Ainutlaatuiset kuvat – Mikko Snellman kultaa Suomen valtion arvokkaimpia kalusteita
Helsingin Vuosaaressa on työhuone, jossa saavat kultapintansa monet Suomen arvokkaimpiin kuuluvat historialliset esineet. Kultaajamestarin työ on Mikko Snellmanille jotain paljon kultapintoja suurempaa.
Mikko Snellman, 51, ottaa pensselin näköisen työkalun käteensä ja pyyhkäisee sillä poskeaan. Sen jälkeen hän siirtää pensselin päälle hyvin varovasti äärettömän ohuen kultaisen lehdykän. Lehdykkä asetetaan sohvan kullattavan reunan päälle. Tämä ”kullanlasku” vaikuttaa juhlavalta. Miksi pitää pyyhkäistä poskea, onko se joku rituaali, joka tuottaa hyvää onnea?
– Lehtikulta on niin ohutta, että se lentäisi pois pensselin päältä. Ihon rasva pitää sen paikallaan, selittää Mikko.
Hän kertoo esimerkin lehtikullan ohuudesta: yhden millin paksuiseen lehdykkäkerrokseen tarvitaan 10 000 lehdykkää. Se tuntuu uskomattomalta, kuten moni asia työhuoneessa. Seinällä on ikoneita, joista yhden edessä palaa lampukka. Hyllyillä ja pöydällä on siistissä järjestyksessä erilaisia työkaluja. Säntillisyys tuo mieleen lääkärin vastaanoton, tunnetta ei suinkaan vähennä Mikko Snellmanin valkoinen työtakki.
– Sytytämme joka aamu kynttilän Pyhittäjä Serafim Savorilaisen ikonin eteen, Mikko kertoo.
Hyllyllä on myös monta pulloa vodkaa. Ottavatko mestarit hömpsyt aina päivän alkajaisiksi?
– No on niitäkin joskus otettu, mutta noiden pullojen sisältö kuuluu työhömme. Käytämme vesikultauksessa vodkaa ja vettä, siitä syntyy hyvä yhdistelmä.
Tällä hetkellä huoneessa on hienoja huonekaluja, sohvia ja tuoleja, joiden puuosien kultaukset odottavat uusimista tämän ”lääkärin” käsissä. Huonekalut ovat peräisin Valtioneuvoston juhlahuoneistosta Smolnasta.
Kultaajamestarien asiakaskunta koostuu 90-prosenttisesti julkisyhteisöistä: valtiosta, kunnista tai kirkoista. Smolnan kalusteiden, viiden ison ja viiden pienemmän sohvan sekä 24 tuolin kultaus alkoi kesällä. Sen on tarkoitus valmistua vuoden loppuun mennessä.
Kun Smolnan kalusteet on saatu valmiiksi, siirtyvät mestarit seuraavan kohteen kimppuun. Se odottaa jo työhuoneessa.
– Tämä on yksi Tarton Pyhän Aleksanterin kirkon risteistä. Sen alaosan pallon kultaukseen käytämme öljykultausta, eli hieman erilaista tekniikkaa kuin puisiin kalusteiden osiin.
Snellmanit ovat kullanneet myös Helsingin vanhimman julkisen taideteoksen eli Kauppatorilla sijaitsevan Keisarinnankiven. Nyt teoksen pronssinen osa on kuljetettu Helsingin Taidemuseon varastoon kunnostettavaksi ja uudelleen kullattavaksi. Kultaajamestarit aikovat lähiaikoina käydä tarkistamassa teoksen ja suunnittelemassa mahdolliset toimenpiteet.
– Olisi hienoa, jos voisimme tehdä vielä enemmän yhteistyötä lasitaiteilijoiden kanssa. Lasi ja kulta on hieno yhdistelmä. Esimerkiksi Sini Majuri käytti Venetsian-näyttelyssään eräässä työssään Lapin kultaa.
Mikko Snellman on yksi Suomen harvoista kultaajamestareista. Heitä on työelämässä tällä hetkellä kuusi. Mikko työskentelee kaukaisen sukulaisensa Raimo Snellmanin kanssa yrityksessä, jonka he omistavat noin puoliksi.
– ”Noin” siksi, että Raimo omistaa 51 prosenttia ja minä 49 prosenttia. Hän perusti yrityksen 40 vuotta sitten. Tulin Raimon oppilaaksi 16 vuotta sitten.
Hän oli tuolloin työskennellyt vuosia varustamoilla laivojen sisustustöissä. Auttaessaan Raimoa jonkun projektin yhteydessä hän alkoi kiinnostua tämän työstä.
