Tämä on koko Englannin upeimpia patikointireittejä: Mondo kulki Jurassic Coastin komeissa merimaisemissa

Merestä kohoaa kiehtovan ruosteenpunainen seinä. Sen näkee, kun kulkee parisataa metriä Exmouthin pikkukaupungin rantabulevardia itään. Bulevardin päästä alkaa polku, jota pitkin noustaan punaisen kallion päälle. Sieltä voi tähystää edessä kurottuvaa rannikkoa: auringon paahtamia niittyjä, kallioita, lahdenpoukamia, kaukana rykelmä taloja.

Tästä alkaa viiden päivän ja sadan kilometrin mittainen patikointi Etelä-Englannin Jurassic Coastilla. Se on osa tunnetusta South West Coast Path -reitistä. Britannian pisin kävelyreitti mukailee merenrantaa tuhannen kilometrin matkan Somersetin Mineheadista Dorsetin Pooleen.

Kalliomaisema on yksi keskeinen syy, jonka vuoksi olemme valinneet kohteeksemme Exmouthin ja Weymouthin kaupunkien välisen palasen rannikkoa. Jurassic Coast on Unescon maailmanperintökohde. Alueen kalkkikivipengermässä on kerrostumia kolmelta geologiselta kaudelta 65–250 miljoonaa vuotta sitten – ajalta, jolloin näitä rantoja asuttivat dinosaurukset.

Täällä reittimme alkupisteessä kivi on noin 250 miljoonan vuoden ikäistä ja punertavaa. Kun pääsee merestä nousevan kallion viereen ja kurottaa koskettamaan sen pintaa, kivi on huokoista ja tuntuu murenevan käteen. Ajatus kallion iästä huimaa, ja niin tekee myös syvä näkymä alas merelle.

Pian polku poikkeaa kallion reunalta sisämaahan, ja ensimmäisen aamupäivän ajan astelemme peltojen laitaa.

Suiston ylle rakennetulla tasanteella seisoo nainen selässään piukaksi pakattu rinkka, jalassaan vaelluskengät ja silmillä kiikarit. Hollantilainen Marijke Barkman on tarkkailemassa lintuja.

”Näin eilen kuovin. Meillä kotona niitä ei näe, joten laitoin heti viestin ystävälleni”, Barkman kertoo.

Hän on tehnyt matkaa kuusi viikkoa. Barkman kävelee rinkka ja teltta selässään koko South West Coast Pathin, siis tuhat kilometriä. Miksi?

”Jäin eläkkeelle kaksi vuotta sitten ja myin maitotilani. Piti miettiä, mitä haluan tehdä jatkossa. Miksipä ei voisi vaikka kävellä”, Barkman sanoo.

Tätä reissua hän ryhtyi suunnittelemaan luettuaan kirjan nimeltä The Salt Path. Bestsellerin kirjoittaja Raynor Winn kulki tuon pitkän reitin vakavasti sairaan puolisonsa kanssa, ja kirja kertoo luonnon, liikkeellä olon ja omien valintojen tekemisen parantavasta voimasta.

Marijke Barkman nauttii kävellessään erityisesti lintujen bongauksesta, hiljaisuudesta ja puutarhoista. Onko kulkeminen raskasta vai miellyttävää, riippuu kaikkein eniten säästä.

”Yhdessä vaiheessa tällä reitillä satoi monta päivää peräkkäin, eikä yhdelläkään leirintäalueella ollut vapaita mökkejä. Olin läpimärkä. Päätin jo, että jos vielä seuraavana päivänä sataa, jätän koko homman. Mutta aamulla oli aurinkoista, ja kävely alkoi taas maistua”, hän kertoo.

Barkman pitää yksin kulkemisesta, koska silloin voi edetä itselle sopivaan tahtiin. Apua hän on saanut muilta kulkijoilta.

”Cornwallissa polku oli yhdessä kohdassa niin vaikeakulkuinen ja kapea, että en jaksanut kiivetä sitä. Meri oli ihan vieressä, ja aallot löivät pelottavan kovaa. Ehdin jo miettiä takaisin kääntymistä, kunnes minua vastaan lenkkeili, siis tosiaankin juoksi, nuori mies. Hän nappasi rinkkani vaivatta selkäänsä ja näytti, mihin kohti polun kivillä jalat kannattaa asetella. Niin selvisin siitäkin.”

Toivotamme Barkmanille hyvää loppumatkaa – sitä on jäljellä vielä pari viikkoa – ja hän nostaa kiikarit silmilleen.

Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki. Jalkapohjat tykyttävät kivusta, hengitys muuttuu huohotukseksi. Emme ole varmoja, kumpi on raskaampaa, kiivetä ylös välillä näännyttävän pitkiä ja välillä äkkijyrkkiä nousuja vai laskeutua polkua alaspäin reidet täristen, pitävää maata vaelluskengän alle hakien.

