Apu

Tähtihaastattelussa Juliette Binoche: ”Oli vaikea hyväksyä sitä, että en sopinut osaan nenän muodon tai silmien värin takia”

Tähtihaastattelussa Juliette Binoche: ”Oli vaikea hyväksyä sitä, että en sopinut osaan nenän muodon tai silmien värin takia”
Olemisen sietämätön keveys, Kieslowskin Kolme väriä: Sininen. Kuka voisi unohtaa Juliette Binochen huikeita suorituksia elokuvakankaalla. Lapsuuden kokemukset jättivät arvet sensuelliin ranskalaisnäyttelijään. Hän on elämässään käynyt läpi traumakokemuksia ja keskittynyt henkiseen kasvuun. Se tie on vienyt hänet uskomaan kuoleman jälkeiseen elämään.
Julkaistu: 9.8.2021

Äitiys ja hyvänä kakkosena näytteleminen, listaa Avun haastattelussa näyttelijä Juliette Binoche intohimojaan pehmeällä äänellä, jossa on ripaus ranskalaista aksenttia. Vaikka maailma kutsui häntä kolmisenkymmentä vuotta sitten, piti Juliette kotiosoitteen synnyinmaassaan. Hänelle oli tärkeää, että lapset, Raphaël ja Hannah, olivat säännöllisesti tekemisissä isiensä kanssa.

Binoche on ystävä molempien miesten, sukeltajana toimineen André Hallen ja ranskalaisnäyttelijä Benoît Magimelin, kanssa.

– Yritin luoda ympäristön, jossa lapset saivat mahdollisimman tasapainoisen kasvatuksen. Halusin myös, että molemmat vanhemmat pystyivät vaikuttamaan lasten kasvatukseen; jakaa vastuun, onnistumiset ja ilot.

Vuonna 2000 syntyneen Hannah-tyttären isä on Benoît Magimel, jonka kanssa Binoche näytteli elokuvassa Vuosisadan rakkaustarina (1999). Kuva: Veeren/Bestimage/MVphotos.

Vanhemmat taiteellisia ja poliittisesti aktiivisia

Pariisissa syntyneen ja sen eri lähiöissä kasvaneen Binochen maailmankatsomusta on muokannut hänen lapsuudenkokemuksensa.

Vanhemmat, ohjaaja-näyttelijä-kuvanveistäjä Jean-Marie Binoche ja opettaja-ohjaaja-näyttelijä Monique Yvette Stalens erosivat, kun tytär oli neljä. He lähettivät Julietten ja hänen vanhemman siskonsa Marionin sisäoppilaitokseen.

– He olivat taiteellisia ja poliittisesti aktiivisia, eikä heillä ollut aikaa lapsille 1960-luvun lopussa. Se oli rankkaa aikaa minulle, koska en nähnyt vanhempiani usein.

– Tunsin oloni hylätyksi. Kokemus haavoitti minua, mutta teki minusta samalla itsenäisen.

Juliette Binoche sai ensimmäisen César- ehdokkuutensa eroottisesta draamasta Rendez-vous (1985). César-elokuvapalkinnot myönnetään vuosittain Ranskassa. Kuva: AOP.

Binoche kävi jo lapsena mielessään keskusteluja tulevien lastensa kanssa.

– Leikin nukeilla ja puhuin heille kuin he olisivat jälkikasvuani. Mielestäni koko maailma tarvitsisi hieman enemmän äidillisiä tunteita ja herkkyyttä, eikä vain sääntöjä ja kontrollia. Harva sovinto syntyy koskaan kovin ottein, Binoche pohtii.

Omien vanhempien eripurainen ero korostui Julieten lapsuudessa varsinkin pyhinä. Pyhät vietettiin erillään, ja lapset söivät sekä äidin että isän luona. Joulut juhlittiin yleensä äidinäidin kotona.

– Hän on Puolasta ja lauloimme siellä puolalaisia joululauluja.

Juliette Binoche pitää yksinkertaisesta elämästä, vaikka hän on kahminut arvostettuja palkintoja työssään näyttelijänä. Kuva: Camera Press/MVphotos.

Ensi kertaa elokuvissa

Kotona kannustettiin luovuuteen. Juliette aloitti pianotunnit neljävuotiaana. Se ei kuitenkaan ollut hänen juttunsa, mutta kirjat ja elokuvat kiinnostivat.

Kirjailijat, kuten Hector Malot, Honoré de Balzac ja näytelmäkirjailija Anton Tšehov, tekivät Julietteen vaikutuksen. Ensimmäinen elokuva, jonka hän muistaa nähneensä valkokankaalta, oli Charlie Chaplinin Pikkutunneilla.

Elokuvateatteri oli korttelin päässä kodista. Juliette kävi siellä kerran viikossa, keskiviikkoisin.