– Kävin muutaman kerran Raimon työhuoneella ja aloin tuntea, että tämä on minun paikkani. Siitä se lähti. Olin ensin oppisopimuskoulutuksessa hänen työhuoneellaan kolme vuotta. Sen jälkeen tein kuusi vuotta töitä ja suoritin kisällin tutkinnon. Oltuani kymmenen vuotta töissä aloin suorittaa mestarintutkintoa ja valmistuin yhteensä kahdentoista vuoden opintojen jälkeen kultaajamestariksi.
”Tämä on hieno paikka, joka luo hyvää mieltä.”
Nykyiset työtilat sijaitsevat helsinkiläisessä Kulttuurikeskus Sofiassa, entisessä puusepän verstaassa. Sen omistaa Suomen ortodoksisen kulttuurikeskuksen säätiö, jonka hallituksen puheenjohtajana toimii Helsingin ortodoksisen seurakunnan eläkkeellä oleva metropoliitta Ambrosius. Miten kultaajat tänne löysivät tiensä?
– Raimo Snellman oli vaimonsa kanssa Virossa tutustumassa ortodoksikirkkoihin. Mukana oli eräs pappi kulttuurikeskus Sofiasta. Raimo kertoi, että meidät oli sanottu irti tuolloin Lauttasaaressa sijaitsevasta työhuoneesta. Pappi kehotti käymään täällä, ehkä sopivat tilat löytyisivät.
Mestarit kiersivät Sofian päärakennusta ja totesivat, ettei sieltä löytynyt sopivaa tilaa. Heitä opastava henkilö näytti ennen pois lähtöä vielä vanhaa puusepän verstasta. Ehkä sen voisi kunnostaa?
– Niinpä löysimme tämän yli sataneliöisen tilan, joka tuntui henkivän juuri sellaista sopusointua ja rauhaa, mitä tällaisessa taiteellisessa työssä tarvitaan. Tämä on hieno paikka, joka luo hyvää mieltä. Koetamme välttää kaikkia epäsointuja. Emme ole esimerkiksi koskaan vielä riidelleet, Mikko paljastaa
Mikko Snellman nostelee kultaukseen tarvittavia työkaluja lähemmäksi. Ne eivät kuulemma ole paljon muuttuneet, vaikka kultausta on tehty ainakin 5 000 vuoden ajan,
– Tässä on pukinnahkatyyny. Se on kultaustyyny, jonka päällä kultaa leikataan. Raimo on saanut sen aikoinaan lahjaksi pietarilaiselta mestarilta.
Oravankarvasivellin on tärkeä vehje. Sitä sanotaan kullanlaskimeksi ja työnimenä on lekari. Lisäksi tarvitaan kultausveitsiä, joilla lehtikultaa leikataan.
– Perinteisiä kultaustapoja on kaksi, öljykultaus ja vesikultaus. Vodka on juuri sopivasti vedellä lantrattu tähän jälkimmäiseen.
Mikon mukaan vesikultaus on alkuperäisin ja kaikkein vaativin laji. Se tehdään esimerkiksi puulle. Ennen kuin kulta voidaan laskea puun päälle, täytyy tehdä jopa kolmekymmentä työvaihetta.
Mikko aloittaa kultauksen hiomalla ensin aikansa korjattavaa kohtaa. Seuraavana on vuorossa kultauksen pohjustus. Kohteeseen levitetään useita liituliima- ja savikerroksia. Sideaineena on jänisnahkaliima. Sitten otetaan pieni pullo käteen ja tehdään kullalle ”vodkapatja”. Sitten on vuorossa posken pyyhkäisy ja kullan siirtäminen lekariin, mistä se lasketaan alustalle.
– Kun se on sopivasti kuivunut, kiillotan sen akaattikivellä. Vesikultausta kutsutaan myös kiiltokultaukseksi.
Mikko esittelee kultauksen loppusilauksen Smolnan kalusteeseen. Ja pian kiiltää 1800-luvulta peräisin olevan sohvan puisen osan kultaus niin että silmiä häikäisee.
Neljä vuotta sitten Snellmanit olivat Tankavaarassa tutustumassa kullankaivuuseen ja Kultamuseoon. Heille tuli ajatus: miksi ei voisi ostaa Lapin kultaa ja teettää siitä omaa lehtikultaa?
– Ostimme kilon kultaa Tankavaarasta. Se puhdistettiin ensimmäisen kerran siellä ja toisen kerran Hampurissa. Kesti kolme viikkoa, ennen kuin sitä voitiin alkaa lyödä lehtikullaksi. Meillä on nyt menossa toinen kilo Tankavaarasta ostettua kultaa.
