Apu360 Pelit. Joka päivä uutta ratkottavaa!

Spider

Raju selvitys sisäpiiristä: Tämä on suomalaisen jääkiekon historian suurin virhe – vaikutukset ovat tuhoisat

SM-liigan suljetun sarjan historia, kulku ja opetus paljastaa tarinan, jossa päätä on hakattu samaan mäntyyn kerta toisensa jälkeen. Tyhmä ei ole se, joka tekee virheen kerran – vaan se, joka ei opi virheistään. Mutta ovatko jääkiekkopäättäjät ymmärtäneet mitä ovat tehneet?

Teksti Spider

Kuvat Lehtikuva

19.5.2024 | Päivitetty 21.5.2024 | Aitio

Spider on urheilun todellinen verkottunut sisäpiiriläinen, joka kirjoittaa Aitioon nimettömästi pitääkseen henkilöllisyytensä salassa kirjoittamiensa asioiden arkaluonteisuuden vuoksi. Spider kirjoittaa Aitioon epäsäännöllisesti, tarvittaessa.

SM-liigan toimitusjohtajana pitkän pätkän toimineen Urpo Helkovaaran lausumat sanat Helsingin Sanomissa joulukuussa 1997 enteilivät jo tulevaa.

– Jääkiekkoväen on yhdessä hahmotettava ensi vuosituhannen liigakiekkoilun kehittämistä. Edessä lienee myös keskustelu, tulisiko SM-liiga sulkea muutamien vuosien päästä. Tähän suuntaan saattaa kehitys edetä, jos joitakin kärkijoukkueita siirtyy SM-liigasta kansainvälisiin sarjoihin, Helkovaara profetioi

Sanoista on jo niin paljon aikaa, että kokonainen suomalainen sukupolvi ei tunne muuta aikaa kuin suljetun SM-liigan ajan. Siksi on syytä kirjoittaa palanen historiaa siitä, miten tähän suomalaisen jääkiekon nykyiseen sekasotkuun on tultu.

Yksi asia on tehtävä selväksi: On vaivaannuttavaa, että keskustelu asian ympärillä on historiatonta, faktatonta, valheellista ja nyansseihin – kuten vaikkapa osakassopimukseen – takertuvaa.

Kysymys on kuitenkin lopulta siitä, että pieni porukka ihmisiä on ajanut SM-liigan suljettuun tilaan ja suurin piirtein saman kokoinen porukka on pitänyt sen suljettuna 24 vuotta. Jääkiekkoliike on monien kymmenien tuhansien jäsenien joukko, mutta käytännössä sarja on ollut suljettuna muutaman kymmenen sijoittajan muutaman sadantuhannen osakesijoituksen tähden.

Kun kaudella 2024–25 kiekko tippuu jäähän, ei suomalaisen pääsarjakiekon avainpaikoilla ole kuin ehkä kaksi ihmistä, jolla on tuntumaa mitä tarkoittaa pelata sellaisessa paineessa, jossa kohtalona on seuran tiputtaminen porrasta alaspäin. Onkin helppo ennustaa, että alkavalla kaudella tullaan näkemään organisaatiotasolla sellaista sekoilua, jossa tuonnoinen JYPin järjestämä näytelmä on pelkkää esiripun heruttelua.

Palataan kuitenkin ensin ajassa taaksepäin.

Helkovaaraa ja muutamia muita kiekkopäättäjiä ajoi paitsi pelko, myös näkemys siitä, että suljettu sarja voisi hillitä pelaajapalkkojen kehitystä, ja parantaa liigaseurojen taloudellista asemaa. Helkovaaran ajattelussa oli jo vuonna 1997 siemen siitä, että liigassa pelaamisen saavuttamiseksi pitäisi olla muitakin kuin urheilullisia perusteita, talous ja olosuhteet etunenässä.

Merkonomi Urpo Helkovaara toimi SM-liigan toimitusjohtajana vuosina 1989-2006. Hän sai suomalaisen jääkiekon eteen tehdystä työstä urheiluneuvoksen arvonimen Sauli Niinistöltä vuonna 2018. Helkovaara tuli urheiluun The Steeples -yhtyeen soitto- ja laulumiehen taustalla 1970-luvulla. Hän toimi ensin Jyväskylän Palloilijoiden toiminnanjohtajana ja oli sittemmin perustamassa JyP HT:a vuonna 1977. Helkovaarasta tuli JyP HT:n toimitusjohtaja, jossa roolissa hän toimi vuodet 1981-1988.

Helkovaara ei toki ollut ajatuksiensa kanssa yksin. SM-Liigan kehittämisryhmässä toimivat 90-luvun lopulla Suomen jääkiekkoliiton edustajana toimitusjohtaja Jukka-Pekka Vuorinen, TPS:n puheenjohtaja Hannu Ansas, HPK:n puheenjohtaja Harri Lintumäki, Lukon puheenjohtaja Rauno Mokka ja HIFK:n toimitusjohtaja Frank Moberg (1).

Nousuja, laskuja ja konkursseja

Suomalaista sarjakiekkoa hallinnoi täysin vuoteen 1975 asti Suomen Jääkiekkoliitto ry. Jääkiekon SM-liiga perustettiin vuonna 1975, jolloin pääsarja haluttiin eriyttää Jääkiekkoliitosta. Suomen Jääkiekkoliitto luovutti sopimuksella Suomen mestaruudesta pelaamisen arvon SM-liigalle. Merkonomi Kalervo Kummola oli perustetun SM-liigan ensimmäinen toimitusjohtaja vuodet 1975-1987. Samaan aikaan Kummola toimi Jääkiekkoliiton hallituksessa vuodesta 1975 lähtien, ollen puheenjohtajana vuodet 1997-2016. Kummolan muita mittavia ansioita ja titteleitä suomalaisen jääkiekon eteen on lukuisia.

Jääkiekkoliiton rooliksi jäi alempien ja juniorisarjojen hallinnoiminen, kansainvälinen maajoukkuetoiminta sekä valmennuskoulutus. SM-liigaan siirtyi pelaamaan SM-sarjan kahdeksan parasta kaudelta 1974-75. Kaksi huonointa, SaiPa ja TuTo, putosivat ykkösdivisioonaan. Divisioonan kaksi parasta, Sport ja FoPS puolestaan nousivat perustettuun SM-liigaan.

SM-liigan syntyessä Suomessa oli 13 jäähallia 11 eri paikkakunnalla. SM-liigassa pelasi kauteen 1987-88 asti 10 joukkuetta. Tällä ajalla SM-liigaan nousivat Lahden Kiekkoreipas, Kärpät, SaiPa, HPK, Lukko, KalPa ja KooKoo. Kaudesta 1988-89 SM-liigaa pelattiin 12 joukkueella ja kauden päätteeksi Liigan nousivat Jokerit ja JoKP. Seuraavalla kaudella nousua juhlivat nimensä vaihtanut Lahden Hockey-Reipas ja Ässät. Seuraavalla vuosikymmenellä SM-liigaan nousivat JoKP, Kiekko-Espoo, TuTo, SaiPa, Pelicans ja Kärpät.

Sen jälkeen kauppa lyötiin kiinni – näihin päiviin saakka.

”Alkoi suomalaisen sarjakiekon pimeä keskiaika, jossa pienen pientä liekkiä piti yllä 80-90-luvulla hankittu asema maamme johtavana lajina.”

1990-lukua hallitsivat TPS ja Jokerit, jotka voittivat yhteensä yhdeksän Suomen mestaruutta. Sarjataulukon toisessa päässä seuroja ajautui konkurssiin. Lahtelainen Hockey-Reipas Oy hakeutui konkurssiin vuonna 1992 ja kuopiolainen Liiga-Kalpa ry vuonna 1993, mutta molemmat organisaatiot jatkoivat toimintaansa SM-liigassa eri nimellä. Joensuun Kiekko-Pojat ry puolestaan ajautui konkurssiin vasta 1-divisioonaan pudottuaan, mutta ongelmavyyhteensä sekin keräsi SM-liigassa pelatessaan. Samoin kävi Liiga-KalPa ry:n raunioille perustetulle Kalpa-Kuopio ry:lle vuonna 1999.

Seurojen konkurssien takana oli luonnollisesti velkaantuminen paikalliselle pankille ja verottajalle. Velkaantuminen oli taas seurausta liiallisesta urheilumenestykseen panostamisesta – toisin sanoen heikosta johtamisesta. Seurojen ollessa pääomattomia, pankkilainojen vakuutena oli usein yhdistyksen hallituksen henkilötakauksia. Konkurssivelat olivat suuruusluokaltaan noin 5-12 miljoonaan markkaa. Eittämättä hyveelliseen urheilutoimintaan panostaneille seurajohtajille takauksen maksuun lankeaminen oli henkilökohtainen häpeä ja tragedia.

Seurojen omaisuus ei ollut muutamaa tikkuista Torspoa ja pöytäviiriä enempää. Realisoitavissa oleva omaisuus oli käytännössä pelaajat, joiden pelaajaoikeuksilla oli rahallinen arvo. Näin oli, vaikka pelaajasopimus ei olisi ollut voimassakaan. Tämä oli täysin lajin sisäisesti sovittu käytäntö. Pelaajaoikeuksien arvo oli tietenkin neuvoteltavissa oleva, hyvin subjektiivinen näkemys, vaikkakin pelaajan meriitteihin jokseenkin perustuva. Tämä sisäinen rakenne paitsi suitsi pelaajasiirtoja, myös toimi tietynlaisena tulonsiirtona varakkailta varattomille. Rakenteella oli arvatenkin vaikutuksia myös pelaajapalkkojen kurissa pitämisiksi.

