Suomen ikäpommi tikittää yhä kovempaa – ”Vanhusten nykyinen määrä on varsin hillitty verrattuna siihen, mitä on tulossa”
Iäkkäiden määrä ei palaa entiselleen, vaan kasvaa vielä monta vuosikymmentä, ennustaa väestötutkija Rasmus Aro. Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo peräänkuuluttaa palveluja, jotka toisivat lisää terveitä vuosia.
1. Kuinka kauan iäkkäiden määrä kasvaa, väestötieteilijä Rasmus Aro?
Eläkeikäisten ja etenkin yli 74-vuotiaiden kasvava määrä on valtava muutosilmiö. Tilastokeskuksen väestöennuste vuodelta 2021 ulottuu vuoteen 2070 asti. Siinä arvioidaan yli 84-vuotiaiden määrän nousevan joka ikinen vuosi verrattuna edelliseen vuoteen – siis viidenkymmenen vuoden ajan. Työssäni MDI-yrityksessä tutkin ja analysoin väestönkehitystä. Ennusteemme ulottuu vuoteen 2040 asti ja kertoo iäkkäiden suhteen samaa viestiä.
On vaikeaa ennustaa vuoden 2070 jälkeistä aikaa. On silti harhaluulo, että iäkkäiden osuus taittuisi sen jälkeen merkittävästi laskuun.
2. Onko ilmiön laajuutta ymmärretty?
Vaikka iäkkäiden määrä putoaisikin vuoden 2070 jälkeen, iäkkäiden prosenttiosuus tulee tuskin palautumaan tämän vuosikymmenen tasolle. Emme siis tule kohtaamaan 2000-luvun ensimmäisellä vuosisadalla vaihetta, jolloin eläkeikäisten osuus olisi yhtä matala kuin juuri nyt. Itse asiassa vanhusten nykyinen määrä on varsin hillitty verrattuna siihen, mitä on tulossa. Tämä huolestuttaa minua.
Sotejärjestelmä on jo nyt rahoituksen, työvoiman ja palveluiden järjestämisen osalta vaikeuksissa. Miten tilanne voisi parantua seuraavan 20 vuoden aikana, kun yli 84-vuotiaiden määrä lähes kaksinkertaistuu sinä aikana? Kun yli 84-vuotiaita on nyt noin 160 000– 170 000 henkilöä, 20 vuoden päästä heitä on noin 340 000.
3. Miten iäkkäiden määrän kasvu näkyy alueellisesti?
Iäkkäiden määrän muutos on samanlaista alueittain, kun taas muiden ikäryhmien kehitys eroaa toisistaan. Väestömäärältään suuret hyvinvointialueet pystyvät toteuttamaan palvelut, koska työikäisten määrä kasvaa eli työvoimaa on saatavilla.
Hankalaa on etenkin Kainuussa ja Etelä-Savossa mutta myös esimerkiksi Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa, Satakunnassa ja Pohjois-Karjalassa. Vaikka näillä alueilla kasvu iäkkäiden ikäryhmässä on samansuuntaista kuin isoilla alueilla, niillä on vuosi vuodelta pienempi työikäisten reservi.
Myös sotealan työvoima on iäkästä. Etenkin niillä hyvinvointialueilla, joissa väestö vähenee, kuten Satakunnassa, puolet soten työntekijöistä ovat ylittäneet eläkeiän vuoteen 2040 mennessä. Eläköitymisen korvaaminen ja uusien ihmisten hankkiminen töihin on suuri haaste.
Ongelma näkyy myös hyvinvointialueiden sisällä. Väestö vähenee, mutta iäkkäiden määrä kasvaa kaikissa kunnissa, myös niin sanotuilla syrjäkylillä. Miten palveluverkko ja saatavuus taataan paikallisella tasolla pienillä paikkakunnilla?
