Apu

Tapani Perttu on kuollut: kertoi Avun haastattelussa taistelustaan Parkinsonia vastaan



Tapani Perttu on kuollut: kertoi Avun haastattelussa taistelustaan Parkinsonia vastaan

Tapani Perttu menehtyi 16. heinäkuuta 2018. Julkaisemme hänen muistokseen uudestaan tämän vuonna 2014 tehdyn haastattelun.
Teksti Hannu Koskela
Kuvat Ari Ijäs

Näyttelijä Tapani Perttua, 74, haurastuttava Parkinsonin tauti koulii ankaruudestaan huolimatta nauttimaan aina uudesta päivästä. Pertulla on toiveena saada elämää helpottava aivotahdistin.

Linnanmäeltä se alkoi. Teatterineuvos Tapani Perttu hymähtää lapsuuden muistolle hamalta 1950-luvulta. Hän puhuu oman valtakunnallisen julkisuutensa alkamisesta, kun oli Pertun Pirteiden Pelimannien laulajana saanut kutsun Hämeenkyrön emäpitäjästä Helsinkiin, isoon pääkaupunkiin.

– Siellä Linnanmäen näyttämöllä, jossa mekin olimme, sellainen mummo kaateli suuresta kuparipannusta kahvia pöydän äären ihmisille, Perttu kertoo.

Alkamassa oli tuolloin sunnuntaiaamujen huippusuosittu radio-ohjelma Tervetuloa aamukahville.

– Juontaja Niilo Tarvajärvi tuli minulta kysymään, milloin olin saapunut paikalle. Kun vastasin, että eilen ehtoolla, muistan hänen hämmentyneen naamansa. Ehtoo taisi olla Tarvalle aivan outo sana.

  Perttu arvelee pikkupoikana miettineensä Linnanmäen maailmanpyörässä, että kun Kyröspohjasta on jo tänne asti päässyt, niin mihin asti sitä vielä ehtiikään.

Ja ehtihän hän kaiken muun ohessa jopa samoille keikoille Niilo Tarvajärven kanssa.

–  1960-luvulla osuimme jossakin päin Suomea kahdelle yhteiselle keikaille. Ja kun silloin ei vielä saanut länsiautoja, ajoimme maakunnan sorateitä kankealla neuvostoliittolaisella autolla. Muistan edelleen tunkkaisen hajun, joka itäauton sisällä leijui.

Kollegoina Perttu ja Tarvajärvi myös ystävystyivät ja joskus myös muistelivat Pertun ensivisiittiä Helsinkiin.

– Hän oli hieno mies.

Vuonna 2004 diagnosoitu Parkinsonin tauti on haurastanut teatterineuvos Perttua. Tampereen Tohloppijärven rannalla hän viettää vaimonsa Tamara Pertun kanssa rauhaisia eläkeläispäiviä itävaltalaistyylisessä omakotitalossaan.

Parhaillaan jännitystä arkeen luo odotus. Perttu nimittäin odottaa puhelua pääsystä stimulaattorileikkaukseen.

– Tapanille asennettaisiin aivotahdistin. Se helpottaisi elämää, parantaisi aistisykettä ja vähentäisi lääkityksen tarvetta. Parhaassa tapauksessa laite saattaisi palauttaa jopa viiden vuoden takaisen kunnon hänelle, Tamara Perttu kertoo.

Syksy on toivon aikaa, ja leikkausta ja toipumista Pertut uskaltavat toivoa jo ennen joulua.

– Olemme jo varanneet Hämeenkyröstä paikan joulukuusisafariin. Mökkimme naapurissa sijaitsevalla Yrjölän marjatilalla ajelutetaan metsässä, ja kun näemme haluamamme joulupuun, isäntä kaataa sen maksusta meille.

Kirjailija F. E. Sillanpään maisemissa Kyröspohjassa ensimmäiset askeleensa ottaneesta, Tapaniksi ristitystä pojankoltiaisesta kasvoi yksi maamme nimekkäistä näyttelijöistä.

Nuoruudessaan hän keikkaili laulajana ensin sisartensa kanssa, teatterikouluaikanaan taiteilijanimellä Perttu Kari. Näyttelijä Tapani Perttuna levyttämänsä  Nathalien myötä suosio laulajana oli maanlaajuinen.

– Punaisen torin jo näin. Oli oppaanani mulla kaunis Nathalie.

– Syttyi vallankumous, koitti vapaus, oikeus, sain kuulla mä sen...

