Image

Suuri muotikeskustelu: Image kokosi alan vaikuttajia puhumaan muodista

Suuri muotikeskustelu: Image kokosi alan vaikuttajia puhumaan muodista

Pyysimme kuusi suomalaista muotivaikuttajaa samaan pöytään keskustelemaan. Seurasi ilmapusuja ja yhteinen halu viedä huippumuotia marketteihin.
Teksti Lena Nelskylä
Kuvat Linda Linko
Mainos

Keskustelijat: Riitta Lindegren, Gloria-lehtiperheen perustaja. Teemu Muurimäki, muotisuunnittelija, Formal Friday. Jani Niipola, tietokirjailija, tyylibloggaaja. Laila Snellman, mallitoimisto Paparazzin perustaja. Minna Parikka, kenkäsuunnittelija. Minttu Vesala, stailisti.

Suomen muotipiirit ovat sen verran pienet, ettei tässä mitään esittäytymiskierrosta tarvita. Kertokaa, miksi muodista pitäisi olla kiinnostunut.

Teemu Muurimäki: Miksei pitäisi olla kiinnostunut?

Riitta Lindegren: Muotihan on osa kulttuuria!

Muurimäki: Se on hauskaa.

Minna Parikka: Muoti on itsestään huolehtimista.

Jani Niipola: Ja itseilmaisun tapa visuaalisena aikakautena.

Laila Snellman: Suomessa muodilla on jostain kumman syystä ollut huono maine. Jossain vaiheessa se oli pinnallista ja kaikkea. Nuoret eivät varmaan edes mieti, mikä on muotia, sillä he elävät siinä. Sitä on kaikkialla.

Lindegren: Oman tyylin löytäminen on nuorille hirveän tärkeä asia, eikä niinkään se, että joku auktoriteetti ylhäältä sanoisi, että miltä nyt kuuluu näyttää.

Muurimäki: Kun valmistuin 15 vuotta sitten, käytin vaatesuunnittelija-sanaa, sillä muotiin liittyi negatiivinen ja pinnallinen kaiku. Vasta nyt olen alkanut puhua itsestäni muotisuunnittelijana.

Parikka: Samalla tavalla englannin sana fashion kuulostaa nopealta ja halvalta. Sellaiselta, että juostaan trendien perässä. Kun itse mieltää sen nimenomaan designiksi, joka kestää aikaa ja käyttöä.

Niipola: Itse puhun mieluummin tyylistä. Jos muoti on ohikiitävää, niin tyylistä tulee assosiaatio ikuisuudesta.

Parikka: Muodikkuus on sitä, että voi olla heilautettavissa. Ei ole itse päättänyt sitä, mitä on laittanut päälleen. Tyyli tulee itsestään.

Lindegren: Muotikin jakautuu kahteen asiaan, on muotia ja on pintamuotia. Muoti hienoimmillaan tarkoittaa myös laatua, hyvää makua, tyylikkyyttä, persoonallisuutta – kaikkia näitä. Pintamuoti on sitä, mitä nähdään tuolla kaupoissa. Sitä, mikä vaihtuu joka toinen viikko. Muoti on vaatteiden päälle panemista. Arvostan valtavasti tiettyjä muotitaloja. Esimerkiksi Chanel on todella trendikäs ja nappaa mielettömästi juttuja pintamuodista, mutta siellä pohjalla on syvä taju pukeutumisesta ja vaatteesta, ja se itse arvokkuus.

Muotiväki vs. imettäjät

Onko muoti yhä pienten piirien juttu vai keille se kuuluu? Mikä ylipäänsä on muodin ja pukeutumisen tehtävä?

Muurimäki: Minulla on ollut nyt kaksi vuotta oma miestenmallisto, ja olen yllättynyt siitä, kuinka laatutietoisia suomalaiset miehet ovat ja kuinka paljon he haluavat pukeutua hyvin. Sanoisin, että he ovat vaatteista jopa kiinnostuneempia kuin naiset.

Snellman: Miehiltä odotetaan tyylikkyyttä työelämässä. Nykyään sillä on suuri merkitys.