Hyvinvointialueilla pitäisi olla rohkeutta sanoa, että palveluiden sopeuttaminen tarkoittaa paikallisten palveluiden heikkenemistä. Hyvinvointialueilla on aika vähän vaihtoehtoja, ja niukan taloudellisen tilanteen paine ajaa rajuihinkin päätöksiin sotepalveluissa.
4. Miten iäkkäiden määrä vaikuttaa palvelujen tarpeeseen?
Nykyään 65–74-vuotiaiden väestöryhmä on varsin tervettä, mutta vanhemmissa ikäryhmissä hoitoa vaativia sairauksia ilmenee väistämättä enemmän. Hoivan tarve tulee lisääntymään.
Elinajanodote eli suomalaisten keskimääräinen kuolinikä on noussut ja yli 60-vuotiaiden terveydentila parantunut. Tästä huolimatta terveiden vuosien määrä ei tilastojen mukaan ole lisääntynyt. Sen sijaan viimeisistä elinvuosista suurempi osa eletään sairauksien kanssa, koska hoito on parantunut.
On lisäksi tärkeää huomata, että vaikka vanhusten terveiden vuosien määrä kasvaisikin, sillä ei voi mitenkään kokonaan kompensoida iäkkäiden ihmisten määrän valtavaa kasvua.
5. Miten ilmiö vaikuttaa sote-palvelujen järjestämiseen?
Mietin paljon sitä, miten vastaamme voimistuvaan palvelujen kysyntään. Ala on hyvin työvoimaintensiivistä: sitä on vaikeaa tehostaa tai automatisoida, koska siinä tarvitaan hoivaa, ihmistä. Sotealalla on jo nyt pulaa työvoimasta, joten miten käy 20 vuoden päästä, kun kärjistäen ilmaistuna tarvitaan kaksinkertainen määrä palveluja?
Pirulliseksi ongelman tekee se, että humaanissa yhteiskunnassa palvelut on pystyttävä järjestämään: sellainen vaihtoehto ei voi olla esillä, että iäkkäiden palveluja ei järjestettäisi.
Olen varma, että alalla työskentelevät ihmiset ja viranomaiset haluavat pitää hoivan laadusta kiinni. Kyse on rahasta: sitä on tultava jostain, ja valtio on se taho, joka määrittää, kuinka paljon rahaa soteen käytetään.
6. Onko ongelmaan reagoitu tarpeeksi?
Pitkän aikavälin muutosilmiöt jäävät usein vähälle huomiolle, koska ne eivät ole päivänpolttavia kysymyksiä. Myös eduskunnan sykli on lyhyt, kun puhumme vuosikymmenten aikana tapahtuvista muutoksista. Tässä on se riski, ettei asia jää kenenkään vastuulle.
Väestörakenteen muutos ei ole väliaikainen tila, vaan voimistuu vuosi vuodelta. Jos palvelujärjestelmä ei vastaa tähän, se tarkoittaa, että yhä useampi ikääntyvä ei saa hoitoa ajoissa, mikä syventää ongelmaa entisestään.
Kysymys on siitä, miten muutamme sotejärjestelmää pysyvästi suuremman hoivantarpeen vuoksi. Siihen en osaa väestötieteilijänä vastata, mutta pohdinta olisi aloitettava heti.
7. Millä tavoin ikääntyneitä pitäisi huomioida yhteiskunnassa, vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo?
Väestöennusteet ovat olleet kauan jo saatavilla, mutta palveluista on suuri pula tälläkin hetkellä. Tämä kertoo osittain siitä, että kaikista vanhimmat eivät ole päättäjien asemassa ja heidän tarpeensa ja näkökulmansa jäävät liian vähälle huomiolle.
Ikääntyminen on muuttunut 20–30 vuodessa paljon psyykkisesti, fyysisesti sekä kognitiivisesti. Iäkkäät ovat terveempiä, ja meillä on enemmän työkykyisiä eläkeikäisiä. Luotan siihen, että työelämästä löytyisi mahdollisuuksia sovitella yhteen vanhuuseläkettä ja osa-aikatyötä. Tätä varten on tarjottava väylät, jotta eläkkeellä voi ylläpitää ammattitaitoaan.