Tapani Pertun hauras, tuskin kuultava ääni tapailee tuttuja säkeitä, joissa rakkaus kauniisti voittaa kaiken.

– Kahvilassa Pushkinin hän joi kaakaon... Nathalie...

Tapani Perttu intoutuu pitkään ripitykseen ujuessaan menestyksensä muistoihin.

– Musiikkialan ammattilaiset eivät uskoneet slaavilaisen romanssin menestykseen, mutta siitä tuli huippu.

– Nathalie ei aina ollut keikoilla alun perin suunnitellussa ohjelmistossani, mutta joka kerran sain laulaa sen yleisön pyynnöstä.

Perttujen kodin avaraan saliin, pitkän pöydän ääreen ovat mahtuneet isommankin joukon vieraat oivasti.

Nyt Perttu saattaa omaan tahtiin, pöytään nojaten sekä kerrata elämää että kuvata tätä päivää. Siihen tahtiin, kuin sairauden heikentämä kunto antaa myöten. Jääköön alkanut tarina vaikka kesken. Eihän se ketään haittaa.

Heleimmän hehkun pariskunnan kasvoille tuovat muistot rakastumisen kesästä, hetkistä ja tunteista.

– Rakkauden alussa me elimme todellista atomiaikaa nopeuden suhteen. Salamoi vain, emmekä muuta nähneet kuin toisemme. Kun juhannuksena 1964 tapasimme, elokuussa menimme kihloihin ja marraskuun alussa vihille, Tamara Perttu kertoo.

Tapani Perttu ankkuroitui yhtä vahvasti rakkauteensa. Hän oli saanut kesätyön Turusta ja ajeli Samppalinnan kesäteatterin näytelmän Tukkijoella ensimmäisiin harjoituksiin, kyydissään näyttelijä Leo Lastumäki.

– Auto oli ahdas ja oikealle kyljelleen vinossa, kun näin tuulilasista edessäni jotakin kaunista, musikaaliimme esiintymään tulevan tanssijattaren alun.

– Muistan Lastumäen arvelleen, ettei minulla olisi mitään mahdollisuuksia. Rohkenin kuitenkin kysymään tytöltä itseltään.

– Ja tässä sitä ollaan.

Tapani Perttu keinuttelee isänsä kiikkustuolissa Tamara Pertun pukatessa tasaista vauhtia.

– Niin paljosta saan häntä kiittää, sanoo Tapani Perttu hiljaa.

Kultahäitään aviopari viettää 5.11.2014.

– Onko aika kulunut nopeasti? En tiedä. Aina on vain tullut uusi päivä ja niiden myötä yhä uusia vuosia, Tamara Perttu miettii.

Hän kuvaa, kuinka aamuisin on ilo huomata, että on herännyt hengissä ja sitten yhdessä pohdiskella sekä päättää, mitä kulloinkin tehdään.

– Tänään käytin Tapanin parturissa. Monasti lähdemme rauhalliselle kävelylenkille lähimaastoon. Kauppareissulle seurakseni hän ei enää tahdo lähteä.

Koti tuttuine maisemineen on Pertuille rakas.

– Rankkaa on ajatella, että kuinka sitten, kun on pakko luopua, pystyy luopumaan. Kun sekin aika vääjäämättä eteen tulee...

Vuonna 2004 perheen elämän täydellinen muutos alkoi dramaattisesti Kansallisteatterin näyttämöltä. Perttu näytteli Arthur Millerin näytelmässä Näköala sillalta, rekisteröi katsomossa kollegansa ja koki täyden pimennyksen.

Monien terveystutkimusten jälkeen tieto vaivojen syystä tavallaan helpotti. Onneksi koti Tampereella oli säilytetty. Oli siis varhaisen eläköitymisen aika, ja muutto Helsingistä lähemmäksi Hämeenkyrössä sijaitsevaa rakasta mökkiä.

– Ehdin tuskin asiantuntijalääkärin vastaanottohuoneen kynnykselle, kun hän jo sanoi, että minulla on Parkinsonin tauti. Pitkä ilme, jäykkä niska, kädet roikkuvat kävellessä, hän analysoi.

– Lohduttavaa oli sentään kuulla, että aikaa olisi 10–15 vuotta, Tapani Perttu muistelee.

Mutta vain viiden vuoden kuluttua Perttujen perheeseen iski peruuttamaton menetys. Esikoispoika kuoli.