Lindegren: Monesti muodista tai tyylistä puhuessa unohdetaan, että se, mitä sulla on päälläsi, on ensimmäinen vaikutelma itsestäsi. Totta kai se on tärkeää! Olit muodikas tai epämuodikas, kunhan olet puhdas.

Muurimäki: Ja se, miltä näytät ulospäin, kertoo toki siitäkin, millainen olet.

Lindegren: Niille, jotka ovat sitä mieltä, että pukeutumiseen panostaminen on turhaa, sanon, että on absurdia olla sitä vastaan. Sehän on ainoa asia, mitä sinusta tietää ennen kuin avaat suusi.

Niipola: Olen kuullut tällaisen, että se miten sä pukeudut ulospäin, kertoo siitä, miten kunnioitat muita ihmisiä, ja alusvaatteet kertovat siitä, miten kunnioitat itseäsi. Blogini suosituimpia postauksia on kirjoitus siitä, miten pukeutua työhaastatteluun. Pukeutuminen ei ratkaise valintaa, mutta se edesauttaa varmasti.

Muurimäki: Minulla on sellainen vaatefilosofia, että haluan näyttää jollain tavalla uudelta. Kun joku sanoo, että tässä on ihan sun näköinen vaate, niin juuri sen takia mun ei kannattaisi ostaa sitä. Se voi olla osa suunnittelijan identiteettiä, että pitää näyttää uudelta. Saan itse voiman siitä, että puen jotain todella erilaista eri päivinä.

Parikka: Omankin pukeutumisen pitää olla inspiroivaa, kun on suunnittelija. En ymmärrä sitä designerpukeutumista, sitä, että on aina ne farkut ja t-paita. Haluan itsekin innostua alasta ja olla kuluttaja. Sitä kautta voi itsekin suunnitella käyttökelpoisia vaatteita.

Monella on muotiväestä elitistinen ja koppava kuva. Stailisti Teri Niitin Instagram-päivityksestä roihahtanut imetyskohu ei varmasti muuttanut käsitystä lämpimämpään suuntaan.

Muurimäki: Se on ihmeellinen tämä jako, että on muoti-ihmiset, ja sitten on tavikset. Minulle on sanottu muutaman kerran haastattelussa, että me jännitettiin, millainen muotitaiteilija sieltä oikein tulee, mutta sähän olet ihan tavallinen ihminen!

Parikka: Monesti ihmiset sanovat, että sun elämä on varmaan pelkkiä skumppakokkareita, kun olet muotialalla. Ajattelen silloin aina, että voi kunpa tietäisit.

Niipola: Se Teri Niitin homma liittyi enemmän siihen, millaisia asioita ihmisen on hankala hallita, kuin hänen ammattiinsa.

Snellman: Neuvoksi vaan, että pitää olla varovainen, mitä laittaa instaan.

Parikka: Mutta Teri tiesi, että siitä nousee kohu.

Snellman: Se on vähän sama kuin se että mä olen jossain tv-ohjelmassa väittänyt, että joku on liian iso malliksi, ja kohu on valmis. Olen 32 vuotta sanonut, että tällä alalla on omat kriteerinsä. Eivät kaikki voi olla huippu-urheilijoitakaan.

Parikka: Tuntuu siltä, että muotisuunnittelijoilta halutaan kommentteja siitä, miltä ihmisten kuuluu näyttää, että ne olisi trendikkäitä. Jos mä lähden sille linjalle, että alan kritisoida muita, niin totta kai ajatellaan, että mikäs toi kuvittelee olevansa. Että onko se parempi ihminen kuin me siksi, että sillä on kalliimmat vaatteet?

Muurimäki: Joidenkin muotitalojen brändikin rakentuu liki karikatyyristen hahmojen varaan. Esimerkiksi Lagerfeld. Teri Niitti on Suomessa sellainen tyyppi, joka on tehnyt itsestään muotibrändin. Minttu Vesala: (saapuu paikalle): Moi moi moi! Pussaanko kaikkia?

Suomi vs. Ruotsi

Miksi Ruotsi on muodin menestystarina, mutta Suomi ei?

