Yrittäjä Henri Saban arkeen kuuluu itse tehtyjen kuvien peittäminen uusilla tatuoinneilla.

Alaa tuntevien mukaan tatuointeja tehtaillaan kotioloissa enemmän kuin koskaan. Joskus seuraukset voivat olla kohtalokkaita.

Totaalisen itsetuhoista meininkiä. Näillä sanoilla Pieksämäellä asuva Henri Saba, 39, kuvailee ensikosketustaan kotitatuointien maailmaan. Se tapahtui kolmisenkymmentä vuotta sitten Juvalla, Etelä-Savossa. Tatuointeja tehtailtiin milloin milläkin väreillä ja välineillä, usein ”kännissä ja läpällä.”

– Tatuoinnit olivat silloin uusi ja eksoottinen asia. Halusimme tietää, miten homma toimii ja miten väriä saa ihoon. Joku oli hankkinut koneen, ja se kiersi illanvietoissa kädestä käteen, Saba kuvailee.

Muistoja noista ajoista hän kantaa edelleen kehossaan, erityisesti vasemmassa pohkeessaan. Kyseisiä leimoja on haukuttu jopa Suomen rumimmiksi, mutta Saba ei ole niitä peittänyt, koska niihin liittyy paljon lämpimiä muistoja. Yksi sellainen on muisto kesäfestareilta, jossa hän oli kavereineen töissä. Festarin lopulla kaverukset totesivat jotain mieleenpainuvaa.

– Pyysin kaveriani tekemään pohkeeseeni tatuoinnin, jossa lukevat nuo sanat: hiivitään vittuun. Tekstin vieressä on tikku-ukko, joka hiipii juuri sinne.

Henri Saba on alalle tultuaan oppinut arvostamaan tatuoijien ammattitaitoa ja siihen liittyvää käsityöläisyyttä. – Pääni sisällä on tapahtunut järjetön muutos.

Nykyään kuka tahansa voi tilata netistä akkukäyttöisen ”kynän”, kasata sen itse netin ohjeilla ja alkaa ahkeroida tatuointeja. Niin tekee yhä useampi. Tämän on havainnut myös Sawo Terror Tattoo -liikkeen omistaja ja Robinsonin tatuointimuseon toinen pitäjä Janne ”Pena” Penttinen.

– Kuulin hiljattain myös tapauksesta, jossa henkilö oli tehnyt jalkaansa kuvan Temusta tilaamillaan väreillä. Siitä seurasi myrkytys, ja nyt jalka on karmeassa kunnossa. Eikä tämä ole ainoa tapaus. Jos kaikki Temu-koneet lasketaan yhteen, Suomessa on enemmän kotitatuoijia kuin ammattilaisia.

Tunnusomaista on, että pieleen menneiden – ja jopa tulehtuneiden tai muuten oireilevien – tatuointien kanssa mennään mieluummin tatuoijan kuin ihotautilääkärin pakeille. Pihlajalinnan ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Helka Sahi sanoo kohtaavansa tapauksia ani harvoin.

– En tiedä, onko ilmiö harvinainen vai liittyykö asiaan jonkinlaista häpeää. Voi hyvin olla, että kotitekoisista tatuoinneista koituneita haittojakin yritetään hoitaa kotikonstein, hän pohtii.

Vielä 1980-90-luvuilla Suomessa oli vain kourallinen ihmisiä, jotka tiesivät, miten tatuointeja tehdään – ja sitäkin vähemmän niitä, jotka tiesivät, miltä tatuoinnin pitäisi näyttää. Kotitekijä oli tatuoija siinä missä liikkeen pitäjäkin. Ilmiö rantautui Suomeen viiveellä, vuosikymmeniä myöhemmin kuin esimerkiksi Ruotsiin – puhumattakaan Tanskasta, josta löytyy jopa yli satavuotias tatuointiliike.

– Jos tökki nuppineulalla käteen perhosen, sekin oli wau, koska se oli tatuointi. Värit tehtiin usein kuivapigmentistä, suuvedestä, kossuvodkasta ja astianpesuaineesta, Penttinen muistelee.

