Apu

Suomesta tuli laatikkomaa – yksi hyvä idea läpäisi virkamiesten seulan

Suomesta tuli laatikkomaa – yksi hyvä idea läpäisi virkamiesten seulan
Ennennäkemätön rakentamisen buumi muokkaa maisemaa ja myllertää mieliä. Parjatut betonielementtitalot eivät jääneetkään 1970-luvulle vaan kohoavat nyt entistä jyhkeämpinä. Monen mielestä nyt rakennetaan epäviihtyvyyttä. Miksi?
Julkaistu: 9.11.2020

Surullinen kaupunkilainen kertoo tunteistaan Helsingin kaupungin Kerro kantasi -verkkopalvelussa:

"Kun nykyajan tyylitöntä ja rumaa rakentamista tungetaan joka paikkaan, tulee olo niin kuin omat juuret katkaistaisiin."

Moni kaupunkilainen jakaa tunteen. Uudet talot eivät ole vain asukkaiden asia, ne näkyvät ja vaikuttavat jokaisen ohikulkijan mielenmaisemaan.

Oulu, Jyväskylä, Tampere, Turku, Espoo, Vantaa ja Helsinki. Muuttovoittoa kerääviin kaupunkeihin on noussut kerrostaloja kuin tatteja tihkusateella. Kiivain rakennuskausi koettiin vuosina 2015–19.

Pääkaupunkiseudulla 2019 oli asuntotuotannon kaikkien aikojen ennätysvuosi. Helsinkiin, Espooseen ja Vantaalle valmistui yli 16000 asuntoa.  

Nyt keskustojen tyhjät tontit tilkitään ja metsälähiöiden talomäärä tuplataan, tätä on täydennysrakentaminen. Kun valtaväylien varret asutetaan ja keskikaistalle istutetaan rivi puita, syntyy kaupunkibulevardi. Pelloille, pusikoihin ja rannoille nousee uusia alueita. Tornitalot kasvavat.

Facebookin Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmässä on 19000 jäsentä. Eräs mies kommentoi Kalasataman torneja:

"Upeaa että torneja nousee ja sijaintihan on täydellinen, mutta normaalissa päivänvalossa nämä ovat kyllä masentavan rumia. Näiden kauneusvirheiden kanssa tullaan elämään järkyttävän pitkään."

Arkkitehti Sampo Vallius ja Arkkitehtuurikapina-ryhmän perustaja Marjo Uotila eivät arvostele yksittäisiä arkkitehtejä tai ihmisten koteja vaan yleistä suuntaa.

Kaksi rakentamisen kriitikkoa, arkkitehti Sampo Vallius ja sosiologi Marjo Uotila tapaavat toisensa ensi kertaa Pasilan juna-asemalla, joka sijaitsee Triplan ostosparatiisissa. Juttu alkaa luistaa heti. Heitä yhdistää halu saada monipuolisempaa tyyliä rakentamiseen. 

– Suomi on arkkitehtuurissa yhden totuuden maa, he sanovat yhdestä suusta.

He kummastelevat, mihin kaunis on kadonnut.

– Kun lukee arkkitehtuurikilpailujen voittojen perustelutekstejä, siellä käytetään sanoja innovatiivinen, rohkea, runollinen ja jopa leikkisä, mutta harvoin sanaa kaunis, Vallius sanoo. Hän on ollut kilpailutuomarina monta kertaa.

Triplan reikämäinen metallijulkisivu saa Uotilalta huutia. Vallius puolestaan miettii, miksi Triplaa edeltänyt asemarakennus kesti vain 27 vuotta.

Uotila tunnustaa aina tykänneensä vanhoista rakennuksista ja vanhoista rakennetuista ympäristöistä.

– Nykyrakennukset näyttävät tylymmiltä ja rumemmilta. Nyt tuotetaan epäviihtyisyyttä, Uotila sanoo.

Uutta rakentamista Helsingin Konepajan alueella.

Uotila on tottunut siihen, että hänet kyseenalaistetaan.

– Modernistisen koulutuksen saaneet arkkitehdit suhtautuvat ajatuksiini negatiivisesti. Heidän mielestään vain arkkitehdeillä on oikeus arvioida arkkitehtuuria.

Hän haluaisi saada nuoret tekijät haastamaan ammattikuntansa vallitsevaa linjaa ja ymmärtämään ympäristön merkitys ihmisten hyvinvoinnille.