Snellman: Uutisissa oli vähän aikaa sitten juttua ruotsalaisista kuluttajista. Niiden kotimaan kulutus on nousussa ja pelastaa maan. He eivät lyhennä asuntolainojaan, maksavat vain korkoa. Palkasta jää enemmän rahaa kuluttaa. On hirvittävää, kun suomalaisten palkoista menee niin paljon asumiseen, ja sen jälkeen pitäisi olla varaa maksaa hyvälaatuisista vaatteista. Ei vain ole rahaa.

Muurimäki: Italialaisilla on merkkilaukut ja jalkineet, mutta siellä ne asuvat kolmekymppisiksi vanhempiensa luona eivätkä maksa asumisesta tai ruuasta mitään. On rahaa muotiin.

Snellman: Meillä on lopettanut tosi moni liike, kun ei ole kuluttajia.

Niipola: Ruotsi on hyvä vertailukohta, sillä se kertoo myös siitä, miten ylipäänsä suhtaudutaan kaupallisuuteen. Ruotsalaiset ikään kuin halaavat kaupallisuutta ja saavat energiaa, joka näkyy kaikessa muussakin. Meillä muotikoulutuksessa pitäisi panostaa myös bisnesajatteluun. Eihän se taiteellinen lahjakkuus voi kukkia, jos sen takana ei ole rahoitusta. Kaupallisuuden on pakko olla mukana.

Parikka: Täällä kaupallisuus nähdään eri lailla. Se on ankeaa, eikä trendikästä kuin Ruotsissa.

Vesala: Suomessa on kaksi koulua, joista pääasiallisesti toi jengi valmistuu: Aallon taideteollinen ja Lahti. Lahden olemassaolon syy on ollut suomalainen vaatebisnes. On ollut Nansot, Luhdat, L Fashion group, Marimekot ja nämä. Taideteollinen on ollut taidepainotteinen, haetaan vahvaa taiteellista näkemystä. Tilanne on Suomessa se, ettei täällä ole työnantajia. Ei ole mitään järkeä kouluttaa suunnittelijoita vain Suomeen, sillä täällä ei ole duunia. Aallossa on niin hyvä taso tällä hetkellä, että opiskelijat pääsevät kansainvälisiin muotitaloihin harjoitteluun. Ei tarvitse mennä ainoastaan Nansolle. Olisi ehkä aika puhua, että me voidaan mennä maailmalle! Unohdetaan se pelkästään Suomi -ajattelu. Olemme jääneet toivomaan, että täällä olisi enemmän ostajia, muttei täällä kuitenkaan ole. Tästä on tullut eräänlainen oravanpyörä.

Snellman: Mun mielestä tää vanha Taikki, Aalto, mikä nyt onkaan, ja Kauppis sekä Hanken saisivat tehdä selvästi enemmän yhteistyötä. Pitäisi saada nuorille ja tuleville pääomittajille se ajatus, että koko fashionskene maailmassa on kolmanneksi suurin bisnes öljyn ja kaasun jälkeen. Siinä on järjettömästi rahaa. Me koulutetaan hienoja designereitä muille!

Muurimäki: Mua vaivaa todella ajatus, että ”osta suomalaista nyt, kun ollaan lamassa”. Meidän asenteen pitäisi olla se, että tehdään niin helvetin hyvää ja hienoa, että suomalaisten lisäksi koko maailma haluaa ostaa. Eikä vain, että suomalaiset ostaa säälistä.

Vesala: Hyvä hyvä! Tämä on just se! Ajattelen samalla tavalla, mutta! Jotta siihen pystytään, tarvitaan vahva tajuaminen bisneksestä, että siinä on monta tasoa, ja mikä siinä olisi se catch. Suomalaisten attitudesta puuttuu ajatus siitä, että on mahtavaa menestyä!

Lindegren: Otetaan menestyjistä vaikka Zara, josta tuli kymmenessä vuodessa maailman suurin tai toiseksi suurin Henkkamaukan jälkeen. Mikä sen taustalla on? Pelkästään hyvä markkinointi?

Parikka: Ja tehokas valmistus. Saadaan paljon nopeasti.

Snellman: Seppälä ja Henneshän aloittivat samaan aikaan maailmanvalloituksen!

Lindegren: Ja samalla tavalla. Kumpikin landen pikkukaupoista.

Parikka: Tässä tulee hyvin ilmi just se ankean kaupallisuuden ja haluttavan, trendikkään kaupallisuuden ero.

