Tämä mies omisti elämänsä urheilulle, 35 vuoden valtakausi ohi – iskee nyt suorat sanat suomalaisen urheilun päättäjille

Tapio Korjus saapuu paikalle täsmällisesti, ryhdikkäänä ja rauhallisena. Sellaisena Korjus tunnetaankin. Korjus on Korjus. Tuttu urheilukentiltä, niiden laitamilta ja myös urheiluvaikuttajan roolissa. Hänen olemuksessaan on juuri niitä aineksia, joita ihmisellä on, kun on omistanut suuren osan elämästään urheilulle.

– Jos olet hyvässä fyysisessä ja henkisessä kunnossa niin se kyllä näkyy ryhdissä, ilmeessä ja vilkkaana liikkeenä, Korjus sanoo.

Keskiviikkona 12. marraskuuta hän on valmis kertomaan koko tarinansa Taustapirun erikoisjaksossa.

Korjus – olympiavoittaja, valmentaja ja urheilujohtaja – on nimittäin nyt elämänsä yhdessä monista risteyskohdista. Vuodenvaihteessa hän luopuu Kuortaneen urheiluopiston rehtorin tehtävästä – paikasta, jota on johtanut 35 vuotta.

Työt eivät kuitenkaan ole jäämässä taakse.

– Olen jo viime kuukauden kieltänyt ihmisiä toistamaan, että jään eläkkeelle. Alkaa uusi elämänvaihe. Perustin yrityksenkin. 35 vuoden jälkeen kun en ole enää vastuussa muista ihmisistä, niin koen, että sitä jään kaipaamaan. Ei ole himmailun makua ja tarvetta kyllä yhtään, Korjus pohtii.

Korjuksen tarina alkaa Kymenlaaksosta, Haminan kupeesta. Pihapiirissä ladut ja kentät olivat aina lähellä. Isä oli tullipäällysmies, äiti kotitalousopettaja. Urheilu oli osa arkea, ja perheen yhteinen kieli oli tekeminen.

– Husulan kentällä heitin 10-vuotiaana keihästä. Ja heti siinä pesäpallon heiton ohessa se huomattiin, että kättä oli.

Hiihto oli ensin ykkönen, mutta keihäs vei lopulta mennessään. 16-vuotiaana Korjus heitti 600-grammaista keihästä 73 metriä ja ymmärsi, että kyse ei ollut enää leikistä.

Sotkamon hiihtolukio opetti sitkeyttä, ja yliopisto valmensi mieltä samoin kuin urheilu kehoa. Vuonna 1988 Soulin olympialaisissa hän päätyi seisomaan kultamitali kaulassaan. Vastavalmistunut Korjus oli juuri tehnyt jotain, mistä tuhannet unelmoivat.

– Vuotta ennen Soulia muutettiin Lapualle ja menin töihin. Olin koko vuoden töissä. En ole ollut päivääkään ammattiurheilija.

Ne, jotka Korjuksen oikeasti tuntevat, vakuuttavat, ettei hän ole oikoteiden mies. Taustapirussa puhutaan avoimesti myös tabuaiheesta, dopingista – eikä Korjuksella ole vaikeuksia siitä puhua.

– 80- luvulla kun tarjottiin näitä ratkaisuja sanoin aina ”kiitos ei” niihin. Jos en omilla avuilla pärjää, niin se on ihan fine, Korjus sanoo.

– 1988 kun heitin ensimmäisen Suomen ennätyksen Norjassa ennen olympialaisia, olin niin voimakkaasti antidopingrintamassa, että kun maajoukkueessa kukaan ei tullut sanomaan mitään, vaadin itse Norjassa, että haluan päästä testeihin. Hakeuduin itse yhtyneisiin laboratorioon testeihin 24 tunnin aikana. Heti kun kone laskeutui Helsinkiin, menin itse omatoimisesti testiin, jotta ennätys on varmasti virallinen, Korjus kertaa.

Keihäänheittäjän uran jälkeen Kuortaneen urheiluopistosta on tullut monin tavoin hänen elämäntyönsä. Häntä on ohjannut halki erilaisten seikkailujen yksi selkeä asia. – Periksiantamattomuus, ja se, että tekemisistä hyötyy urheilija, valmentaja tai suomalainen urheilu.

Kun puhe Taustapirun erikoisjaksossa siirtyy suomalaisen urheilun tulevaisuuteen, Korjuksen ääni tiukkenee.

– Valtion merkittävää urheilun tukemisen kasvattamista pitää uskaltaa pitää esillä ja keskusteluissa. Investointien moninkertaistaminen kuten kilpailevissa maissa olisi tärkeää, Korjus alleviivaa.

Korjuksen uralla on ollut nousuja ja laskuja, kenenpä ei.

Hän on voittanut, valmentanut, lobannut, hävinnyt vaaleja – ja jatkanut.

– Kaikkea toimintaani ohjaa aina ydinajatus, että olen urheilijaa ja urheilua varten ja auttamassa. Saan kiksit siitä, että olen tehnyt kaikkeni asian eteen, vaikka ei aina tulisi kultamitalia.

Taustapirun erikoisjakso Tapio Korjuksesta julkaistaan keskiviikkona 12. marraskuuta.