Taina Liekari, 55, on yltiöpäisellä kävelymatkalla maailman ympäri – Kun isä kuoli, säännöt estivät menemästä hautajaisiin

Sinä iltana ei löytynyt sopivia puita, joiden väliin riippumaton olisi voinut ripustaa. Sen sijaan pensaiden keskellä avautui aukea tila. Taina Liekari päätti nukkua yönsä siinä. Olihan hänellä makuualusta ja makuupussi. Yöllä paljastui, ettei Taina ollut ainoa, joka aikoi levähtää pensaiden keskellä.

Taina heräsi villisikojen ääntelyyn. Eläimiä oli useita. Taina oli niiden reitillä.

– Pomppasin pystyyn, koitin olla mahdollisimman iso ja huusin, Taina sanoo.

Se sai villisiat ottamaan jalat alleen. Taina jäi aukealle aamuun asti. Mihin sitä olisi pimeässä yössä mennyt.

Taina Liekari, 55, kertoo muistoa vähän huvittuneena Marmara Ereğlisi -nimisessä rantapaikassa Turkissa. Ulkona sää on pilvinen mutta näin iltapäivästä silti melko lämmin, melkein +20. Istanbuliin on matkaa sata kilometriä.

Kohtaaminen villisikojen kanssa tapahtui viime syksynä Espanjassa tai Ranskassa. Taina ei muista kummassa, matkapäiviä ja -öitä on ollut jo niin paljon.

Tainan tavoite on kävellä maailman ympäri. Hän aloitti urakan 15. elokuuta Espanjan Madridista. Reilun seitsemän kuukauden aikana hän on kävellyt Ranskan ja Italian halki Balkanille ja lopulta Turkkiin. Kilometrejä on kertynyt kutakuinkin 4 600.

Jos kaikki menee hyvin, edessä niitä on vielä paljon enemmän, yli 32 000. Aikaa siihen kuluu vielä vajaat neljä vuotta.

Pohjois-Makedoniassa Taina pelasti koiranpennun juoksentelemasta tieltä. Hän vei koiran eläinlääkäriin ja järjesti sille paikan koiratarhasta. Jos paperit saadaan kuntoon, Babyhikeriksi kutsuttu pentu on muuttamassa Suomeen Tainan seuraajan luokse.

Aamuisin Taina herää yleensä varhain ja lähtee liikkeelle kahdeksalta. Vaikka ollaan etelässä, maa saattaa olla näin keväällä vielä huurussa. Matkaa hän mittaa sovelluksella ja urheilukellolla.

Selässä hänellä on rinkka, painoa suurin piirtein 20 kiloa: Vaatteet, ensiapuvehkeet, hygieniatarvikkeet, neulat ja langat. Riippumatto, makuupussi ja makuualusta.

Tainalla on rintapielessä hälytin ja taskussa pippurisumute, jota toivottavasti ei tarvitse koskaan käyttää. Sitä hän alkoi pitää lähettyvillä, kun oli kohdannut uhkaavasti käyttäytyneen villikoiralauman.

Jaloissa hänellä on lenkkarit, nyt seitsemännet sellaiset. Niiden tärkein kriteeri on hyvä vaimennus, sillä Taina kulkee paljon asvaltoituja teitä. Ensimmäinen tossupari oli heikko. Ensin tuli rakot, sitten plantaarifaskiitti. Se oli kivulias ja hirveä, mutta talttui onneksi venytysohjeilla ja kenkien vaihdolla.

– Kengät ovat tärkein työkaluni. Kaikesta muusta voi tinkiä, Taina sanoo.

Tavallinen päivämatka on 30 kilometriä. Siitä pitäisi pitää kiinni, jotta jalat kestävät. Edellisellä viikolla on kuitenkin tullut yli 50 kilometrin päiviäkin. Ystävä oli käymässä ”huoltojoukkona” ja otti Tainan rinkan auton kyytiin. Silloin kävelyä oli päivässä melkein 11 tuntia yhteen menoon, vessatauot eikä juuri muuta.

Nyt Tainan täytyy vähän hidastella. Muutaman päivän päästä hänellä on treffit miehensä kanssa Istanbulissa. Hän ei halua saavuttaa kaupunkia liian aikaisin. Siksi tänään matka on ollut vain 15 kilometriä.

Hidastelu ei naista haittaa. Koko idea yltiöpäiseen matkaan lähti siitä, että Taina halusi oppia ymmärtämään maailmaa.

– Ajattelin, että olen jo niin vanha, että jos haluan nähdä sen oikean ja todellisen maailman, mun täytyy tehdä tämä.

Yöt hän nukkuu kulloinkin parhaimmassa paikassa.

– Olen yöpynyt hotelleissa, hostelleissa, yksityisten ihmisten luona, rannalla, joen varressa, metsässä, riippukeinussa, veneessä ja autiotalossa. Kaikennäköisissä paikoissa. Jos nukun ulkona, koitan mennä sellaiseen paikkaan, ettei se näy minnekään.

Yhdet lenkkarit kestävät noin tuhat kilometriä, kuukauden kävelyt. Sitten on ostettava uudet.