– Meillä on sitkeä hokema: ”kauneus on katsojan silmässä” ja ”toinen tykkää, toinen ei”. On kuitenkin kansainvälistä tutkimusta siitä, että ihmisille on evoluution myötä kehittynyt samankaltainen tapa havainnoida ympäristöään. Olen tutkijataustaisena ihmisenä halunnut tuoda näitä tutkimuksia esiin, koska muuten ne eivät millään pääse läpi suomalaisessa keskustelussa ja mediassa.

Kapinakenraaliksi kutsuttu Uotila vaikuttaa Kaarinan kaupunginvaltuustossa kokoomuksen riveissä. Facebookissa hän vetää useita ryhmiä, joissa arvostellaan rakentamista ja tuodaan esiin parempia vaihtoehtoja. Suosituin niistä on Arkkitehtuurikapina – Ei enää rumia laatikoita, jossa on 7000 jäsentä.

"Arkkitehtuurikilpailujen perusteluissa ei käytetä sanaa kaunis."

Arkkitehti Vallius puolestaan on suunnitellut rakennuksia ja tehnyt kaavoja sekä yksityisellä että julkisella puolella. Hän on töissä valtion Asumisen kehittämis- ja rahoituskeskus ARAssa, jossa hän on työskennellyt kehittämispäällikkönä ja laatu- ja kustannusasiantuntijana.

– Meillä oli 2000-vuotinen traditio: Suunnittelua tulee ohjata kauneus, kestävyys ja käyttökelpoisuus. Liian usein modernismissa on jäänyt jäljelle vain käyttökelpoisuus, Vallius sanoo.

Kävelemme Valliuksen ja Uotilan kanssa kohti Pasilan uutta Konepajan asuntoaluetta. Vieressä nousevat Itä-Pasilan 1970-luvun talot. Eihän tämän alueen pitänyt näin kauan pysyä pystyssä.

–  Oli valtakunnallinen sopimus, että elementtitalojen ikä on 30 vuotta. 1960–70-luvun lyhyttä elinkaarta perusteltiin asuntopulalla. Että oli pakko tehdä nopeasti. Ajateltiin, että 30 vuoden kuluttua teknologia olisi kehittynyt, tilapäiset talot purettaisiin pois ja rakennettaisiin kehittyneemmällä teknologialla uusia taloja, Vallius sanoo.

Uusia asuintaloja Helsingin Konepajan alueella, joka sijaitsee lähellä Pasilan rautatieasemaa.

Teknologia kyllä kehittyi, mutta pikalähiöt kaupungeissa ovat pääsääntöisesti pystyssä. Jatkuva uudelleenrakentaminen on tuhlausta ja ilmastollisesti kestämätöntä.

– Uusien talojen laskennallinen elinkaari on nyt 50 vuotta. Olen sanonut, että ARAn suunnittelussa pitää lähteä siitä, että rakennusten elinkaari olisi sata vuotta, Vallius sanoo.

Kerro kantasi -palvelussa joku kertoo kantansa:

"Nyt kaikki uudet asuinalueet ovat toistensa klooneja ja kaikki samaa tylsän ja halvalla väsätyn näköistä laatikkoa."

1960-luvulla Suomessa alkoi voimakas teollinen rakentaminen. Lähiöt koottiin kahden elementin varassa: umpielementin ja ikkunallisen elementin. 70-luvun talo Itä-Pasilassa.

Seisahdumme valtavan uuden kerrostalon edustalle Pasilan Konepajan alueelle. Tuliterät asuintalot luovat muurimaisen seinämän. Ikkunat ovat epäsäännöllisessä järjestyksessä.

– Haulikolla ammuttu muotivillitys, Uotila luonnehtii.

Katoille on aseteltu erillisiä, erivärisiä asuntoratkaisuja, ”merikontteja”, kuten Uotila sen ilmaisee. Talon huipentaa terävä rakennelma, joka ylittää katon reunan.

– Kiikkerä uloke. Ohikulkija vain odottaa, milloin se tippuu päähän. Ihmiset alitajuisesti tulkitsevat samankaltaisesti asiat, jotka ovat pelottavia ja ahdistavia. Sellaisia ovat esimerkiksi terävät muodot, Uotila sanoo.