Toisen patikointipäivän osuus on Jurassic Coast -reitin raskain. Sidmouthin pikkukaupungista alkava etappi on yhtä korkeuseroa. Lisäksi sääennusteessa luvatun puolipilvisen sijaan aurinko killottaa pilvettömällä taivaalla. Pysähdymme tankkaamaan vettä ja sipsejä aina, kun löydämme varjopaikan.

Olisi liioittelua sanoa, että kipu unohtuu, kun vihdoin pääsee reitin korkeimmalle kohdalle, mutta näkymä kyllä auttaa. Huimaavan korkealta Hooken Cliffsiltä avautuva maisema on kuin Välimerellä. Valkoisia, pienten luolien täplittämiä kallioita, jyrkkiä pudotuksia turkoosiin mereen ja hiekkarannalle, kiven päällä kasvavia vänkyröitä puita. Näkymä antaa voimia päivän viimeisiin nousuihin.

Kun vähän myöhemmin edessä avautuu valkoisten kalkkikivikallioiden suojaama poukama kalastajaveneineen, hihkumme: olemme perillä etapissamme, kylässä nimeltä Beer. Olemme valinneet sen yöpaikaksi ennen kaikkea nimen vuoksi. Kävelemme suoraan rannalta pubiin.

Yöllä uni maittaa, emmekä tiedä mitään aamuyöhön jatkuneista juhlista, joita kuulemma pidettiin hostellimme vieressä. Päivämatkaan tulee pidennys heti liikkeelle päästyä, sillä joudumme kävelemään Beeristä viereiseen Seatonin pikkukaupunkiin kiertotietä: eroosio ja rankkasade ovat aiheuttaneet vyörymän, eikä rantapolku ole käytössä.

Seatonin lähellä meitä odottaa toinen maailma.

Matka Lyme Regisiin kestää 3,5–4 tuntia ja voi olla haastava. Polulta ei pääse poikkeamaan rannalle tai tielle, ilmoittaa kyltti. Haaste vastaanotettu!

Undercliffs National Nature Reserve on maanvyörymän seurauksena syntynyt runsaan kymmenen kilometrin pituinen, rannikkoa myötäilevä kaistale. Alueella on oma, ympäröivästä seudusta poikkeava kasvisto ja rikas eläimistö. Siellä tuntuu kuin astuisi satuun: puut nousevat ja taipuvat ympärille kuin kupoliksi, muratti kiipeää puiden rungoilla ja peittää maan kirkkaanvihreänä mattona.

Äänimaisema on lintujen kilpailevaa sirkutusta ja huutoa. Ilma on kostea, mutta puiden varjo tuntuu helpottavalta. Kyykistelemme tutkimaan sammalta, sieniä ja kukkia. Tähystämme, näkyykö taivaalla muuttohaukkoja, joita alueella pesii.

Muutaman tunnin kävelyn jälkeen putkahdamme keskeltä vihreää maisemaa niitylle. Iltapäivän aurinko sokaisee, kun laskeudumme Lyme Regisin rantakaupunkiin. Sen pääkadulla tungeksii kioskeista jäätelöä ja olutta jonottavia uima-asuisia lomanviettäjiä. Näky ei voisi olla kauempana puiden alla vallinneesta rauhasta.

Vesijettien murinan keskellä on kiinnostavaa tietää, että Lyme Regis on Jurassic Coastin tärkeä geologinen kohde. Itseoppinut paleontologi Mary Anning (1799–1847) teki aikoinaan uraauurtavia löytöjä täkäläisiltä rannoilta. Niiden kerrostumissa on tallessa fossiileja jopa 185 miljoonan vuoden ajalta. Monmouthin ranta on yhä tunnettu fossiilien bongauspaikka, ja sinne järjestetään opastettuja etsintäretkiä.

Meidän voimamme eivät riitä fossiilijahtiin. Etsimme pubin nurkan, jossa syömme lounasta taipaleen hiljentäminä.

Pitkän matkan kävely on tyydyttävää. Jalkaisin kulkeminen auttaa hahmottamaan etäisyydet ja tekee nöyräksi: kymmenen kilometriä asfalttitietä taittuu autolla hetkessä, mutta rannikolla nousevaa ja laskevaa polkua astellen se voi viedä puoli päivää. Päivien toisteisuus ja askelten rytmi ovat omiaan tasaamaan ajatuksia. Nautinnollisesti ne tulevat ja menevät.

Patikointi tarjoaa monia hetkiä, joissa tuntuu puhdas ilo: Viileään mereen kahlaaminen ja pehmeän hiekan hyväily jalkapohjissa. Se hetki, kun tajuaa, että lähtöpiste ei ole enää näkyvissä, kun korkealle kiivettyään tähystää tulosuuntaan ja laskee kuljettuja niemiä ja lahdenpoukamia. Yritys tunnistaa taivaalla kaarteleva iso lintu. Merestä tolppina nousevat punaiset hiekkakivimuodostelmat, jotka saavat ajattelemaan, että sata tai tuhat vuotta on silmänräpäys.

