Suomi ei voi käyttää miljardeja Trumpin nuoleskeluun – Puolustusmenojen nosto pitää perustella kansalle

Haagin Nato-kokouksessa sovittiin, että jäsenmaat nostavat puolustusmenonsa viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2035 mennessä. Suomen päättäjien ja ennen kaikkea Suomen kansalaisten ei pidä hyväksyä tätä sokeasti.

Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajan mukaan kokouksen tunnelma lähenteli farssia. Helsingin Sanomat taas kirjoitti, että ”kokouksessa usein kysytty kysymys oli, nostettiinko menotavoitetta Vladimir Putinin aiheuttaman uhan vai Trumpin miellyttämisen vuoksi. Vastaus: molemmista syistä.”

Nato-kokousta leimasi eurooppalaisten johtajien nolo kieriskely Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin edessä. Naton pääsihteeri Mark Rutte meni pisimmälle. Hän oli oppinut nopeasti, ettei itsevaltiaiden – tai sellaiseksi itsensä mieltävien – kanssa voi olla koskaan liian ruskeakielinen.

”Saavutatte jotain mitä yksikään Yhdysvaltain presidentti ei ole vuosikymmeniin pystynyt tekemään. Eurooppa tulee maksamaan siitä SUURET summat, kuten kuuluukin, ja se on teidän voittonne”, Rutte kirjoitti Trumpille.

Siinäpä notkeaselkäisen provinssipomon terveiset Isä Aurinkoiselle.

Suomen bruttokansantuote oli viime vuonna arviolta 276 miljardia euroa. Viisi prosenttia siitä on vajaat 14 miljardia euroa. Tämän vuoden puolustusbudjetti on 6,5 miljardin euron luokkaa.

Nato-diilissä puolustusmenovaatimus jakautuu niin, että 3,5 prosenttiyksikköä menee ns. kovaan puolustukseen, siis armeijan varustamiseen ja kehittämiseen ja loput 1,5 puolustusta tukeviin investointeihin. Se, millainen määrä miljardeja valuisi suoraan armeijan kirstuun, on siis epäselvää.

Selvää on se, että kyse on valtavista summista, miljardeista euroista.

Suomen talous on heikossa hapessa. Nykyinen hallitus on turvautunut rajuun leikkauspolitiikkaan ja toisaalta laskenut verotusta. Se ei ole kääntänyt bruttokansantuotetta kasvuun tai pysäyttänyt velkaantumista.

Tällaisessa tilanteessa puolustusmenojen rajua kasvattamista ei voi perustella ulkomaisen wannabe-itsevaltiaan miellyttämisellä.

Rahan ohjaaminen armeijalle voi olla perusteltua – nykyinen Venäjä on vaarallinen naapuri – mutta sen pitää olla nimenomaan perusteltua.

Suomi on luisunut Venäjän Ukrainan-hyökkäyksen jälkeen kohti tilannetta, jossa poliittisen keskustelun voi aina vaientaa Venäjä-kortilla.

Natoon liittyminen pika-aikataululla oli ymmärrettävää, mutta esimerkiksi käännytyslain säätämiselle ja voimassa pitämiselle ei ole annettu kunnollisia julkisia perusteita. Luottamuksellinen tiedustelutieto ja tilannekuva ovat siitä hyviä syitä, ettei niitä tarvitse koskaan julkistaa.

Myös polkumiinat kieltäneestä sopimuksesta lähdettiin vauhdilla ja kevyesti. Epäselväksi jäi, miten Suomen armeija aikoo tulevaisuudessa jalkaväkimiinoja käyttää osana maan puolustusta: mistä uudet miinat hankitaan, paljonko ne maksavat, missä päin Suomea niitä tosipaikan tullen käytetään ja niin edelleen.

Puolustusmenojen kasvattamisen kohdalla keskustelu pitäisi viimein avata. Mihin raha käytetään, miksi sitä tarvitaan niin paljon ja miten paljon sen käyttämisellä parannetaan maan puolustusta?

Demokraattisessa maassa puolustuspolitiikka on politiikkaa siinä missä kaikki muukin. Sitä ei saa jättää Trumpin oikkujen varaan.