"Ohikulkija vain odottaa, milloin se putoaa päähän."

Nykytaloissa näkee usein värikkäitä pömpeleitä, jotka sijaitsevat katolla tai ulokkeina seinissä.

– Usein se sisältää ilmanvaihdon tuloelimiä ja konehuoneen. Tässä talossa terävimmässä reunassa näyttää olevan parvekkeita, Vallius sanoo.

Arkkitehdiksi opiskellessaan Vallius piti antoisimpana ympäristöpsykologian kurssia.

– On tutkimustuloksia siitä, että kauniiksi kokemassaan ympäristössä ihminen voi hyvin. Kauniissa ympäristössä sydämen syke ja verenpaine laskevat.

Viheralueilla on iso vaikutus. Puistot loiventavat stressiä.

Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmässä pohditaan:

"Ruma, kylmä ympäristö on ikävää ja luotaantyöntävää. Kaunis ja harmoninen ympäristö kiinnittää ihmisen ympäristöönsä, ”tunnen kuuluvani tänne”."

Marjo Uotila itse asuu Raadelman kartanossa Kaarinassa.

Uotila viittoilee alueen halkaisevalle baanalle. Se on tehty kevyen liikenteen nopeaan siirtymiseen.

– Huomaatko, kukaan ei pysähdy katselemaan tai istumaan? Jalankulkijat pitäisivät siitä, että reitti välillä levenisi, aaltoilisi ja tarjoaisi yllätyksiä, Uotila sanoo ja piirtelee käsillään muotoja.

Vallius lieventää:

– On täällä hyviäkin pätkiä. Talojen keskellä kulkee vihreä reitti, se ei ole hassumpi. Talot on rakennettu harvinaisen laadukkaasti. Olen asunut täällä aiemmin vuoden, paljastaa Vallius, joka nykyään asuu 50-luvun omakotitalossa.

Lasiparvekkeet ovat muotia.

Parvekkeiden asettelu alkaa mietityttää,  kun kävelemme sivukujille. Lasikuutiot on kiinnitetty seinään satunnaisessa järjestyksessä. Vallius huomauttaa, että epäsäännöllinen sijoittelu on kalliimpaa kuin säännöllinen ja nyt parvekkeet varjostavat eri asuntoja epätasa-arvoisesti.

Parvekkeet ovat nykyään mahdollisimman aineettomia ja läpinäkyviä. Ympäristöpsykologian mukaan ihminen tarvitsee eritasoisia tiloja: julkisia, puolijulkisia, puoliyksityisiä ja yksityisiä. Sellaista nykyrakentaminen ei Valliuksen mukaan tarjoa riittävästi.

Jorma Hirn ja villakoirat Sohvi ja Mörri Konepajan baanalla.

Jorma Hirn, 75, ja hänen tyttärensä Sara, 44, tulevat vastaan kahden puudelinsa kanssa. Jorma muutti tänne vaimonsa kanssa puntaroituaan ikääntymistä ja mahdollista rollaattorivaihetta.

– Haimme esteetöntä asumista. Nyt ei tarvitse nousta yhtään rappusta. Hissillä pääsee parkkihalliin ja roskahuoneeseen. Talossa on hyvä äänieristys, ja se on energiatehokas. Edellinen asuintalomme oli nätimpi, mutta asunto oli kahdessa tasossa.

Jos saisi asua unelmien talossa, se näyttäisi erilaiselta.

– Jugendlinna olisi kiva. Priorisoisin ilman muuta ennen sotia rakennettuja taloja, Hirn sanoo.

Tytär Sara on samoilla linjoilla:

– Satavuotias kivitalo olisi upea. Parasta olisi korkeat huoneet, erkkeri ja takka. Mutta ei ajatus ole realistinen. 

Esteettömyys ei estä klassisen talon rakentamista.

– Sen sijaan vaatimus asuntokohtaisista parvekkeista vaikuttaa. En epäile, etteikö historiallisella tyylillä tehty rakennus kävisi kaupaksi pääkaupunkiseudulla ilman parveketta. On ihmisiä, jotka maksavat talon ulkonäöstä, Vallius sanoo.

Modernistinen naapuri helsinkiläisellä Huvilakadulla, jossa kaikki muut talot ovat 1900-luvun alun jugendia.

