Kulttuuri
Apu

Suuria tunteita Pyhällä

Suuria tunteita Pyhällä

Mukavien ihmisten musiikkitapahtuma Pyhä Unplugged järjestetiin jo 15. kerran. Saara Aallon esitys Aittakurussa sai raavaat miehetkin itkemään.
Teksti Eija Väliranta
Mainos

Pyhätunturi kylpi koko viikonlopun auringossa ja yleisö pääsi nauttimaan aivan ainutlaatuisista esityksistä Aittakurussa, Tajukankaalla, Pyhätunturin huipulla ja hotellin iltajameissa. Ensimmäistä kertaa festivaalin kaikki konsertit olivat loppuunmyytyjä.

– Harmittaa, kun kaikki halukkaat eivät enää mahdu konsertteihin, tapahtuman taiteellinen johtaja Mato Valtonen sanoi.

– Haluamme säilyttää tunnelman tällaisena, joten emme halua rakentaa suurempia esiintymispaikkoja. Nyt Aittakuruun mahtuu noin 600 ihmistä.

Mato Valtonen tekee monen muun tavoin festivaalin eteen vapaaehtoistyötä. Tapahtumaviikonloppuna Valtonen toimii juontajana.

- Onneksi ehdin myös nauttimaan esityksistä. Kun vuosi sitten Paleface ja Juha Tapio esiintyivät yhdessä, tuli sellainen fiilis, että nyt olen nähnyt kaiken. Joka vuosi tulee kuitenkin aivan uudenlaisia kokemuksia, Valtonen kiittelee.

Festivaalin taiteellinen johtaja Mato Valtonen jännitti yleisössä, kun Lauri Tähkä hyppäsi keikkansa päätteeksi Aittakurun lampeen.

Valtonen oli juontotehtävien lisäksi vastuussa Aittakurun esiintyjien kivittämisestä. Tradition mukaan ensi kertaa esiintyneille ojennetaan muistoksi kurun kivi, joka kuulemma suojelee tehokkaasti juoppohulluudelta.

Voice of Finlandista tuttu Saara Aalto sai esityksellään Mato Valtosenkin itkemään. Uskomattoman lahjakas nuori nainen mykisti Aittakurun yleisön, vaikka keikan jälkeen Aalto kertoi, että hänellä oli suonenveto varpaassa koko esityksen ajan. Aalto lähtee syksyllä Aasiaan, mutta matkan yksityiskohdista hän oli vielä vaitonainen. Aaltoa säestivät muun muassa Sami Pitkämö (vas.) ja Marzi Nyman.

Voice of Finland -ohjelmasta suursuosikiksi noussut Aki Louhela sai kunnian esiintyä festivaaleilla ensimmäisenä. Mies oli yksi viikonlopun ahkerimmista soittajista. Perjantaina Louhela kävi testaamassa Pyhän uuden frisbeegolf-radan.

– Tänä kesänä olen yrittänyt antaa mahdollisimman paljon aikaa 8-vuotiaalle tyttärelleni Nannalle, Louhela kertoi.

Marzi Nyman (vas.) on viettänyt kesällä pötköttelylomaa mökillä Sauvossa.

Viikonlopun naurettavimmasta esityksestä vastasi stand up -koomikko Ismo Leikola. Mies jännitti etukäteen esitystä, koska Aittakurussa yleisö on niin kaukana, ettei se näe esiintyjän ilmeitä. Turhaan. Leikola poimi Pyhältä uusien ihailijoiden lisäksi mustikoita.

– Olen taannoin esiintynyt Venezuelassa amfiteatterissa, mutta tämä kurukokemus on minulle ensimmäinen, Stratovariuksen laulaja Timo Kotipelto kertoi.

Laura Voutilainen on esiintynyt Pyhä Unplugged -festivaaleilla jo useaan otteeseen.

– Olemme kuulemma Kari Peitsamon kanssa kunniajäseniä, Voutilainen naureskeli.

Voutilainen on nauttinut kesästä Heinolassa, vanhin poika Leevi pääsi tänä kesänä ripille. Aikaa on riittänyt myös olympialaisten seuraamiseen.

– Olen seurannut erityisesti uintia, siinä silmä lepää. Harrastan uintia ahkerasti itsekin ja olen ilmoittautunut Heinolan triathlon-seuraan. Ehkä ensi kesänä pääsen kilpailemaan, Voutilainen haaveili.

- Rock´n roll is an international language!, huudahti Kari Peitsamo Pyhätunturin huipulla ja halusi poseerata kuin Usain Bolt. Peitsamo korosti urheilullisuuttaan esiintymällä jalkapallokengissä.

Jonna Tervomaa on keikkaillut viime aikoina varsin vähän. Huomion vie kolmevuotias tytär, jonka kanssa Tervomaa on viettänyt kesää Hämeessä ja Korppoossa.

– Varsinkin naispuolinen yleisöni osaa samastua elämäntilanteeseeni. Vaikka olen pitänyt taukoa, himo musiikin tekemiseen ei laannu, Tervomaa vakuutteli.

Annika Metsäketo toimi festivaalin juontajana. Upean rusketuksen hän oli käynyt hakemassa Istanbulista.

– Harmitti, että olin varannut vain viikon matkan. Istanbulissa parikin viikkoa on lyhyt aika, Metsäketo sanoi.

Musiikin monitoiminainen Johanna Försti lauloi ensimmäisellä Aittakurun keikallaan muun muassa Princen Purple Rain -kappaleen.

– Olen itse istunut tuolla yleisössä katsomassa Samuli Putron keikkaa. Onhan tämä aivan huikea paikka. On hienoa päästä kokemaan jotain näin ainutlaatuista, Försti kiitteli.

Johanna Försti nähdään syksyllä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa.

Lenni-Kalle Taipale taituroi SVY:n koskettimissa. SVY on yhtä kuin Suomen Virallinen Yhtye tai Seppo Valjakan Ystävät.

– Jatkan syksyllä Voice of Finlandin musiikkituottajana, Taipale kertoi.

Pauli Hanhiniemen biisilistalta löytyi liuta tuttuja hittejä. Aittakurussa kuultiin muun muassa Ikävä, Lautalla ja Hopealuoti.

Lauluyhtye Zambian Vocal Collection yllätti yleisön laulamalla myös suomenkielisiä kappaleita. Juokse sinä humma ja Kalliolle kukkulalle vetosivat Tajukankaan yleisöön.

kuvat: Eija Väliranta

Julkaistu: 6.8.2012