Tähtihaastattelussa näyttelijä Reese Witherspoon – ”Avioerosta toipuminen vei pari vuotta”
Kulttuuri
Tähtihaastattelussa näyttelijä Reese Witherspoon – ”Avioerosta toipuminen vei pari vuotta”
Naisten asiat ovat olleet tärkeitä Reese Witherspoonille jo nuorena. Nyt hän ottaa niihin kantaa aiempaa aktiivisemmin, ja on perustanut tuotantoyhtiön, jonka tarkoitus on edesauttaa naisten työllistymistä Hollywoodissa.
16.4.2018
 |
Apu

Iloinen ja kohtelias etelän kasvatti, kuvailee Reese Witherspoon, 41, itseään. Sellainen hän onkin, hyvinä aikoina hieman puheliaampi, huonoina lyhtysanaisempi.

– Minut kasvatettiin ottamaan muut huomioon ja opetettiin teitittelemään vanhempia. Olisi ollut katastrofi puhutella opettajia etunimellä. Kirjoitan vieläkin käsin kiitoskortteja, hän kertoo Los Angelesissa.

Inhimillinen Reese nähtiin tämän vuoden Kultainen maapallo -gaalassa, kun Big Little Lies voitti parhaan minisarjan palkinnon. Hän on yksi ohjelman pääosan esittäjistä ja sen lisäksi mukana sarjan tuotantotiimissä.

Kun tyylikäs joukko, johon kuului Witherspoonin lisäksi muiden muassa Nicole Kidman, Laura Dern ja Alexander Skarsgård, poistui lavalta ja oli matkalla lehdistöhuoneeseen, Reese jäi muista jälkeen. Hän pysähtyi haukkomaan henkeään hetkeksi, ennen kuin kokosi itsensä ja jatkoi matkaa häntä odottaneiden kollegoidensa kanssa. Parin minuutin päästä hän oli taas oma iloinen itsensä ja poseerasi leveästi hymyillen sadoille lehdistön edustajille.

Reese on puhunut aiemmin herkemmästä puolestaan, mutta julkisuudessa hän ei ole sitä pahemmin näyttänyt, vaan on yleensä viimeisen päälle korrekti. Sellainen hän on ollut lapsesta asti. Kuvaavaa on, että hänen vanhempansa antoivat hänelle lempinimen ”pikkuinen ylisuorittaja”.

Järjestelmällinen tyttö tuli äitiinsä, joka opiskeli viisi eri tutkintoa ja opetti sairaanhoito-oppilaitoksessa. Hänen isänsä oli kurkku-, korva- ja nenätautilääkäri, ja oli nuorempana töissä Yhdysvaltain armeijassa. Yksi komento vei hänet Saksaan neljäksi vuodeksi. Hän otti sinne perheensä mukaan. Myöhemmin he muuttivat Mary-äidin synnyinseuduille Tennesseen osavaltioon.

– Vietin paljon aikaa isovanhempieni kanssa ennen kuin he kuolivat. Koska vanhempani olivat töissä pitkiä päiviä, mummo haki minut usein koulusta.

Hän ihaili isoäitinsä tyyliä, jota hän myös matki. Pienikokoinen tähti viihtyy vielä tänä päivänäkin paremmin kauniissa mekoissa kuin pitkiksissä.

– Mummoni pukeutui aina tyylikkäästi, käytti valkoisia, nahkaisia ajohansikkaita ja kävi viikoittain kampaajalla.

Iltapäiväisin he lukivat yhdessä.

– Hän otti minut syliinsä ja luki minulle joka päivä, kun olin lapsi. Hänen olohuoneensa oli täynnä kirjoja. Intohimoni lukemiseen on peruja sieltä.

Witherspoonit asuivat rikkaiden asuinalueella Nashvillessa. Reese kuitenkin määrittelee asuneensa työläisperheessä. Hän vietti paljon aikaa ulkona ja kiipeili puihin veljensä kanssa.

– Naapurustossa pidettiin hyväntekeväisyysgaaloja. Meillä sellaisia ei ollut, mutta ovet olivat aina auki sukulaisille ja ystäville. Kun äiti oli kotona, hän lauloi ja kertoi hauskoja juttuja minulle ja isoveljelleni. Se teki kodista valoisamman paikan.