Iso-Britannian kruununprinssi Charles on käynyt taistoon modernistista arkkitehtuuria vastaan. Prinssi sanoo, että kaikki rakennukset alkavat näyttää energiavoimaloilta ja öljylautoilta, jos nykyarkkitehtien antaa tehdä vapaasti. Prinssin innoittamana on jo rakennettu kylä, jonka uudet talot näyttävät satavuotiailta. 

Uotila on tavannut prinssin ja perustanut tämän Intbau-liikkeelle Suomen sivujaoston.

Uotilaa suututtaa, kun Suomessa vanhaan kaupunginosaan rakennetaan modernistinen laatikko. Muualla Euroopassa uusi usein sulautetaan vanhaan tyyliin.

Vasemmalla tehokasta rakentamista. Kun huonekorkeus pidetään matalana, saadaan enemmän tuottavia neliöitä.

– Sitä väitetään Suomessa historian väärentämiseksi. Miksi Suomessa saa ottaa jatkuvasti vaikutteita 1920-luvun jälkeisestä tyylistä mutta ei sitä vanhemmasta?

Näin jyrkkiä ei olla edes naapurissa Ruotsissa.

– Yksi tyypillinen hokema on: ”Kyllähän me rakentaisimme kauniimpaa, mutta se on niin kallista, ettei me voida.” Kukaan ei ole osoittanut, miten se olisi kalliimpaa. Kyllä nytkin tehdään kalliita tylyjä rakennuksia.

Perinteisen kauniilla kerrostaloarkkitehtuurilla tarkoitetaan usein 1800-luvun kertaustyylejä tai 1900-luvun alun jugendtyyliä. Koristeelliseen tyyliin liitettiin Suomessa kansallisromanttisia vaikutteita. Erityisesti Helsingissä on paljon jugendrakennuksia, mutta paljon on purettukin.

Uotilan mielestä Etu-Töölö Eduskuntatalon takana on rakennettu kauniisti. 1910–30-luvun taloissa on vaikutteita jugendista, klassismista ja varhaisesta funktionalismista.

– Silloin rakennuttaja rakensi itselleen ja muutti taloon asumaan. Syntyi kaunista ja kestävää. Nyt rakentajan on saatava mahdollisimman suuri kate, rakennus nopeasti valmiiksi ja siirryttävä uuteen kohteeseen.

Uotila sanoo, että suomalaisille on myyty ajatus, että vain uusi on hyvää ja uusi on aina parempaa kuin vanha.

– Jos talo on pysynyt pystyssä 200 vuotta, siitä voisi ottaa oppia.

Uusi talo vanhalla satama- ja teollisuusalueella. Kalasatamaan tulee 25000 asukasta ja 10000 työpaikkaa.

Miten se näin meni? Otetaan välillä yhteyttä arkkitehtuurimme ytimeen, uusia arkkitehtejä kouluttavaan Aalto-yliopistoon.

– Rakentaminen on aikansa peili. Sen heijastelee yhteiskuntaa ja käytettävissä olevaa rakennustekniikkaa, sanoo arkkitehti Pirjo Sanaksenaho, joka johtaa arkkitehtuurin laitosta.

Kuka päättää, että Suomeen rakennetaan näin?

– Se on monitahoinen vyyhti. Eivät päätökset synny vain arkkitehdin pöydällä. Myös rakennustekniikka ja rakentamisen taloudelliset lainalaisuudet vaikuttavat paljon.

Kunnat vastaavat maankäytöstä ja kaavoituksesta. Valtuustot ja ympäristölautakunnat päättävät. Kaavoittajat ovat kaupunkien ja kuntien arkkitehteja. He määrittävät, kuinka iso talo tontille tehdään. He voivat asettaa tarkkoja vaatimuksia julkisivulle, katolle ja materiaaleille sekä koko alueen väritykselle. Joskus kaava voi jättää väljyyttä talon suunnittelija-arkkitehdin ajatuksille. Oma lukunsa ovat rakennuttajat ja rakennusliikkeet.

– Suomessa on vahva betoniteollisuus, joka on saanut merkittävän jalansijan. Rakennusliikkeet ovat kytköksissä teollisuuteen. Jos meillä olisi pienempiä rakennusliikkeitä enemmän, se tuottaisi erilaista jälkeä, Sanaksenaho kertoo.

Maailman mitassa betonin valmistukseen käytetyn sementin valmistus tuottaa enemmän päästöjä kuin lentoliikenne.