– Ensimmäinen kerta teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Koin kaksi isoa tunnetta samaan aikaan. Nauroin, mutta olin myös liikuttunut.

"Aluksi minulla oli kova tarve näyttää, että osaan näytellä. Opettaja toppuutteli minua ja vasta sitten pystyin kohtaamaan näyttelemisen uudella tavalla. Kävin läpi taisteluni."

Teininä Juliette näytteli eri koulunäytelmissä, ja 17-vuotiaana hän ohjasi Eugène Ionescon näytelmän Kuningas kuolee. Hän myös näytteli siinä.

– Kyseessä oli yksi näytös, mutta teimme töitä projektin eteen vuoden.

– Äiti oli katsomassa sitä ja esityksen jälkeen kerroin hänelle, että haluan näyttelijäksi. Silloin minulla oli ensimmäisen kerran ammatillinen päämäärä.

Monique-äiti tiesi, että ura näyttelijänä on epävarma, eikä aluksi ilahtunut ajatuksesta.

Mutta kun tytär lopetti opiskelut näytelmäkoulussa, auttoi hän Juliettea löytämään yksityisopettajan.

– Aluksi minulla oli kova tarve näyttää, että osaan näytellä. Opettaja toppuutteli minua ja vasta sitten pystyin kohtaamaan näyttelemisen uudella tavalla. Kävin läpi taisteluni, mutta löysin oman polkuni. Ja se on ollut kaiken kaikkiaan hyvä taival. Myöhemmin myös vanhemmat kannustivat minua.

Binoche näytteli Hollywoodin suurtuotannossa, Godzilla- hirviöelokuvassa (2014). Kuva: AOP.

Kun kaikki muuttui

Vähän päälle parikymppisenä Juliette kiersi teatteriryhmän kanssa Euroopassa. Eroottinen, vuonna 1985 ilmestynyt draamaelokuva Rendez-vous oli Binochen läpimurtorooli. Sensuellista naisesta tuli monien ohjaajien muusa.

– Ohjaaja André Téchiné muutti elämäni. Sitä ennen olin köyhä näyttelijä, joka kamppaili rooleista. Kävin koe-esiintymisissä, mutta ne olivat vaikeita, koska niissä kerrottiin aina, mitä vikaa minussa on.

– Tuntui kummalliselta, että en sopinut osaan nenän muodon tai silmien värin takia. Sitä oli vaikea hyväksyä varsinkin, kun suhtauduin intohimolla ammattiin. Mutta André luotti minuun ja antoi mahdollisuuden näytellä pääosan.

Uran alussa Binochen oli vaikea hyvästellä työkaverinsa.

– Heistä tuli parissa kuukaudessa minulle kuin perhe. Kun Rendez-vous -elokuvan kuvaukset olivat lopussa, makasin sängyssä kuumeessa, koska en halunnut kohdata eroa.

Myöhemmin Juliette oppi hyväksymään jäähyväiset.

– Nykyään se ei ole enää ongelma. Olen oppinut, että en kiinny hahmoihin tai elokuviin, mutta teen silti työni laadusta tinkimättä omalla tontillani.

– Ja jos näen kollegoita myöhemmin, nautin tapaamisista. Koska näyttelijät kokevat lyhyessä ajassa paljon, yleensä yhteistä juteltavaa löytyy pidemmänkin tauon jälkeen.

Binoche kertoo olleensa ensimmäistä kertaa onnellinen kuvatessaan Krzysztof Kieślowskin draamaa Kolme väriä: Sininen (1993). Hän voitti roolistaan ensimmäisen ja ainoan César-palkintonsa. Kuva: Lehtikuva.

Juliette oli hukkua Seineen

Uran toinen käännekohta tapahtui pari vuotta myöhemmin, kun ohjaaja Philip Kaufman palkkasi Julietten englanninkieliseen elokuvaan Olemisen sietämätön keveys. Juliette oli aiemmin oppinut englantia, kun äiti lähetti hänet vierailuille englantilaisten tuttavaperheiden luokse.

– Sain roolin vain pari päivää ennen kuvausten alkua, joten opin kaiken lennossa. Se oli toisinaan haastavaa. Varsinkin intiimin suhteen esittäminen heti ensimmäisinä kuvauspäivinä Daniel Day-Lewisin kanssa, koska en tuntenut häntä entuudestaan.

Leos Caraxin ohjaaman romanttisen draaman Pont-Neufin rakastavaiset kuvauk­sissa Binoche oli kiinni reilut kaksi ja puoli vuotta, koska niissä oli kahteen otteeseen yhdeksän kuukauden tauko. Kuvausten aikana hän meinasi hukkua Seineen.