Moni ammattitaiteilija haaveilee tatuointien tekemisestä. – Itse en ole koskaan ajatellut, että tatuoiminen olisi piirtämistä tai taidetta. Musteen laittaminen neulalla ihoon on enemmän mekaaninen suoritus, Henri Saba toteaa.

Yhdeksänkymmentäluvun loppua kohti tatuoijien määrä alkoi kasvaa kohisten. Vertailukohtia tuli lisää ja samalla kasvoi ymmärrys siitä, että on olemassa sekä hyvää että huonoa jälkeä. Kotitatuoijiin alettiin suhtautua varauksella. Käytännössä kaikki hyvät tekijät perustivat liikkeen – ja jäljelle jäi vain muutama tunnustettu, kotona työskentelevä tatuoija, joka ei halunnut tehdä siitä liiketoimintaa.

– Internetiä ei ollut, ja kotisuhaajien homma oli silkkaa ihoterrorismia.

Nykyään, kun tietoa on enemmän, ymmärretään, että ehkä se kulman Reijo ei olekaan ykkösvaihtoehto, Penttinen vertaa.

Monen kotitatuoijan kompastuskivi on katteeton itseluottamus, mitä pönkittävät usein lähipiiriltä saadut kehut taiteellisuudesta. Nykyinen tatuointiyrittäjä Saba myöntää olleensa yksi monista. Koulussa hän sotki vihkojen ja kokeiden laitoja – ja kaverit kehuivat, että sinähän osaat piirtää, tee minulle tatuointi.

– Vasta, kun itse tulin alalle, aloin ymmärtää, että taiteellisuudesta voi kyllä olla hyötyä tatuoinnin suunnittelussa, mutta tatuoiminen itsessään on mekaaninen käsityöläisprosessi, Saba tähdentää.

Saba on toiminut tatuointitaiteilijana kahdeksan vuoden ajan. Työnkuvaan on alkanut enenevässä määrin kuulua myös peitekuvien tekeminen. Yhä useampi asiakas haluaa piilottaa kotitekoisen kötöstyksen.

Kysyttäessä syytä moiseen erheeseen, vastaus on yleensä yksi kolmesta: sain halvalla, kaveri tarvitsi harjoitusnahkaa tai – se perinteinen – kokeiltiin humalassa illanvieton lomassa.

– Nykyään sossun rahoillakin saa tilattua ihan hyvän koneen ja rahansa saa pois, kun pari kaveria ottaa kuvan. Aluksi bisnesidea saattaa tuntua hyvältä, mutta sitten, kun huomataan, ettei se olekaan ihan helppoa, kone laitetaan eteenpäin toiselle suhaajalle, Saba tietää.

Kotitatuoija ei enää tarkoita samaa kuin ennen. ”Vanhan liiton tatuointikamojen” eli kelakoneiden – koneiden, jotka käyttävät sähkömagneettisia keloja neulan liikuttamiseen ylös ja alas – hankinta oli aikanaan työlästä ja niiden käyttö piti oppia kädestä pitäen mestarilta kisällille -tyyliin. Nykyään sekä välineet että tieto on kaikkien saatavilla. Tästä kertoo eräskin tapaus, jossa henkilö oli tatuoitu päästä varpaisiin, eikä yksikään viiva ollut suora. Jälkien korjaaminen on monen vuoden projekti.

– Tämä on erinomainen esimerkki siitä, miten kauheaa vahinkoa voi saada aikaan, jos kukaan ei vedä suitsista. Tatuointikone on myös vaarallinen väline, Penttinen muistuttaa.

Vaikka netti on täynnä tietoa, ja välineet saa tilattua kotiovelle, ei tatuoinnin tekeminen kotioloissa ole aivan riskitöntä puuhaa. Yksi vaaranpaikka liittyy työskentelytilojen hygieniaan ja puhtauteen.

Peitekuvien kysyntä on kasvussa. – Laserointi on kallista, eikä sillä välttämättä saa kuin himmennettyä pieleen mennyttä kuvaa, muistuttaa Henri Saba.

