Apu

Taiteilijasuvun tuorein tähti Emmi Parviainen: "Taustallani on ollut enemmän vaikutusta kuin haluan myöntääkään"

Taiteilijasuvun tuorein tähti Emmi Parviainen: "Taustallani on ollut enemmän vaikutusta kuin haluan myöntääkään"
Emmi Parviaiselle näyttelijän ammatti on intohimo, jota voi toteuttaa muun muassa parhaillaan television Transport-sarjassa.
Julkaistu: 4.5.2022

Emmi Parviainen muistetaan muun muassa rooleistaan elokuvassa Ikitie ja tv-sarjasta Nyrkki. Tällä hetkellä hän esittää yhtä pääosaa Yle Areenalta löytyvässä rikossarjassa Transport.

Olet syntynyt taiteilijasukuun. Isäsi on näytelmäkirjailija Jussi Parviainen, äitisi näyttelijä Sanna-Kaisa Palo, iso­äitisi näyttelijä Ritva Valkama ja isoisoisäsi Tauno Palo. Minkälainen vaikutus tällä on ollut ammatinvalinnallesi?

Ennen halusin sanoa, että ei sillä ole ollut merkitystä. Se oli sellaista kapinointia kaikkia oletuksia kohtaan. Nykyisin ajattelen, että sukutaustalla on varmastikin ollut vaikutusta, ja todennäköisesti ­enemmän kuin haluan myöntääkään.

On silti vaikea sanoa, missä määrin ammatinvalinnassa on ollut kyse omasta yksilöllisestä tarpeestani, ja mikä on ollut ympäristön vaikutusta. Parikymppisenä havahduin siihen, että kyseessä on todellinen unelmani. Mitään ruusuisia ruusuisia kuvitelmia minulla ei ollut. Tiesin, millaista näyttelijäntyön todellisuus on.

Minkälaisia kollegiaalisia keskusteluja käyt vanhempiesi kanssa?

Vähän kaikenlaisia. Aika pitkälti ne ovat samanlaisia kuin muidenkin kollegojeni kanssa. Vanhempani eivät ole oikeastaan koskaan neuvoneet minua missään, ja minkäänlaisia yleisiäkään ohjeita olen saanut heiltä yllättävän vähän.

Viimeksi taisin puhua isäni kanssa Transportista. Hän kehui sitä kovasti ja piti sarjan käsikirjoitusta omaleimaisena moniin muihin rikossarjoihin nähden.

Transport-sarja kertoo ruokaväärennöksistä ja laittomasta eläinkaupasta. Minkälainen on oma eläinsuhteesi?

Rakastan eläimiä ja ne ovat olleet minulle aina hyvin tärkeitä. Lapsuudenkodissani meillä oli kissa, useampi koira, undulaatteja, pupu, ­kilpikonnia ja aavikkohiiriä.

Tehotuotetun lihan syöminen on mielestäni eettisesti väärin, eikä se ole meille millään tavalla tarpeellista. On tosi hieno asia, että ihmisten on yhä vaikeampi sulkea silmiään todellisuudelta. En voi kuitenkaan esittää asian suhteen pyhimystä. Syön itsekin lihaa, vaikkakin mahdollisimman vähän.

Esität Transportissa toimittajaa, joka tekee työtään kyseenalaisin ja osin rikollisinkin menetelmin. Milloin ­tarkoitus pyhittää mielestäsi keinot?

Vaikea kysymys. Kannatan monia protestiliikkeitä, ja pidän esimerkiksi ympäristöliike Elokapinan tien­valtauksia hyvänä asiana ja olen ehdottomasti heidän puolellaan. Omassa elämässäni tarkoitus pyhittäisi keinot varmaankin kaikissa tilanteissa, joissa kyse on omasta lapsestani. Kyllähän sitä tekisi lapsensa eteen melkein mitä tahansa. Se tulee ensimmäisenä mieleen.

Tulit katsojille tunnetuksi 2000-luvun alkupuolella Annika Sievisen roolissa Salatuissa elämissä. Mikä on suhteesi saippua­sarjoihin?

No, varmasti kaikenlaista tarvitaan. Mutta en saippuasarjoja itse katso, enkä varmastikaan lähtisi enää vastaavanlaiseen sarjaan mukaan. Olen halunnut aina mennä eteenpäin. Olin Salattuihin elämiin mennessäni vielä hirveän nuori, 18-vuotias, enkä välttämättä edes oikein tajunnut, mihin olin lähdössä mukaan. Jälki­käteen ajatellen ne pari vuotta olivat kuitenkin mahtava koulu kameratyöskentelyyn.

Vuonna 2020 sanoit Helsingin Sanomien haastattelussa olevasi henkilönä itsevarma, mutta toisaalta kaipaavasi hyväksytyksi tulemista. Miten se näkyy näyttelijän elämässä?

Näyttelemiseen liittyy hirveän paljon epävarmuutta. Siksi näyttelijällä pitää olla terve itsetunto, muutoin työ muuttuu epämiellyttäväksi ja pelottavaksi.

Toisaalta voisi sanoa, että näyttäkää minulle se näyttelijä, joka ei kaipaa keneltäkään hyväksyntää. Tarve tulla hyväksytyksi on ajanut minutkin osaltaan tähän ammattiin. Ei esillä olo ole silti mikään olemassaoloni mittari.

Olen mieluummin tekemättä töitä, kuin lähden johonkin sellaiseen mukaan, mikä ei merkitse minulle mitään.

Työskentelit ennen Teatterikouluun pääsyä drinkkibaareissa. Olet kuitenkin kertonut juovasi vain valkoviiniä ja vodkaa. Miksi?

Joo, olen sanonut näin, mutta olen kyllä nykyisin jo moniruokaisempi. Nykyään menee esimerkiksi Whisky Sour ja Bloody Mary. Ne ovat tosi hyviä molemmat.

Viime vuosina elokuvien ja teatterin kohdalla on keskustelua paljon representaatioiden merkityksestä ja fiktion sisäisistä säännöistä. Minkälaista ­roolia et itse esittäisi?

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ­heidän, joista tarinoita kerrotaan, pitää saada myös itse kertoa tarinansa. Tämä koskee kaikkia marginalisoituja ihmisryhmiä. Olen tosi iloinen ja kiitollinen siitä, että keskustelu asiasta on herännyt – vaikkakin yllättävän myöhään. Mutta vastauksena kysymykseen: en itse lähtisi esittämään esimerkiksi transhenkilöä. Se ei ole minun paikkani.

Miksi näytteleminen on tärkeää?

Taide on tärkeää. Se antaa ihmisille turvaa ja mahdollisuuden samastua ja tuntea suuresti. Sen tehtävä on myös järkyttää. Näytteleminen on intohimoni. Se on sekä ihanaa että kamalaa, ja myös iso osa identiteettiäni. Pandemian aikana suhdetta ammattiin on tullut miettineeksi tarkemminkin. Olen huomannut, että on paljon kiinni käsillä olevasta työstä, miten tärkeää näytteleminen minulle on.

Kerro jokin salaisuutesi?

En syö aamiaista. Haluaisin olla kaurapuuroihminen, mutta en ole oppinut siihen. Pärjään kahvilla pitkälle iltapäivään.

Emmi Parviainen

  • Syntynyt: Helsingissä 8. marraskuuta 1985.

  • Työ: Näytellyt teatterissa, elokuvissa ja ­televisiosarjoissa. ­Parhaillaan TV1:llä ja Yle Areenassa Transport-sarjassa. Yksi ­Berliinin elokuvajuhlien 2015 nuorista Shooting Stars -näyttelijöistä.

Kommentoi »