Pelaajaoikeuksia varten oli usein perustettu erillinen osakeyhtiö ry-muotoisen liigakiekkoa hallinnoivan yhteisön viereen. Luonnollisesti valtaa käyttivät samat juridiset henkilöt tai heidän välitön sisäpiirinsä. Pelaajaoikeuksia hallitsevan osakeyhtiön perustehtävän voisi kiteyttää seuraavasti: ostaa halvalla ja myydä kalliilla. Samalla osakeyhtiö tarjosi erilaista suojaa sisäpiirin taloudelliseen ahdinkoon, kun realisoitavaa omaisuutta oli pelaajien muodossa.

Sisäpiiristä kertoo hyvin Rauman Lukon episodi 1990-luvulla. Iso nippu Lukon sisäpiiriläisiä sai syytteen veropetoksesta. Lopulta Rauman Lukon Edustuskiekkoilu ry:n hallituksen jäsen- ja pelaajaoikeuksien hallinnointiyhtiö Lukko-Invest Oy:n sekä RTK-palveluiden toimitusjohtaja Pertti Nordman myönsi ainoana rikoksen ja sai siitä tuomion.

Tuomio liittyi pimeästi maksettuihin palkkoihin, joita oli maksettu muun muassa maailmanmestari Mika Niemisen pelaajaoikeuksien siirrosta Luulajaan saaduilla 750 000 markan korvauksilla. Siirtokorvauksista vain osa oli tilitetty Suomeen. Tapauksen yhteydessä tuomion sai myös Lukossa ja sen taustayhtiöissä pitkään vaikuttanut Jari Laiho. Sen sijaan entisen toiminnanjohtajan Timo Johanssonin ja Niemisen siirron neuvotelleen, Lukon nykyisen suuruuden luojan ja jääkiekkoliiton vallan ytimessä toimineen Rauno Mokan syytteet menivät hylkyyn (2), (3).

Yhtiöissä bisnes toimi käytännössä huippupelaajien ympärillä, joihin saatettiin hakea rahoitusta julkisilla osakeanneilla. Voi olla, että luovuuttakin käytettiin. Junioriseurasta (ry) kasvaneen lupauksen pelaajaoikeuden arvo oli ilmasta syntynyt omaisuuserä pelaajaoikeuksia hallinnoivaan osakeyhtiöön. Lahtelaisten kiekkoyhteisöjen puheenjohtajana toiminut Kari Naskinen kirjoitti blogissaan kuinka liigassa 1992 läpilyöneen Toni Sihvosen pelaajaoikeuksista KalPa olisi ollut valmis maksamaan 400 000 markkaa (4). Lahdessa ratkottiin aikoinaan omaisuuseriä Hockey-Reippaan, Reipas Lahden ja junioriseura Kiekkoreippaan välillä viranomaisia myöden.

Pelaajabisnes yhtiöissä vaikutti aukottomalta rahasammolta, mutta laajemmissa tarkasteluissa se ei tietenkään sitä ollut. Rahan jakaantuessa saman kiekkopoolin kesken ja kun toisesta päästä lopettaneiden pelaajien arvo mitätöityi, oli bisnes isossa kuvassa nollasummapeliä. Toisin sanoen muut tekijät määrittelivät menestyksen ja menestymättömyyden, niin kuin kilpaurheilussa aina on ollut tapana järjestyä. Näyttääkin, että tämä hallintoyhtiökuvio oli vain pienten seurojen yritys kilpailla suurempia vastaan.

Sekä kuopiolainen että lahtelainen kiekkoväki onnistuivat säilyttämään paikkansa pääsarjassa konkurssimenettelystä huolimatta. Pääsarjaoikeudet siirrettiin jääkiekkomiesten kesken sujuvasti yhdistykseltä toiselle. Tämän oikeutuksen päälle katsoivat luonnollisesti sekä Jääkiekkoliiton että SM-liigan johto kätenään toimitusjohtaja Helkovaara. Velat muille saivat mennä konkurssin mukana, mutta maksamattomista pelaajapalkkioista uuden yhdistyksen piti ottaa vastuu. Näin oli miesten kesken sovittu. Lahdessa Hockey-Reippaan siirtyneet palkkiovastuut Reipas Lahdelle olivat noin 400 000 markkaa (4).

Temppu oli yksinkertainen. Ensin velkainen edustusyhteisö siirsi hallitsemansa pelaajaoikeudet ja muun varallisuutensa uusille taustayhdistyksille tai -yhtiöille. Sitten edustusyhteisö haki itsensä konkurssiin. Itse valittu väliaikainen pesänhoitaja laatii pesäluettelon, jonka mukaan varat oli syöty, ja konkurssi raukesi. Kuitenkin seura jatkoi toimintaansa uudella nimellä entiseen tapaan, kirjoitti sanatarkasti aikanaan Helsingin Sanomien toimittaja Teuvo Arolainen (5).

Kuriositeettina mainittakoon, että kun Lappeenrannassa vuonna 2012 ajettiin alas SaiPan pelaajaoikeuksien hallintayhtiötä, Idän Jättiläiset Oy:tä, selvitysmiehenä toimi Riku Kallioniemi, SaiPan ja SM-liigan entinen toimitusjohtaja (6). Mitään tuomittavaahan siinä ei ollut, mutta tavat hoitaa asioita omien kesken on vain sisäistä kulttuurijatkumoa. Ikävät asiat lakaistaan maton alle perheen kesken.

Kuopiossa toimittiin niin, että Liiga-Kalpa ry ajettiin konkurssiin jo aiemmin perustetun KalPa-Kuopio ry:n tieltä, ja siinä välissä pelaajaoikeudet luovutettiin erilliselle Kuopion Pelaajapörssi Oy:lle. Lahdessa vastaava kuvio meni niin, että Hockey Reipas Oy ajettiin konkurssiin vajaan kuuden miljoonan markan veloissa ja tilalle perustettiin Reipas Lahti ry.

Lisäksi oli perustettu pelaajaoikeuksien hallintaan Pitkäkiekko Oy, joka maksoi pelaajaoikeuksista Hockey-Reippaalle ainakin sen verran, että maksamattomat pelaajapalkkiot tulivat kuitatuksi. Muita vastaavia pelaajaoikeuksien hallintaan perustettuja yhtiöitä olivat Lukko-Invest Oy, Raksila Invest Oy, JYPHT Ykkösketju Oy, Jokerien Pelaajapörssi Oy ja Oy Vaasan Pelaajapörssi. Eittämättä muitakin oli.

Suomalaisen jääkiekon merkittävimmissä päätöksissä on useimmiten ollut Kalervo Kummolan kädenjälki.

Bosman murensi bisneksen – vai murensiko?

Belgialainen jalkapalloilija Jean-Marc Bosman tuli aloittaneeksi vuonna 1990 tapahtumaketjun, joka sittemmin mullisti koko EU:n sisäisen urheilun.

Sopimuksettomassa tilassa olleen Bosmanin siirto Belgiasta Ranskaan tyrehtyi liian suuriin siirtokorvauksiin. Bosman riitautti asian EY:n (nykyään EU) tuomioistuimeen, josta vuonna 1995 tuli työvoiman vapaata liikkuvuutta puoltava päätös. Tämä päätös käytännössä romutti hetkessä urheilun sisäisen sopimusjärjestelmän, kun sopimukseton pelaaja ei ollut enää seuran omaisuutta. Toisin sanoen, kun vuonna 1992 Mika Niemisen Ruotsista maksettava siirtokorvaus oli 750 000 markkaa, vuonna 1996 noin 70 liigapelaaja ”karkasi” SM-liigasta ulkomaille ilman kompensaatiota. Tämä tuli tietenkin SM-liigan päättäjille mustana joutsenena.

Miten Bosman-tapaus oli osaltaan vaikuttamassa suljetun sarjan syntyhistoriaan? Tietenkin sitä kautta, että pelaajaoikeuksien omistus oli sarjasta tippuneiden seurojen ainoaa pääomaa. Se suli yhdessä hetkessä EU-nuijan kopautuksella. Tämä saattoi päättäjät miettimään uusia mekanismeja talousahdingon selättämiseksi, joten päätös suljetusta sarjasta alkoi saamaan lisää kierroksia. Ennen Bosman-tapausta sarjasta putoaminen ei välttämättä tiennyt välitöntä katastrofia, koska pelaajaoikeuksien myynnillä saattoi rahoittaa toimintaa useilla miljoonilla markoilla. Osaamisvaje oli tulpattava muilla rakenteilla.

Bosmania ei kuitenkaan voi syyttää SM-liigaseurojen konkursseista. KalPan, Reippaan ja JoKP:n konkurssit tapahtuivat ennen Bosman-päätöstä. Onkin selvää, että suurin syy konkursseihin ei liity sarjajärjestelmään vaan heikkoon johtamiseen. Oma lukunsa tietenkin saattoi olla koko Suomen taloustilanteella, joka oli vasta nousemassa jaloilleen erittäin pahan laman jäljiltä.

Vuosikymmenen lopulla alkoi kiinnostus jääkiekkoseurojen yhtiöittämiselle. Jääkiekon SM-liiga ry eli siis keskustoimisto, muuttui ensin yhdistyksestä osuuskunnaksi vuosituhannen vaihteessa.