Tapani Perttu on pitkään hiljaa, kävelee sitten hitain, lähes mekaanisin askelin sohvapöydällä oleva valokuvan luo. Siinä hän on käsi kädessä nelivuotiaan Karri-poikansa kanssa Hämeensillalla menossa jäätelölle.

Äitinsä ompelemaan takkiin puettu poika näyttää iloiselta isänsä kanssa. Päivänäytös on päättynyt Tampereen Teatterissa, ja illalla on laulukeikka, mutta kuvan hetkessä he ovat onnellisesti yhdessä.

– Oman lapsen kuolemasta ei koskaan selviä. On se vaan niin kova paikka. Rankka kokemus.

Tapani Pertun sairauden tila paheni pojan kuolemaa seuranneena raskaana suruaikana. Siksi oli nopeasti keksittävä, miten olisi mahdollista jatkaa elämää.

– Parhaamme mukaan yritimme toipua. Hyväksi havaitsemamme selviytysmiskeino on suunnata katseemme tulevaisuuteen. Emme käytä energiaa valittamiseen.

– Toisinaan toki ärsyttää, kun minä en kuule Tapanin hiljaiseksi muodostunutta ääntä, ja joudun huutamaan.

Lohduttava ja iloinen havainto eräänä lokakuisena päivänä oli, kun Tamara Perttu oli vastikään jäänyt eläkkeelle ja oli tutulla mökkitiellä pysäyttänyt auton kyröläiseen viljelysmaisemaan.

– Muistan, kuinka näin sänkipellon. Olin nähnyt sen jo kymmeninä vuosina ennenkin. Silti se tuntui niin ihanaisen ihmeelliseltä.

Toinen Perttujen pojista isännöi nyt Hämeenkyrön Mahnalassa sijaitsevaa suvun kesämökkiä.

– Me käymme siellä säännöllisesti ja olemme elinikäisellä syytingillä.

Parhaimmillaan tutut maisemat virkistävät Tapania. Elämän ruuhkavuosina aikaa pysähtymiseen ei useinkaan ollut.

– Tapani teki paljon töitä. Keikkoja, lauluja, televisiota, teatteria, jossa minäkin työskentelin ensin pukijana ja myöhemmin tarpeistonhoitajana.

Yhteinen asuminen alkoi 29 neliön yksiöstä.

– Nukuimme 80 senttiä kapeassa sängyssä. Seuraavaan 43 neliön kaksioon saimme Tapanin vanhemmilta häälahjaksi parivuoteen.

Tapani Perttu hymähtää, kuinka heidän nyt asumassaan talossa on 330 neliötä.

Tampereen Teatterissa Tapani Perttu oli tähtinäyttelijä, joka yleisönsuosionsa vuoksi näytteli suuren näyttämön esityksissä. Muhevin onnistuminen oli farssi Piukat paikat, jossa Perttu näyttelijä Seppo Mäen kanssa iloitteli naisiksi pukeutuneina veijareina peräti 369 kertaa.

Tampereen Teatterin kassakone kilisi, kun katsomot olivat loppuunmyytyjä. Raha ratkaisi myös kulttuurilaitoksessa. Kun Perttu makasi burnoutin kaatamana kotisängyssään, teatterin talousjohto patisti häntä nopeasti palaamaan parrasvaloihin, ettei Piukkoja paikkoja olisi tarvinnut peruuttaa.

Perttu tuntui korvaamattomalta. Mutta niin vain hän 1987 kiinnittyi Suomen Kansallisteatteriin pääjohtaja Kai Savolan pyynnöstä, kun Tampereen Teatteri Pertun mukaan tuli tiettyyn kynnysvaiheeseen.

56 kaadon hirvenmetsästäjän sieraimissa tuoksuu nyt syysmetsä, vaikka ampumaan hän ei enää voi lähteä.

– On se niin tiukoilla, luovutus, Tapani Perttu lähes kuiskaa.

Sitten hän kotipöytänsä ääressä intoutuu hetken tarpomaan tutulla Mahnalan metsällä. Ja siinä ne jo seisovat tutut metsästyskaverit oransseissa varusteissaan, koreina kaaressa kuin oopperan kuoro.

– Ensin tarkkaillaan ilmaa ja mietitään, tuleeko saalista. Jos liian puuskaisesti tuulee, turha on toive. Tietty tyyneys on tarpeen. Muuten ei istu riista jyvälle.

Tapani Pertun kuolemasta uutisoi ensin Aamulehti.

Julkaistu: 31.10.2014