Hän on jatkanut perinnettä omassa kodissaan.

– Lapsiani tosin nolottaa, koska osaan Rihannan ja Draken biisien sanat, hän kertoo ja nauraa päälle hyväntuulisesti.

Vanhemmat toivoivat Reesen jatkavan heidän jalanjälkiään. Hetken hän ajattelikin, että hänestä voisi tulla lastenlääkäri tai sydänkirurgi.

– Minulla ja veljelläni on huono tapa puhua asiantuntevasti kaikenlaisista sairauksista, vaikka meillä ei ole tarvittavaa koulutusta siihen.

Pesti paikallisen kukkakaupan mainoksessa seitsemänvuotiaana kuitenkin muutti hänen unelmansa.

– Tiesin silloin, että haluan näyttelijäksi. Äiti ja isä painottivat kuitenkin koulutuksen tärkeyttä, joten kävin normaalin peruskoulun. Sain vasta teininä luvan esiintyä elokuvissa, ja silloinkin vain kesälomilla. Sitä ennen tienasin taskurahoja lastenlikkana.

Reese opiskeli Harpethin yksityisessä tyttökoulussa. Siellä hän loi itselleen tärkeän naiskaveriverkoston. Myöhemmin hän opiskeli kirjallisuutta kaksi lukukautta Stanfordin yliopistossa.

Ensimmäisen roolinsa Reese sai 15-vuotiaana elokuvasta Vain kuu kuulee. Hän haki sen sivuosaan, mutta hänet palkattiin tarinan päärooliin esittämään teinityttöä, joka rakastuu naapurin kolme vuotta vanhempaan poikaan. Samana vuonna hänet nähtiin Diana Keatonin ohjaamassa televisioelokuvassa Wildflower. Niitä seurasi tasainen työvirta. Vuonna 1996 hän tähditti kahta menestyselokuvaa, psykologista trilleriä Hiipivää kauhua ja jännityselokuvaa Rankka pakomatka.

Viime vuoden lopussa Reese kertoi #MeToo-kampanjan innoittamana Elle-lehden tapahtumassa Women in Hollywood omista kokemuksistaan nuorena naisena elokuva-alalla. Hän koki ensimmäisen kerran seksuaalista ahdistelua 16-vuotiaana – eikä se jäänyt viimeiseksi kerraksi.

– Silloin siitä piti vaieta, mutta onneksi ei enää, hän kommentoi myöhemmin ja sanoi, että tapahtuman jälkeen hänen oli vaikea nukkua, ajatella ja puhua selkeästi tunteistaan.

Hän on ollut aktiivisesti ajamassa naisten etuja ja yhtenäistä rintamaa myös Time’s Up -kampanjan avulla. Naisten tasa-arvosta puhuminen ei ole hänelle silti uusi asia. Reese perusti oman tuotantoyhtiön, Type A Filmsin vuonna 2000, koska halusi tuottaa tasokkaita elokuvia nuorille naisille. Sen tuotantoa ovat hittielokuva Blondin kosto ja sen jatko-osat.

– Kuvasin Blondin koston sen jälkeen, kun olin saanut ensimmäisen lapseni. Siinä ollut bikinikohtaus hermostutti minua. Treenasin hullun lailla kolme tuntia päivässä, jotta olisin hyvässä kunnossa. Minut on kasvatettu sen verran vanhanaikaisesti, että yritän vältellä paljastavia ja seksuaalisia rooleja.

Reese Witherspoon rikkoi tiukan kasvatuksensa raameja rakastuessaan ensimmäiseen aviomieheensä Ryan Phillippeen, 43. He tapasivat Reesen 21-vuotissyntymäpäivillä.

– Meillä synkkasi heti. Meitä yhdisti samankaltainen arvomaailma ja juttelimme aamukuuteen asti. Hän lähti sinä aamuna kuvauksiin kolmeksi kuukaudeksi, joten tutustuimme toisiimme puhelinkeskustelujen ja kirjeiden avulla. Lähetimme toisillemme myös kirjoja.

He muuttivat yhteen ennen kuin menivät kihloihin.

– Vanhempani olivat ensin hieman järkyttyneitä päätöksestämme.

