Susia on nyt Suomessa enemmän kuin koskaan sitten 1800-luvun – Mutta silti vähemmän kuin pitäisi
Susia on ollut Suomessa näin paljon viimeksi 1800-luvulla. Tunnetun kuolleisuuden perusteella niitä pitäisi olla enemmän.
Susi on Suomessa erittäin uhanalainen eläin, jota tavallinen kansalainen ei todennäköisesti näe luonnossa koskaan. Silti sitä vihataan ja pelätään luultavasti enemmän kuin mitään muuta suurpetoa – siitäkin huolimatta, ettei se ole vahingoittanut Suomessa ihmistä sitten 1880-luvun toisin kuin vaikkapa karhu.
Susi oli pitkään hyvin vähälukuinen, käytännössä melkein kadonnut maamme luonnosta. Nykyisenkaltainen susikanta on ollut olemassa vasta kolmisenkymmentä vuotta.
Luonnonvarakeskus Luken tutkimusprofessori Ilpo Kojola on seurannut nykyisen susikannan vankistumista alusta lähtien.
– Vuonna 1996 vuonna oli tiedossa neljä pentuetta Suomessa. Epäilemättä jokunen pesintä oli ollut jo edellisinä vuosina, mutta systemaattinen suden pesintöjen seuranta alkoi vuonna 1996.
Suomessa ei ollut vuodesta toiseen lisääntyvää susikantaa vuosikymmeniin ennen 1990-luvun puoliväliä, vaikka yksittäisiä sudenpesintöjä varmasti olikin.
Susi oli melkein kadonnut Suomesta 1900-luvun alkupuolella, ja kanta pysyi vuosikymmeniä henkitoreissaan. Tapporahaa sudesta maksettiin 1970-luvun alkupuolelle saakka.
Luken tuoreimman kanta-arvion mukaan Suomessa oli tämän vuoden maaliskuussa 277–321 sutta. Nyt niitä on enemmän, sillä pennut syntyvät kesällä. Toisaalta susia kuolee niin paljon, ettei kanta kasva ainakaan nopeasti.
Kojola arvioi, että Suomen susikanta on ollut viimeksi yhtä suuri ehkä 1800-luvulla. Vuodesta 1990 susien määrä on kasvanut keskimäärin kymmenen prosenttia vuodessa.
Miksi suden ja ihmisen yhteiselo on niin hankalaa? Tai tarkemmin: miksi suomalaisen on niin vaikeaa sietää sutta?
Yksi selvä ongelma ihmisen kannalta on se, että sudet tappavat kotieläimiä. Poronhoitoalueen eteläpuolella sudet ovat tappaneet lähinnä lampaita ja koiria.
Poronhoitoalueella sudet surmaavat poroja, mutta siellä säännöt ovat toiset kuin muualla maassa. Suden tappamiseen saa melkeinpä aina poikkeusluvan, ja poronhoitoalueelle pidemmäksi aikaa jäävät sudet yleensä ammutaan. Viime talvena poronhoitoalueella tapettiin 48 sutta.
Lammasvahinkoja sattuu eniten Lounais-Suomessa. Siellä on paitsi selvästi tihein susikanta myös paljon lammasfarmeja. Kohtaamisia siis tulee, ja lammas on sudelle aika helppo saalis.
– Susi on myös lajina sellainen, että se aiheuttaa yksittäisessä tilanteessa enemmän vahinkoja, kertoo Mari Lyly.
Susi tai sudet voivat siis tappaa kerralla useita lampaita.
Lyly on erikoissuunnittelija Suomen Riistakeskuksessa. Hän toimii Susilifessa, hankkeessa, jossa yritetään edistää suden ja ihmisen rinnakkaiseloa.
”Sudet ovat älykkäitä eläimiä, joten ne oppivat pian sietämään valo- tai äänihäirintää.”
Lammastilojen suojaamisessa tehokkain – ja ainoa melko lailla sataprosenttisen tehokas – keino on petoaita, joka estää susia pääsemästä lampaisiin kiinni. Jos sellaista ei voi rakentaa, voi kokeilla muitakin keinoja.
– Susilife-hankkeessa on kokeiltu esimerkiksi riistakameroita sekä ääni- ja valokarkottimia. Kameran avulla voi lähinnä yrittää ennakoida tilanteita, karkottimia taas voi käyttää vain rajatun ajan.
Sudet ovat älykkäitä eläimiä, joten ne oppivat pian sietämään valo- tai äänihäirintää, jos siitä ei selvästi ole niille muuta haittaa. Sen vuoksi karkottimia kannattaa käyttää yhdessä paikassa kerrallaan korkeintaan viikkoja.
Koska vahinkojen välttämisessä olennaista on pitää kotieläimet, vaikkapa lampaat, erillään susista, myös laidunpaikkojen valinta voi auttaa. Lyly kertoo, että susivahinkoriski näyttää olevan korkeampi loppukesällä ja syksyllä, kun kesän pentueet lähtevät liikkeelle vanhempiensa kanssa.
Kesällä susivanhempien elinpiiri taas on pienempi, kun ne huolehtivat pienistä pennuistaan ja saalistavat suhteellisen pienellä alueella.
Lammasvahinkojen vaaraa voi siis yrittää vähentää esimerkiksi niin, että lampaat pidetään laitumella lähellä asutusta ja otetaan sisään yöksi aikoina, jolloin sudet liikkuvat aktiivisimmin.