Ja se, että voi hurrata naiselle, joka kaiken todennäköisyyden vastaisesti löytää uimarannalle kadottamansa avaimet miljoonien pienten kivien joukosta.

Jurassic Coastilla ei patikoida erämaassa. reitillä On pitkiä pätkiä, jolloin näkee vain niittyä, kallioita ja merta, mutta usein polku vie läpi karavaanarien lomakylien, jotka levittäytyvät rannikon rinteillä valkoisina sokkeloina.

Niiden lisäksi matkalla on Sidmouthin kaltaisia vanhoja pikkukaupunkeja hienostuneine rantabulevardeineen. On myös West Bay, jossa lomalaisten huomiosta kilpailevat pikavenekisan kuulutukset ja matkamuistomyymälät, ja sisämaan unelias Abbotsbury, jonka pikku kadut, pappila ja kyläpubi voisivat toimia näyttämönä tv-sarjalle, jossa omalaatuinen kirkkoherra ratkoo murhia.

Me tankkaamme Abbotsburyn pubissa vielä kerran englantilaisen aamiaisen: papuja, sieniä, munakokkelia ja rasvaista perunakakkua. Viimeinen päivämatkamme kulkee kevyesti kumpuilevassa maastossa, ohi laiduntavien lehmien ja tuulessa hitaasti huojuvien vehnäpeltojen. Jossain lähellä säksättää puimuri.

Sitten kaarramme sisämaasta takaisin kohti merenrantaa ja tähyämme Chesil Beachille, joka on yli 25 kilometrin pituinen, kapea kannas. Rannan ja mantereen välissä on lintubongareiden suosiossa oleva Fleetin laguuni, joka nyt lepää äänettömänä helteen alla.

Viiden päivän kävely juilii lihaksissa, ja puolenpäivän jälkeen alamme muuttaa jokaisen tienviitan kohdalla mielessämme maileja kilometreiksi: seitsemän, viisi, puolitoista. Sitten liikenteen äänet voimistuvat, ja jos jaksaisimme, juoksisimme viimeiset metrit patikointipolulta tielle, joka vie Weymouthin kaupungin keskustaan.

On ihanaa tehdä matkaa omin jaloin. Emme taida kuitenkaan olla koskaan olleet niin kiitollisia kuin nähdessämme matkan päätteessä pysäkille kaartavan bussin, jossa on vapaita istumapaikkoja.

Näin Jurassic Coastille matkataan

Lontoosta pääsee junalla rannikolle Exmouthiin ja Weymouthiin noin kolmessa tunnissa. Tuhat kilometriä pitkä South West Coast Path on Britannian suosituimpia patikointireittejä. Sen osien vaativuus vaihtelee. Jurassic Coastin osuudella korkeuserot ovat melko maltillisia ja polut helppokulkuisia verrattuna Mineheadin päähän. Kyliä ja palveluita Jurassic Coastilla on tiuhassa.

Tämän jutun patikointi tehtiin southwestcoastpath.org.uk-sivuston suositusten avulla. Sieltä löytyvät myös ajantasaiset tiedot mahdollisista suluista ja kiertoteistä: sortumat polulla ovat tavallisia.

Majoitus

Jurassic Coastin kylissä on paljon leirintäalueita, bed & breakfasteja ja pikkukaupungeissa myös hotelleja. Kesän sesonkiaikaan majoitukset kannattaa varata etukäteen.

Sidmouthin keskustassa, lähellä rantaa ja South West Coast Pathia sijaitsevassa Dukes-hotellissa on raikas sisustus ja erinomainen aamiainen. 2 hh aamiaisella alkaen noin 160 euroa.

1400-luvulla rakennettu olkikattoinen Chideock House sijaitsee Seatownin lähellä. Bed & breakfast-paikan tunnelma syntyy kokolattiamatoista, kukkakuosisista verhoista, raskaista huonekaluista ja yhteispöydässä nautitusta englantilaisesta aamiaisesta. 2 hh aamiaisella noin 125 euroa.

Lisätietoa

Patikoidessa eivät ratkaise vain kilometrit vaan se, kuinka raskasta maasto on kulkea. 12 mailia tasaisella polulla voi olla leppoisa kävely, mutta jyrkkärinteisessä maastossa se on raskas ja hidas rupeama.

South West Coast Pathilla toimii myös yrityksiä, jotka kuljettavat matkatavarat seuraavaan majapaikkaan, niin että kulkija voi kävellä pelkkä päiväreppu selässä. Palvelu varataan etukäteen, hinnat alkaen parikymppiä laukulta per siirto.