Esikoiskirjailija Kristian Kososen isoisä oli sotaveteraani, joka koki rintamaelämän koettelemukset kovimman kautta.  Heinäkuun 8. päivänä 1944 Neuvostoliitto tunkeutui Karjalankannaksen suurhyökkäyksessä Vasikkasaareen, suomalaisten puolustustaistelusta huolimatta. 31-vuotias, jalkaväkirykmentti 7:ään kuulunut radiosähköttäjä Erkki Kosonen oli korsussa, kun hän sai tiedon, että venäläiset ovat saaressa. Oli poistuttava välittömästi. – Isoisä oli tajunnut, että korsuun jäänyt radio pitää käydä hajottamassa, joten hän palasi takaisin. Kun isoisä pakeni korsusta uudelleen, hän juoksi suoraan kiväärinperään. Venäläiset ottivat mukiloinnin jälkeen hänet vangikseen, kertoo Kristian Kosonen, 45. Hän ei koskaan tavannut isoisäänsä Erkkiä, sillä  tämä kuoli ennen lapsenlapsen syntymää vuonna 1967.  Kristian Kosonen tietää isoisän vaienneen lähes tyystin sota-ajan tapahtumista. Jokin pato miehen mielessä kuitenkin murtui vain kaksi viikkoa ennen kuolemaansa. – Hän oli setäni kanssa metsätöissä ja alkoi tauolla puhua sotamuistoistaan. En tiedä, aavistiko hän lähtönsä olevan edessä, mutta se oli ainoa kerta, jolloin hän tästä asiasta avautui. Olen kuullut kaikki tarinat sedältäni.

Isoisän kohtalo antoi Kristian Kososelle sytykkeen tarttua aiheeseen. Nyt osa Erkki Kososen sotakokemuksista on kansien välissä, tosin fiktiivisessä muodossa. – Tietokirjan kirjoittaminen ei minua kiinnostanut. Romaani antaa kirjailijalle enemmän vapauksia. Kaiken ei tarvitse mennä totuuden mukaisesti, vaan tarinaa voi muokata sellaiseksi kuin haluaa, Kosonen kertoo. Koska tarina pohjautuu todellisiin tapahtumiin Vasikkasaaressa kesällä 1944, Kosonen selvitti, millaista elämä rintamalla oli. Lähteenä toimivat historialliset tietokirjat. – Mietin, miltä siellä näytti, miten sotilaat puhuivat ja mitä he tekivät. Kirja kertoo suurimmaksi osaksi hetkestä, jolloin suomalaisjoukot perääntyivät Vasikkasaaresta. Alueen strateginen merkitys ja sotilaalliset tapahtumat ovat todellisia, mutta kaikki muu fiktiota. Isoisänikään ei esiinny kirjassa omalla nimellään.

Torjuntavoitto on termi, jota usein toistellaan puhuttaessa Suomen menestyksestä toisessa maailmansodassa. Kannaksen suurhyökkäyksen lopputulosta se ainakin kuvaa osuvasti. Suomen puolustuslinjat venyivät äärimmilleen, mutta kestivät puna-armeijan vyörytyksen. Kannaksen suurhyökkäys vaati noin 13 000 suomalaissotilaan hengen. Moni joutui sotavangiksi. Yhtenä heistä Erkki Kosonen, joka ehti olla kolmella eri vankileirillä. – Kotona Rantasalmella mummi odotti isääni, joka syntyi lokakuussa. Isoisä oli siinä vaiheessa vankileirillä, Kristian Kosonen sanoo. Aamuisin vankileirillä pidettiin nimenhuuto. – Sen yhteydessä suomalaisvangit kuulemma kääntyivät aina kohti Suomea ja lauloivat Kotimaani ompi Suomi. Sodan jälkeen isoisäni itki joka kerta, kun kuuli laulun. Erkki Kososen mukaan etulinjan venäläiset kohtelivat suomalaisia sotavankeja hyvin ja kunnioittavasti. Sotilaiden vitsauksena ollut punatauti eli veriripuli sen sijaan vei Erkki Kososen huonoon kuntoon sotavankeuden päätteeksi joulukuussa 1944. Kotiin palatessa hieman yli 170-senttinen sotilas oli kuihtunut 38-kiloiseksi. Kristian Kososen mukaan sota jätti hänen isoisäänsä ennen kaikkea syvät henkiset arvet. Hiljaisen miehen terapiana toimi puhumisen sijaan työ.

Kirjailija ei ole halunnut teoksessaan kaunistella sodan raadollisuutta. Taistelu Vasikkasaaresta (Bazar 2017) ei ole mikään veijaritarina. – Sota on kaikin tavoin hirvittävä kokemus. Tavalliset ihmiset viedään perhe-elämän keskeltä vuosikausiksi tappamaan toisiaan. Sellaista ei pysty käsittämään.  Ensi viikolla julkaistava kirja oli Töölön kisahallin tiimipäällikkönä työskentelevälle Kososelle vuoden projekti. Hän työstää parhaillaan uutta teosta, jonka pohjana tulee olemaan niin ikään todellinen tapahtuma rintamalla. – Sävy pysyy yhtä vakavana. En usko, että pystyisin tekemään kevyttä ja hauskaa kirjaa, vaikka komediasta pidänkin. Se ei tuntuisi luontevalta. 

Teksti Jesse Mäntysalo, kuva Janne Saukkonen