Tärkeää on sekin, ettei susia houkutella nurkkiin vahingossa: esimerkiksi kuolleiden kotieläinten raadot pitää säilyttää susien ulottumattomissa, kunnes ruhot voidaan kuljettaa pois.
Sudet elävät perhelaumoissa. Suomessa se tarkoittaa yleensä susiparia ja sen pentuja. Joskus porukkaan on jäänyt edellisen vuoden pentu, ja se auttaa susiemoja pentujen hoidossa.
Enimmäkseen susi jättää synnyinperheensä noin vuoden iässä, ehkä vähän nuorempanakin. Sen jälkeen nuori susi etsii paria ja sopivaa elinaluetta, jolle perustaa reviiri. Koiraeläimille tyypillisesti susi lisääntyy nopeasti, jos se saa olla rauhassa ja jos ravintoa riittää. Poikasia syntyy vuosittain, ja niitä voi tulla kerralla monta kuten koirallekin.
Ilpo Kojola kertoo, että tutkimusten kohteina olleiden esimerkkipentueiden perusteella pentukuolleisuus on yllättävänkin vähäistä. Taudit voivat tappaa pentuja, mutta muuten susivanhemmat pitävät niistä hyvää huolta.
– Jos ravintotilanne on hyvä ja molemmat emot pysyvät hengissä, pentujen kuolleisuus on pieni.
Suomen susikanta on siis vahvistunut pitkällä aikavälillä, mutta esimerkiksi viime vuodesta tähän vuoteen susien määrä ei kasvanut.
Kojola kertoo, että laskennallisesti susikanta kestää kolmanneksen verotuksen vuosittain. Viron susista jopa 40 prosenttia metsästetään luvallisesti joka vuosi kannan silti kutistumatta.
Suomessa susien tunnettu kuolleisuus jää selvästi pienemmäksi. Poronhoitoalueen eteläpuolelta tilastoitiin viime vuoden elokuun alusta tämän vuoden maaliskuun loppuun 17:n suden kuolema. Kolme tapettiin vahinkoperusteisella poikkeusluvalla ja kahdeksan poliisin päätöksellä. Lisäksi kuusi sutta kuoli liikenteessä.
– Meillä on susikuolleisuutta, joka ei kirjaudu. Salakaataminen on susikannan suhteen haaste, Kojola sanoo.
Varsinaista tieteellistä analyysia salakaatamisesta ei ole tehty vuoden 2016 jälkeen.
– Mutta jos ajatellaan susikannan pentutuottoa ja kasvupotentiaalia, tuntematonta kuolleisuutta on. Susien laiton tappaminen ei ole poistunut kuvioista.
Esimerkiksi Pohjois-Savosta paljastui hiljan laaja salametsästysrinki. Epäiltyjä oli yli 30 ja salametsästystapahtumia kymmeniä. Poliisin mukaan epäillyt olivat tappaneet muun muassa kolme sutta, ehkä enemmänkin.
Poronhoitoalueella susien kaatamiseen saa edelleen helposti poikkeuslupia. Vuoden 2023 elokuusta tämän vuoden maaliskuun loppuun susia ammuttiin siellä kaikkiaan 48. Ilpo Kojolan mukaan niistä susista valtaosa oli saapunut Suomeen Venäjän puolelta.
Jostakin syystä Venäjältä on alkanut tulla Suomeen susia paljon enemmän parin viime vuoden aikana, ja se näkyy poronhoitoalueen susikaatotilastoissa.
Aikaisempina talvina susia tapettiin poikkeusluvalla poronhoitoalueella parikymmentä talvessa, mutta parina viime talvena puolensataa. Mistä se johtuu?
”Sotilastukikohdat ovat tyhjentyneet sodan vuoksi, ehkä metsästys on vähentynyt siksi.”
Sitä ei Kojolan mukaan tiedetä, eikä Venäjän Ukrainassa aloittaman sodan jälkeen susitilanteesta itärajan takana ole saatu tietoa.
– Tämä on totaalista spekulointia, mutta sotilastukikohdat Venäjän puolella ovat tyhjentyneet sodan vuoksi, ehkä metsästys on vähentynyt siksi.
Rajantakainen susikanta on siis saattanut kasvaa, jolloin nuoret sudet ovat lähteneet etsimään elintilaa Suomesta.
Nykyisin Suomen susista yli puolet elää Lounais-Suomessa. Aikaisemmin susikannan painopiste oli itärajalla. Ilpo Kojolan mukaan itäisen ja läntisen Suomen susilla on melko vähän yhteyksiä. Etenkin idästä länteen vaeltaa varsin vähän nuoria eläimiä. Se on susien kannalta ongelma, sillä Länsi-Suomen susikanta on kasvanut melko harvoista yksilöistä. Siksi sen perimä on kapea. Idässä geneettistä vaihtelevuutta on enemmän.
– Joidenkin tutkijoiden mukaan Suomeen on muodostunut jopa kaksi geneettistä osapopulaatiota, Kojola sanoo.
Mikä on suden tulevaisuus? Kojola arvioi, että Lounais-Suomen susikanta kasvaa entisestään, sillä saalista riittää, varsinkin valkohäntäkauriita.
Rajattomasti kanta tosin ei voi kasvaa, sillä jokaisella susilaumalla on suuri reviiri, jota se järkkymättä puolustaa lajitovereitaan vastaan.
