Suomi teki viikonloppuna Euroopan mestaruudellaan hurjan tempun – tuleeko naisissa tulevaisuudessa samanlaista jymymenestystä?
Suomen U16-vuotiaiden tyttöjen Euroopan mestaruus oli kova suoritus, mutta mitä se tarkoittaa naisten koripallomaajoukkueen tulevaisuudelle? Aition koripalloasiantuntija Harri Mannonen vastaa kuumaan kysymykseen.
Suomi saavutti viime viikolla kaikkien aikojen ensimmäisen EM-mitalin koripallossa: 16-vuotiaat tytöt voittivat Euroopan mestaruuden. Ylipäätään Suomi on pärjännyt jo vuosia nuorten naisten koriksessa. FIBA:n tyttöjen maailmanrankingissa Suomi on kymmenentenä, eikä sijoitus ainakaan laske, kun listaa seuraavaksi päivitetään.
Nuorten sarjojen saavutuksilla on kaksoisrooli. Ne ovat sekä saavutuksia sinänsä että viitteitä aikuisten sarjan tulevasta menestyksestä.
Tällä hetkellä Suomen naisten FIBA-rankkaus on 60:s eli 50 sijaa huonompi kuin tyttöjen. Mitä tyttöjen viimeaikainen menestys tarkoittaa tämän kannalta?
”Suomi pelasi yhtenäisesti, kollektiivina.”
U16:n EM-kulta oli hieno saavutus sinänsä. Myös pelillisesti se herätti toiveita naisten koripallon tulevaisuutta ajatellen. U16-pelaajat olivat riittävän urheilullisia pitämään kovaa vauhtia, ja sitä he myös pitivät. Roolinvaihdot olivat nopeahkoja. Palloskriinihyökkäyksessä oli ideaa. Pelissä oli intensiteettiä, eli pelaajat tekivät paljon pelitekoja.
Siitä seurasi epäonnistumisia, sillä Suomi menetti pallon 21 kertaa per ottelu. Mutta intensiteetin ansiosta vastustajilla oli vielä vaikeampaa: heille menetyksiä kertyi 27.
Suomi pelasi yhtenäisesti, kollektiivina. Kaikki 12 pelaajaa tekivät hommia joukkueen hyväksi, eivät omien tilastojensa. Kukaan suomalainen ei ollut lähelläkään EM-turnauksen korintekijätilaston kärkeä.
Tämä oli lupaavaa tulevaisuuden kannalta, sillä huippukoris käy yhä vauhdikkaammaksi ja kollektiivisemmaksi.
”Nuorten EM-kisoissa pärjääminen vaatii valmentajilta erityisosaamista.”
Euroopan mestaruuksista pelataan joka kesä ikäluokissa U16, U18 ja U20. Parhaat maat ovat 16 joukkueen A-divisioonassa. U20-ikäluokan tuloksia ei oteta huomioon tyttöjen FIBA-rankingissa.
Suomen maajoukkueiden leiri- ja peliohjelmat ovat niin tasokkaita, että juniorimenestystä tulee jatkossakin.
Maajoukkueita valmentavat kesästä toiseen samat ammattivalmentajat. Se edesauttaa juniorimenestystä, koska valmentaminen on kontekstisidonnaista. Eli valmentamaan tietyssä ympäristössä oppii valmentamalla siinä ympäristössä.
Nuorten EM-kisoissa pärjääminen vaatii valmentajilta erityisosaamista. A-divisioonassa pelataan yhdeksässä päivässä seitsemän ottelua. Pelaajia pitää osata peluuttaa niin, että voittoja tulee, mutta että voimia säästyy turnauksen loppuun asti.
Euroopan mestarien päävalmentaja Jussi Räikkä valmennustiimeineen osaa tämän tempun. Räikkä valmensi jo viime kesänä Suomen neljänneksi 16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa. Se toi paikan tämän vuoden heinäkuuksi 17-vuotiaiden MM-kisoihin Meksikoon. Siellä Suomi sijoittui kahdeksanneksi, myös Räikän johdolla.
”Kansainvälisen tutkimuksen mukaan juniorien EM-kisojen menestys ennakoi hyvää aikuismenestystä sitä varmemmin, mitä useampia eri pelaajia maa käyttää juniorimaajoukkueissa eri ikäluokissa.”
Naisten koripallon nousukierteen yksi este on tavoitteellisten tyttö- ja naispelaajien vähäinen määrä. Jää nähtäväksi, miten tämän esteen kanssa käy. Kansainvälisen tutkimuksen mukaan juniorien EM-kisojen menestys ennakoi hyvää aikuismenestystä sitä varmemmin, mitä useampia eri pelaajia maa käyttää juniorimaajoukkueissa eri ikäluokissa.
Suomi on käyttänyt EM-kisoissa keskimääräistä harvempia pelaajia. Sama trendi näkyi tyttöjen U17-joukkueessa MM-kisoissa 2024: se oli täsmälleen sama kuin U16-joukkue EM-kisoissa 2023.
Joukkueen stabiilius tekee siitä yhtenäisen, joten lyhyellä tähtäimellä se on tehokas keino voittaa. Tulevan aikuismenestyksen kannalta olisi kuitenkin parempi, että maajoukkuepelaajat vaihtuisivat ikäluokasta toiseen.
Suomen U16-mestarijoukkueessa oli muutakin tyypillistä menestysnälkäiselle juniorijoukkueelle: 12 pelaajasta vain yksi oli syntynyt vuoden viimeisen kolmanneksen aikana.