Vuodesta 2002 Jääkiekon SM-liiga on ollut osakeyhtiö. Olkoonkin, että osakeyhtiömuotoista toimintaa oli harjoitettu pelaajaoikeuksien osalta, oli se askel uuteen muun muassa verotukseen liittyvissä asioissa. Pelaajaoikeuksien hallintaan perustetut yhtiöt joko ajettiin alas, tai niille pyrittiin keksimään muita tukifunktioita. 2000-luvun taitteessa, HPK:ta lukuun ottamatta, kaikki liigaseurat hallinoivat SM-liigapaikkaansa osakeyhtiön kautta. Ensimmäiset osakassopimukset alkoivat hahmottua.

Kotimaisista siirtokorvauksista ei kuitenkaan haluttu luopua. Toisin sanoen sopimuksettomat pelaajat saivat siirtyä ilmaiseksi ulkomaille, mutta kotimaassa niskassa olivat edelleen siirtokorvaukset. Järjestelmän ylläpidosta vastasivat SM-liiga yhdessä Jääkiekkoliiton kanssa. Suomen Jääkiekkoilijat ry:n toiminnanjohtaja ja varatuomarina 2000-luvun alkupuolella työskennellyt Pekka Ilmivalta otsikoi vuonna 2001 Urheilu ja Oikeus -julkaisussaan ”viisi vuotta Bosmanista - kansalliset siirtokorvaukset yhä käytössä”. Ilmivallan mukaan jalkapallo ja koripallo olivat jo karanteeneista luopuneet, mutta jääkiekkoväki piti siirtokorvauksistaan kiinni vedoten urheilijoiden kasvatustyöhön ja seurojen tuloerojen tasaamiseen.

Todellisuudessa yksi syy saattoi olla kasvamassa päin olleet NHL-korvaukset. NHL-korvaukset maksettiin pelaajaoikeuden omistavalle seuralle, huolimatta siitä missä kyseinen pelaaja sillä hetkellä pelasi. Isot seurat saattoivatkin vuokrata NHL-varauksen saaneita junioreitaan kasvamaan korkoa pienemmille seuroille, jossa pelaajan peliaika oli varmempi. Toinen syy liittyi tuoreiden osakeyhtiöiden omiin pääomiin. Pelaajaoikeuksien kuvitteellinen arvo oli kirjattuna taseisiin.

2000-luvun alkupuolella osakeyhtiöt kirjasivat pelaajaoikeudet taseeseensa. Sisäisiä siirtokorvauksia maksettiin edelleen vuoteen 2005 asti. Samana vuonna KalPa nostettiin SM-liigaan ilman karsintoja. Vuosittain seurojen toimistoissa arvioitiin oikeuksien arvoa ennen tilinpäätöksiä.

Raha oli käytännössä täysin kuvitteellista, sillä taseissa saattoi olla myös niiden pelaajien arvoja, jotka tekivät uraansa sillä hetkellä ulkomailla. Tämä oli tapa saada yhtiöiden omat pääomat näyttämään positiiviselta ja siten velkojien sekä viranomaisten näkökulmasta uskottavilta.

Jääkiekkoväen kiertelyä todistaa lausunnot, jotka Ilmivalta paljastaa kirjoituksessa. SM-liigan ja Jääkiekkoliiton piti purkaa siirtokorvausjärjestelmä kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuitenkin se oli edelleen vuonna 2001 voimassa. Jääkiekkoliiton toimitusjohtajana työskennellyt Vuorinen puolusti Helsingin Sanomissa (7) järjestelmää toteamalla, että systeemiä on turha muuttaa, koska seurat siitä viime kädessä päättävät ja ne eivät ole halukkaita muuttamaan kyseistä järjestelmää.

Vuonna 1999 Suomen Jääkiekkoilijat ry vei siirtokorvausjärjestelmän kilpailuvirastolle tutkittavaksi. Pelaajayhdistys ajoi päälle muutosta. Nykyinen, kaikille osapuolille huomattavasti reilumpi, kasvattajakorvaussysteemi rakennettiin heidän aloitteestaan. Tätä päätöstä puolisivat myös aiemmin EU:n tasolta tulleet tulkinnat. Myöhemmin pelaajayhdistys veti tutkintapyyntönsä pois kilpailuvirastolta kaikessa hiljaisuudessa, kun sekä Jääkiekkoliiton että SM-liigan johto taipuivat pakon edessä. Nykyinen kasvattajakorvausjärjestelmä korvasi siirtokorvausjärjestelmän kaudella 2004-05. Kymmenen vuotta Bosman-päätöksen jälkeen.

Jukka-Pekka Vuorinen työskenteli SM-liigan toimitusjohtajana vuosina 2007-2013. Vuorinen toimi Suomen Jääkiekkoliiton toimitusjohtajana ja Jääkiekkosäätiön asiamiehenä vuosina 1989-2001.

SM-liiga sulkeutuu

Lahtelaisen jääkiekon uusi tuleminen alkoi vuonna 1996, kun Kiekkoreippaan, Hockey-Reippaan ja Reipas Lahden tuhkasta nousi feenikslinnun lailla Pelicans. Lahdessa oli suunnitteilla 90-luvun loppupuolella vanhan jäähallin suurremontti, jossa oli tarkoitus päivittää jäähalli modernimmaksi areenaksi aitioineen, ravintoloineen ja pehmustettuine penkkeineen. Pelicans onnistui nousemaan SM-liigaan kaudeksi 1999-00, vuotta tavoiteltua etuajassa. Joukkue kukisti Kari Elorannan valmentamana, miltei Jokereiden farmijoukkueeksi Liigassa ajautuneen KalPan karsintaotteluvoitoin 3-0.

Suljetulla sarjalla flirttailtiin jo 1990-luvun alkupuolella ja erilaisia sarjamalleja selviteltiin kulisseissa. Liigan puolelta argumentoinnit liittyivät etupäässä talouteen, kuinkas muuten. 1-divisioonan puolelta huoli oli juniorityön kuihtumisessa. Diplomi-insinööri Martin Saarikangas toimi SM-liigan puheenjohtajana vuodet 1992-2002. ”Iso Masa” oli nuijan varressa SM-liigan sulkeutuessa kauden 1999-00 päätteeksi. Jääkiekkoliiton puheenjohtaja oli Kummola ja toimitusjohtaja Vuorinen.

Puhemiehenä oli kuitenkin Helkovaara (8).

– Jos tuottoja ei tule lisää ja kulut jatkavat kasvuaan, valtaosaa SM-liigan seuroista uhkaa konkurssi.

Helkovaara epäili konkurssien määräksi 8-9. Kulujen kasvulla hän viittasi pelaajapalkkojen nousuun, jotka olivat noin 40 prosenttia liikevaihdoista. Lääkkeeksi toimitusjohtaja antoi sarjan työnantajien järjestäytymisen. Käytännössä siis seurojen ja liigan yhtiöittämisen, suljetun sarjan sekä yhteen sitovan osakassopimuksen.

– Tähän on mentävä, jollei tilannetta saada muuten hallintaan. Palkanmaksukyvyn ja -halun on oltava tasan. Lisäksi seurojen on kyettävä hoitamaan vanhoja rästejään. Liigalla pitäisi olla yhteinen tahto eliminoida sairas ja tuhoisa kilpailu.

Niin, sairas ja tuhoisa kilpailu.

Toimistoilla sammutettiin lyhdyt. Alkoi suomalaisen sarjakiekon pimeä keskiaika, jossa pienen pientä liekkiä piti yllä 80-90-luvulla hankittu asema maamme johtavana lajina. Lajina, johon suomalaisista poikalapsista valtaosa kiinnittyi ja joka sai extrabuustinsa 1995 Suomen ensimmäisestä maailmanmestaruudesta. Jääkiekkojohtajat Kummolan johdolla olivat lobanneet maahamme satoja uusia jäähalleja ja sen pohjalta jääkiekko pysyi ”kansoitettuna” koko Suomessa.

”100 miljoonan euron kumulatiiviset tappiot suljetun sarjan aikana on paljon rahaa reilussa 20 vuodessa. Olkoonkin, että tästä summasta reilu puolet on mesenaattien rahoittamaa, herää kysymys mistä kassasta loput on kuitattu?”

Ennen pimeyden laskeutumista näyteltiin kuitenkin vielä yksi irvokas esitys. Nimittäin kauden 1999-00 SM-liigan viimeiseksi jäänyt Pelicans sai karsintasarjassa vastaansa Oulun Kärpät. Kärpät voitti karsinnan otteluvoitoin 3-1 ja nousi urheilullisesti SM-liigaan. I-divisioonasta alkanut puolen Suomen ”kärppäbuumi” sai täyttymyksensä ja ensimmäisen askeleen kohden nykyistä tuhkimotarinaansa. Pelicansin kohtalo oli karumpi. Joukkue sai säilyttää tippumisesta huolimatta paikkansa SM-liigassa. Tämä episodi jätti ilmaan monia kysymyksiä ja antoi osviittaa suljetun sarjan tuleville päätöksille.

Karsintasarja sinällään oli urheilullisesti upea karnevaali. Kabinettipäätös sen sijaan meinasi viedä Pelicansin mennessään, olkoonkin, että suljettu sarja todennäköisesti pelasti Pelicansin konkurssilta vuonna 2004. Irvokkaan näytelmästä teki se, että todennäköisesti karsintasarjan tuloksella ei ollut mitään merkitystä.

SM-liigaa oli päätetty laajentaa joka tapauksessa yhdellä joukkueella. Karsintasarjan jälkeen, ajan kuvaan sopivasti, Kummola lopetti nämä spekulaatiot ulostulollaan (8):

– Tää ei muuten pidä paikkaansa, 100-prosenttisen varmasti ei pidä paikkaansa. Mitään sopimusta ei ole, ja karsinta pelataan saletisti loppuun asti.