Kuntoutukseen eli iäkkäiden toimintakyvyn ylläpitämiseen ja kohentamiseen on välttämätöntä kiinnittää huomiota, että voimme tarjota palvelut.
Digitalisaatiossa on unohdettu iäkkäiden tarpeet oppia ja ylläpitää taitojaan. Jos iäkkäät eivät tällaisessa väestötilanteessa pysy mukana muutoksessa, he tulevat tarvitsemaan muilta paljon apua sen sijaan että voisivat hoitaa itse asioitaan.
8. Miten iäkkäiden määrän lisääntyminen vaikuttaa hoivapalveluihin?
Osassa Suomea on työvoimapulaa hoivapuolella eivätkä soteammattilaiset riittävästi hakeudu näihin töihin. Tästä on seurannut, että on nostettu asiakkaiden kynnystä saada palveluita ja laadusta ollaan valmiita tinkimään.
Samaan aikaan meillä on ympärivuorokautisia hoivapaikkoja, joissa työvoimapulaa ei ole ollutkaan ja vetovoimatekijät ovat kunnossa: niissä on hyvä ympäristö työskennellä, johto on tehtäviensä tasalla, työntekijöitä kuullaan kehittämisessä ja hoiva on asiakaslähtöistä. Näitä paikkoja pitäisi lisätä, ennen kuin vain todetaan, että pulan vuoksi on hyväksyttävää tinkiä laadusta.
9. Miten hyvinvointialueiden taloudelliset vaikeudet vaikuttavat iäkkäiden asemaan?
Soteuudistuksen lähtökohta oli tarjota palvelut ikääntyvässä Suomessa. Lupaus ei vielä toteudu iäkkäiden kohdalla. Vaikka uudistus on pari vuotta vanha, on välittömästi ryhdytty hakemaan säästöjä. Uhkana on, että kaikki ihmiset eivät saa tarvitsemiaan palveluita, ne ovat etäällä tai hoitoon pääsy pitkittyy. Sotealalla ei pitäisi keskittyä siihen, mitä palveluja voidaan säästämiseksi lopettaa, vaan miten ikäihmiset voisivat toimia itsenäisesti ja saisivat apua, kun tarvitsevat.
Sitä paitsi on aina joukko vanhuksia, jotka tarvitsevat viimeisinä vuosinaan ympärivuorokautista hoivaa. Siitä emme pääse mihinkään. Se ei ole halpaa hoitoa, mutta välttämätöntä. Hoivakodeissa asutaan lyhyempiä aikoja kuin ennen, koska kotona ollaan pidempään. Ei ole mahdollista, että kynnys hoivaan pääsylle olisi nykyistä korkeampi, koska se on lähellä heitteillejättöä.
10. Miten iäkkäiden hyvinvointia voisi edistää?
Suurin osa hoivan tarpeesta johtuu muistisairauksista. Jos niistä voisi jo lähivuosina parantua tai niiden kehittymistä hidastavat keinot otettaisiin käyttöön, hoivan tarve vähenisi radikaalisti. Tässä olisi ilman muuta kansanterveydellisen hankkeen paikka Pohjois-Karjala-projektin tapaan, missä hyvät käytännöt sydänsairauksien ehkäisystä levisivät lopulta koko maahan.
Muistisairaudet aiheuttavat paljon kustannuksia ja ovat inhimillisesti hyvin raskaita. Asia tulisi ottaa vakavasti ja varmistaa, että keinot vähentää muistisairauksien riskejä ovat jokaisen ulottuvilla.
Rasmus Aro työskentelee MDI-konsulttiyrityksessä. Työssään hän tutkii väestönkehitystä ja siihen liittyvää yhteiskunnallista muutosta erityisesti kuntien ja alueiden tarpeisiin. Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo on itsenäinen viranomainen, joka edistää iäkkäiden asemaa ja oikeuksien toteutumista.
