Apu

Tangokuningas Teuvo Oinas, 63, ei lopeta esiintymistä: "Laitan rahan kiertämään"



Tangokuningas Teuvo Oinas, 63, ei lopeta esiintymistä: "Laitan rahan kiertämään"

Jo 42 vuotta laulanut Teuvo Oinas tietää, että elämää voi katsoa monelta kantilta – vaikka käsillään seisten. Keskisuomalaistunut Lapin äijä on viisinkertainen isoisä ja eläkkeellä, mutta keikkatahti ei hidastu.
Teksti Jari Peltomäki
Kuvat Mikko Vähäniitty

– Näin eläkkeellähän sitä on aikaa laulaa, vuoden 1986 tangokuningas Teuvo Oinas, 63, virnistää. Teuvo on esiintynyt jo 42 vuotta eikä aio lopettaa, vaikka virallinen eläkeikä tulikin täyteen viime marraskuussa.

Teuvo on niitä tangokuninkaita, joiden suosio on säilynyt tasaisena läpi vuosien. Kymmenen keikkaa kuukaudessa pitää leivässä kiinni. Julkisuudessa Oinas on patsastellut harvoin. Nyt hän on tehnyt poikkeuksen ja kutsunut Avun kotiinsa Jyväskylään.

Viehättävä keltainen rintamamiestalo kylpee auringossa, pullaa ja kahvia on katettu puutarhan pergolaan. Vehreä tontti rajoittuu lampeen, minkä rannalla Leena-vaimo on syöttämässä sorsaperhettä. Sympaattinen Leena ei maanitteluista huolimatta suostu valokuviin.

– Meillä on sovittu, että minä hoidan julkisuuden. En koskaan ole tyrkyttänyt perhettäni esille. Haluan verhota persoonani tietyllä salaperäisyydellä. Jos koko ajan paistattelisin seurapiiripalstoilla, siellä pitäisi aina avautua kaikesta, Teuvo Oinas tuumii ja kaataa kahvia.

Oinas ajattelee, että kun ei kaikkea kerro, ihmiset tulevat uteliaisuuttaan keikoille katsomaan itse, mitä tuolle kuuluu.

– Olen tällainen vanhan kansan mies, esikuvani on Reijo Taipale.

Teuvo ei ole Facebookissa ja kahvipöydällä lojuva kännykkäkin on vanha Nokia.

– Sähköpostia käytän. Facebook on oravanpyörä: jos ei sinne kaikkea päivitä, heti ounastellaan jotain sattuneen. Ei sovi minulle.

Ensimmäinen keikka 1972

Teuvolla ja Leenalla on kaksi yhteistä lasta: poika, 26, ja tytär, 22. Lisäksi heillä molemmilla on yksi lapsi aiemmista liitoistaan, 41- ja 34-vuotiaat tyttäret. Lapsenlapsia on kertynyt viisi.

– Papaksi kai minua kutsuvat, Teuvo kuittaa. Enempää ei perheestä puhuta.

Eletystä elämästä puhetta piisaa. Yksi elämän käännekohta oli, kun hän 15-vuotiaana muutti perheensä kanssa Lapista Ruotsin puolelle. Teuvo varttui Ylitornion kuntaan kuuluvassa Raanujärven kylässä.

– Olen Lahdenperän poika, se on pienen Raanujärven vielä pienempi sivukylä. Ruotsissa serkkupoikani Ossi Oinas ilmoitti minut laulukisoihin Köpingissä. Minulla oli tukka puoleen selkään, niin kuin siihen aikaan oli tapana. Kyllä sitä ihmeteltiin, kun ilmoitin laulavani Erottamattomat-tangon. Niin vain voitin miesten sarjan. Sieltä lähti rakkauteni laulamiseen. Olin selvinnyt äänenmurroksesta ja esiintymishalu oli kova.

Oinakset muuttivat takaisin Suomeen ja Teuvo paiskoi hetken metsässä raivaushommia, kunnes isä patisti valitsemaan ammatin. Teuvon sisko asui Tampereella ja niinpä nuorukainen lähti Pirkanmaalle metallialan peruskurssille.

– Kaksi viikkoa sitä kestin. Ei kiinnostanut pätkääkään. Musiikki veti puoleensa ja pääsin Pasi Kauniston kakkossolistiksi. Ensimmäinen keikka Kiteellä 1972 oli ujolle 18-vuotiaalle maalaispojalle mahtava opin paikka, sali oli täynnä ja kaikki isoa. Pasilla oli merkittävä rooli urani alussa, hän vei minua eteenpäin ja pääsin ammattipiireihin.

Keväällä 1986 Teuvo pääsi laulajakollega Eila Torvelan tukemana Finnlevylle koelauluihin.

– Sittemmin edesmennyt Kaj Westerlund oli Finnlevyllä tuottajana ja yllättyi laulutaidostani. Olin menossa sinä kesänä Tangomarkkinoille ja Kaj lupasi, että jos pääsen kolmen kärkeen, saan levydiilin.

Heinäkuussa 1986 Teuvosta, 32, kruunattiin Suomen toinen tangokuningas.

– Siitä alkoi melkoinen rytäkkä. Levyjäkin tuli ulos melkein yksi per vuosi -tahdilla. Keikkoja tein 250 vuodessa monen vuoden ajan.

Aluksi artistilla ei ollut edes ohjelmatoimistoa.

– Sitten sain mahtavan keikkamyyjän, Luukkosen Ilkan. Hän opetti, että keikkajulisteessa ei saa lukea isoimmalla ”Tangokuningas 1986” vaan kaiken yläpuolella pitää seistä ”Teuvo Oinas”. Se oli viisas päätös, joka on kantanut pitkälle. Se oli henkilöbrändäystä ennen kuin sellaisesta tiedettiinkään.