Helsingin Sanomien toimittaja Jarmo Färdig saattoi olla hajulla, koska vuodot liitto- ja liigahallituksista ovat enemmän sääntö kuin poikkeus ja jokaisella kiekkopomolla oli vähintäänkin paikallinen luottotoimittaja käsikynkyssään. Kummola myönsi, että asiasta oli keskusteltu joulukuun 1999 paikkeilla, mutta että se oli pelkkä kahvihetkirupattelu.

Myös SM-liigan puolelta kiistettiin asia samassa haastattelussa.

– Tieto on väärä, minä en ainakaan tiedä siitä yhtään mitään. Kiistän, että mitään tällaistä päätöstä olisi tehty. Asiasta on liikkunut miljoona eri juttua jo viime kesästä alkaen aina villistä kortista lähtien. Jos joku on sopinut jotain, se on tapahtunut ohi katto-organisaatioiden. Siihen en usko. Liigahallitus on päättänyt, että karsinnat pelataan loppuun asti", Helkovaara puolestaan paalutti (9).

Karsintasarja pelattiin Jyväskylän Diskoksen, Vaasan Sportin, Pelicansin ja Kärppien kesken. Kymmenessä karsintaottelussa kävi miltei 50 000 jääkiekon ja urheilun ystävää. Kärppien ja Pelicansin välinen huipentuma oli noin kolmesataa lahtelaisten lippua vaille loppuunmyyty. Moni varsinkin oululainen muistelee sarjanousua ainutlaatuisena kokemuksena.

Helkovaaran muistikin palaili pätkittäin vajaan parinkymmenen vuoden jälkeen.

– Lahteen oli tehty parinkymmenen miljoonan markan halliremontti, ja Oulun Kärpät oli 11 vuoden korpivaelluksella tiputtuaan Liigasta. Tehtiin henkinen päätös, että käy karsinnassa kuinka tahansa, niin Kärpät otetaan ja Pelicans pidetään Liigassa. (10)

Näyttäisi, että keväällä 2000 tehtiin suljetun SM-liigan ensimmäinen puhallus. Kabinettiporukan käsi kävi ensin 50 000 maksaneen kiekkofanin kukkarolla. Feikkikarsinta tuskin olisi kiinnostanut kuin murto-osaa saavutetusta katsojamäärästä. Suuremmaksi synniksi voi nähdä kuitenkin sen, että kilpaurheilun kannattajilta vietiin pois lupa unelmoida nousuista ja pettyä laskuista.

Tämä kilpaurheilun ikiaikainen dynamiikka kirjoittaa itsessään sellaista tarinaa, jonka tenhoa ja voimaa muistellaan sukupolvilta toisille.

Harri Lintumäki tunnetaan HPK:n pitkäaikaisena johtajana ja myös Kalervo Kummolan luotettuna miehenä.

SM-liigan kehittyminen suljetussa sarjassa

Suljetun sarjan ensimmäisen Suomen mestaruuden voitti Hannu Jortikan valmentama TPS. Sarjan jumboksi jäi Porin Ässät. Sarjanousija Oulun Kärpät nappasi runkosarjassa kahdeksannen sijan ja eteni pudotuspeleissä pronssiotteluun. Kausi päätti kuitenkin yhden dynastian. Turkulaisten sentteri Kalle Sahlstedtin jatkoaikamaali Jussi Markkasen selän taakse sinetöi Jortikan kuus mestaruut hei -sloganin synnyn ja päätti TPS:n valta-aseman suomalaisessa jääkiekossa. Jortikan tuplatripla-mestaruudet jäänevät ikuisiksi ennätyksiksi SM-liigan historiaan.

Toisenlaisia ennätyksiä ryhdyttiin rakentamaan. Viimeisellä kahdentoista joukkueen SM-liigakaudella yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 218 miljoonaa markkaa. Kärppien tullessa mukaan 13 joukkueeksi, liikevaihto kasvoi 250 miljoonaan markkaan (11).

Vertailun vuoksi Ruotsin Elitserienin liikevaihto oli 12 joukkueella 400 miljoonaa kruunua eli likipitäen saman verran SM-liigan kanssa sen ajan kurssiin suhteutettuna (11).

Liikevaihdon kehittyminen ei kerro taloudenhoidosta mitään, mutta kiinnostavuuden kehittymisestä se kertoo. SM-liigan kasvuvauhti oli huimaa. Kaudella 2004-05 NHL:n työsulun vuoksi ja suomalaistähtien siivittämänä yhteenlaskettu liikevaihto nousi jo 50 miljoonaan euroon (11).

Vuodesta 2000 nykypäiviin SM-liigaseurojen kumulatiivinen liikevaihto on kehittynyt hurjasti. Vuosina 2000-2012 liikevaihto kasvoi 96 prosenttia eli käytännössä tuplaantui (12).

Vuonna 2012 yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 90 miljoonaa euroa ja vuonna 2019 jo 117 miljoonaa euroa (13). Viimeisimpien, vuoden 2023, tilinpäätöstietojen mukaan liikevaihto on kohonnut jo yli 150 miljoonan euron (14). Suljetun sarjan aikana SM-liigaseurojen yhteenlaskettu liikevaihto on noin 3,5-kertaistunut.

Tarkastelussa tarkemmin kasvuun johtaneita tekijöitä on useampia. Merkittävimmät tekijät liittyvät joukkue- ja ottelumäärien sekä mediaoikeuksien kasvattamiseen. Oma lisänsä on varmasti ottelulipun hintojen kehittymisellä, oheis- ja ravintolapalveluiden parantumisella sekä uusilla liiketoiminta-avauksilla.

Liikevaihdon kasvu reilusta 40 miljoonasta yli 150 miljoonaan euroon on joka tapauksessa kova saavutus. Kiinnostuksen kasvattamisessa SM-liigan johtajisto ja seuraihmiset ovat tehneet onnistunutta työtä.

Liigaseurojen kumulatiivinen tulos onkin sitten toinen juttu.

2000-luvun alkuvuosien talousluvuista ei ole saatavilla selkeää kuvaa, koska osa toiminnasta oli vielä yhdistyspohjaista ja osa Pelicansin veloista meni velkasaneerausleikkuriin. Jotain voimme kuitenkin päätellä. Vuosina 2001-2006 SM-liigaseurat tekivät tappiota 14,5 miljoonaa euroa (15). Vuosina 2004-2019 kumulatiiviset tappiot olivat yli 60 miljoonaa euroa (13).

Vuosina 2019-2023 liiketappiot olivat 13,5 miljoonaa euroa (14). Olkoonkin, että valtaosan näistäkin tappioista kantaa muutama yksityinen mesenaatti, ei SM-liigaseuran pyörittäminen ole omistajilleen juhlaa.

Ainoastaan Oulun Kärpät on 2000-luvun selkeä voittaja. Alkuun pelkällä jääkiekkotoiminnalla lihavoitunut organisaatio on myöhemmin pystynyt onnistuneesti laajentamaan liiketoimintaansa myös muille alueilla. Kärppien voimaantuminen alkoi jo ennen liiganousua. Kärppien pitkäaikainen toimitusjohtaja Juha Junno oli tekemässä 90-luvulla KalPan nousua, mutta näki läheltä myös luisun kohden konkurssia.

Junno oli oppikoulunsa Kuopiossa käynyt ja ymmärsi älykkäänä ihmisenä, mitkä ovat urheilubisneksen voimavarat ja sudenkuopat. Kuopion kokemuspankista kaivettiin ne eväät, jolla puolen Suomen dynastia on rakennettu. Junnon mielilause onkin: Säästetty euro on arvokkaampi kuin tienattu euro.

Kärppien menestystä korostaa se, että kaikki nykyinen suuruus ja vauraus on rakennettu urheilumenestyksen avulla pian käsiin lahoavassa Raksilan jäähallissa.

Tamperelaisten seurojen tulokset ovat myös viime vuodet olleet vahvoja, mutta 2000-luvun juoksussa vain Tappara on hoitanut talouttaan hyvin. Ilveksen koko 2000-luvun ensimmäiset 20 vuotta oli seurajohtamisen oppikirjan karmeimpia lukuja. Uudistetun omistuksen ja johdon alla Ilves on tyrkyllä jälleen yhdeksi isoista menestyjistä.

Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo tuli ensimmäisen kerran toimitusjohtajaksi tupsukorviin kun SM-liiga oli vielä auki. Myös Tapparan pitkäaikainen toimitusjohtaja ja nykyinen puheenjohtaja Mikko Leinonen on nähnyt seuransa 90-luvun kurjat talousvuodet. Tampereen uuden areenan vaikutukset ovat olleet alkuun erittäin positiiviset, mutta haastavat ajat ovat vielä edessäpäin.

Tamperelaisilla on vielä edessä se yhtälö, mitä Jokerit ja Harry Harkimo eivät koskaan saaneet toimimaan. Yhtä kaikki tamperelaiset ovat ottaneet suomalaisen jääkiekon pääkaupungin tittelin pois helsinkiläisiltä veljiltään.

Suljetun sarjan aikana yksi organisaatio on mennyt konkurssiin ja toinen oli lähellä. Pelicans välttyi konkurssilta viime tipassa, SM-liigan keskuskonttorin antamalla 400 000 euron lainalla. Lahdella ja kiekkopomoilla oli oltava jokin spesiaali suhde, sillä näin oli tapahtunut aiemminkin 90-luvulla (16). Erään Lahdessa pelatun joulukuisen liigapelin jälkeen, suomalaisia kiekkopomoja valui Lahden jäähallin aitiosta tila-autoonsa.