Lindegren: Toi trendikäs kaupallisuus on hyvä termi. Toinen juttu, joka puuttuu, on ilo vaatteesta. Sehän on meidän helmasynti.

Snellman: Ja sitten ne loistavat ideat! Ihan mahtavaa, että Hennes otti nämä huippudesignerit tekemään niitä collectioneja. Siinä arkipäiväistettiin huippumuoti.

Lindegren: Muotisuunnittelijoilla ei ole täällä sellaista kohotettua asemaa, kuten Ruotsissa ja Tanskassa. Siellä media seuraa tarkkaan, keiden suunnittelijoiden vaatteisiin prinsessat Victoria tai Mary pukeutuvat. Meillä on tämä rouva presidentinpuoliso, jolta ei saa edes kysyä, kenen suunnittelijan vaate hänellä on päällä. Hän voisi tehdä niin paljon tämän alan eteen. Ajattele Minna, jos sillä olis sun kengät, kun se menee maailmalle, niin mikä statement se olisi!

Niipola: On sääli, että presidentin vaimo tekee hyvää työtä kirjallisuuden eteen, muttei suomalaisen muodin.

Vesala: Kun Suomessa stailataan poliitikkoja, lähtökohta on se, ettei näytä liian hyvältä ja karkoita siksi äänestäjiä.

Niipola: Kun kansanedustaja Touko Aalto teetti itselleen kengät, iltapäivälehdet kirkuivat, että apua kahden tonnin kengät keskellä taantumaa! Asian olisi voinut esittää niinkin, että kansanedustaja panosti suomalaiseen käsityöhön ja teki ekologisen valinnan ostaessaan kengät, jotka kestävät 20 vuotta.

Muurimäki: Kun ulkomailla Pariisissa ja Milanossa on muotinäytöksiä, paikalliset pääsanomalehdet uutisoivat niistä aukeamatolkulla. Suomessa mitään mediaa ei kiinnosta, vaikka tekisi kuinka hienon näytöksen ja uniikkipukuja.

Vesala: Meillä ei ole auktoriteetteja, jotka kirjoittaisivat oikeasti fiksusti aiheesta. Ihan pöyristyttävää, ettei Suomessa kirjoiteta kulttuuri- eikä taloussivuilla vaateteollisuudesta. Jos Hesarin kaltainen media käsittelisi tätä aihetta, se nostaisi ihmisten arvomaailmaa. Se on kuitenkin iso ja uskottava media. Kenttää pitäisi käsitellä laajemmin ja realistisemmin.

Muurimäki: Kun teen miestenvaatteita, niin auta armias! Naistenmuotia käsitellään naistenlehdissä, mutta mikä media voisi olla kiinnostunut miestenvaatteista?

Vesala: Miettikää, mikä bisnes tämän ympärillä pyörii, ja miten paljon kiinnostuneita ihmisiä on. Kaupallisten koneistojen pitäisi yhdistyä Taikin kanssa. Taik on nyt saavuttanut yhden hyvän pisteen, ja se on kansainvälisesti noteerattu. Tarvitaan lisäksi vielä se kaupallisuus, ei ne muodin osastolla voi tehdä loistavia muodin ja bisneksen tyyppejä yhtä aikaa. Mutta jos siihen yhdistäisi yhdessä tekemisen riemun! Sitten räjähtää pankki!

Parikka: Yhdessä tekeminen on vaikeaa, jos miettii vientiprojekteja. Täällä ei oikeastaan ole yhtenäistä suomalaista muotia. On vain yksittäisiä tekijöitä, joilla kaikilla on tosi eri staili. Meitä ei voi tunkea samaan laatikkoon, pistää nauhaa päälle ja viedä ulkomaille.

Muurimäki: Sehän voi olla rikkaus! Keskustelin yhden ulkomaalaisen kanssa, joka sanoi, että teillä on Nanso, Marimekko, Vallila, Finlayson ja Paola Suhonen. Kuinka monta Marimekkoa Suomeen oikein mahtuu? Kaikki tekevät samanlaista painokangasjuttua.

