Apu

Sylvi Kekkonen oli vahva nainen: kotona hänen sanansa oli laki

Sylvi Kekkonen oli vahva nainen: kotona hänen sanansa oli laki
Sylvi Kekkonen ei ollut mikään nyhverö. Johanna Venhon romaani paljasti entisen presidentin puolison voiman.
Kuvat Petri Mulari, A-lehdet kuva-arkisto

Pieni. Hento. Kirjallinen. Sulkeutunut. Hieman etäinen. Sellainenhan Sylvi Kekkonen on – mielikuvissamme.

Mutta kirjailija Johanna Venho on toista mieltä. Häneltä on ilmestynyt Sylvi Kekkosen elämästä kertova romaani Ensimmäinen nainen. Vaikka kyse on kaunokirjasta, teos perustuu todellisiin tapahtumiin ja huolelliseen taustatyöhön. Se sai Venhon näkemään Sylvin uudella tavalla.

– Eihän sellainen ihminen kuin Urho Kekkonen olisi voinut rakastua mihinkään nyhveröön, Venho toteaa. 

Sylvi Kekkonen 1961. Kuva Pertti Jenytin / Lehtikuva / Public Domain

Vuodet 1956–1974 Suomen ensimmäisenä naisena toiminut Sylvi jäi monin tavoin aviomiehensä Urho Kekkosen varjoon. Suuri yleisö ei koskaan oppinut tuntemaan Sylvin todellista, vahvaa ja moniulotteista luonnetta, joka oli monella tavalla hänen julkisen roolinsa vastakohta.

Venho pääsi perikunnan luvalla tutustumaan muun muassa Sylvin päiväkirjoihin, almanakkoihin ja kirjeisiin, jotka eivät ole julkista aineistoa. Lisäksi hän vieraili Kekkosille tärkeissä paikoissa ja haastatteli heidän lastenlastaan Tea Kekkosta.

– Sylvi ei ollut minullekaan entuudestaan kovin tuttu hahmo, Venho tunnustaa.

– Kiinnostukseni häneen heräsi, kun löysin vuonna 2015 kirjaston poistohyllystä hänen kootut teoksensa. Niiden tyyli on toki vanhahtava, mutta toisaalta hyvin kiinnostava eläväisyydessään.

Näyttelijä Marlon Brando tapasi Sylvi Kekkosen vierailullaan Helsingissä 13. lokakuuta 1967. Kuva Public Domain

Reipas hevosnainen taltutti villin orin

Tutkimus- ja kirjoitustyö kesti useita vuosia. Sen aikana Venho ymmärsi, että Sylvi Kekkosesta oli vallalla monin tavoin väärä mielikuva. Sylvi ei ollut edes nuorena haikea runotyttö, vaan reipas hevosnainen.

Kun renkipoika ei Sylvin lapsuudenkodissa saanut taltutettua villiä oria, apuun kutsuttiin teini-ikäinen Sylvi. Hän oli pienikokoinen, mutta osasi käsitellä eläimiä taitavasti. Mikä tärkeintä, hän ei pelännyt niitä.

Urho ja Sylvi Kekkonen tapasivat presidentti John F. Kennedyn ja rouva Jacqueline Kennedyn valtiovierailulla Yhdysvaltoihin syksyllä 1961. Kuva Public Domain

Presidentin puoliso on roolinsa vanki. Tulisi tukea kumppanin uraa, ja samalla pitää suunsa kiinni. Kantaa ei saa ottaa juuri mihinkään. Asema rajoittaa niin yksityiselämää kuin taiteellista työtä.

Tämän sai huomata myös Sylvi Kekkonen. Hän oli luonteeltaan itsenäinen ja yksityinen ihminen, jonka oli aluksi vaikea tottua esimerkiksi palvelusväen läsnäoloon. Vielä hankalammalta, miltei mahdottomalta tuntui itsenäinen kirjailijantyö.

Sylvi koki, että hänen asemansa presidentin vaimona vaikutti väistämättä niin kustantajan, kriitikoiden kuin kirjailijakollegoidenkin asenteisiin.

Johanna Venhon romaanissa kuvataan, kuinka Sylvi yritti osallistua kirjailijaliiton kokoukseen. Häntä pyydettiin poistumaan, sillä hänen läsnäolonsa ”rajoitti vapaata keskustelua”. Kirjallisuusriitikot taas joko ilkeilivät rivien välissä tai suhtautuivat alentuvan lempeästi – suoraan ei uskaltanut puhua kukaan.

Sylvi Kekkosesta kirjoittanut Johanna Venho on kirjoittanut runoja, lastenkirjoja ja romaaneja.

