Apu

Taivaasta palannut

Taivaasta palannut

Koomassa. Amerikkalainen neurokirurgi Eben Alexander sairastui vakavasti, vajosi viikoksi koomaan ja koki sen aikana kuolemanjälkeisen kokemuksen, jota edes hän itse ei pysty tieteellisesti kumoamaan.
Teksti Eve Hietamies
Kuvat Kari Kaipainen
Mainos

On marraskuun 10. päivä vuonna 2008. Amerikkalainen neurokirurgi Eben Alexander, 58,  herää selkäkipuun kodissaan Virginiassa puoli viideltä aamulla.

Opettajana työskentelevä vaimo Holly jatkaa vieressä rauhallisesti uniaan, kunnes miehen tuska herättää hänet ja perheen 10-vuotiaan kuopuksen, Bondin.

Pari tuntia myöhemmin mies kiidätetään tajuttomana sairaalaan. Kukaan ei vielä tiedä, että Alexanderilla on kolibakteerin aiheuttama aivotulehdus, jonka tavallisimpia uhreja ovat vastasyntyneet, kolme kuukautta vanhemmilla sitä ei esiinny koskaan. Miehellä on siis tauti, jota hänellä ei voi olla. Sairaalaan tuotaessa hänellä oli vain 10 prosentin mahdollisuus selviytyä elossa, ja harvoista eloon jääneistäkin suurin osa viettää loppuelämänsä vegetatiivisessa tilassa.

Alexsander vaipuu koomaan ja kuolee, sillä aivokuori – joka tekee meistä ihmisiä – sammuu. Ilman toimivia aivoja ei ole tietoisuutta, eli kun vetää töpselin pois seinästä, televisio ei toimi.

– Lääkärinä luulin tietäväni kaiken aivotoiminnasta ja tietoisuudesta, mutta nyt tiedän, että ruumiin ja aivojen kuolema ei merkitse tietoisuuden loppua, hän sanoo.

Seitsemän koomapäivän aikana Alexander kävi sanojensa mukaan taivaassa. Hän kirjoitti kokemuksistaan kirjan Totuus taivaasta – Tiedemiehen silmiä avaava kuolemanrajakokemus (WSOY).

Juuri suomennettu kirja kiipesi saman tien Suomen kirjamyyntilistojen kärkipaikalle. Kirjan on suomentanut Sirkka Aulanko.

Kirjan perusteella haastateltavaksi odottaa universaalia rakkautta hehkuvaa miespuolista äitiammaa, mutta kustantajan tiloissa istuu amerikkalainen liikemies, jolta puuttuu vain kravatti. Etäinen, asiallinen mies, joka ajaa omaa missiota, pitää pitkiä monologeja ja mainostaa perustamiaan nettisivuja joka käänteessä. Amerikkalaisen yltiöpäisellä itsetunnolla varustettua miestä ei nolota puhua edes menestyksestä.

Ensin etäisyys häiritsee, sitten se alkaakin viehättää. Jos totta puhutaan, aivotoiminnasta ja tietoisuudesta puhuttaessa on helpompi uskoa jäyhää, puunaamaista kirurgia kuin ponnaripäistä puidenhalaajaa.

Lääkäritausta parantaa huomattavasti myös Alexanderin uskottavuutta. Ihan kaheleita tuskin huolitaan Harvardin lääketieteellisen tiedekunnan neurokirurgiaan erikoistuneen kirurgian apulaisprofessoreiksi.

Kirja on myyty jo 43 maahan, heti julkaisun jälkeen se kiipesi The New York Times -lehden lukulistan ykköseksi ja pysytteli kärkiviisikossa yli kymmenen kuukautta. Pelkästään USA:ssa kirjaa on myyty jo kaksi miljoonaa kappaletta. Alexander on esiintynyt niin The Oprah Winfrey Show’ssa kuin Newsweekin kansikuvassa. Kalenteri on täyttynyt jo vuoteen 2015. Hän kiertää maailmaa esitelmöimässä kokemuksestaan.

– Menestyksestä en ole yllättynyt, mutta siitä olen, kuinka nopeasti menestys tuli. Tiesin, että kirjani aiheuttaa maailmanlaajuisen muutoksen: se kääntää päälaelleen ne uskomukset, mitä meillä kuolemisesta ja tietoisuudesta on ollut. Elämä ei pääty kuolemaan.

– Jossain vaiheessa minulla oli yli 32 000 vastaamatonta sähköpostia ja legioona ihmisiä auttamassa vastaamisessa, kirjeitä huoneen verran.

Lopulta hän perusti nettisivun, jossa ihmiset voivat jakaa kokemuksiaan, sekä omat nettisivut.

Mitä tapahtui, kun joku veti töpselin seinästä?

Alexander kertoo olleensa koko ajan täysin tietoisessa tilassa, mutta ei sairaalassa vaan toisessa ulottuvuudessa. Hän myös sanoo, että puhuessaan kokemuksestaan tuntuu siltä kuin yrittäisi kirjoittaa romaania, mutta käytössä olisi vain puolet aakkosista. Ei ole sanoja eikä oikeita käsitteitä, vain asioita, jotka ovat normaalin ilmaisukyvyn ulottumattomissa.

