Tappara-tähden säkenöidessä kalpenee jopa Mikael Granlund – vuosia hyökkääjää seurannut asiantuntija pamauttaa: "Keskiverto luistelu riittää"

Benjamin Rautiaisen kaudelle on lähes mahdotonta löytää liian pitkälle meneviä ylistyslauseita.

Viime viikon perjantaina 20-vuotiaasta Tappara-sensaatiosta tuli Liiga-kauden ensimmäinen 60 tehopisteen rajapyykin ylittänyt pelaaja. Rautiainen tarvitsi tähän suoritukseen ainoastaan 43 ottelua, mikä on nyky-Liigassa täysin poikkeuksellista.

Viimeisen 20 vuoden aikana tällaista ilotulittelua on nähty ainoastaan kaudella 2007–2008, kun Kärppien Janne Pesonen ja Jokereiden Ville Leino painivat omassa sarjassaan ja ylsivät tahoillaan 78 ja 77 pisteeseen.

Liiga-historian alle 21-vuotiaiden yhden kauden pistepörssissä Rautiainen on jo nyt kakkossijalla, edellään ainoastaan Saku Koivu, joka mätti 30 vuotta sitten 74 pistettä 45 otteluun.

Modernin ajan parhaana virstanpylväänä voidaan pitää 19-vuotiaan Mikael Granlundin kolmatta HIFK-kautta, jonka aikana hän takoi 45 otteluun 51 pistettä. Rautiaisella on siis jo nyt kasassa kymmenen pistettä tuota enemmän. Pelattuja otteluita on yksi vähemmän. Absurdia.

Olen seurannut Rautiaista nyt viiden kauden ajan eli aina siitä alkaen, kun hän pelasi jo 16-vuotiaana pääasiassa Ilveksen U20-joukkueen riveissä. Hyökkäyspään pelikäsityksessä tai kiekollisissa taidoissa hän ei missään vaiheessa ollut paljon perässä ikäluokan kärkeä Suomessa, vaikkei hän esimerkiksi ollut mukana 2005 syntyneiden alle 18-vuotiaiden MM-kisajoukkueessa.

Rautiainen ei ollut NHL-varausikäisenä dominoiva voima U20 SM-sarjassa, mutta lähes jokaisessa ottelussa pisti kentältä silmään vähintään kerran tai kaksi, useimmitten jonkun nerokkaan pelintekoratkaisunsa seurauksena.

Erinomaiset pelintekotaidot ovat myös suurin selittävä tekijä Rautiaisen tämän kauden tehokkuuden takana, kuten nykyisestä syöttöpiste per peli -tahdista voi päätellä. Jo viime kaudella hän väläytteli jatkuvasti antamalla oivaltavia syöttöjä laitojen läheltä kohti keskustaa. Tehoja olisi jo tuolloin voinut tulla enemmän.

Nyt Rautiaisesta on kasvanut sarjan monipuolisin syöttökone, jonka arsenaali on poikkeuksellisen laaja. Hän osaa vetää puoleensa puolustajia avatakseen haluamiaan syöttölinjoja ja sekoittaa pakkaa muuttelemalla niin syöttöjensä kuin muidenkin kiekollisten ratkaisuidensa nopeuksia.

Rautiaisessa on harvinaisen paljon kiekollista juonikkuutta sekä kykyä epäortodoksisiin ratkaisuihin ja vastustajien manipuloimiseen. Hän on erittäin hyvä haistelemaan opportunistisesti mahdollisuuksia esimerkiksi nopeisiin vastahyökkäyksiin.

Tämänkaltaiseen tehotahtiin eivät kuitenkaan riitä pelkät taidot, vaan se vaatii tietysti kaikkien palasten loksahtamista paikoilleen. Tapparan pelitapa, erityisesti hyökkäysalueen hyökkäyspelaamisen pelikirja, on sopinut Rautiaiselle kuin nenä päähän.