Taina tekee matkaa yksin. Se on hänestä helpompaa. Matka on raskas fyysisesti ja henkisesti. Kun kulkee yksin, täytyy pitää huolta vain itsestään.

Taina uskoo, että yksin hän hallitsee hermotkin paremmin, eikä mene paniikkiin pahoissa paikoissa. Niin kuin Omišissa Kroatiassa.

Siellä Taina poikkesi katsomaan vuoren rinteelle rakennettua linnaa. Takaisin hän päätti palata eri reittiä, polkua, joka lähti linnan vierestä. Pian polku jyrkkeni.

– Kauhistelin sitä vähän, mutta polun reunalla oli vaijerit, joista pystyi pitämään kiinni. Ajattelin, että kai tästä voi mennä, kun turvavaijeritkin on laitettu.

Reitti muuttui koko ajan vaikeammaksi. Tuli jyrkkä kohta, johon oli isketty metalliset askelmat kuin tikkaissa. Taina alkoi aavistella, että polku oli tarkoitettu kiivettäväksi vain valjailla. Hän harkitsi palaamista ylös.

– Olin kuitenkin laskeutunut jo niin paljon, että tajusin, etteivät voimat ehkä riitä takaisin. Jos putoan, putoan varmaan viimeisen kerran.

Alkoi tulla paniikki. Pelotti. Oli pakko saada mieli rauhoittumaan.

– Ajattelin, että keskityn nyt vaan tähän, pidän lujasti kiinni ja yritän mennä askel kerrallaan.

Lopulta Taina pääsi alas. Siellä varmistui, että reittiä olisi saanut käyttää vain kiipeämiseen ylöspäin valjailla. Nyt on tällaistakin kokemusta rikkaampi.

– Mummo oli vähän päiväkävelyllä!

Kroatian Omišissa Taina päätyi laskeutumaan vuorelta komeaa mutta vaarallisen jyrkkää reittiä. Alhaalla selvisi, että sitä olisi saanut kulkea vain ylöspäin valjailla.

Taina on syntynyt Kuopiossa ja asunut eri puolilla Suomea. Hänellä on kolme aikuista lasta ja kaksi lastenlasta.

Ennen maailmanympärikävelyä hän asui Espanjassa ja teki töitä vaellusoppaana. Suomessa hän työskenteli ilmastointialalla.

Tainan kävelyurakalla on tarkat säännöt, jotka Guinness World Records on määrittänyt. Kävelijän täytyy esimerkiksi kulkea neljällä mantereella valtamereltä valtamerelle. Yhteensä kilometrejä on kerryttävä vähintään 36 800. Reitiltä ei saa poistua, eli kotona ei voi välissä käydä.

Tainan isä kuoli syksyllä, eikä Taina voinut matkustaa isän hautajaisiin. Hän osallistui niihin kuitenkin videopuhelun välityksellä. Tainan tytär kuljetti puhelintaan hautajaispöydästä toiseen, jotta Taina sai olla mukana.

– Olimme ennen lähtöäni jutelleet isän kanssa siitä, mitä tehdään, jos jotain sattuisi käymään. Mutta oli se kova paikka.

Bulgariassa Taina ohitti kylän, joka oli täysin roskien ympäröimä.

Taina kertoo, että aiemmin vain kahdeksan ihmistä on kävellyt maailman ympäri sääntöjen mukaan. Rahoituksen hankkiminen on kuitenkin ollut paljon vaikeampaa, kuin mitä hän oli uskonut. Vaikeinta koko hommassa.

– Olen käyttänyt kaiken, mitä itsellä on, on ollut muutamia sponsoreita ja seuraajat ovat myös auttaneet.

Taina kertoo matkastaan somekanavillaan sekä kotisivuillaan hikertaina.com. Videoilla juttelee hyväntuulinen nainen, jonka ilme ei kiristy jos jonkinmoisista kommelluksista huolimatta. Joskus taustalla on vuorten ympäröimiä merenlahtia, joskus maantietä ja roskakasoja.

Matka on purkanut ennakkoluuloja. Esimerkiksi Albania yllätti Tainan. Hän oli ajatellut, että maassa elettäisiin tiukkojen sääntöjen mukaisesti, ehkä myös tiukkapipoisesti. Sitten hän nyrjäytti nilkkansa.

Hän oli aiemmin tutustunut Tiktokissa suomalaisnaiseen, jolla on albanialainen puoliso. Naisen avulla Taina pääsi lepuuttamaan nilkkaa albanialaisperheen kotiin. Hän huomasi, miten lämmin perheyhteisö oli – eikä uskonnon suhteen oltu tiukkoja.

Perhe kutsui parantajan hoitamaan Tainaa.

– Vanha mummo tuli ja teki nilkkaan kääreen lampaanvillasta ja raa’asta kananmunasta. Sitten hän kävi päivittäin katsomassa, onko nilkka valmis. Neljän päivän päästä hän tuumasi, että nyt se on kunnossa.

Niin se olikin. Ei kun rinkka selkään ja tossut jalkaan. Samalla kun tutkii maailmaa, Taina tutkii myös itseään.

– Olen aika jääräpäinen. Olenkin sanonut, että pitää olla jalat poikki ennen kuin lopetan.