Maaliskuussa 1999 ilmestyi heidän yhteinen teinielokuvansa Julmia aikeita. He menivät naimisiin saman vuoden kesällä 1999, ja syyskuussa syntyi heidän ensimmäinen lapsensa, Ava.

– Perhe auttoi pitämään jalat maan pinnalla. Kun lapsi pyytää päästä syliin, turhanpäiväiset hömpötykset unohtuvat. Lapsen nauru on paras palkinto.

Poika Deacon syntyi neljä vuotta myöhemmin.

– Toisen lapsen raskaus oli rauhallisempi, mutta olin silti usein väsynyt. Arki kahden pienen lapsen kanssa oli haastavaa, sillä oli tuplasti mietittävää ja huolehdittavaa.

Samaan aikaan Reesestä oli tullut yksi Hollywoodin parhaiten palkatuista näyttelijöistä. Hän tienasi vuonna 2003 ilmestyneestä Blondin kosto 2 -komediasta 15 miljoonaa dollaria (nykyeuroissa reilut 12,2 miljoonaa).

– Menestys jännitti minua. Olen aina ollut varovainen ja säästeliäs rahan kanssa. Kävin koulua rikkaiden lasten kanssa. Opin silloin, että suuri omaisuus ei tee onnelliseksi tai muuta ketään hyväksi ihmiseksi. Materiaa tärkeämpää minulle on ollut aina olla hyvä ihminen ja elää elämäni hyvin.

Sen jälkeen hänen meriittilistansa kasvoi pienemmän budjetin elokuvilla, Turhuuden turuilla (2004), Jospa se vain olisi totta (2005) ja Walk the Line (2005). Viimeksi mainitussa, countrymuusikko Johnny Cashin elämästä kertovassa draamassa hän esitti June Carteria, Cashin toista vaimoa ja muusikkoa.

– Harjoittelin intensiivisesti laulamista ja soittamista puolen vuoden ajan elokuvaa varten. Se oli rankkaa. Yritän parhaani jokaisessa elokuvassa, mutta silti saatan ihmetellä, miksi muut menevät katsomaan niitä.

Hän voitti osasta parhaan naispääosan Oscarin vuonna 2006. Menestystä seurasivat vaikeudet yksityiselämässä. Witherspoon ja Phillippe erosivat saman vuoden lokakuussa.

– Istuin autossa kuukausi eron jälkeen, joulun aikoihin. Olin lamaantunut, enkä pystynyt nousemaan ulos. Sitten mietin, että ainakin puolet parkkipaikan ihmisistä on käynyt läpi avioeron. Pääsin vihdoin ulos autosta, mutta jouduin hokemaan itselleni, että kaikki on hyvin.

Ystävät ja perhe auttoivat sekä käytännön asioissa että lasten hoidossa.

– He kävivät kylässä ja pitivät huolta, että voin hyvin. Tutustuin myös uusiin kavereihin. Kävin heidän kanssa taidenäyttelyissä ja konserteissa.

Eroa seurasi matalalento uralla.

– Avioerosta toipuminen vei pari vuotta ja aivoni olivat sinä aikana kuin munakasta. Luovuus ei kukkinut, enkä valinnut intohimoprojekteja. Se näkyi. Silti minua kirpaisi, kun luin artikkelin, jossa sanottiin, että olen menneen talven lumia.

Selvittyään pahimmasta Reese oppi nauttimaan elämästä. Enää hän ei yritä kontrolloida kaikkea.

– Pääsin vähitellen eroon myös suorittaja-asenteesta, joka oli jäänyt päälle kouluajoilta. Onneksi olen hiljalleen ymmärtänyt, että muiden kanssa kisaaminen on turhaa. Nykyään haluan olla vain paras mahdollinen versio itsestäni.

Nykyiseen aviomieheensä, näyttelijäagentuurin pomoon Jim Tothiin, 47, hän tutustui kaverinsa juhlissa. Jim pahoitteli toisen kaverinsa puolesta, joka oli avautunut sydänsuruistaan hiprakassa liian pitkään ja liian lujaa Reeselle.

– Kiinnostuin Jimistä, mutta en aavistanut, että puhuin tulevan aviomieheni kanssa. Toinen avioliitto ei ollut mielessäni silloin.

Häneen teki vaikutuksen se, että Jimin kanssa oli helppo olla ja mies käyttäytyi hyvin.