Kirjailijuuteen liittyvät vaikeudet eivät kuitenkaan olleet ainut suru Sylvin elämässä.

Kekkoset olisivat halunneet kaksospoikien syntymän jälkeen lisää lapsia, mutta Sylvi sai useita keskenmenoja. Kun hän oli 39-vuotias, hänellä todettiin vaikea kohdun­ulkoinen raskaus, joka johti kiireelliseen leikkaukseen. Tämän jälkeen lääk­äri kehotti aviopuolisoita ”nukkumaan eri huoneissa”.

Urho Kekkonen totesi ystävälleen Arvo Korsimolle, että ”Sylvi meni rikki”.

Myöhemmin Sylvi kärsi myös pahasta nivelreumasta, joka vaikeutti hänen julkisia esiintymisiään. Jopa kättely itsenäisyyspäivän vastaanotolla muuttui liian tuskalliseksi. 

Sylvi ja Urho Kekkonen valtiovierailulla Valkoisessa talossa lokakuussa 1961. Eturivissä Urho ja Sylvi Kekkonen sekä Jacqueline ja John F. Kennedy. Takarivissä vasemmalta: Kenraali Chester V. Clifton, kenraali General Godfrey T. McHugh ja kapteeni Tazewell Shepard, Jr. Kuva All Over Press

Julkiset syrjähypyt nöyryyttivät

Sylvin terveysongelmien on arveltu vaikuttaneen siihen, että Urho Kekkonen alkoi harrastaa yhä enemmän avioliiton ulkopuolisia suhteita.

Joidenkin lähteiden mukaan ne tapahtuivat puolisoiden keskinäisestä sopimuksesta. Jos niin oli, se oli tietysti poikkeuksellista, erityisesti heidän asemassaan olevalle pariskunnalle.

Venhon romaanin Sylville Urhon suhteet tuntuvat nöyryyttäviltä julkisuutensa takia.

– Sylvi ei ollut perinteinen suhteessaan avioliittoon, mutta eihän kukaan halua osakseen pilkallisia tai sääliviä katseita. Vaikka Sylvi oli vahva, hän oli samaan aikaan myös herkkä ihminen, Johanna Venho kuvailee.

Sylvi Kekkosen elämää varjostivat sekä terveydelliset huolet että avio­miehen julkiset suhteet toisiin naisiin.

Kirjailija näkee Kekkosten avioliiton hyvin monimutkaisena suhteena, johon väistämättä vaikuttivat erilaiset valta-asetelmat.

– Mutta onko edes olemassa sellaista avioliittoa, jossa molemmat osapuolet pääsisivät tasavertaisesti kasvamaan? Kekkosten suhde ei näytä päälle päin olevan sellainen. Silti Sylvi pystyi jossain määrin toteuttamaan itseään ja vanhemmiten löytämään oman tiensä.

Julkisuudessa on puhuttu paljon Urho Kekkosen naissuhteista. Mutta oliko avioliiton vapaus jossain määrin molemminpuolista? Johanna Venhon tutkimustyössä nousi esiin eräs yllättävä nimi, jota ei ole aikaisemmin juuri yhdistetty Sylvi Kekkoseen. Se oli Olavi Paavolainen.

Sylvi Kekkonen ja Intian pääministeri Jawaharlal Nehru. Kuva: All Over Press

Paavolainen oli aikanaan paitsi kuuluisa kirjailija, myös charmikas seurapiirimies. Hän ilmeisesti ihaili kovin Sylvi Kekkosta. He tapailivat jonkin aikaa 1950-luvun alussa.

Kekkosten miniä Marja Linnakivi on kertonut, kuinka Sylvi tuli tällaisesta tapaamisesta kotiin suorastaan hehkuvana, ja kertoi Paavolaisen sanoneen hänen silmiään kauniiksi.

– Löysin tuolta ajankohdalta Sylvin almanakasta useita tapaamisia henkilön kanssa, joka on merkitty vain O-kirjaimella, Johanna Venho kertoo.

Urho ja Sylvi Kekkonen Pienoisparlamentti-ohjelman nauhoituksissa 1945. Kuva: All Over Press

Hän ei ole varma siitä, että ne viittaavat juuri Paavolaiseen, mutta tällaiset historian aukot luovat tietysti virikkeitä kirjailijan mielikuvitukselle.

Venho ei kuitenkaan usko, että Sylvi Kekkosella ja Olavi Paavolaisella olisi ollut tekojen asteelle menevä romanttinen suhde.