Kummola, Lintumäki, Mokka, lahtelaisen kiekon taustavaikuttaja ja reilun 20 miljoonan markan halliremontin kätilöinyt Reijo Mäki-Korvela, Saarikangas ja Helkovaara olivat päätöksensä tehneet. Pelicans oli pelastettava.

Jälkikäteen katsottuna päätös oli oikea. Todettava on sekin, että mikäli sarja olisi ollut auki, SM-liiga ei olisi koskaan pelastanut Pelicansia. Seura nilkutti lainan avulla kauden loppuun ja velkasaneeraukseen, jossa yhtiön veloista reilu miljoona meni leikkuriin.

Saneerausohjelma oli kuitenkin onnistunut, sillä Pelicans maksoi jäljelle jääneet velkansa peräti etuajassa. Espoon Blues ajautui konkurssiin vuonna 2016 tyrät rytkyen. Kiekkopomoilla ei enää ollut samanlaista halukkuutta pelastusoperaatioon ja olihan tästä pykälä kirjattuna osakassopimukseenkin Pelicansin keissin jäljiltä.

Kärppien lisäksi SM-liigassa on hyvin voivia yhtiöitä vain Tappara ja Lukko sekä Jukka Valtasen ajan HIFK. 80-luvun sarjajojoilija ja 90-luvun taloussotkuissa rypenyt Lukko, on onnistunut rakentamaan ympärilleen konsernin, joka on taannut vuosittaisen miljoonaluokan konserniavustuksen lähes koko 2000-luvun ajan raumalaiselle edustuskiekolle. Mokkaa ja muita Lukon pomomiehiä käy kiittäminen satumaisen bisneksen luomisesta, jossa Lukon jääkiekkotoimintojen miljoonatappiot siivotaan rikkalapioin ja kihvelein molokin kitaan.

Suljetun sarjan aikana useamman seuran taloudellinen tekeminen on ollut joko vähän tappiollista tai isosti tappiollista. Nykyisistä seuroista ainakin TPS, JYP ja Jukurit eivät selviäisi ilman avokätistä mesenaattirahoitusta. Espoon Blues meni konkurssiin muutamassa vuodessa, kun mesenaattirahoitus loppui taustalta. Vaasan Sportilla on puolestaan krooninen pääoman tarve, sillä seuralla on ollut käytännössä koko osakeyhtiöhistoriansa aikana jonkinlainen osakeanti käynnissä.

Sport on seurana muutenkin suljetun sarjan tuotos, joka nostettiin SM-liigaan erinäisten seurojen välisten ”missikisojen” jälkeen. Urheilullisesti Sportin kaksi viimeistä Mestis-kautta meni resursseihin nähden kehnosti. Noutaja tuli pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Sport nostettiin SM-liigaan joukkuerankingin sijalta 19. Kymmenen liigakautta ovat tuottaneet keskimäärin sijat 12-13. Sportin SM-liigakaudet onkin muistettu osakeantien lisäksi lukuisista pelaajamyynneistä.

1990-luku oli TPS:n ja Jokereiden ja dominanssi jatkui myös suljetun sarjan aikana vuoteen 2002 asti. Sen jälkeen estradilla ovat olleet Kärpät ja Tappara, jotka ovat voittaneet yhteensä peräti 13 mestaruutta. Näiden seurojen taustalla on muutamia yhteisiä tekijöitä: vaikea 90-luku ja siitä oppiminen, vakaasti järjestäytynyt omistajuus, hyvä taloudenhoito, tunnistettava yrityskulttuuri, kokeneet kiekkomiehet avainpaikoilla ja ennen kaikkea voittamisen nostaminen kaiken keskiöön. Kaikkien muiden mestaruudet ovat yksittäisten sattumakenraalien, ei organisaatiokulttuurin, saavuttama lopputulos.

Miksi näin voidaan todeta? Vastaus on hyvin ilmeinen. Sattumakenraalin lähtiessä on romahtanut sekä urheilullinen että usein myös taloudellinen tulos.

2000-luvulle tultaessa SM-liigasta puhuttiin maailman toiseksi kovimpana sarjana. Tähän oli olemassa muutamia perusteluja. Pienetkin seurat, kuten HPK, kykenivät hankkimaan Tšekkien maajoukkuetason pelaajia riveihinsä. NHL-farmisarja AHL:n kärkipistemiesten onnistuminen SM-liigassa oli erittäin epävarmaa. Leijonat olivat nousseet ikuisesta häviäjästä mitalimaiden joukkoon missä tahansa arvoturnauksessa. A-nuorten sarjoista ei tultu ilmoittautumalla edustusjoukkueen pukukoppiin.

Olkoonkin, että Kremlin poliittinen väline KHL tuli, pullisteli ja haastoi hetken jopa NHL:n kilpailuun, ei SM-liigan asema todellisuudessa koskaan kärsinyt, joskaan ei hyötynytkään KHL:sta. KHL perustettiin 2009 ja sen seurauksena SM-liigaan alkoi valumaan uudelleen merkittäviä siirtokorvauksia.

KHL halusi näyttää voimansa ja tällä kertaa osti ulos sopimuksissaan olevia yksittäisiä tähtipelaajia. Eikä pelkästään pelaajia, vaan kokonaisen jääkiekkojoukkueen ja sen kotiareenan. Jokereiden ja Harkimon kaudella 2014-15 alkanut ristiretki Uralille on yksi surullisimpia tapauksia koko suomalaisessa sarjajääkiekossa.

Jokereiden lähtö KHL:ään ei olisi ikinä onnistunut ilman Jääkiekkoliiton puheenjohtajana toimineen Kummolan siunausta. Episodi kertoo sen ajan Kummolan vallasta paljon, sillä SM-liigalle päätös tuli shokkina. Paljon puhuttu kiekkoperhe meni ensin kahtia. Sen jälkeen uudet nousukkaat alkoivat täyttää Kummolalta jäljelle jäänyttä muodollista valtaa.

Kun Kummola piti otteessaan sekä Jääkiekkoliittoa että osittain SM-liigaa, oli kiekkoperhe ainakin muodollisesti yhtenäinen. Kummolan valtatyhjiölle pyrki moni, mutta heikolla menestyksellä. Jääkiekkoperheestä alkoi tulla riitaisempi kuin koskaan. Samalla kun katse oli idässä, jäi näkemättä kuinka muut sarjat Euroopassa skarppasivat tekemistään.

Kun Kreml alkoi tuhlaamaan sotakassaansa, KHL:n sijaan, ammuksiinsa, alkoi Suomen kiekkopomoille keskiajan synkkyys valjeta aamun lailla. SM-liigan kilpailija ei tullutkaan idästä, vaan se häämöttää edelleen lännessä. Tällä kertaa se ei ole Ruotsin pääsarja SHL, vaan kakkossarja Allsvenskan, jonka joukkueet ovat vetäneet etumatkan SM-liigaan lähes kiinni.

SHL, Sveitsin liiga, Saksan DEL ja Tshekin pääsarja ovat jo SM-liigan edellä. Seuraavaksi ohituskaistalla ovat Allsvenskan, Slovakian pääsarja ja Saksan sekä Sveitsin kakkossarjat. Itävallan kärkiseurat ovat Liigan kärjen tasolla tai jopa vähän ylitse.

SM-liigaseurojen palkanmaksukyky on sellaisella tasolla, että pelaajia on hankittava NHL:n farmin farmista ECHL:sta, Pohjois-Amerikan yliopistoista, Ranskasta, Italiasta, Norjasta, Tanskasta, Itävallasta sekä Ruotsin kakkostasolta.

Viime vuosien trendinä on ollut se, että SHL:n jämähyökkääjät ovat liigan kärkeä. Leksandissa 14. hyökkääjäksi jämähtänyt Sebastian Wännström voitti koko SM-liigan maalikuninkuuden 33 maalilla kaudella 2020-21. SM-liiga kilpailee kansainvälisillä rekrytointimarkkinoilla oikeastaan ainoastaan hyvällä valmennuksella ja harjoittelukulttuurilla.

Globaalissa pelaajamarkkinassa on aina 10 prosenttia niitä pelaajia, jotka eivät ota parasta palkkaa, vaan näkevät jonkun sarjan tai joukkueen ponnahduslautana isommille areenoille. Näistä pelaajista käydään SM-liigassa kovaa kilpailua, mutta ei saada pitkäaikaista apua.

”Järjestely herättää kysymyksen: Ovatko isot seurat asettaneet jämäseurojen nousukkaat eturiviin kantamaan julkista vastuuta vailla todellisen vallan vaatteita?”

SM-liigaseurojen 3,5-kertainen liikevaihdon kasvu on näkynyt pelaajien palkoissa vain vähän. Kasvu on hukkunut keskivartalolihaviin organisaatioihin, heikkoon johtamiseen, pienikatteisiin palveluihin ja kallistuneisiin vakuutus-, varuste- ja ostopalvelukustannuksiin. SM-liigaseurojen toimitusjohtajat ovat olleet jo pitkään myyntipuolen osaajia. Tämä näkyy hyvin siinä, että he ovat halunneet hakea kasvua liiketoimintaan urheilun kustannuksella.

Toimitusjohtajat ovat halunneet optimoida tuottoja muuttamalla tiistai-torstai-lauantai pelirytmiä keskiviikko-perjantai-lauantai rytmiksi. Samaan aikaan ottelumääriä on kasvatettu lisääntyneiden joukkueiden vuoksi. On päivän selvää, että otteluiden myyntitulot ovat kasvaneet, kun panimosopimukset ovat parantuneet samaan aikaan alkoholijuomien kulutuskasvun kanssa. Samaan aikaan kuitenkin pelaajien vammojen määrät ovat lisääntyneet merkittävästi.