– Tapaturman jälkeen päätin olla onnellinen ja tehdä hyödyllistä, joten aloin opiskella englantia. Tein silloin tietoisen päätöksen, että haluan jatkossakin esiintyä myös muualla kuin Ranskassa.

Hän oli leipäkaupassa, kun kuuli naisen puhuvan amerikkalaisella aksentilla.

– Kysyin, tunteeko hän ketään, joka voisi antaa minulle tunteja päivittäin. Hän sanoi, että voi auttaa minua, sillä hänen tyttärensä ovat aamupäivisin koulussa.

Vuosisadan rakkaus­tarina -elokuvassa (1999) Binoche esiintyi yhdessä silloisen poikaystävänsä, Benoît Magimelin kanssa. Kuva: Lehtikuva.

Haave äitiydestä

Kun Juliette sai kuulla, että Carax, jonka kanssa hän seurusteli silloin, oli kaavaillut elokuvan loppuvan hänen esittämänsä Michèle-hahmon kuolemaan, Binoche lopetti suhteen. Sitä seurasi romanssi sukeltaja André Hallen kanssa. Heidän poikansa Raphaël syntyi vuonna 1993.

Vuonna 2000 syntyneen Hannah-tyttären isän on näyttelijä Benoît Magimel, jonka kanssa Binoche näytteli elokuvassa Vuosisadan rakkaustarina.

– Vaikka haaveilin jo lapsena äitiydestä, en tiennyt aluksi, miten olla äiti. Lapseni ovat muokanneet minusta tällaisen äidin.

Binoche kertoo, että ruotsalaisohjaaja Lasse Hallström loi positiivisen fiiliksen romanttisen komedian Pieni suklaapuoti (1999) kuvauksiin. Binoche sai roolista Oscar-ehdokkuuden. Kuva: AOP:

Draamaa Kolme väriä: Sininen Binoche pitää yhtenä parhaista elokuvistaan.

Hän muistelee olleensa ensimmäistä kertaa onnellinen, kun työskenteli ohjaaja Krzysztof Kieslowskin kanssa. Elokuva kertoo naisesta, joka menettää perheensä auto-onnettomuudessa ja etsii sen jälkeen vapautta yksinäisyydestä.

– Minulle oli yllätys, että vaikka kyseessä oli vaikea tarina, hän ei halunnut mennä syvälle Julie-hahmoni psyykeen.

Uransa aikana hän on kieltäytynyt kahdesti yhteistyöstä ohjaaja Steven Spielbergin kanssa; Schindlerin listasta ja Jurassic Parkista – koska se kuvattiin samaan aikaan kuin Sininen.

– Hän tarjosi minulle hahmoa, joka raiskattiin ja tapettiin. Olin raskaana, enkä voinut pistää itseäni sellaisen tunnemyrskyn läpi. Annan kaikkeni hahmoilleni, tunteeni ja ajatukseni, ja niistä tulee minun totuuteni. En erottele näyttelemistä oikeasta elämästä, sillä tiedän, että kamera näkee syvälle sisimpääni ja paljastaa, jos huijaan.

Binoche palkittiin Oscarilla roolistaan romanttisessa draamassa Englantilainen potilas (1996). Kuva: AOP.

Ei vain rahan takia

Binoche ei kuitenkaan haikaillut Hollywoodiin. Siihen vaikutti lasten lisäksi se, että hän halusi luoda kansainvälisen uran, eikä näytellä vain amerikkalaisissa elokuvissa.

– Urani alkua lukuun ottamatta en ole ottanut rooleja pelkästään rahan takia. Jos agenttini on yrittänyt myydä minulle elokuvaa, olen pyytänyt häntä lopettamaan. En ole tuote. Työskentelen elokuvissa, joihin uskon ja joista olen innostunut. Agenttini on välillä ihmetellyt valintojani, mutta minulle on ollut tärkeää pysyä omalla polullani.

Juliette luottaa intuitioonsa, mutta roolivalintoihin vaikuttavat myös ohjaaja, käsikirjoitus, sen teema sekä näyttelijät.

"Olen herkkä ja voimakas, mutta myös nöyrä ja avoin. Hahmon luomisprosessi on kuin sipulin kuoriminen, se etenee ja syvenee kerros kerrallaan."

– Elokuvan tekeminen on joukkuepeliä. Käsikirjoitus on minulle hyvin tärkeä, mutta jos elokuvalla on hyvä ohjaaja, se merkitsee enemmän. Elokuvan lopputulokseen vaikuttavat monet seikat, kuten visuaalisuus ja äänimaailma.

Binochen mukaan näyttelijöistä tulee omalla tavallaan osakäsikirjoittajia.

