Superpesis-seuran pelaajien tyytymättömyys pelinjohtajaan on uutinen, vaikka se tuntuisi kuinka ikävältä

Kun Aitio julkaisi uutisen Manse PP:n sisäisistä ongelmista, syntyi tuttu mylläkkä. Seura harmistui uutisoinnista, pelinjohtaja Jani Komulainen muisteli miten aiemminkin hän on kohdannut menestystä "horjuttavia" asioita, johto kiisti ja Aitio mediana joutui kohtaamaan kritiikkiä.

Aitio kuitenkin julkaisi tiedon silloin kun se saatiin, ei silloin kun se kaikille sopii – niin kuin pitääkin.

Kun toimittajat raportoivat sisäisistä ongelmista tai paljastavat pelaajiston tyytymättömyyden, reaktio on sama. Ammutaan sanansaattajaa ja viestitään, että älkää koettako horjuttaa luomaamme kuvaa siitä, että kaikki on hyvin.

Ne urheilutoimittajat, jotka ovat uutisia tehneet tai raportoineet kiusallisista asioista, tietävät, että myös fanit haluavat usein elää kuplassa, jossa heidän joukkueensa on immuuni kaikille niille ongelmille, jotka vaivaavat muita seuroja.

He haluavat uskoa, että heidän valmentajansa nauttii täydellistä luottamusta, ja että kaikki kritiikki on ulkopuolisten kateutta tai "salaliittoteorioita" – jos siis lainaa Aamulehdessä Manse PP:n puheenjohtajan Matti Helimon käyttämää termiä. Aamulehti kirjoitti Helimon muistuttaneen, että ”seura on ollut aina herkullinen kohde salaliittoteorioille”.

Samalla voi kuitenkin kysyä, että mitä ihmiset oikeastaan haluavat urheilumedialta?

Haluavatko he, että toimittajat pimittävät tietoja siksi, että ne saattavat tuntua epämukavalta? Haluavatko he, että urheilumedia muuttuu PR-osastoksi, joka julkaisee vain positiivisia uutisia ja virallisia tiedotteita?

Jos näin on, kannattaa pysytellä vain seurojen omilla nettisivuilla ja on parempi sulkea silmät riippumattomalta journalismilta.

Manse PP:n tapauksessa Aitio on vahvistanut tietonsa useasta lähteestä seuran sisältä. Mutta kun Matti Helimo puhuu "salaliittoteorioista", se on ensinnäkin jo arveluttavaa puhetta entiseltä Tampereen apulaispormestarilta ja poliitikolta.

Samalla se on toisinaan valitettavaa nykyajan politiikan pelikirjaa: ongelma käännetään viestintuojan syyksi. Se on samanlainen ”taidonnäyte” kuin väittää, että kaikki kritiikki ja paljastukset ovat fake newsia tai noitavainoa.

Journalistit ovat tiedonvälittäjiä, eivät tiedonsalailijoita. Heidän tehtävänsä ei ole suojella ketään todellisuudelta – oli se sitten kipeä tai ei – vaan kertoa, mitä tapahtuu.

Jos Manse PP:n pelaajat ovat tyytymättömiä pelinjohtajaansa, se on uutinen. Sen arvioiminen, tuntuvatko uutiset seurasta tai sen puheenjohtajasta mukavalta vai epämukavalta, ei kuulu uutisten julkaisupäätösten tekemisen prosessiin.

Myös urheilutoimittajilta voi kysyä, mitä odotetaan vastaukseksi, kun asiaa kysytään vaikkapa siirtouutisten kohteena olevalta pelaajalta tai kun puheenjohtajalta kysytään pelinjohtajaan tai päävalmentajaan kohdistuvasta epäluottamuksesta? Brutaalin rehellistä totuutta – vai asian kiertämistä?

Ja kumpi on itse asiassa sitten parempaa journalismia, asian kaivamista off the record pelaajien keskuudesta – vai ainoastaan seuran johdon reaktioiden kirjuroimista? Jokainen vastatkoon itse, mutta ainakin saadut vastaukset voisivat olla erilaisia.

Aition uutinen Manse PP:n tilanteesta on esimerkki siitä, miten riippumaton urheilujournalismi toimii. Se nostaa pintaan asioita, joita virallisesti ei koskaan myönnettäisi. Se ei ole salaliittoteoriaa – se on sitä, kun toimittajat tekevät työnsä sen sijaan, että tyytyisivät vain toistamaan virallisia lausuntoja.

Tämä ei tarkoita, että median pitäisi olla sydämetön tai että se saisi spekuloida vapaasti aivan mitä sattuu. Päinvastoin vastuu on sitä suurempi. Jokainen tämänkaltainen uutinen on tarkistettava huolellisesti, koska väärä tieto vahingoittaa kaikkia osapuolia. Niin on myös toimittu.

Mutta kun tieto on tarkistettu ja vahvistettu oikeista paikoista, sen julkaiseminen ei ole valinta – se on velvollisuus.

Kirjoittaja on Avun ja Aition päätoimittaja.