Tästä kustannusnoususta ei ole kenelläkään laskelmia. Loukkaantumisten myötä ovat tulleet kasvaneet vakuutusmaksut ja ennen kaikkea tarve pitää yllä suurempaa pelaajarosteria. Toimitusjohtajien exceleissä on myynti- ja kulubudjetit kohdallaan, mutta kuten historia osoittaa, osaaminen tuloslaskelmassa loppuu käyttökatteen kohdalle.

Suljetun sarjan aikana liigaseurojen sopimuspelaajien määrä on kasvanut noin 25:stä yli 30:een pelaajaan. Tämä on suoraa seurausta yhdestä asiasta: otteluohjelmasta.

SM-liigan nuorentunut pelaajapooli ei omaa valmiuksia (fyysinen-henkinen) pelata 60 peliä keskiviikko-perjantai-lauantai -rytmillä. Tarvitaan määrää paikkaamaan laatua. Tarvitaan iso rosteri kroonisen vammakierteen vuoksi.

Otteluohjelmalla on muitakin haittatekijöitä. Kaikkien muiden tapahtumien mennessä jääkiekkopelien edelle, ottelumäärissä on 4-5 otteluiden eroja joukkueiden välillä. Tämä vaikeuttaa kuluttajien kykyyn havainnoida kiinnostavaa elementtiä – eli sarjataulukkoa. Lisäksi viikon viimeiset pelit lauantaina, saattavat olla niitä kaikista unisimpia otteluita. Kaikki kärsivät, kun artisti ei voi esiintyä tuoreena.

Martin "Iso-Masa" Saarikangas toimi SM-liigan puheenjohtajana vuosina 1992-2002.

SM-liigan johtaminen ja suhde Jääkiekkoliittoon

Suomalainen jääkiekkoseuran johtaminen on edelleen yhdistys- ja osakeyhtiöjohtamisen välisessä murroksessa. Perinteisesti jääkiekkoseuran valtaa ovat käyttäneet puheenjohtaja ja kulloinenkin päävalmentaja. Tähän kulttuuriperimään törmää jossain määrin yhä tänä päivänä.

Jääkiekkoseuran toimitusjohtaja on käytännössä myynninjohtaja, joka päätyönsä ohella yleisjohtaa sen minkä kykenee. Yleisesti kerrotaan, että myyjälle on annettu titteliksi toimitusjohtaja, jotta alueen yrityspiireihin pääsee mukaan statuksen oikeuttamalta tasolta. Asiaa alleviivaa toimitusjohtajien koulutustausta.

Todellisuudessa monessa seurassa toimitusjohtaja on pelkkä sihteeri, allekirjoittaja ja asioiden esittelijä. Iso osa kompetenssia on politikointi hallituksen ja urheilupuolen välillä. Tämän vuoksi näihin pesteihin ei oikeasti kovinkaan usein hakeuduta koulutusta ja osaamista vastaavilta tasoilta.

SM-liigan toimitusjohtajat ovat onnistuneet syöttämään medialle narratiivin. Aivan kuten Helkovaara aikoinaan, on peloteltu konkursseilla. Suljettua sarjaa on perusteltu sillä, että työpaikkoja menee, jos sarjataso tippuu. Kysymättä on jäänyt keneltä työpaikat menevät? Valmentajat ja pelaajat ovat pätkätyöläisiä ja joutuvat todistamaan paikkansa kaudesta toiseen.

Toisin voi olla sen väen kohdalla, jonka työsopimuksessa lukee määräaikaisen sijaan toistaiseksi voimassa oleva. Täten urheiluväelle sarjojen avaaminen ei ole koskaan ollut todellinen ongelma. Aikoinaan siitä ei vain saanut puhua.

SM-liigassa ylintä valtaa käyttää yhtiökokous. Käytännössä seurojen puheenjohtajista muodostuva konklaavi. Heidän toimestaan valitaan SM-liigan hallitus, jonka puheenjohtaja on SM-liigan äänitorvi.

Hallituksissa on ollut toisinaan yhteisön ulkopuolisia jäseniä, mutta käytännössä aina ollaan palattu jossain vaiheessa omista joukoista valittuun hallitukseen. Hallitus nimittää SM-liigan toimitusjohtajan, jonka ympärille on muodostettu seurojen toimitusjohtajista koostuva johtoryhmä.

SM-liigassa tehtiin muutama vuosi sitten strateginen päätös, jossa arkisista asioista toimenpidevastuun ottaa johtoryhmä. Operatiivista valtaa haluttiin liike-elämän tyyliin keskittää toimitusjohtajien kontolle. Sinällään oikean suuntainen rakenteellinen ratkaisu ei ole kuitenkaan johtanut mihinkään muuhun, kuin siihen, että ainoat päätökset, jotka menevät läpi liittyvät rahan generoimiseen. Kuinkas muuten. Johtoryhmässä kuulumisen edellytys on onnistua kasvattamaan liikevaihtoa. Tästä dynamiikasta johtuen urheilullisia ja kilpailua parantavia päätöksiä ei ole vuosikymmeneen kuulunut.

Suomen Jääkiekkoliiton ylintä valtaa käyttää liittovaltuusto, jonka kautta valitaan Jääkiekkoliiton hallitus. Valtuusto on yleensä alueidensa junioriseurojen vapaaehtoisista koostuvaa jääkiekkoa rakastavaa porukkaa. Hallituksen puheenjohtajalla on perinteisesti firman kaikki avaimet.

Lisäksi Jääkiekkosäätiön kautta hallitaan Jääkiekkoliiton varoja, joten käytännön valta on pystytty pitämään suljetun sisäpiirin kesken. Jääkiekkoliiton toimitusjohtajalla on hyvin sihteerimäinen rooli, ja kulttuuriin on kuulunut, että hän vie hyvin pienetkin asiat hallituksen leimattavaksi.

Jääkiekkoliitto edustaa johtamiskulttuuriltaan hyvin poliittista, mutta kuitenkin autoritääristä ja hierarkista dinosaurusta. Sidokset ja lojaliteetti tulevat ennen osaamista, joten ilmapiiri on sen mukainen. Tässä mallissa puheenjohtajan valta korostuu, mutta ei siis yli Jääkiekkosäätiön suitsien. Urheilullinen valta on keskitetty A-maajoukkueen päävalmentajalle.

Puheenjohtajan ja päävalmentajan vallalla on johdettu suomalaista urheiluliikettä vuosikymmeniä. Kulttuuriin kuuluu työryhmätoiminta, jossa muodollisesti osallistetaan eri ihmisiä päätäntään laajemman konsensuksen pitimiksi.

Todellisuudessa työryhmillä on vain nimellinen rooli, koska esimerkiksi valiokunnista vaikutusvaltaisin, valmennusvaliokunta, ei koskaan kyseenalaistaisi päävalmentajan päätöksiä tai ehdotuksia esimerkiksi henkilövalintojen suhteen. Tällä hetkellä valmennusvaliokuntaa johtaa Jukka Jalonen. Muut merkittävät valiokunnat on miinoitettu sisäpiirin salarakkailla. Mikäli valiokunnissa osoittaa lojaliteettia, marinoituu ajan saatossa ytimen lähimmälle ulkokehälle tai peräti sisälle asti.

Jääkiekkoliiton sisällä on vielä erillinen Mestis-seuroja edustava yhdistys nimeltään Sarjaseurat ry eli toisin sanoen Mestis-hallitus. Mestis-hallitus on eräänlainen työryhmähimmeli, jonka päätäntävalta oman sarjansa asioihin on seremoniallinen.

Käytännössä Mestiksen asioista päättää liittohallitus, joka vastaa lopulta yli Mestis-hallituksen sarjajärjestelmästä, Mestis-lisenssistä, kilpailusäännöistä, liigalta maksettavasta kompensaatiosta liittyen sarjan sulkemiseen sekä Mestiksen mediakorvauksesta. Mestis-hallitukselle jää päätäntään merkittävistä asioista käytännössä vain sarjaohjelma. Sarjaseurat ry:ssä on perinteisesti liiton toimitusjohtajan mandaattipaikka tiedonkulun nimissä.

Suomalaisen jääkiekon koko johtamisrakenne pitäisi päivittää. Rakenne on peruja ajoilta, kun sisäpiirin porukka käytti valtaa sekä SM-liigassa että Jääkiekkoliitossa. Ollaan rakenteen eettisyydestä ja haasteista mitä mieltä tahansa, päätöksien tekeminen oli luonnollisesti helpompaa. Nykyisessä SM-liigassa on hankala tehdä kovia päätöksiä, koska sitä sitovat tietyt osakeyhtiölainsäädännölliset perusteet, osakassopimus ja ennen kaikkea keskinäisen lojaliteetin esittäminen julkisuudessa. Tästä syystä sarjan laajentaminen on ollut helpompaa kuin supistaminen.

Paisuneen SM-liigan juurisyyt ovat 90-luvulla. Kummola, ja luonnollisesti Harkimo, ajoivat suurimpia seuroja kohden eurooppalaista supersarjaa. SM-liiga luonnollisesti pyrki puolustamaan omaansa. SM-liiga on pyrkinyt sitomaan osakkaitaan yhteen protektionismin avulla. Helkovaara oli ja on yhä edelleen suljetun sarjan puolesta puhuja, mutta hänen mandaatti tuli SM-liigan enemmistöltä.

Laajentamisen seurauksena SM-liiga on kiihtyvässä tahdissa polarisoitunut. Tämä on lisännyt sisäistä epäharmoniaa, koska yhtäältä ymmärretään tasaisen sarjan merkitys kokonaisuudelle, mutta toisaalta vakavaraiset seurat kokevat vetävänsä selviytymässä olevia organisaatiota perässään.