Lindegren: Marimekkohan ei menesty kovin hyvin. Maine on todellisuutta suurempi. Marimekko-vaate on sellainen, että oli sitten poliitikko, sairaanhoitaja tai kirjailija, voi panna marimekon päälle ja olla niin sanotusti hyväksytysti hyvin pukeutunut ja mennä vaikkapa aamutelkkariin.

Parikka: Matchaat hyvin studion sohvan tyynyihin.

Niipola: Väitän, että Marimekon kansainvälisen menestyksen käsijarruna on se, että pitää muistaa sitä suomalaista peruskuluttajaa, vaikka kuinka oltaisiin menossa muotiviikoille. Rohkeus tehdä uutta ja peruskuluttajan miellyttäminen eivät aina kulje rinnakkain.

Lindegren: Marimekon yleinen hyväksyntä ei ole blokkina ainoastaan yritykselle itselleen, vaan koko suomalaiselle muodille.

Niipola: Jos Vogue mainitsee Marimekon, se puhuu Jackie O:sta. Joka kerta toivon, että ne puhuisivat jostain uudesta innostuneesti.

Vesala: And that was like 40 years ago. Mä olen sitä mieltä, että suomen BKT:sta voisi antaa pienen siivun ruotsalaiselle mainostoimistolle, joka tuunaisi tämän koko paskan uudelleen ja tekisi markkinointikampanjan Suomelle. Kun on Visit Sweden, niin New York Times kirjoittaa vittu monta sivua. Visit Finland on jonkun Pentin Facebook-sivuilla.

Parikka: Ja sitten on se maskotti, joka näyttää sukupuolitaudilta!

Vesala: Niinpä! Olen eri mieltä tuosta Marimekko-jutusta. Jos on edes yksi juttu, jonka jengi tietää ja tunnistaa, niin luojan kiitos! Marimekon arvostelun vois lopettaa ja puhaltaa enemmän yhteen hiileen. Kirsti Paakkanen teki hyvät pohjat ja sai meille sellaisen fiiliksen, että meidän suomalaisten yhteinen tehtävä on pitää se firma pystyssä, meidän pitää mennä käymään siinä hiton kesänäytöksessä ja ostaa niitä kalapuikkopaketteja, joiden kylkiäisinä tulee patakinnas. Kansa osti sitä Meidän Marimekkoa. Ne ei tarvinnut vittu kansainvälistä menestystä, koska suomalaiset ostivat sitä. Nyt valloitetaan maailma ja kalapuikkoskene ei enää riitä, mutta Marimekolla onkin nyt todella hyvä meininki ja kansainvälistyminen näkyy monin tavoin. Konsepti on paljon kokonaisempi ja he tekevät ja panostavat paljon!

Niipola: Markkinoinnin pitää olla alusta alkaen mukana ja liittyä kaikkeen. Aina kun lähdetään näin pienestä maasta, niin ei lähdetä kuuntelemaan, vaan mennään myymään.

Muoti vs. taide

Minna Parikka, sä et ole pelännyt kaupallisuutta. Mitä sanoisit: oletko enemmän taiteilija vai yrittäjä?

Vesala: Tässä on myös se, että Minna koetaan kaupalliseksi, koska hänen brändinsä ilme on positiivinen. Kuten myös R/H:n brändi-ilme. Samujin ilme ei ole positiivinen, ja sitä ei koeta kaupalliseksi, vaikka se myy. Onko positiivinen aina kaupallista? Suomessa ajatellaan, että kun mallit hymyilevät kuvissa, se myy.

Lindegren: Mutta se on totta. Nehän myy!

Parikka: Jotta menestyy, pitää olla kumpaakin. Mä olen lähtenyt nollasta itsekseni vetämään. Jos olisin pelkästään taiteilija, tämä olisi jäänyt peräkammarin puuhasteluksi.

Lindegren: Oletko siinä vaiheessa, että tarvitsisit rahoituksen, että susta tulisi iso?

Parikka: En. Mä en tarvitse rahaa. Tarkoitan sitä, että haluan tehdä omilla ehdoillani. Sen verran olen taiteilija.

Niipola: Tuo on bisnesymmärrystä. Sä tajuat, että muualta tuleva raha veisi sulta jotain pois.

Puhutaanko suomalaisesta muodista ongelmakeskeisesti?