– Myös myötätunto on hyväksi suhteessa, toisen tunteet ja tarpeet on huomioitava. Kompromissit kuuluvat arkeen, mutta omaa identiteettiä ei saa hukata. On oltava kasvun varaa ja mahdollisuus kehittyä ihmisenä.

Oli myös tärkeää, että Jim tuli hyvin toimeen Reesen lasten kanssa.

Los Angelesissa asuva pari avioitui maaliskuussa 2011. Heidän poikansa Tennessee syntyi syyskuussa 2012.

– Tällä hetkellä huushollimme pyörii Tennesseen ympärillä. Hän on taukoamatta äänessä ja me teemme, mitä hän käskee, Reese kertoo hyväntuulisesti.

Pienen lapsen äitinä oleminen on hänelle nyt helpompaa kuin 18 vuotta sitten.

– Sain Avan 22-vuotiaana, eikä minulla ollut silloin apujoukkoja lähellä, sillä äitini asui toisessa osavaltiossa. Kaikki tuntui silloin paljon hankalammalta. Nyt kun Ava on jo teini, on hän kuin varaäiti. Hän auttaa kaikessa, Tennesseen vahtimisesta kylvettämiseen. Se helpottaa asioita paljon.

Vanhempien lasten teini-iät ovat tuoneet haasteensa.

– Lapsilla on vahvat omat persoonat eikä heitä voi muuttaa. Avan kanssa olen käynyt läpi kaikki ensimmäiset kokemukset; ensirakkauden, ajokortin ja kouluhaun. Ne ovat tunteellisia hetkiä.

Toth ymmärtää vaimonsa työtä.

– Se helpottaa arkeamme. Hän saattaa joskus sanoa, että ”hei, nyt sinulle on jäänyt rooli päälle, etkä ole oma itsesi”. Näyttelijän kanssa on varmaan vaikea elää, koska muutumme työn mukana. Mutta vapaa-aikamme on kortilla ja silloin keskitymme perhe-elämään.

Kun Jim huomasi, että vaimo on innostunut lukemisesta, hän kehotti Reeseä jatkamaan taka-alalle jäänyttä tuottamista. Reese vaihtoi tuotantoyhtiönsä nimeksi Pacific Standard. Sen tuotantoja ovat Gone Girl (2014), Wild – Villi vaellus (2015), Hot Pursuit (2015) ja sarja Big Little Lies (2017). Hän on perustanut myös Hello Sunshine -yhtiön.

– Tavoitteeni on luoda parempia ja monipuolisempia rooleja naisille sekä työllistää naisohjaajia ja käsikirjoittajia. Uskon siihen, että kun yksi menestyy, niin muutkin menestyvät.

Reese lukee keskimäärin kolme kirjaa viikossa.

– Luen silloin, kun lapset nukkuvat ja Jim katsoo golfia.

Hän tekee vieläkin työnsä hyvin, mutta ei tavoittele enää täydellisyyttä.

– Minulla on jatkuvasti monta rautaa tulessa. Saan enemmän aikaiseksi silloin, kun minulla on paljon tekemistä. Nuorempana pingotin itseni jatkuvasti äärirajoille, mutta olen oppinut ottamaan hieman rennommin. En soimaa itseäni enää, jos en saa tehtyä kaikkia asioita. Olen myös oppinut, että muut antavat anteeksi vaikka en onnistuisi kaikessa.

Pomona hän on hyväntahtoinen ja käytännöllinen.

– Koska minulla on koko ajan kiire, en ehdi ajaa alaisiani hulluuden partaalle, hän toteaa ja hymyilee leveästi.

Reese Witherspoon

  • Syntynyt New Orleansissa 22.3.1976.
  • Opiskellut Stanfordin yliopistossa.
  • Entinen aviomies näyttelijä Ryan Phillippe. Lapset: Ava, 18, ja Deacon, 14.
  • Nykyinen aviomies CAA-agentuurin johtaja Jim Toth. Lapsi: Tennesee, 5.
  • Oppinut käytännönläheisyyden ja rohkeuden olla oma itsensä äidiltään.
  • Rentoutuu ottamalla päiväunia, kylpemällä ja lukemalla.
  • Hemmottelee itseään chai lattella.
Kommentoi »