Tämä “suhteellisen iän ilmiö” on tuttu monista yhteyksistä. Loppuvuonna syntyneet ovat fyysisessä kehityksessä muita jäljessä, ja siksi juniorimenestystä tavoiteltaessa valinta harvoin osuu heihin.
”Lopun perin kova kilpailu tuo parhaan lopputuloksen – kuten nyt toi.”
Tämä ei tarkoita, että Jussi Räikän olisi pitänyt valita tämän kesän U17-joukkueeseen eri pelaajia kuin viime kesän U16-joukkueeseen. Tai tämän kesän U16-joukkueeseen enemmän loppuvuonna syntyneitä.
Parhaat pelaavat. Lopun perin kova kilpailu tuo parhaan lopputuloksen – kuten nyt toi.
Pikemmin kyse on siitä, miten suomalaisen pelaajakehitysjärjestelmän pitäisi toimia. Sen pitäisi tuottaa niin paljon niin hyviä pelaajia, että juniorimaajoukkueissa esiintyy vaihtelua, kun kulloisetkin parhaat valitaan mukaan.
Eli pelaajakehitysjärjestelmän pitäisi olla valtakunnallinen, kattava ja avoin. Viimeiset kymmenkunta vuotta se on ollut suljettu ja Helsinki Basketball Academyyn keskitetty. Pitkän keskittämisen seuraukset näkyvät vähäväkisyytenä kansallisissa sarjoissa.
Pelaajakehityksen voimavarat on suunnattu muutamiin pelaajiin. Heistä jotkut ovat lopettaneet koriksen tai muuten vain hiipuneet. Aikuisia huippupelaajia on kasvanut vähän suhteessa siihen, miten hyvin tyttömaajoukkueet ovat menestyneet.
Naisten maajoukkue on ottanut pohjakosketuksen. Korisliiga on laskukierteessä. Tavoitteelliset aikuiset suomalaispelaajat ovat harvassa, minkä vuoksi liigajoukkueet on pakko täyttää junioreilla.
”Mutta tuleeko naisissa samanlaista jymymenestystä kuin U16-ikäluokassa parina viime kesänä?”
Keskittäminen saattaa tuoda juniorimenestystä lyhyellä aikavälillä ja silti johtaa ongelmiin aikuisten sarjassa ennen pitkää. Otetaan kuvitteellinen esimerkki. Skenaariossa 1 pelaaja A on syntynyt alkuvuonna. U15-ikäluokassa hän nousee vakituisten maajoukkuevalmentajien luottopelaajaksi, saa kansainvälistä kokemusta, oppii maajoukkueen totutun pelitavan läpikotaisin ja pelaa kuudet juniorien EM-kisat. Pelaajat B ja C jäävät joka kerta rannalle.
Skenaariossa 1 keskittämisen riski on ilmeinen, sillä pelaaja A saattaa vallan hyvin lopettaa koriksen 20-vuotiaana. Silloin kaikki häneen investoitu EM-kisojen peliaika on mennyt hukkaan aikuiskoriksen näkökulmasta. B:llä ja C:llä ei ole kansainvälistä kokemusta lainkaan.
Skenaariossa 2 pelaajat A, B ja C kamppailevat EM-kisapaikoista vuodesta toiseen. Valmentajat ja pelitavat vaihtuvat. Alkuvuonna syntyneet A ja B ovat ensin niskan päällä, sitten loppuvuonna syntynyt C saa heitä kiinni. Lopun perin A, B ja C pelaavat kaikki EM-kisoissa kahdesti.
Skenaariossa 2 riski on hajautettu. Pelaajat A, B ja C tuskin kaikki lopettavat kilpakorista 20-vuotiaana. Kansainvälinen juniorikokemus todennäköisesti siirtyy jossain määrin aikuisten sarjaan.
”Pienelle korismaalle menestyksen saavuttaminen on sitä vaikeampaa, mitä vanhempiin ikäluokkiin mennään.”
Pienelläkin kertoimella voi lyödä vetoa, että Suomen naisten maajoukkueen FIBA-ranking nousee lähivuosina reilusti. 60:s on surkea sijoitus sekä historiallisesti että nykyiseen joukkueeseen nähden. Joukkueessa on sentään supertähti Awak Kuier, kohtuullisia euroammattilaisia ja potentiaalisia nuoria yliopistopelaajia.
Mutta tuleeko naisissa samanlaista jymymenestystä kuin U16-ikäluokassa parina viime kesänä?
Ehkä vielä vähän aikaa pidätellään hevosia.
Pienelle korismaalle menestyksen saavuttaminen on sitä vaikeampaa, mitä vanhempiin ikäluokkiin mennään. Esimerkiksi vuonna 2004 syntyneiden ikäluokka sijoittui seitsemänneksi U18:n EM-kisoissa kaksi vuotta sitten. Tänä vuonna U20-kisoissa ikäluokan sijoitus oli 16:s, joten Suomi putosi B-divisioonaan.
Näistä varauksista huolimatta U16:n Euroopan mestaruus oli lupaava merkki tulevaisuuden suhteen. Nyt on otollinen aika saada nousukierre käyntiin.
Jos pelaajakehitysjärjestelmää kehitetään, ehkä yhä useampi nuori nainen sitoutuu huippu-urheiluun, Ehkä yhä useampi pääsee ja lähtee ulkomaille yliopisto- tai muuta ammattilaiskorista pelaamaan. Ehkä kotimaassa yleisö kiinnostuu Korisliigasta.
Ehkä aikuisetkin aikanaan nousevat FIBA-rankingissa maailman kymmenen kärkeen.