Hänelle on myös selkeästi annettu vapaat kädet toteuttaa itseään tietyissä tilanteissa. Jatkuvat onnistumiset ovat luonnollisesti ruokkineet hänen itseluottamustaan ja siivittäneet hänet monessa ottelussa sellaiseen flow-tilaan, jota on äärimmäisen nautinnollista katsoa.

Samaan aikaan Rautiainen löysi jo varhaisessa vaiheessa kautta tutkaparin Joakim Blichfeldistä. Kaksikon yhteenpelaaminen etenkin ylivoimalla on ollut maagisen hyvää.

Nuorempana Rautiainen oli monia ikätovereitaan jäljessä erityisesti luistelun ja fysiikan osalta. Molemmilla osa-alueilla hän on kuitenkin ottanut vakaasti askelia eteenpäin kaudesta toiseen. Nyt kumpikaan näistä ei enää ole Liiga-tasolla hidaste.

Ei Rautiainen edelleenkään ole kaukalon nopein pelaaja, mutta koska hän on usein se, joka ajattelee ja ennakoi nopeiten, hänelle riittävät luistelijana keskiverrotkin ominaisuudet.

NHL-varauskaudellaan U20 SM-sarjassa hän kehitti valtaosan tekopaikoistaan suorista hyökkäyksistä, mutta nyt hän pystyy jatkuvasti luomaan niitä myös päätypeleistä ja kontaktin läpi. Näin hänen pelikäsityksensä ja pelinteko-osaamisensa pääsevät esille entistä paremmin ja monipuolisemmin.

Tällaisen tykkikauden jälkeen Rautiaisella ei pitäisi olla Liiga-tasolla enää mitään todisteltavaa, mutta on hyvin mahdollista, että hän palaa Tapparaan ensi kaudeksi. Toisena vaihtoehtona on suora pelipaikka hänet viime kesänä varanneen Tampa Bay Lightningin NHL-kokoonpanosta.

Se ei ole mahdoton saavutettava nykyisellä kehityskäyrällä, mutta vaatisi huomattavaa onnistumista syksyn harjoitusleirin aikana.

Tappara-hyökkääjän NHL-potentiaalia puntaroidessa hyvä vertailukohta voidaan hakea Ville Koivusesta. Häneltä löytyy Rautiaisen tavoin erinomainen pelikäsitys ja paljon hyökkäyspelillistä juonikkuutta.

Samalla suomalaishyökkääjä joutuu antamaan luistelun ja koon osalta selkeää tasoitusta NHL-tasolla, mikä on vaikeuttanut läpimurtoa Pittsburgh Penguinsissa. Ikä huomioiden antaisin tässä vaiheessa Rautiaiselle ainakin pienen edun liikkeen suhteen. Fakta kuitenkin on, että myös hänen pitää pystyä pelaamaan ja tekemään tulosta tulosroolin pelaajalta vaadittavalla tavalla.

Rautiaisen ominaisuudet eivät nimittäin tule taipumaan puolustavaan rooliin. Pikemminkin hän joutunee vielä kehittämään puolustuspelaamistaan NHL-näyttöpaikan saadakseen. Toisaalta edellä kuvatut hyökkäyspään taidot eittämättä takaavat hänelle roolituksen natsatessa todellisen läpimurtopotentiaalin.

Joka tapauksessa tämä kausi tulee Rautiaisen osalta jäämään historiaan, tapahtui seuraavan kuukauden aikana mitä tahansa. Tätä kirjoitettaessa hänen ottelukohtainen pistetahtinsa on täysin identtinen edellä mainitun Pesosen huippukauden kanssa. Hän yltäisi jopa 82 pisteeseen, jos pelaisi kaikki jäljellä olevat 15 ottelua nykyisellä tehotahdilla. Se olisi paras noteeraus Liiga-pelaajalta lähes 40 vuoteen.

Kuka uskaltaa enää tässä vaiheessa lyödä vetoa siitä, ettei Rautiainen tuohon kykenisi?