– Romaanissani pohdin, että kyse taisi olla ennemminkin viisikymppisen Sylvin kaipuusta siihen, että joku vielä näkisi hänet nimenomaan naisena. Urho ei ehkä ollut tuossa vaiheessa enää pitkään aikaan tehnyt niin.

Opetteli ajamaan 61-vuotiaana

Englannin kuningatar Elisabet II lahjoitti vuonna 1961 Kekkosille auton, kermanvalkoisen Morris Minin. Kuningatar ei tainnut tietää, ettei Urholla sen paremmin kuin Sylvilläkään ollut ajokorttia.

Sylvi kuitenkin päätti, että lahja ei saanut mennä hukkaan.

Hän opetteli ajamaan autoa 61-vuotiaana. Se olisi erityisesti 1960-luvulla ollut harvinainen ratkaisu keneltä tahansa kuusikymppiseltä naiselta, saati presidentin rouvalta, jolle olisi löytynyt autonkuljettajia valtionkin puolesta.

Mutta Sylvi Kekkonen piti autolla ajamisesta. Hän huristeli usein pienellä Morris Minillään Kekkosten Suomusjärvellä sijaitsevalle kesämökille, joko yksin tai ystäviensä kanssa.

Urho ja Sylvi, heidän poikansa Matti ja tämän puoliso Marja perhekuvassa vuonna 1956

Sylvi seurusteli mieluiten juuri kulttuurihenkilöiden kanssa: läheisimmät ystävät olivat boheemeja taiteilijanaisia, kuten kirjailija Marja-Liisa Vartio ja kuvanveistäjä Essi Renvall. Nämä henkilöhahmot esiintyvät myös Venhon romaanissa.

Teoksessa pohditaan myös, hävittikö Sylvi päiväkirjojaan.

– Säännöllisesti pidettyjä päiväkirjoja löytyy monilta vuosilta, mutta ei sitten kuitenkaan ihan kaikilta, Venho sanoo.

Sylvi oli yksityinen ihminen. Kenties hän ei halunnut paljastaa jälkimaailmalle, kuinka paljon kriitikoiden ikävät sanat tai aviomiehen suhteet häneen koskivat.

Joitakin heijastuksia niistä tunteista voidaan kuitenkin lukea vaikkapa Sylvi Kekkosen päätyönä pidetystä Amalia-romaanista, jossa päähenkilö suree puolisonsa uskottomuutta.

Sylvi Kekkonen ja Elsa Kivekäs Linnan juhliassa itsenäisyyspäivänä 1973. Kuva: Martti Brandt / A-lehtien kuva-arkisto.

Tarvittaessa räväkkäkin

Monet Sylvi Kekkosen tunteneet ihmiset ovat korostaneet hänen vahvaa itsehillintäänsä. Joskus se kuitenkin petti, ja silloin Sylvi saattoi ottaa asioihin kantaa räväkästikin.

Kerran Marja-Liisa Vartio ja Sylvi Kekkonen keskustelivat yhteisen ystävänsä tyttärestä. Kun Marja-Liisa totesi, että villikkotytön olisi korkea aika löytää mies, Sylvi sanoi: ”sinä olet aina työntämässä ihmisiä naimisiin, niin kuin ne naiset jotka naimisiin menevät olisivat niin onnellisia.”

Välillä Sylvin suorapuheisuus vaikutti suorastaan ilkeydeltä, Johanna Venho kertoo. Erityisesti tämä tuli ilmi suhteessa Kekkosten miniöihin.

Sylvi Kekkonen ja miniät Brita ja Marja Kekkonen itsenäisyyspäiväna 1957. Kuva: Public Domain

– Perhe oli Sylville niin tärkeä, että hänen oli vaikea päästää irti pojistaan. Sylvihän meni mukaan jopa Matti-poikansa ja tämän vaimon Marjan häämatkalle, Venho sanoo.

Myöhemmin Sylvi ripitti Marja-miniää niin tämän teettämästä remontista kuin siitä, että nuori vaimo oli hakenut masennukseensa apua terapiasta. Ulkopuolisille kun ei olisi saanut puhua mistään, mikä liittyi Kekkosiin.

Tiukka asenne liittyi todennäköisesti siihen, että Sylvi tunsi olonsa uhatuksi suhteessa miniöihinsä. Hän oli tottunut päättämään lastensa ja perheen asioista. Vaikka hänen puolisonsa oli tasavallan presidentti, presidentinkin vallalla on rajansa. Kotona Tamminiemessä Sylvin sana oli laki.

Päivitetty 23.5.2020 – Julkaistu 24.6.2019

Julkaistu: 23.5.2020
Kommentoi »