– Näin minä sen näin ja koin.

Minä-muodossa kirjatussa teoksessa Romantschuk tarkkailee läheltä naista, joka on pistänyt lasikattoja säpäleiksi koko taipaleensa ajan. Tarja Halonen oli ensimmäinen suomalainen nainen niin monessa: silmätikkuna viimeistään silloin, kun nousi Paavo Lipposen ensimmäisen hallituksen ulkoministeriksi 1995 ja ensimmäiseksi naispresidentiksi 2000.

Romantschukin ja Halosen yhteistyö alkoi 1995, kun ulkoministerin pyysi toimittajaa lehdistöavustajakseen ulkoministeriöön. Halonen kertoi myöhemmin valinnan perusteeksi sen, että Romantschuk oli esittänyt tiedotustilaisuuksissa kaikkein veemäisimmät kysymykset. Kysyjän mielestä ne eivät sitä olleet, mutta saattoivat ruotsinkielisinä tuntua hankalammilta.

Romantschukin arvio ulkoministeriön virkamiehistä ja heidän tavoistaan toimia on varsin eloisa. Nuoleskelua, selkäänpuukotusta, kilpailua, itseriittoisuutta, ovat kuin pieniä paaveja. Halosen aatemaailma oli erilainen kuin virkamiesten, ensisijalla ihmisoikeudet, oikeusvaltio, demokratia, pasifismi, vähemmistöjen puolustaminen. Siinä siis kolisi.

Myöhemmin, kun Halosen ja Romantschukin yhteistyö tiivistyi presidentinlinnassa, heistä alkoi kiertää kummia lesbohuhuja. Lesboleimaa Haloseen oli liitetty presidentinvaalikampanjan mutapainissa aiemminkin, mutta näiden uusien lähteeksi paljastui ulkoministeriön protokollapuolen korkea-arvoinen virkamies.

Romantschuk, kahdesti naimisissa ollut kolmen lapsen äiti, ei viitsinyt älyttömillä huhuilla presidenttiä rasittaa. Mutta kaatui kuppi häneltäkin lopulta.

Romantschuk oli jo aikaa sitten vaihtanut alaa kerran jos toisenkin, kun hän törmäsi kirjamessuilla entisen diplomaatin puolisoon. Tämä kyseli Marian ja Halosen kuulumisia. Kun Maria sanoi, että hän voi vastata vain omasta puolestaan, diplomaatinpuoliso tokaisi, että kaikkihan tietävät, että olet Halosen pikku ystävätär.

– Mietin pitkään, laitanko tämän kirjaan. Laitoin, kun en enää itse ollut missään asemassa eikä Halonenkaan ollut, oli se sen verran epämiellyttävää, Romantschuk sanoo.

TARJA HALOSEN KABINETTI oli viisihenkinen: kansliapäällikkö Jaakko Kalela, oikeudellinen neuvonantaja Martti Manninen, ulkopoliittinen neuvonantaja Jarmo Viinanen, erityisavustaja Sanna Viitanen sekä Maria Romantschuk, Linnan kaikkien aikojen ensimmäinen lehdistöpäällikkö.

Kevään 2003 eduskuntavaalikampanjan aikaan Keskustan Anneli Jäätteenmäki vilautti tv-väittelyssä salaista paperinippua ja väitti sen todistavan, että sosiaalidemokraattinen pääministeri Paavo Lipponen olisi Washingtonin käynnillään presidentti George W. Bushin tapaamisessa vienyt Suomea Irakin kriisissä kohti Yhdysvaltain sotakoalitiota.

Keskusta voitti vaalit, demarit vetäytyivät oppositioon ja Jäätteenmäestä tuli Suomen ensimmäinen naispääministeri.

Vähin erin vahvistui käsitys siitä, että Irak-gate -vuoto oli tullut Halosen lähipiiristä, ilmeisesti kansliasta – yksi viidestä on myyrä.

Romantschukin kirjassa aiheeseen palataan kahdesti. Kerronnassa välittyy kafkamainen draama, Halosen syvä pettymys ja järkytys, suru. Myös se, kenelle kerrotaan vuotajan nimi ja missä vaiheessa, mitä kansliasta voidaan kommentoida, mitä ei, mitä lakipykälät edellyttävät, miten Romantschuk näkee myyräksi paljastuneen ja sittemmin virkarikoksesta tuomitun Martti Mannisen.

Myyrä-tarina saattaa nousta kirjan siteeratuimpien joukkoon – kunhan lesbokohuista on selvitty.

