Apu

Tapani Kansa: Ei enää ylikierroksia

3


Tapani Kansa: Ei enää ylikierroksia

Tapani Kansan kaksisuuntainen mielialahäiriö on opettanut rauhoittumista, ja hän sanoo pahaa sairautta sen takia hyväksi. Elämässä on kaikki järjestyksessä, vaikka vanheneminen tuo mukanaan omat vaivansa.
Teksti Liisa Talvitie
Kuvat Milka Alanen

Siperiankuuset, satavuotias korkea koivu ja matalammat puut saartavat pienen kartanon näköistä taloa Espoossa. Mustarastaat ovat villeinä reviirilaulussaan, ja muutaman sadan metrin päässä häämöttää talven kahleista vapautunut meri.

Raskas, puuleikkauksin koristeltu tammiovi on raollaan. Oven takana talon isäntä, laulaja, taiteilija Tapani Kansa.

– Talo on yhtä vanha kuin minä, vain pari vuotta vanhempi, hän kertoo avaraa eteistä, siitä ruokasaliin ja saliin aukeavaa näkymää ihailevalle vieraalle. 

Talon rakennutti 1940-luvulla legendaarinen muotitaiteilija Kaarlo Forsman, Tapani Kansa muutti sinne perheineen yhdeksäntoista vuotta sitten. Perheeseen kuuluivat avopuoliso Nina af Enehjelm, vuonna 1988 syntynyt Edvard ja 1991 syntynyt Madeleine

Nyt Tapani Kansa asuu talossa yhdessä Edvardin kanssa. Rumpuja ja kitaraa soittavalla nuorukaisella on mahdollisuus tehdä musiikkia kellarikerroksessa olevassa studiossa. 

– Edvard ehti asua muutaman vuoden omillaan, mutta sanoin hänelle, että säästäisi vuokrarahat ja muuttaisi tänne. Talossa on tilaa, ja Edvard on autellut pihatöissä ja tietokoneasioissa. Hän on myös taltioinut konserttejani videoille.

Samassa Edvard tulee kotiin ja kantaa vieraille herkkuja pöytään. Äitinsä näköinen, siropiirteinen poika, jolla on suora, valpas katse.

Elämän kauneus, välillä vaikeuksienkin kautta opittu, on tuttua Tapani Kansalle. Hän sanoo olevansa luonteeltaan perusoptimisti.

– Elämää ei kannata tuhlata murehtimiseen. Kun pää ja aistit pelaavat ja rakastaa lähimmäisiään, on elämä kunnossa. En murehdi yleisöjeni pienenemistä, niin käy kaikille vanheneville taiteilijoille. Sitä suurempaa iloa tunnen siitä, että uskollinen yleisö näyttää, kuinka paljon sille merkitsen. Saamallani palautteella on minulle kannustava, liikuttava merkitys.

Yllättävä sairastuminen kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön vuonna 1998 opetti rauhallisuutta. Hän sanoo, että hänen tapauksessaan paha sairaus on hyvä sairaus.

– Freelance-taiteilijan on vaikea pitää yllä säännöllistä elämänrytmiä vuosikymmenten epäsäännöllisten työaikojen vuoksi.

Hän kertoo tarkkailevansa itseään ja seuraa mielialojaan tarkasti.

–  En anna mahdollisuutta masennukselle tai ylikierroksille. Mielen tasapaino edellyttää loppuelämän lääkitystä. Rauhoittuminen ja tasoittuminen kuuluvat myös ikääntymiseen. 

Vanhenemisesta sinänsä hän sanoo suorasukaisesti, että se on kurjaa. Kuluma polvessa ja selässä muistuttavat vuosien kertymisestä.

– Kun on aikaisemmin tottunut suoriutumaan asioista helpolla, ja nyt ei, niin tuntuu vuosi vuodelta enemmän, miten elämä on jo ehtoopuolella. Siitä olen kiitollinen, että muisti toimii, kynä pysyy kädessä ja pystyn esiintymään.

Hän kertoo tarinan edesmenneestä säveltäjämestari Toivo Kärjestä, joka kärsi jalkojen verenkierto-ongelmista.

– Kun lääkäri kehotti Topia tekemään päivittäin pieniä kävelylenkkejä, Topi tokaisi, ettei hän ole mikään kävelijä. Että jos pitää valita lahoaako ala- vai yläpää, hän valitsee mieluummin alapään.

Tapani Kansa ei tee niin. Hän valmistautuu lähitulevaisuudessa polven tekonivelleikkaukseen, jotta pääsisi taas kunnolla liikkumaan. 

Sitä ennen kerimme auki menneitten aikojen hyviä hetkiä.

Tapani Kansa valmistautuu polven tekonivelleikkaukseen, jotta pääsisi taas liikkumaan kunnolla.