Tavalliset ihmiset voivat vaikuttaa suunnitteluun seuraamalla kaavojen hyväksymisprosessia ja osallistumalla kuulemistilaisuuksiin. Helsingin kaupunki kysyy myös verkossa kansan mielipiteitä. Kommenttien yleisiä teemoja ovat suru viheralueiden vähentymisestä ja talojen ikävä ulkonäkö.

Helsinkiläinen asukas on kirjannut mielipiteensä Helsingin kaupungin ylläpitämään Kerro kantasi -palveluun:

"Miksi uudisrakennusten ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä? Sen lisäksi että rakennetaan liikaa vääriin paikkoihin, rakennuskanta on rumaa ja huonolaatuista."

– Onko se rumaa? Se on täysin subjektiivista.

Sanaksenahon mielestä on silti hienoa, että ihmiset havainnoivat ympäristöään ja keskustelu on moniäänistä.

Sanaksenaho kysyy, eikö asiantuntijuudella ole arvoa.

– Täytyyhän kaupungin estetiikkaa hallinnoida. Jos kaikki saisivat tehdä mitä tahansa, tämä näyttäisi Las Vegasilta. Ja jos rakennuttajat saisivat määrätä, ne teettäisivät pienelle tontille mahdollisimman paljon neliöitä ja mahdollisimman halvalla. Silloin rakennuksella on paras tuotto.

"Jos kaikki saisivat rakentaa mitä tahansa, tämähän näyttäisi Las Vegasilta."

Millaisia taloja tekevät nuoret arkkitehdit, jotka nyt ovat valmistumassa arvostetussa Aalto-yliopistossa?

– He ovat äärimmäisen ympäristötietoisia ja haluavat tehdä kestävän kehityksen periaatteella. Uudet sukupolvet aina uudistavat. On myös palattu takaisinpäin klassisempaan tyyliin, kuten symmetriseen julkisivuun. On uudemmissakin taloissa koristeellisuutta, se vain on eri tavoin toteutettua kuin ennen. Tehdään silkkipainettua lasia ja laattoihin reliefiä.

Entinen omakotitalon omistaja Timo Kantola viihtyy vuokralaisena Kalasatamassa, tai tarkemmin sanottuna Verkkosaaressa. Hän arvostaa kotitalonsa teknologiaa. Hissin voi ennakkotilata kännykällä ja roskat poistuvat imusysteemillä.

Suomen köyhä menneisyys selittää nykyisten betonilaatikkojen ylivaltaa. Tallinnan ja Tukholman tyyppistä vanhaa kivikaupunkia meillä ei ole koskaan ollut. Kivilaatumme graniitti oli liian kovaa työstettäväksi, kun taas puuta sai helposti.

Mutta kaupungit paloivat poroiksi yhä uudestaan, jolloin rakentamisen vanhin kerrostuma katosi. Puutaloja hävettiinkin ja niitä jopa naamioitiin kivitaloksi, esimerkkejä näkyy Porvoossa ja Raumalla. 1800-luvulla Suomi oli maatalousmaa ja kehitysmaa.

1920-luvulla Saksassa sai alkunsa funktionalistinen tyyli. Esineet piti suunnitella tarkoituksenmukaisiksi ja korkealaatuisiksi, ja niiden piti soveltua massatuotantoon.

Alvar Aalto omaksui tyylin ja menestyi maailmalla. Aallon menestys viitoitti arkkitehtien tietä ja tuotti koruttomat ihanteet, jotka pätevät edelleen.

Teollinen massatuotanto on hävittänyt kädentaitajat. Kivenhakkaajat ja kipsikoristeiden tekijät pitää tuoda ulkomailta.

Kantolan parvekkeelle kuuluu kuuluu metro- ja autoliikenteen ääniä, mutta ne eivät kuulu sisälle saakka. Hän iloitsee hyvistä liikenneyhteyksistä. Talossa on asuntoja, jotka maksavat yli 1,6 miljoonaa euroa.

Takaisin nykyhetkeen ja uusille asuntoalueille. Helsingin Kalasataman alueella rantaan on tehty iso loistoristeilijää muistuttava talo. Sen naapurissa on rakennus, jonka katto on jyrkän kolmiomainen. Kontulan lähiön uutuustalossa on persoonalliset parvekkeet. Vantaan Kivikkoon on noussut pirtsakan värinen alue.