SM-liigan sisäinen tulojaon tasausjärjestelmä ”tyhjennysmyynnit” näyttäisi kelpaavan sekä isoille että pienille organisaatioille. Isot seurat haluaisivat itselleen suuremman osan media- sekä pudotuspelituotoista. Pitkässä pelissä tulojen tasaaminen näyttäisi olevan isoille ongelmallista, mutta lyhyessä pelissä taas ei. Rahalla ei ole moraalia.

Paradoksi itsessään on, että nykyliigan keskustoimiston näkyvimmät paikat on täytetty pikkuseurojen edustajilla. Sportin toiseksi suurin omistaja Heikki Hiltunen on SM-liigan puheenjohtaja. Hänen näytöillään omasta seurasta, puhumattakaan SM-liigasta, näin ei pitäisi olla. SaiPan entinen suuromistaja ja toimitusjohtaja Markkanen on SM-liigan urheilujohtaja ja toimitusjohtajana häärii KooKoon entinen puheenjohtaja. Markkasen jäljiltä SaiPa jäi urheilullisesti Mestis-tasolle ja taloudellisesti konkurssikypsäksi.

Järjestely herättää kysymyksen: Ovatko isot seurat asettaneet jämäseurojen nousukkaat eturiviin kantamaan julkista vastuuta vailla todellisen vallan vaatteita?

SM-liigan ja Jääkiekkoliiton välillä on aina ollut yhteistyösopimus. Keskeisimmät kysymykset liittyvät suljettuun SM-liigaan, siitä Mestis-seuroille maksettavaan kompensaatioon sekä maajoukkuetoimintaan. Mammuttien välillä on muutamia ristiriitoja, kuten liigan otteluohjelman sovittaminen Leijonien vuosikelloon.

Liigaseurat kokevat vääryyttä, että he työnantajina joutuvat antamaan tärkeimmät pelaajansa Jääkiekkoliiton käyttöön kesken kiivaan sarjakauden. Huomaamatta on jäänyt, että se on juuri SM-liiga joka on nostanut ottelumääränsä tasolle, joka ei tahdo mahtua kansainväliseen ottelukalenteriin.

Suurin kivi kengässä on kuitenkin aika ajoin päätään nostava kysymys SM-liigan avaamisesta. Jääkiekkoliitto on, ainakin muodollisesti, pyrkinyt pitämään avoimen sarjan puolia. SM-liigan rakenteellinen vastustus on niin kovaa, että ennen avoimien sarjojen puolesta puhunut Hiltunenkin vaihtoi kantaansa yhdessä yössä kansitakki suhisten.

Jos avaamiskysymys vietäisiin neuvotteluissa viimeiselle viivalle, Jääkiekkoliitto voisi tehdä SM-liigasta ”piraattiliigan” poistamalla siltä suomenmestaruusarvon ja hankaloittamalla kansallisia sekä etenkin kansainvälisiä pelaajasiirtoja. Toistaiseksi konsensus on pitänyt, eikä Jääkiekkoliitto ole koskaan halunnut viedä asiaa oikeusasteisiin. Jääkiekkoliittoa on helpottanut asiassa se, että sen alaisista sarjoista on melkein kaikki kynnelle kyenneet nostettu SM-liigaan. Takapaine on ollut suurimman aikaa maltillinen.

Toinen kehityskulku, joka asiaan vaikuttaa on SM-liigaan linkittyneiden ihmisten määrän kasvaminen Jääkiekkoliiton eri hallintoportaissa.

SM-liigalla luonnollisesti ei ole ollut halukkuutta avaamiseen, sillä nykyinen rakenne tukee kompromissien tekoa kovien päätösten sijaan. SM-liigan 15 osakkaan yhtiökokouksessa olisi mandaatti tehdä kovia päätöksiä, mutta se on kaukana arjesta ja kokoontuu harvoin. SM-liigan hallitus on siis avainroolissa, mutta se on ”johtanut” yhtiökokousta osittain vaillinaisin tiedoin.

Hallitus asiantuntijoineen on muun muassa työstänyt osakassopimukseen muutoksia. Esimerkiksi mediasopimus, joka oleellisena osana vaikuttaa kaikkiin merkittäviin päätöksiin on salattu siten, ettei sen sisältö ole ollut kaikkien seurojen puheenjohtajien tiedossa.

Kysymys kuuluu heiluttaako koira häntää vai häntä koiraa?

Yhtä kaikki kompromissien kompromissit ja vaillinaisin tiedoin tehdyt ratkaisut ovat ajaneet SM-liigan tilaan, jossa lopulta on kysyttävä: onko nykymuotoinen SM-liiga kartelli ja onko kyseessä määräävän markkina-aseman väärinkäyttö?

Tämän kysymyksen tutkittavaksi Kilpailu- ja kuluttajavirastolle (KKV) on esittänyt Suomen Jääkiekkoilijat ry, eli pelaajayhdistys, talvella 2024. Sama yhdistys, joka 90-luvulla taisteli SM-liigan laittomat siirtokorvaukset kumoon KKV:n kautta painostamalla ja jonka ehdotuksesta SM-liiga ja Jääkiekkoliitto joutuivat luomaan terveemmän kasvattajakorvausjärjestelmän.

Sama yhdistys, joka pakotti SM-liigan polvilleen Michael Keräsen siirtosaagassa Ilvekseen, kun SM-liigan seurat olivat keskinäisellä sopimuksella sitoutuneet palkkaamasta pelaajia Jokereista.

Näyttääkin siltä, että kaikki merkittävät muutokset, jotka kuuluisivat SM-liigan ja Jääkiekkoliiton yhteisharkinnan piiriin, tekee mammuttien puolesta pelaajiston edustusto. Tämä kertoo sekä SM-liigan että Jääkiekkoliiton visiottomuudesta ja nykyjohtamisesta karua kieltään.

SM-liigan puheenjohtaja kuuluu Jääkiekkoliiton hallitukseen. Jääkiekkoliiton puheenjohtaja kuuluu SM-liigan hallitukseen. Tätäkin rakennetta on perusteltu yhteistyön nimissä ja niin, että ”näin on aina ollut”.

Todellisuudessa merkittävimmät asiakohdat yhteistyösopimuksessa on salattu SM-liigan puolelta puheenjohtajistolta ja Jääkiekkoliiton puolelta liittovaltuuston edustajilta. Näin ollen molempien tahojen puheenjohtajien merkitys on korostunut. Molempien tahojen toimitusjohtajat ovat perinteisesti johtaneet omia joukkojaan politiikan avulla. Ei ole tavatonta, että SM-liigan toimitusjohtaja käyttää omassa agendassa hyödykseen Jääkiekkoliiton toimitusjohtajan kantaa ja toisinpäin.

Tässä valossa ei ole suuri ihme, että SM-liigan lisäksi myös Jääkiekkoliitto on elimellisenä osana KKV:n kartellitutkimusta.

Rauno Mokka tunnetaan miehenä Rauman Lukon takana.

Mitä tästä kaikesta on jäänyt käteen?

Sanotaan, että urheilua ja politiikkaa ei sovi sekoittaa yhteen. NHL:n kakkospomo Bill Daly on kuitenkin tehnyt niin verratessaan Pohjois-Amerikan ammattilaissarjoja Euroopan vastaaviin.

– NHL:ssä on maailman sosialistisimmat sarjat, maailman kilpailullisimmassa markkinassa. Euroopassa on maailman kapitalistisimmat sarjat, maailman sosialistisimmassa maanosassa, Daly on sanonut.

Daly puhui tietenkin eurooppalaisen palloilukulttuurin ytimestä: Avoimista sarjoista. Tämäkään puheenvuoro ei tietenkään tavoittanut kiekkopäättäjiä, joille ilmeisesti kilpailu on silloin kilpailua, kun sen säännöistä voi itse päättää.

Suomalaisessa mediassa aika ajoin ihannoidaan NHL:ää. On ollut helppo argumentoida, että onhan suurin ja kauneinkin – NHL – suljettu sarja. Kertomatta on jäänyt, että NHL-malli voi toimia vain, jos suljetun sarjan kaikki keinotekoisesti tasaavat järjestelmät otetaan täysimääräisesti käyttöön. Yhtäältä tämä ei ole EU:n alueella mahdollista ja toisaalta tehtävissä vain sille, joka määrittelee markkinat – siis kukkulan kuninkaalle.

Kun katsoo aikaa taaksepäin, mitä suljetulla SM-liigalla on saavutettu?

Juurisyyhän oli sinänsä ihan hyveellinen – tervehdyttää seurojen taloutta. Voidaan toki leikitellä ajatuksella, että Helkovaaran ennustus 8-9 seurakonkurssista olisi toteutunut. Sitä emme koskaan saa tietää.

Vaan se mikä tiedetään, on noin 100 miljoonan euron kumulatiiviset tappiot suljetun sarjan aikana. Se on paljon rahaa reilussa 20 vuodessa. Olkoonkin, että tästä summasta reilu puolet on mesenaattien rahoittamaa, herää kysymys mistä kassasta loput on kuitattu?

”Nykyisten kiekkopomojen kyvyn ja rohkeuden varaan ei kannata paljon laskea. Sen sijaan rakennemuutoksen avaimet saattaisi sijaita tulevan mediapartnerin tai pelaajayhdistyksen kassakaapissa.”

Suljettuun sarjaan, kartelleihin ja monopoleihin liittyy protektionistinen johtaminen. Avoimeen kilpailuun puolestaan innovatiivinen, kokeileva ja visionäärinen johtaminen. SM-liiga on mukana globaalissa osaajakilpailuissa, joten selvää on, että palkintopallisijat kaikkoavat, kun kilpa-autoa ajaa käsijärru päällä.