Polvi nousi  notkeasti, kun pieni poika urheili kansakoulunsa viereisellä kentällä. Haminan seutuvilla elettiin 1950-lukua, Tapani Kansan hyvän lapsuuden vuosikymmentä.

– Harrastin yleisurheilua, ja kaikki vapaa-aika kului juosten ja hyppien. Liikuntaa sain myös työnteosta. Opin arvostamaan työtä, kun kesäisin tehtiin peltotöitä Koivistolta evakkoon muuttaneen isoisäni pelloilla. Talvella autoin metsätöissä.

Lapsuuden maisema, laululintu-lehdot, koivikot ja punakylkiset hongikot, jättivät häneen rakkauden luontoon.

– Siksi minulle on tärkeää, että kotipihassani kasvaa isoja puita ja saan hoitaa kesäisin talon puutarhaa. Olemme Edvardin kanssa juuri kunnostaneet linnunpönttöjä ja pian alkavat kevään pihatyöt.

Tapani Kansa on kuusilapsisesta perheestä, ja hän sai olla hyvää hoivaa antavan äidin esikoinen.

– Äiti ei säästellyt rakkauden määrässä. Olen sillä lailla etuoikeutettu, että sain myötäsyntyisenä musikaalisuuden lahjan äidiltäni.

Äidin musikaalisuus jatkuu nyt kolmannessa polvessa, Tapani Kansan omissa lapsissa.

Tytöt  olivat seuraavan vuosikymmenen, 1960-luvun merkittävä asia. 

– Löysin tanssipaikalta kovasti viehättävää seuraa! Eiköhän se ensimmäinen romanssi ole itse kullekin tärkeä juttu.

Ehkä jotain nuoruudenromanssin haikeudesta kuuluu hänen hitissään Tulkaa tytöt takaisin, jossa laulaja kaipaa tyttöjen luonnollisuutta ja nuoruuden hehkua.

1960-luku merkitsi hänelle myös lauluopintoja Kotkan musiikkiopistossa ja laulajan uran alkamista. Jan Malmsin yhtye etsi solistia, ja Tapani Kansa lähti mukaan innokkaasti.

– Keikkoja ei ollut vielä paljon, mutta harjoitin erittäin laajan ohjelmiston. Siihen mahtui rockia ja lattareita, tangoja ja Beatlesin kappaleita. Opin satoja kappaleita, eivätkä ne ole ikinä lähteneet mielestä.

Vuonna 1968 repesi Tapani Kansan maanlaajuinen suosio, ja hänestä tuli kaikkien tyttöjen ja aikuistenkin naisten idoli. Hän levytyksistään listoille nousivat muun muassa Delilah, Päättyneet on päivät, Kuljen taas kotiinpäin, Ei itketä lauantaina ja Eloise.

Kansan uusimman konserttisarjan nimi onkin Kuljen taas kotiinpäin.

– Laulan omia hittejäni ja Olavi Virran, Toivo Kärjen ja Tapio Rautavaaran lauluja.

Kaikkien kolmen mestarin syntymästä tuli vuonna 2015 sata vuotta.

Tapani Kansan koti Espoossa on kuin pieni kartano. Hänen takanaan on ex-puoliso Nina af Enehjelmin sukulaisten muotokuvia, rokokoosohva puolestaan kuului talon rakennuttaneen muotitaiteilija Kaarlo Forsmanin jäämistöön.

– Täällä on rauhaa ja luontoa ympärillä. Se on minulle tärkeää.

Unohtumattomia kesäpäiviä Tapani Kansa vietti 1970-luvulla elokuvaohjaaja Mikko Niskasen Käpykolossa Konginkankaalla.

– Sain häneltä monia taiteellisia vinkkejä. Mikko piti pitkiä, loistavia monologeja ja pohdiskeli elämää ja taidetta. Häntä oli ilo kuunnella.

Kun Tapani Kansa piipahti parissa teatteri- ja operettiroolissa, vanhemmat kollegat teatteritaloissa innostivat häntä jatkamaan lauluopintoja. Pekka Salomaasta tuli hänen opettajansa, ja tie vei Sibelius-Akatemiaan.

– Opinnot kehittivät laulamisen tekniikkaa. Oli myös tärkeää tutustua perusteellisesti musiikin historiaan. Suurin hyöty oli se, että tiesin, mitä teen, enkä harhaillut vaiston varassa musiikin suuressa maailmassa. Asiat asettuivat jäntevästi paikoilleen.

Tapani Kansa laajensi repertuaariaan iskelmistä liedeihin, hän alkoi laulaa Merikannon, Kuulan ja Sibeliuksen lauluja. Samaan aikaan listojen kärkeen nousseet hitit antoivat potkua tehdä mitä vain.