Kirja kulkee kahdessa tasossa: mitä sairaalassa tapahtuu ja mitä samaan aikaan Alexanderille tapahtuu. Sillä aikaa, kun ruumis makasi sairaalassa ilman aivotoimintaa, Alexander itse koki asioita: oli pimeyttä, sitten valoa, rauhaa ja rakkautta, puhtautta. Kehittyneempiä, korkeampia olentoja. Pitkiä keskusteluja. Jonkun suuren läsnäolo. Ydin, portti, maailma matoperspektiivistä. Universaalia rakkautta, ymmärrystä ihmiskunnasta.

Seitsemän koomapäivän jälkeen hän palasi tajuihinsa juuri, kun läheiset miettivät elämää ylläpitävien koneiden sammuttamista.

– Tulin takaisin parantuneena – ja parempana.

– Kuukausia mietin, että tapahtuneen täytyi olla unta, hallusinaatiota. Kävin tabletti tabletilta läpi lääkitykseni, niiden yhteisvaikutukset, minulle tehdyt kokeet ja skannaukset. Puhuin hoitavien lääkäreiden ja muiden kollegoiden kanssa yrittäen todistaa itselleni, että kyseessä oli jokin aivoihin liittyvä mekanismi.

– Vuoden taistelun jälkeen oli pakko nostaa kädet pystyyn: aivoilla, lääkkeillä eikä millään muullakaan ollut tapahtuneen kanssa mitään tekemistä. Aivotoimintani oli täydellisesti kuollut, vaikka olin muualla  kaikessa tietoisuudessani.

– En ole ensimmäinen, jolla on kuolemanjälkeinen kokemus – samanlaisia on raportoitu tuhansia vuosia, kymmenillätuhansilla ihmisillä. He kaikki sanovat, että tämä maailma on uni ja se toinen on oikea maailma. Näiden ihmisten kokemuksia ja kertomuksia ei voi enää kieltää, sillä niitä on liian monta.

Tiedemies taistelee edelleen vastaan: kirjansa loppuun Alexander on koonnut kahdeksan neurotieteellistä hypoteesia kokemuksen selittämiseksi. Hän on koonnut ne yhteistyössä toisten neurokirurgien ja tutkijoiden kanssa, eikä yksikään hypoteeseista onnistu selittämään tapahtunutta.

– Jälleensyntymisen todisteet ovat vahvoja. Ihmiskunta ymmärtää paremmin kärsimystä, kun tajuaa, että olemme täällä oppimassa läksymme. Mutta siihen tarvitaan monta elämää ja ehtoja asettamatonta, epäitsekästä rakkautta, Alexander alleviivaa.

Alexander kertoo kuuluvansa siihen vanhaan koulukuntaan, joka haluaa keskittyä potilaan hoitamiseen 24/7.

– Tällä hetkellä elämä on aivan liian kiireistä.  Haluan palata vielä lääkäriksi, mutta en enää korjaavana neurokirurgina vaan saattohoitopotilaiden ja parantumattomasti sairaiden kanssa. Haluan auttaa perheitä, jotka joutuvat luopumaan rakkaistaan. Tämä on kohtaloni.

– Jatkan myös tarinani jakamista ja ennen kaikkea sen ymmärtämistä, vaikka kaiken kuulemani ja tapahtumien tajuaminen vie loppuiän. Enkä koskaan tule ymmärtämään kaikkea, mikä sekin on ok, koska edessäni on monta muuta elämää, joiden aikana voi jatkaa asioiden selvittämistä.

– Viiden vuoden ajan voimakkain tunteeni on ollut kiitollisuus. Monet uskovat, että se on kiitollisuutta parantumisesta, mutta oikeasti se on kiitollisuutta tästä kokemuksesta. Kiitollisuutta siitä, että olen saanut oppia tällaisen läksyn, nähdä miten olemme yhteydessä universumiin. Olen kiitollinen siitä, että saan muuttaa maailmaa, sillä maailma tulee muuttumaan radikaalisti, kun ihmiset tajuavat kuvion: me olemme kaikki yhtä.

Alexander sai taivaasta kolme viestiä välitettäväksi:

Olet rakastettu ja hyväksytty.

Sinulla ei ole mitään pelättävää.

Et voi tehdä mitään väärin.

– Ihmiset elävät täällä ajatellen, että tätä tämä vain on – kehdosta hautaan. Tyhjyyttä yritetään täyttää materian haalimisella, vaikka tärkeämpää olisi huolehtia sielustaan, Alexander sanoo ja kirjoittaa haastattelun päätteeksi kirjaansa omistuskirjoituksen.

Sitten kiitellään ja toivotetaan onnea kahdelle kirjalle, joiden parissa Alexander tällä hetkellä työskentelee.

Kustantamon ulko-ovella kurkistan, millaisen omistuskirjoituksen mies kirjoitti, ja sillä hetkellä annan anteeksi kaiken etäisyyden, ilmeettömyyden, amerikkalaisen yltiöitsetunnon: ”To Eve – All is well!” eli ”Evelle – Kaikki on hyvin!”

Kaikki on hyvin. Äkkiä tulee lohdullinen olo.

www.eternea.org

www.lifebeyonddeath.net

teksti Eve Hietamies,

kuvat Kari Kaipainen

Julkaistu: 31.10.2013