Vallius ottaa kännykkänsä esiin. Hän plaraa hetken kuviaan ja Googlea ja ojentaa sitten puhelimen katsottavaksi. Lähes identtiset talot, parvekkeet ja asuinalueet löytyvät Keski-Euroopasta. Kopiointia?

– Arkkitehdit ovat aina olleet herkkiä vaikutteille, Vallius muotoilee.

Kun Suomeen nousee jokin uusi rakennus, se on usein toteutettu kymmenen vuotta aiemmin jossakin muualla. Kymmenen vuotta siksi, että niin kauan Suomessa kestää löytää uusi asuntoalue ja tehdä sille asemakaava.

– Onhan se ymmärrettävää, että vaikutteita saadaan, kun jokin kaavoittajaporukka tai kaupunkisuunnittelulautakunta tekee opintomatkoja. Meillä on lopulta hyvin vähän omaperäisiä rakennuksia, Vallius sanoo.

Rakentamista Kalasataman alueella Helsingissä

Eniten vaikutteita on haettu Hollannista.

– Mutta Hollannissa on laaja uudisrakentamisen kirjo. Siellä on myös kaunista perinnerakentamista, Uotila sanoo.

Valliuksen ja Uotilan mielestä uudisrakentamisen tyylin sanelee pieni samanmielisten ammattikunta.

– Koulutus tuottaa akateemista makua. Se on usein erilainen kuin rahvaan maku. Parissa vuodessa arkkitehtiopiskelijat omaksuvat tietyn tyylin, mitä tuetaan arvosanaohjauksella, Vallius sanoo.

Sampo Vallius sanoo, että rahvaan maku ei maistu arkkitehdeille.

Hän toivoo suunnitteluun monimuotoisuutta.

– En vastustaisi, mikäli jokin ARA-rakennuttaja haluaisi rahoituksen uusvanhaan taloon.

Hän toivoo myös taloja, joissa seinät on tehty yhdestä aineksesta ja ilmanvaihto hoidettu painovoimaisesti, ei koneellisesti.

Suomessa on vaikea saada lupaa rakentaa kerrostaloa, joka on vanhantyylinen.

Muutoksen henkeä on ilmassa. Kotkan torin laidalle nousi talo, joka noudattaa sata vuotta vanhaa tyyliä. Se selviytyi Arkkitehtuurin Finlandia -kisassa loppusuoralle. Helsingin Kallioon tehdään 1920-luvun henkeä mukaileva talo.

Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmässä nuori mies kysyy:

"Jos kerta yleisö suorastaan rakastaa tällaisia rakennuksia niin miksi ihmeessä joku taho erikseen estää tämän tyylisten rakennusten rakentamisen? En voi ymmärtää. Arkkitehditkö sen estävät? Vai joku virkahenkilö?"

Vantaan Kartanonkoski on ainoa suomalainen kaupunginosa, joka on kokonaan toteutettu uusvanhoilla periaatteilla. Ympäri vuoden ruskan sävyinen alue on tuttu Risto Räppääjä -elokuvista.

Vantaalla on harvinaisuus. Kokonainen asuinalue on tehty uusvanhaan tyyliin. Kartanonkoski rakennettiin 20 vuotta sitten puutarhakaupungin malliin. Alueen suunnitteli Erika Wörman, jota sillä hetkellä arvostettiin Ruotsin puolella.

Alue on suunniteltu naapurissa sijaitsevan Backaksen kartanon tyyliin. Talot ovat matalia, kadut kaareilevia ja kapeita. Puistoja on paljon.

Kolmikymppinen Pirita Valtonen asuu kaksikerroksisessa kodissa miehensä ja kahden poikansa kanssa.

– Kartanonkoski on ihana, kaunis ja idyllinen. Lähellä on luontoa ja puistoja. Täällä on aina ruskan värit. En keksi mitään huonoja puolia.

Vallius ja Uotila ihmettelevät tänäkin päivänä. Miten näin hyvä idea läpäisi virkamiesten seulan!

Pirita Valtonen on asunut Kartanonkoskella kahdeksan vuotta ja perustanut sinä aikana perheen. Pojat Nooa (vas.) ja Luka kotimatkalla koulusta ja päiväkodista.
Kommentoi »