– Liedit rikastuttivat tekemistäni, eikä tarvinnut toitottaa vain yhtä torvea. 1970-luvun lopussa tein Heikki Sarmannon ja Maija Hapuojan kanssa albumin Moment Musical, jossa oli Sarmannon Eino Leinon runoihin säveltämiä lauluja. Yleisradio valitsi sen vuonna 1978 vuoden levyksi.

Keikkoja, menestyslevyjen sarja, kultalevyjä vuosittain, opintoja, mutta myös kovaa fyysistä treenaamista.

– Rakensin hyvän pohjakunnon. Lenkkeilin, hiihdin ja kävin kuntosalilla. Kuntoilu jatkui siihen asti, kunnes polvi muutama vuosi sitten teki tenän. Nyt käyn säännöllisesti uimassa Tapiolan uimahallissa.

Kunto on esiintyvän taiteilijan paras vakuutus. Muutaman viikon takaisen flunssan aikana Tapani Kansa veti loppuun konserttikiertueensa. 

– Minulle ei ole varamiestä. Eikä ole tammikuussa 15-vuotiaana kuolleelle kultaisellenoutajalle Makellekaan tuuraajaa.

Uutta koiraa ei kahden miehen huusholliin olla hankkimassa, sille Make on perheessä ”se koira”.

Parasta 1980-luvulla oli omien konserttien järjestäminen.

– Uskalsin tehdä sen. Vuosittaisissa viihdekonserteissani sain laulaa loppuunmyydyille saleille toistakymmentä vuotta. Suomalaisen laulun ilta Finlandia-talolla vuonna 1985 oli suuri menestys. Konsertissa kuultiin suomalaisia liedin klassikoita Gustav Djupsjöbackan säestämänä ja Betonimylläri-laulusarja säveltäjä Heikki Sarmannon kanssa. 

Oopperalaulaja Veikko Tyrväinen tuli silloin sanomaan Tapani Kansalle, että tämä on oppinut pianissimon niin hyvin, että kuiskauskin kuuluu parvelle asti. 

– Se oli hyvä palaute!

Kun taiteilija Kansa vietti 20-vuotistaiteilijajuhlaansa vuonna 1988, oli aavistus tulevasta jo olemassa. Se oli kauniskasvoinen poika, joka syntyi samana vuonna.

– Silloin oli mies voimissaan, eikä keikkoja jätetty väliin. Lenkkeily toimi ja hiihdin talvisin tuhansia kilometrejä.

Hän oli rakastunut. Liitto toimittaja, kirjailija Nina af Enehjelmin kanssa oli vasta alussaan.

Perhe  muutti  taloon vuonna 1997. Siellä on ollut rauha treenata laulua ja ohjelmistoja. Siellä on pakopaikka maailman hälystä ja julkisuudesta, joka on välillä lyönyt taiteilijaan hankalan miehen leiman.

– Sitä en ymmärrä ollenkaan. Olen aina vastannut minulle esitettyihin kysymyksiin teeskentelemättömästi, suoraan ja rehellisesti.

Hän on tällä hetkellä kiitollinen elämästä, joka ajoittaisista vastoinkäymisistä on kantanut jälleen uuteen kevääseen.

– Olen kiitollinen lapsistani, sisaristani ja veljistäni, isästäni, joka on nyt 88-vuotias. Häntä seitsemän vuotta vanhempi äitini kuoli yli kymmenen vuotta sitten. 

Vaikka Tapani Kansa pitää vanhenemista kurjana, hän sanoo, että siinä on hyviäkin puolia nuoruuteen verrattuna.

– Tämä ikä ei sisällä enää outoa levottomuutta, ei yrittämisen pakkoa tai suorituspaineita. Asiat ovat seestyneet, ja se antaa mahdollisuuden katsella suosiollisesti kaikkea hyvää, joka meitä ympäröi. Suhteellisuudentajun kasvettua en ole enää kärttyisästi huolissani siitä, mikä on väärin. Maailma on täynnä epäkohtia, mutta myös mahdollisuuksia. Elämä on lahja!

Paikoilleen ei pidä pysähtyä. 

– Aina on mahdollista löytää uutta. Ja utelias pitää olla. 

Isäntä hyvästelee vieraansa, ottaa olkapäästä kiinni ja kiittää iltapäivän keskusteluista. 

Hänen takanaan on eteishallista yläkertaan johtava portaikko, jonka upean kaiteen on veistänyt visakoivusta taidemaalari Ilja Repinin poika Juri Repin

Salin puolelta näkyvät tulipunaiset tuoreet ruusut. Niitä Tapani Kansa saa ihailijoiltaan, mutta ostaa myös itse.

– Tuoreita kukkia pitää olla kotona aina!  ●

teksti Liisa Talvitie, kuvat Milka Alanen

Julkaistu: 13.5.2016