– Vuodosta ei oikein ole kerrottu, miten siinä kävi, miten se oikein meni. Törmään yhä siihen käsitykseen ja luuloon, että Manninen olisi jotenkin toiminut Halosen pyynnöstä. Yritän selvittää tapahtumaketjun mahdollisimman seikkaperäisesti, Romantschuk sanoo nyt.

Lukijan mieleen jää väkevänä ainakin kuvaus siitä, miten Halonen kertoo lehdistöpäällikölleen kyyneleet silmissä tietävänsä vuotajan, joka on lähipiiriläinen. Nimeä hän ei heti kerro, suojelee tiedottajaa, jottei tämän tarvitsisi valehdella toimittajille, ettei tiedä.

Pariinkin kertaan kirjassa nousee ikään kuin Romantschukin motoksi median kanssa työskenneltäessä tämä ajatus: valehdella ei saa, vaikkei kertoisikaan kaikkea. Päteekö se myös kirjaasi?

– Pitää paikkansa tässäkin. Minusta se on yksi tärkeitä asioita viestintäihmisen ammatissa. En usko, että meillä olisi perinteisesti salailtu asioita, vaan on ollut haluttomuutta kertoa. On ajateltu, että tämä ei ehkä ole mielenkiintoista, ei puhuta siitä.

TARJA HALOSEN PERSOONAA, ominaisuuksia ja häneen liittyviä ennakkoluuloja, väärinkäsityksiä ja leimoja Maria Romantschuk perkaa kirjassaan useaan otteeseen.

Hän arvelee heidän tulleen keskenään toimeen siksi, että kumpikin on Kallion suorapuheisia kasvatteja, niukoissa oloissa varttuneita, ymmärtävät ronskia huumoria. Tosin lapsuus osui eri vuosikymmeniin: Halonen on syntynyt 1943, Romantschuk 1956.

Romantschuk tulkitsee, miltä tarkoittaa menettää ministerinä yksityisyyttään ja presidenttinä vapautensa. Miltä tuntuu, kun on tullut tunnetuksi asiaosaamisestaan ja äkkiä jokaisella on mielipide siitä, miltä pitäisi näyttää – sattuu se paksunahkaiseenkin.

Esinaisena Halosesta saa vaikutelman kipakkana, ahkerana, toisinaan arvaamattomana ihmisenä, joka haluaa pysyä tuulipukukansan presidenttinä, ei huoli tyylikonsultointia, vaan kulkee päättäväisesti lippis päässä, sandaalit ja sukat jalassa. Mutta valtakunnan surijaksi presidentti ei halua. Ja autonkuljettajaa hän saattaa neuvoa takapenkiltä, vaikka ajaa itse hyvin harvoin.

– Koetan sanoa, että sellainen poliitikko, joka kerää ympärilleen vain jees-ihmisiä, on heikko poliitikko. Lähellä pitää olla sellaisia, jotka uskaltavat kyseenalaistaa ja sanoa, että nyt menee päin helvettiä, Romantschuk miettii.

– Vahva puoleni ja tehtäväni oli uskaltaa olla eri mieltä, uskalsin nostaa asioita pöydälle. Kyseenalaistamisen jälkeen tehty päätös, vaikka olisikin päinvastainen, on ainakin tietoinen. Käydään keskustelu ja sitten kun päätös on tehty, kaikki seisovat sen takana.

LEHDISTÖPÄÄLLIKKÖ TARKKAILEE Halosta lautaskiistojen sävyttämissä huippukokouksissa, miten tämä käyttää niiden tarjoamat sosiaaliset mahdollisuudet hyväkseen, verkostoituu – naispresidentti erottuu ja hänen on helppo mennä juttelemaan tärkeinä pitämiensä ihmisten kanssa.

Kemiat presidentti Bushin kanssa toimivat. Bushissa on jätkämäisyyttä, eikä hän välitä älykkökeskusteluista ja intellektuellien hienosteluista. Suora tyyli, poskisuukot ja solmioiden oikomiset sopivat presidenttien tyyliin.

Vladimir Putin ja naapurimaiden presidenttien suora keskusteluyhteys saavat kirjassa oman lukunsa.

Romantschuk tapasi Putinin ensimmäisen kerran vuonna 2000, ja piti tätä hyväkäytöksisenä, suoraan silmiin katsovana, ujonoloisena miehenä. Tämä oli sulkeutunut ja tiukka, eikä kovin huumorintajuinen, egon ja vallan kasvu toivat olemukseen machoutta, määrätietoisuutta ja kovuutta, jopa häikäilemättömyyttä.