– Minulla on yleensä käsikirjoitus mukana kuvausten alussa koko ajan ja toistan vuorosanoja kuin mantraa, aivan kuin ne olisivat rukouksia. Ehdotan vaihtoehtoja, jotta sanat olisivat mahdollisimman aitoja ja rehellisiä. En tietenkään tehnyt niin nuorena, mutta kun kokemusta tuli enemmän, aloin tehdä niin.

Binoche tapasi poikaystävänsä Olivier Martinezin elokuvan Husaari katolla (1995) kuvauksissa. He seurustelivat vuodesta 1994 vuoteen 1997. Kuva: AOP.

Mitään ei jätetä puolitiehen

Juliette ei erottele ison budjetin elokuvia pienen budjetin tuotannoista, vaan uskoo, että näyttelijöillä on samankaltainen – fyysinen ja henkinen tarve luovuuteen – kuin taidemaalareilla. Hän myös uskoo, että elokuvat ja taide auttavat ymmärtämään muita kulttuureita.

– Annan aina kaikkeni, en jätä mitään puolitiehen.

Binoche ihailee Marilyn Monroeta elokuvassa Bussipysäkki.

– Hän on samaan aikaan naisellinen, haavoittuvainen ja vahva. Myös minä olen herkkä ja voimakas, mutta myös nöyrä ja avoin. Hahmon luomisprosessi on kuin sipulin kuoriminen, se etenee ja syvenee kerros kerrallaan.

Suurimman osan elämäänsä Binoche on tehnyt töitä ja matkustanut niiden takia ympäri maailmaa. Kun lapset olivat pieniä, hän otti heidät mukaan työreissuille.

Näyttelijätär sai roolin Philip Kaufmanin ohjaamassa Olemisen sietämätön keveys -elokuvassa (1988) vain muutama päivä ennen kuvausten alkua. Kuva: Lehtikuva.

Taide ruokkii sieluani

Pandemia pysäytti mahtailemattoman taiteilijan, niin kuin koko muun maailman. Binoche elää simppelisti. Yksinkertainen elämä sopii hyvin tarinankertojalle.

– Suurimmaksi osaksi pandemian ajasta olen ollut onnellinen, koska olen saanut viettää aikaa lasteni kanssa kotona ja lukea paljon. Lukeminen on luksusta minulle. Perehdyin myös henkiseen kasvuun. Se ja taide ruokkivat sieluani. Opin, että Ranskassa oli ortodokseja kristinuskon ensimmäisellä vuosisadalla, mutta heidät työnnettiin sivuun Rooman katolisten takia. Olen lukenut myös taolaisuudesta, suufilaisuudesta, Intiasta tulevista henkisistä opeista sekä kristinuskosta.

Hän uskoo elämään kuoleman jälkeen.

– Se antaa erilaisen perspektiivin. Käyn vieläkin läpi tunteiden kirjoa, mutta en ota asioita enää liian henkilökohtaisesti. Itsensä löytäminen on elämänpituinen matka. Pitää kokea asioita, ennen kuin tietää rajansa ja tuntee olonsa vapaaksi.

Muutos on myös joskus vaikeaa.

– Ei ole helppoa päästää irti omista peloista ja tutkia omaa sisintään, mutta on opittava sopeutumaan erilaisiin tilanteisiin. Parikymppisenä ulkoiset asiat merkitsevät enemmän, mutta niillä ei ole enää viisikymppisenä samanlaista painoa.

Elokuvassa Fabiennen muistelmat (2019) Binoche näytteli yhdessä Catherine Deneuven kanssa. Kuva: AOP.

Omaan elämäänsä hän on tyytyväinen.

– Tunnen, että minua on siunattu, koska olen saanut tehdä asioita, joita olen halunnut. Rakastan työtäni. Olen terve. Minulla on kaksi mahtavaa lasta. Saatoin isäni hautaan ja äitini kanssa minulla on ollut loppujen lopuksi hyvä suhde.

Maailman tilasta Juliette kantaa huolta, mutta uskoo, että vaikeiden aikojen yli päästään pitämällä yhtä.

– Toivon samalla, että ihmiset tiedostavat, kuinka korruptoitunut yhteiskunta on. Viime aikoina on hämmästyttänyt väkivalta ja erityisesti poliisiväkivalta Yhdysvalloissa, Ranskassa ja muualla. Toivon, että maailma ja yhteiskunta muuttuvat parempaan.

Juliette Binoche Hyvä vaimo -elokuvan ensi- illassa. Samalla hänet palkittiin ZFF Golden Icon -palkinnolla Zürichin elokuvajuhlilla 2020. Kuva: Olivier Borde/Bestimage/MVphotos.

Kirjaudu ja lue
Haluatko lukea koko jutun?
Voit jatkaa lukemista kirjautumalla palveluun. Lukeminen on maksutonta.
Kommentoi »