Oinas sanoo, että suosio toi tietysti myös rahaa.

– Tyylini on ollut se, että laitan rahan kiertämään. En rehvastele, saati säästä. Olen onnellinen silloin, kun saan laulaa. Suomessa menestyy, jos on sopivasti nöyrä, mutta kun esiinnyn, silloin ei saa nöyristellä! Mikään ei ole itsestäänselvyys, ei etenkään suosio. Sen eteen pitää tehdä töitä, ei voi jäädä sohvalle odottamaan keikkoja.

Teuvon superfani on käynyt jo 1500 keikalla

Kun Teuvo Oinas laulaa keikkalavalla, hänellä on paljon näkötuttuja.

– Huomaan ja ilokseni sisäistän, että kappas, tuo ja tuokin on taas täällä. Monet kiertävät keikaltani toiselle, vuodesta toiseen.

Yksi innokkaimmista ihailijoista on iisalmelaisrouva, joka on käynyt miehensä kanssa Teuvon keikoilla tangovuodesta 1986 asti.

– Taitaa olla 1 500 keikkaa jo nähtynä. Oikea superfani, hattua täytyy nostaa! Mutta yhtä lailla olen iloinen niistäkin, jotka tulevat ensimmäiselle keikalleni.

42 vuotta tien päällä on pitkä aika. Teuvo Oinas on selvinnyt siitä suuremmitta ongelmitta.

– Väkevät alkoholit jätin kokonaan 26 vuotta sitten, kun poikani syntyi. Se oli niin iso asia, että halusin lopettaa juomisen tyystin. Nyt otan silloin tällöin oluen tai lasin punaviiniä.

Terveydestään Teuvo on kiitollinen.

– En muista, milloin minulla viimeksi oli edes flunssa. Minulla on hyvä peruskunto. Koululaisena urheilin paljon, juoksin satasen 11,5 sekuntiin ja pituutta hyppäsin 630. Kun olin rivimuusikkona talvet tuntureilla, laskettelin tuntitolkulla päivittäin, kesällä harjoiteltiin käsilläkävelyä. Se antaa erilaista perspektiiviä elämään, kun katselee maailmanmenoa jalat ilmassa. Se sujuu vieläkin, katsokaapas vaikka, tangotähti innostuu ja ponnahtaa kotinurmellaan tukevaan käsiseisontaan. Valokuvaajalle tulee kiire.

Teuvo saa seistä käsillään muutamankin kerran, jotta tilanne saadaan ikuistettua. Ketterästi kuningas punnertaa.

Hän on käsistään taitava muutenkin. Nurmikolla on työkaluja ja laudanpätkiä, sillä työn alla on talon uudet ulkoportaat. Niitä hän rakentaa naapurin isännän kanssa.

– Olemme asuneet Jyväskylässä nyt yhdeksisen vuotta. Keskeinen sijainti on täydellinen, sillä täältä on helppo reissata keikkapaikoille. En kuitenkaan pidä itseäni keskisuomalaisena, vaan olen henkeen ja vereen lappilainen, sellainen rehti Lapin jätkä.

"Minussa elää oikeanlainen narsisti"

Teuvo muistelee, että nuorempana hänellä oli yksi unelma: päästä niin tunnetuksi, että monet tuntisivat, kun kävelen kadulla.

– Minussa elää oikeanlainen narsisti, niin kuin luovilla esiintyjillä aina. En ole itsekeskeinen, tykkään jutella ja tulen toimeen ihmisten kanssa. Olen sinut elämäni kanssa, katumiselle ei ole sijaa. Mitä on tullut tehtyä, se pitää hyväksyä ja elää sen mukaan. Olen huono itkemään. Kun paha mieli tai suru iskee, tartun haitariin. Soitto on parasta lääkettä.

Toinen tärkeä rentoutumistapa on biljardi, johon Teuvo myöntää hurahtaneensa.

– Tykkään pelata kaisaa. Ainakin seitsemän vuotta olen palloja pussittanut, meillä on täällä Jyväskylässä yksityinen biljardiklubi, missä helposti vierähtää kuusikin tuntia päivässä.

Oinas innostui lajista asuessaan Helsingin Kalliossa 1980-luvulla.

– Biljardissa voi unohtaa kaiken muun ja keskittyä vain siihen hetkeen, palloon ja keppiin. Se on oivaa tuuletusta aivoille.

Mukana kesäteatterissa

Tänä kesänä Teuvo Oinasta nähdään lavakeikkojen lisäksi näyttämöllä. Hän on innostunut musiikkinäytelmistä ja on mukana kolmessa eri tuotannossa.

– On vapauttavaa, kun voi heittäytyä toiseen rooliin. Näytelmien ja musikaalien maailma on hyvin kiinnostava.

Heinäkuun lopulla Savion kesäteatterissa Laukaalla ensi-iltansa saa Pekka ja Pätkä kesälaitumilla, missä Teuvo esittää Olavi Virtaa. Hänellä oli kaikkien aikojen tangotähden rooli myös Kaunis Veera ja Kipparikvartetti -laulunäytelmässä, joka on pyörinyt kiertuemyynnissä jo useamman vuoden.

Kankkulan kaivo -komediassa näyttelen Tippavaaran isännän poikaa. Se on hyvin hauska produktio, jossa itse isäntä on kadonnut korven kätköihin tislaamaan.

Juhannuksen jälkeen Teuvo tunnelmoi Esakallion lavalla Somerolla Unto Monosen muistokonsertissa.

– Lomaa ei tarvitse kesäisin viettää. Katsotaan sitten talvella.

Juttu julkaistu Avussa 25-26/2018.

Julkaistu: 25.6.2018