Maailman toisiksi kovimmaksi markkinoitu sarja pitää nyt pistesijaa kaukana podiumista. SM-liigassa kilpaillaan kyllä jäällä ja valmennuskopissa, mutta kun organisaatiotasolla ei tarvitse kilpailla toista organisaatiota vastaan, syntyy kollektiivista paikallaan juoksua, jopa taantumusta. On inhimillistä, että urheilusta etäällä olevat ihmiset kaivautuvat poteroihin suojaaman selustaansa. SM-liiga on kasvanut, mutta ei kilpailijoidensa tahdissa.

Eräs johtamisen paradoksi liittyy suljetun sarjan aikana tapahtuneeseen kehityskulkuun: Millainen johtaja ei arvosta tärkeimpiä työntekijöitään eikä asiakkaitaan? Eri barometrien mukaan sekä pelaajat että kuluttajat haluavat avoimet sarjat.

SM-liiga kiihdytti 2000-luvulle suurin piirtein samankokoisena liiketoimintana Ruotsin pääsarjan SHL:n kanssa. Tällä hetkellä tilanne on se, että SHL on rutkasti maksukykyisempi ja kiinnostavampi. Jos SM-liigan liikevaihto on 15 seuralla 150 miljoonaa euroa, on SHL:n 14 seuralla reilut 200 miljoonaa euroa. Ero on vielä isompi, jos tarkastelussa olisi vain pelkkä jääkiekkoliiketoiminta.

Erinäisten arvioiden mukaan Ruotsin toiseksi korkein sarjataso generoi 14 joukkueelle kumulatiivista liikevaihtoa 65-80 miljoonaa euroa vuosittain. Allsvenskan on ollut kasvu-uralla, ja suurimmat organisaatiot ovat liigan kärjen tasolla. Ylikin. Mestis on liikkunut 6-8 miljoonan luokassa.

Olkoonkin, että Ruotsi on Suomea vakavaraisempi ja väkirikkaampi maa, tämä ylimpien sarjojen kokonaiskehitys pitää huomioida, kun arvioidaan suljetun sarjan vaikutusta suhteessa avoimeen kilpailuun. Pohjoismaiden väliselle vertailulle oleellista on kuitenkin se, että sekä lajiharrastajien että jäähallien määrä on kutakuinkin sama.

SM-liiga piti alun perin sulkea vain muutamaksi vuodeksi. Sittemmin kulloinenkin johto on muistutellut SM-liigan olevan ”auki”, mutta vaihtuvin ja epämääräisin kriteerein.

Pelicans pidettiin sarjassa väkisin ja KalPa nousi sinne voitettuaan Mestiksen. Jokereiden yllättävä ohimarssi Uralille avasi reitin Sportille, joka auditointikisan voitettuaan saattoi olla paitsi yleisön myös mediaoikeudet omistavan Sanoma-konsernin suosikki. SM-liigan johto pelkäsi menettävänsä rahakkaan mediasopimuksen, jos sarjan joukkuemäärä putoaisi vielä lisää, sillä olihan Bluesin vaikeudet jo tuolloin tiedossa. Tämä avasi ovet Mestiksen voittaneille KooKoolle ja Jukureille.

Nämä kabinettiväännöt ovat olleet SM-liigan kovimpia taisteluita.

Kummola adjutantteineen rakennutti jokaiseen niemeen ja notkoon jäähallin pitääkseen jääkiekon elinvoimaisena koko Suomessa. Olkoonkin, että yhteiskuntamuutokset ja kaupungistuminen ovat syöneet elinvoimaa maakuntakaupungeista, ei jääkiekkoväki ainakaan ole jarruttanut kehitystä. Päinvastoin.

Kuten I-divisioonan edustajat 90-luvulla tiesivät, suljettu sarja tulisi näivettämään alasarjakaupunkien jääkiekkoa ja etenkin sen junioritoimintaa.

Nykyinen Mestis on ajettu äärimmäisen ahtaalle. Mestis-seuran lupaavimmat juniorit imuroidaan liigakaupungin joukkueen sateenvarjon alle heti peruskoulun jälkeen. Tästä johtuen pelkästään juniorijoukkueen saaminen kasaan on ongelmallista.

Vyyhden lopputulema on karmea. Maakuntakaupungeissa ei saada joukkueita kasaan, josta seuraa lajista irtaantumista. Kyvykkäimmät pelaajat hankitaan jo entistä varhaisemmin kasvukeskuksiin, jossa pelaajamäärien suhde jääpulaan aiheuttaa niin ikään lopettamisia. Siinäkään yhtälössä ei ole voittajia.

Suljettu SM-liiga näkyy nuorten sarjoissa myös toisella tapaa. U20-sarja on paisunut vielä SM-liigaakin isommaksi. SM-liigaseuroilla on ollut pitkään mandaattipaikka U20-sarjassa. Sen seurauksena ainoastaan alasarjoissa pelaavien juniorijoukkueet voivat tippua tasoa alemmas.

Sarkastisesti voidaankin todeta: SM-liigan johto opettaa pelaajia pois kilpailullisuudesta jo nuoresta pitäen. Kaikkien lajiasiantuntijoiden mukaan nuorten SM-sarja on nykyisellään heikkotasoisempi kuin koskaan.

On totta, että meillä on ennätysmäärä huippupelaajia NHL:ssä. Kaikilta osin systeemi ei voi olla läpimätä. NHL-pelaajien kasvattaminen ei kuitenkaan pitäisi olla suomalaisen sarjakiekon primääritehtävä. Suomalaisen sarjakiekon ulkopuolella pelaa toistasataa huippupelaajaa. SM-liigan arvo kansainvälisessä kilpailussa on kokenut suuren inflaation 2000-luvulla.

SM-liigan huippuseurat, kuten Tappara, joilla on kaikkien aikojen resurssit käytössään, eivät pärjää kansainvälisessä kilpailussa. Tapparan viime vuosien joukkueissa pelasi yhteensä 6-7 ulkomaalaista pelaaja. Koko sarjassa ulkomaalaisten osuus on noin neljännes, mutta vahvistuksina voidaan pitää vain pientä osaa. Samalla kotimaisten pelaajien hinnat ovat nousseet. Sport ei viime vuosina olisi saanut joukkuetta kasaan ilman ulkomaalaisten apua.

Avoimen sarjan aikana eräänlaisena tulojen tasausjärjestelmänä voitiin pitää pelaajaoikeuksien arvoa. Pelaajat ovat edelleenkin sijaiskärsijöinä, kun jumboseurat joutuvat myymään pelaajia taloutensa tasapainottamiseksi. Suljetussa sarjassa kilpailun voi luovuttaa kesken kaiken.

Tästä on seurannut seuraavanlainen filosofinen muutos johtamiseen: Raha oli ennen väline saavuttaa jotain, nyt se on itse tekemisen tarkoitus.

SM-liiga on jo pitkään kärsinyt pelaajamyyntien aiheuttamasta uskottavuusvajeesta. Mainehaitan taloudellista määrä voi vain arvella, mutta jääkiekon imago on yhtä kaikki kokenut suuren kolhun.

SM-liigan sulkeutuessa pelaajaoikeuksien arvot olivat yhtiön omia pääomia korottava tekijä. Nykyisellään usean seuran pääomat ovat positiivisella puolella mediaoikeuden arvon kirjauksella. Tämä yhtälö on omiaan jarruttamaan suljetun sarjan purkamista.

Yksi mysteeri liittyykin juuri mediaoikeuksiin. Jääkiekkoliitto on toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksellaan luovuttanut suomenmestaruusarvon SM-liigalle.

Missä välissä Jääkiekkoliitto antoi pois SM-liigalle yksinoikeuden jääkiekon pääsarjan mediaoikeuksiin? 1990-luvullako? Kuka luovutti – ja millä hinnalla?

Ilman yksinoikeutta mediasopimukseen, SM-liiga olisi avattu jo aika päiviä sitten.

Nykyinen ”avaamispäätös” on hyvä alkusoitto, mutta jälleen kerran ”avaaminen” tapahtui joukkuemäärän kasvun hinnalla. Hipsukat eivät ole sanojen ympärillä sattumalta, ne kuvaavat puheiden uskottavuutta. Nykyisestä on vielä pitkä matka siihen, jossa SM-liigan joukkuemäärä pienennetään ja luodaan urheilullisesti kilpailulliset sarjamallit jokaiselle Suomi-kiekon portaalle.

On selvää, että niin suuressa muutoksessa ruumiita tulee syntymään. Isossa kuvassa kuitenkin laji kuolee vasta sitten, kun pikkulapset päättävät valita jääkiekon sijaan jonkun toisen. Konkurssien jäljiltä, kuten Lahdessa, Kuopiossa ja Espoossa on nähty, juniorityö nostaa edustuskiekon lopulta jaloilleen.

Nykyisten kiekkopomojen kyvyn ja rohkeuden varaan ei kannata paljon laskea. Sen sijaan rakennemuutoksen avaimet saattaisi sijaita tulevan mediapartnerin tai pelaajayhdistyksen kassakaapissa.

Jääkiekko on Suomen kansallispeli, joten lopuksi on suotavaa siteerata Tuntemattoman Sotilaan sotamies Honkajoen iltarukouksen päätöslausetta.

Ja lopuksi yhdessä ja erikseen: varjele noita Suomen herroja, etteivät ne toista kertaa löisi päätänsä Karjalan mäntyyn. Aamen.