Halosella on naisellista taitoa pitää tunnelmaa hyvänä, hän näyttää suhtautuvan Putiniin lähes äidillisesti. Ja kun presidentit sattuvat illallistamaan Venäjällä pari päivää ennen isännän 50-vuotispäiviä, Halonen laittaa kaikki laulamaan hämmentyneiden tarjoilijoiden johdolla Eduard Uspenskin lastenkirjoista tuttua Krokotiili Genan synttärilaulua.

TÄLLAINEN KIRJA on tietenkin luonnostaan nimienpudottelua. Ulkoministeriön lehdistöavustajakauden ja kanslian lehdistöpäällikköajan välissä Romantschuk ehtii viettää pari vuotta Suomen Tukholman suurlähetystön lehdistöneuvoksena.

Siellä käyvät ruotsalaiset poliitikot ja kuninkaalliset tutuiksi. Samoin ruotsalaisten tapa tehdä politiikkaa, toimittaa lehtiä, pyörittää koululaitosta, jonne Romantschukin ja Song-Gu Ran kaksi lasta solahtavat. Suomi-Ruotsi -vertailu on erittäin mielenkiintoinen.

Romantschuk arvostaa suuresti Olof Palmea, Anna Lindhiä ja nykyistä ulkoministeri Carl Bildtiä.

– Bildt on suorapuheinen, inhoaa mielistelyä, Romantschuk sanoo.

Jossain kohtaa Romantschuk listaa työnsä kautta tapaamiaan unohtumattomia, karismaattisia ihmisiä. Merkittävien miesten, kuten Nelson Mandelan ja Kofi Annanin ohella joukkoon mahtuu Ruotsin kruununprinsessa Victoria, joka on Marian mukaan mutkaton ja sydämellinen, sosiaalisesti tavattoman älykäs.

MARIA ROMANTSCHUK JÄTTI Linnan ja lehdistöpäällikön paikkansa, kun Halosen toinen kausi oli jatkunut jonkin aikaa.

Kaduttaako Linnasta lähtö, varsinkin kun tiedät sitä seuranneet tapahtumat?

– Ei kaduta, aika aikaansa kutakin. Vuonna 2007 minulla ei enää ollut mitään annettavaa, oli tyhjäkäyntiä ja toistoa. Tein viisaasti kun lähdin.

Hän lähti Fortumiin viestintäjohtajaksi, johtoryhmän jäseneksi ja Mikael Liliuksen työpariksi.

– Lilius oli loistava esimies, hän nosti Fortumin. Asiat eivät ole niin mustavalkoisia kuin halutaan kertoa – kateuttahan se on, Romantschuk sanoo.

Ensin Peter Fagernäs sitten Mikael Lilius lähtivät Fortumilta. Uusi toimitusjohtaja toi uuden viestintäjohtajan ja Romantschuk sai lähteä.

Pian hänet valittiin Tammen tiedotuspäälliköksi.

– Se oli unelmani, juuri sitä mitä halusin tehdä kirjojen ja kirjailijoiden keskellä.

Kun Tammen jo omistava ruotsalainen Bonnier osti myös WSOY:n, Romantschuk sai hoidettavakseen koko konsernin Suomen-viestinnän ja jäsenyyden johtoryhmään. Toimitusjohtaja Anne Valsta jäi eläkkeelle, ja Romantschuk sai potkut.

– Se oli valtava pettymys, mielelläni olisin jatkanut. Se mitä Fortumissa ja Bonnierilla tapahtui, on raadollista. Siitä ei paljon puhuta: kun toimitusjohtaja vaihtuu, kahden kuukauden kuluttua myös viestintäjohtajaa vaihdetaan, Romantschuk sanoo.

Tällä hetkellä hän tekee freelancer-töitä, kouluttaa viestintäjohtajia ja konsultoi.

– Mielelläni vielä ryhtyisin viestintäjohtajaksi, näistä kokemuksista huolimatta. Uskon, että minulla on paljon annettavaa, laaja kokemus eri aloilta ja laajat verkostot, Romantschuk sanoo.

Hän ei näe, että Ei, rouva presidentti -kirjalla olisi minkäänlaisia vaikutuksia hänen nykyisiin töihinsä tai tulevaisuudensuunnitelmiinsa.

Teksti Raila Kinnunen

Julkaistu: 4.9.2014