Niipola: Onhan meillä paljon menestystarinoita, mutta ehkä se on sellainen lievä kierre, että hahmotetaan asioita negatiivisen kautta.

Snellman: Mulla on sellainen tunne, ettei kukaan edes puhu suomalaisesta muodista enää. Se ei ole relevanttia. On pieniä yksittäisiä tekijöitä, mutta eihän täällä ole enää alan messujakaan.

Muurimäki: Ihmiset eivät ymmärrä suomalaisen muodin ja vaateteollisuuden eroa. Olen yllättynyt siitä, kuinka monelle on tärkeää, onko vaate ommeltu Suomessa. Sanon, että tämä on suunniteltu ja tuotettu Suomessa, ja olemme suomalainen firma, mutta tämä on ommeltu jossain muualla, sillä täällä ei ole tuotantoa. Sitten ajatellaan, ettei se ole suomalainen tuote. Mutta jos se olisi ommeltu Suomessa ja maksaisi kolme kertaa enemmän, kuluttaja ostaisi halvemman. Kuluttajat voisivat katsoa myös peiliin ja miettiä, paljonko ovat valmiita maksamaan arvoista, joita kuuluttavat.

Vesala: Monella paikkakunnalla ei ole muita vaihtoehtoja kuin ostaa vaatteensa marketeista, sillä pienet liikkeet ovat sulkeneet ovensa. Jos vaikkapa Prisma tekisi hyvän Gap-henkisen malliston, jossa olisi suomalainen lähtökohta, se olisi helposti lähestyttävä ja kiinnostava avaus.

Snellman: Käy Minttu puhumassa siellä!

Vesala: Olisi järkevää lähteä vaikuttamaan pohjalta isoon kuvaan. Ajateltaisiin, että jos ihmisellä on pieni raha käytössä, niin miten se käytetään? Muoti tulisi marketeissa lähelle peruskuluttajaa, ja toisekseen se olisi hyvä juttu muotiteollisuudelle. Tarvitaan yhteistyötä ja rajojen rikkomista! Prisma voisi tehdä niin hyvän malliston, että sitä voisi myydä marketteihin ympäri maailmaa.

Niipola: Kuten H&M ja huippusuunnittelijat. Suomessahan se olisi nimenomaan Prisma ja Minna Parikka!

Vesala: Mä tekisin Minna sinuna heti!

Parikka: Ehkä sen voisi ajatella myös kansallisena tekona ja omaa etua ajatellen, etteivät verkkokalvoni aina pala päähän, kun menen jonnekin vähän kauemmas. Apua, just tän takia muotialan ihmisiä inhotaan!

Vesala: Miksei voisi tehdä samalla volyymia jonnekin ja jotain muuta sitten muualle. Eiväthän ne välttämättä haittaa toisiaan?

Muurimäki: Brändinrakentamisen näkökulmasta se on hankalaa. Jos ajattelen Formal Fridayn asiakkaita, ja että he saisivat tuotteitamme marketista? Olisivatko ne enää yhtä haluttavia?

Lindegren: Kuten näissä H&M:n ja Lindexin designer-yhteistyömallistoissa on huomattu, oleellista on se, että niiden myyntiaika on tosi rajallinen. Se tekee tuotteista haluttuja eikä haittaa brändiä.

Niipola: Tarvitaan joku lahjakas tyyppi, joka ajattelee yhteistyön niin, että I was young and needed the money. Tekisi sen uransa kannalta, koska tähtää niin korkealle, että tarvitsee volyymia.

Vesala: Jotta me saadaan suomalaisia ostamaan suomalaista, se pitää aloittaa jostain. Ei voida olettaa, että heti ostetaan Minna Parikan kalliit kengät. Pitää ensin tulla kiinnostus aiheeseen ja tehdä se valinta jossain – vaikkapa marketissa.

Snellman: 1970-luku oli hyvää aikaa ja 80-luku oli hullu vuosikymmenen, kun rahaa tuntui olevan jokaisella tosi paljon. Kun 90-luvun lama loppui, niin it-ala kuitenkin työllisti ja rahaa liikkui, ja se näkyi kaikkialla. Mainontaa tehtiin paljon ja näin. Globalisaatio ja vuosi 2008 muuttivat kaiken. Tuntuu, että Suomi eli täysin kuplassa.