– Käytännössä työpiste on yhtä puhdas kuin pöydän likaisin esine. Pöydällä voi olla esimerkiksi kaukosäädin, tuhkakuppi tai puoliksi syöty leipä, Penttinen havainnollistaa.

Puutteellinen hygienia lisää ihoinfektoiden riskiä. Bakteeritulehdukset ovatkin kotitatuoimisen konkreettinen uhka. Yleisimpiä tatuointien aiheuttamia ihoinfektioita ovat stafylokokki-infektiot.

– Mitä pidempään iho on rikki, sitä korkeammaksi kasvaa myös sekundääristen bakteeri-infektioiden riski. Maailmalla on todettu myös veriteitse leviäviä virusinfektioita, kuten herpestä, hepatiitteja ja papilloomavirusinfektioita. Tosin sellainen on äärimmäisen harvinaista, Sahi toteaa.

Kiitos Internetin, useimmat kotistudiot vastaavat nykyään laatustandardeja ja valtaosa tekijöistä tuntee perusetiketin: tilan on oltava puhdas, muovitettu ja suojattu – ja luotettavia ovat vain värit, jotka on hankittu terveysviraston valvonnan alla olevilta firmoilta. Myös ristikontaminaation riski alkaa olla itsestäänselvyys – toisin kuin muutama vuosikymmen sitten, jolloin uskottiin, että neulan laittaminen uuniin tappaa Aidsin. Nykyään räikeimmät puutteet liittyvät kokemukseen ja laadunvalvontaan.

– Kotitatuoijan asiakas ei nauti minkäänlaista kuluttajansuojaa. Hän on täysin suojaton. Asiakas ei voi reklamoida, koska tekijä ei ole laillinen toimija, eikä maksa veroja. Kotitatuoija saa siis maksimaalisen hyödyn asiakkaan kustannuksella, Janne Penttinen kiteyttää.

Pahimmillaan asiakkaalle jää vain maksimaalista haittaa. Jos tekijä on kokematon, väri saattaa päätyä tarpeettoman syvälle ihoon, jolloin verinahkaan voi syntyä vammoja, ja iho arpeutuu. Huonolaatuisissa väreissä taas voi olla allergisoivia ja ihoa ärsyttäviä ominaisuuksia.

– Lopulta yleisin haitta taitaa olla se, että lopputulos on jollain tavalla ruma, lääkäri Helka Sahi ynnää.

Saba ja Penttinen sanovat ymmärtävänsä niitä, jotka löytävät kotitatuoimisesta keinon tienata vähän ekstraa. Tatuointikynällä voi tehdä helposti sata euroa ylimääräistä tuloa päivässä. Harvassa ovat ammatit, joissa yhtä pienellä alkuinvestoinnilla pääsee niin nopeasti isoihin rahoihin kiinni.

– Ymmärrän sen houkutuksen hyvin – varsinkin, jos ihminen on puilla paljailla. Tähdennän myös, että kotoa voi nousta alan huipulle, ja moni on noussutkin. Just do the right thing, Penttinen linjaa.

Saba on elävä esimerkki ”kotisuhaajasta”, josta kehkeytyi alan rautainen ammattilainen. Urapolku on kulkenut nuoruuden kotikokeiluista Penttisen oppiin ja sitä kautta tatuointiliikkeen pitäjäksi.

– Kotonakin asiat voi tehdä oikein ja hyvin, hän huomauttaa.

Ohjeet oikein tekemiseen alkavat perusasioista: hanki hyvä kone, ja harjoitusnahkaa. Vasta, kun koneen asetukset ovat kohdillaan, värit särmät ja jälki hyvää, voidaan siirtyä ”ihmiskokeisiin.” Tyypillinen aloittelijan virhe on aloittaa ihmiskokeista ja sen jälkeen miettiä, mikä meni vikaan.

– Pitää tuntea laitteen säädöt, värien ja ihon käyttäytyminen. Ei ole ihan yksinkertaista vetää suoraa ja tasaista viivaa, joka ei kippaa, Saba tietää.

Kaiken lisäksi tatuoinnin täytyisi myös näyttää hyvältä.

– Jos ei näytä, hommat loppuvat siihen. Lopputuloksen täytyy kestää päivänvaloa.