Apu

Tämän takia Olli Lindholm ei halua pitää puhetta Suvi Teräsniskan häissä



Tämän takia Olli Lindholm ei halua pitää puhetta Suvi Teräsniskan häissä

Olli Lindholm jännittää Suvi Teräsniskan häitä ja syksyn Voice of Finland -ohjelman kuvauksia.
Teksti Emilia Pyykkönen
Kuvat Jaakko Jaskari

Olli Lindholm on itseoikeutettu vieras, kun Suvi Teräsniska astelee viikon kuluttua vihille valo- ja äänimiehenä toimivan Simo Aallon kanssa Kolarissa. Kesän alussa Olli suunnitteli pitävänsä häissä puheen, josta pappikin liikuttuu, mutta nyt hän on tullut toisiin ajatuksiin.

- Ajattelin , että soitan huomenna Suville keikan jälkeen, että voiko sen puheen perua.

Syyksi Lindholm kertoo, että hän pelkää liikuttuvansa, kun hän pitää puhetta.  Suvi Teräsniskan laulajan ura lähti käyntiin, kun hän soitti vuonna 2006 Lindholmille, että voiko hän tulla yhtyeen taustalaulajaksi. Tällä hetkellä Suvi kuuluu maan suositumpiin naislaulajiin. Tänä kesänä vuorostaan Lindholm esiintyi Suvin keikalla vierailevana artistina Oulussa.

- Samassa tapahtumassa kaikki alkoi kahdeksan vuotta sitten, kun Suvi esiintyi kanssamme. Minulle kävi kuin Putous-hahmolle, romahdin täysin. Tajusin, miten tärkeä juttu Suvi on minulle. Pelkään, että liikutun häissä yhtä paljon. En halua vollottaa ja pitää puhetta. Se olisi noloa.

Ollin seurana häihin lähtee vaimo ja tytär. Myös Ollin poika oli kutsuttu, mutta hän on kavereiden kanssa kiertämässä Eurooppaa.

- Olen helpottunut, kun Suvi menee naimisiin. Minulla on ollut valtava pelko, että miten tytön käy. Nyt kun se menee naimisiin, voin pyyhkäistä hikeä otsalta. 

Häiden vuoksi Yö lopettaa kesän  keikat viikkoa aikaisemmin. Tänään Olli esiintyi akustisesti Tapsan tahtien -päivätapahtumassa, sillä bändin jäsenet ovat viimeistelemässä yhtyeen lokakuussa ilmestyvää albumia. Levyn ensimmäinen single julkaistaan elokuun lopussa.

Olli toimii syksyllä myös Voice of Finland -ohjelman tuomarina. Ohjelma nähdään televisiossa keväällä.

- Kaverini jääkiekkovalmentaja Karri Kivi on suuri Voice of Finland -tuntija. Hän sanoi, että jos et mene ohjelmaan niin me ei olla enää kavereita.

Lindholm kertoo, että ohjelma tuo hyvää vaihtelua muusikon työhön. 

- Tämä työ on vuodesta toiseen samaan, tiedän ennakkoon mitä tapahtuu. Voicessa edessä on pätkä, josta en tiedä mitä tapahtuu. Jännittää, enkä ole jännittänyt mitään vuosiin. Minun on muututtava ja oltava televisiossa todella skarppina. Voin munata pahasti tai ihmiset rakastavat sua.

Laulaja toivoo, että hän voisi tulevaisuudessa osallistua Vain elämää -ohjelmaan.

- Minun piti olla mukana ensimmäisellä tuotankaudella, mutta ohjelmanteko viivästyi ja teimme kuvasten aikaan omaa kiertuetta. Voisin hyvin tulla mukaan neljännelle tai viidennelle kaudelle.  

Julkaistu: 8.8.2014