Lindegren: Vaatehommaan vaikutti valtavasti Neuvostoliiton kauppa, joka piti yllä volyymitehtaita. Itään menevän bulkin ohessa pystyi työllistämään suunnittelijoita, jotka loivat ihania mallistoja. Tukholman NK:llä oli monta suomalaista osastoa ja Harrodsillakin Lontoossa. Kun idänkauppa loppui, loppui se kaikki muukin.

Vesala: Miksei Slushissa esitellä suomalaista muotia? Jos mä olisin suunnittelija, olisin heti, että haluaisin tulla tänne pitämään muotinäytöksen!

Nykytilanne vs. tulevaisuus

Onko suomalaisella muodilla tulevaisuutta?

Snellman: Hei, tämä maa on täynnä mielettömiä lahjakkuuksia!

Vesala: Mun tosi moni ruotsalainen kaveri sanoo, että täällä on niin paljon siistimpiä juttuja kuin niillä. Kyllähän me nähdään se itsekin, Aalto tekee kovaa duunia ja se, mitä sieltä tulee ulos, on todella kiinnostavaa.

Mutta tavallisen kuluttajan silmään esimerkiksi Hyèresissä menestyneet mallistot ovat vain outoja.

Vesala: Mutta ei sillä ole mitään merkitystä. Tavallinen kuluttaja voi olla sitä mieltä, mutta pitää niiden mallistojen silti olla olemassa.

Muurimäki: Se on aina helpompi juttu lähteä jossain vaiheessa tekemään simppeliä ja kaupallista kuin se, että sulla olisi simppeliä ja kaupallista ja yrittäisit nostaa sitä jonnekin. Ideointi on se, mitä tarvitaan. Se pitää oppia ja siihen panostaa.

Snellman: Menee minkä huippudesignerin putiikkiin vain, siellä on myös ne tavalliset vaatteet.

Vesala: Suomalaisia on tällä hetkellä niin monessa muotitalossa maailmalla harjoittelussa tai töissä. Se on uskomattoman upea määrä! Mutta mikäs se next level sitten on?

Vesala: Jos sä menet katsomaan Taikin näytöstä, niin toki se ajatus helposti on, että voiko näitä laittaa päälle. Mutta ajatelkaa, että jos ne esittelisi sitä perus-Anttila-kamaa. Olisiko se nyt kiinnostavaa?

Snellman: Sitä varten oli Vateva ennen. Se esitteli käyttökamaa.Niipola: Yritän kirjoittaa tavalliselle suomalaiselle miehelle vaatteista ja käytän usein sellaista vertausta, että huippumuoti on kuin Formula ykköset. Sieltä saattaa tarttua joku jarrupalan muoto, joka  periytyy sitten niihin autoihin, joita ihmiset käyttävät.

Ketkä ovat Suomen tyylikkäimmät tyypit?

Snellman: Mä heitän kaksi. Toinen on Niina Kurkinen ja toinen Minttu Vesala.

Vesala: Vau! Kiitos.

Niipola: Arthur Borgers, siis tämä Kiira Korven poikaystävä. Ja sitten tietysti J. Karjalainen.

Lindegren: Tiedän sellaisen nuoren naisen, joka pukeutuu niin poskettoman hyvin! Näen hänet aina Stockan Herkussa. Seuraavan kerran kyllä kysyn, että kuka sinä oikein olet ja miksi olet noin mielettömän näköinen! Hänellä on persoonallisia ja muodikkaita asuja, aivan täydellisiä kokonaisuuksia!

Muurimäki: Ei ole olemassa mitään tiettyä väriä tai vaatetta. Paras tyyli on se, jossa on rohkea ja itsensä näköinen. Mun mielestä on kiinnostavaa, jos tyyli näyttää jotenkin uudelta mutta siten, että se näyttää luontevalta eikä ole keinotekoista tai pakotettua.

Minna Parikka, saat viimeisen sanan. Mikä sinun tyylivinkkisi on?

Parikka: Mä pidän tän lyhyenä ja sanon, että repäise! Mä en halua enää kertaakaan kuulla keneltäkään, että voi kun mäkin voisin. Siis, mikset voi? Repäise! ■

Julkaistu: 7.3.2016