Snellmanin työhuoneen lehtikulta on ensimmäinen maailmassa täysin ekologisia ja eettisiä periaatteita noudattaen tuotettu lehtikulta. Kultaajamestarien iso asiakas on Viron ortodoksinen kirkko, ja se on päättänyt teettää kaikki työnsä Lapin kullasta. Tankavaara tuottaa noin neljä kiloa vuodessa.
– Lapin kulta on työhuoneemme ylpeys, Mikko kertoo.
Miehen silmistä heijastuu loisto hänen esitellessään lehtikultavihosta ottamaansa lehdykäistä valoa vasten.
– Kullan atomissa on 78 protonia ja 118 neutronia. Uloimmalla kehällä liikkuu vapaana yksi elektroni. Kun kullan pintaan osuu pienikin valo, elektroni tulee levottomaksi ja syöksyy atomin ytimeen. Se muodostaa fotonisuihkuja, jotka todistettavasti aiheuttavat ihmisen verkkokalvolle hienoista kutinaa. Se näkyy kullan värinä. Se ei kuitenkaan ole kullan oikea väri. Kun katsoo tätä valon läpi, se näkyy turkoosinvihreänä ja se on se oikea väri.
”Kultakilo sulatetaan ja sitä valssataan muutama päivä. Harkko muuttuu aina vain ohuemmaksi ja lopulta sitä on noin 300 metriä.”
Katsomme videon, missä näytetään, kuinka kullasta taotaan lehteä. Taonta tapahtuu eteläisen Saksan Schwabachin kaupungissa. Kullanlyönti vaatii vähintään kilon kultaa, pienempi määrä ei ole taloudellisesti järkevää.
– Kultakilo sulatetaan ja sitä valssataan muutama päivä. Harkko muuttuu aina vain ohuemmaksi ja lopulta sitä on noin 300 metriä. Välillä siihen laitetaan oliiviöljyä, että se kulkee luistavammin valssauslaitteessa. Ennen käytettiin sianihraa, Mikko kertoo.
Kolme senttiä leveästä rullasta leikataan pieniä paloja. Noin tuhannesta palasta tehdään paketti, joka kääritään pergamenttien väliin. Vanhat englantilaiset testamentit ovat oivaa, kestävää paperia. Pakettia aletaan hakata 12 kiloa painavalla vasaralla.
– Sitten taas leikataan ja tehdään uusi paketti ja hakataan. Tätä kestää kolmisen päivää. Sen jälkeen palat ovat tarpeeksi ohuita ja niistä tehdään kultakirjat. Yhteen kultakirjaan menee 25 lehteä, kooltaan 8 x 8 senttimetriä.
Mikko kertoo, että kulta on äärettömän venyvää. Yhdestä riisin kokoisesta hipusta voidaan tehdä kaksi kilometriä lankaa.
Mikä työ on jäänyt parhaiten mieleen? Mikko vastaa epäröimättä.
– Ikonostaasien restauroinnit Virossa ja Suomessa! Virossa Kihnun saaren keskellä sijaitsee ortodoksikirkko. Sen ikonostaasin pyhä ovi piti restauroida. Teimme sen täällä, ja olimme mukana sijoittamassa sitä paikoilleen. Toisen työn ikonostaasin parissa teimme Kotkassa, Pyhän Nikolaoksen kirkossa, joka on Kotkan vanhin rakennus. Myös Mauno Koiviston hautamuistomerkin kultaus jäi mieleen.
Kultaus Oy Snellman on alan ainoa työhuone, joka järjestää kursseja mestaritasolla. Niitä pidetään pari kertaa vuodessa. Mikko kertoo, että he opettavat kultauksen niin, että kurssilaiset hallitsevat sen kurssin jälkeen. Aivan kaikkea he eivät kuitenkaan kerro. Taiteilijoiden täytyy pitää myös salaisuutensa.
Raimo Snellman on täyttänyt 75 ja hänelle myönnettiin taiteilijaeläke muutama vuosi sitten. Hän käy kuitenkin säännöllisesti työhuoneella, paitsi talvisin. Golfista innostunut Raimo viettää talvet Espanjassa.
”Nykyinen kultahippu on täsmälleen samanlainen kuin se, mikä syntyi supernovaräjähdyksissä.”
Mikko saa suunnitella päivänsä melko vapaasti mutta työssä pitää olla kurinalainen. Tietty määrä työtä pitää päivittäin saada tehtyä. Hänen puolisonsa Maami on myös luovalla alalla, hän on lastenkirjailija ja sanataiteen opettaja. Molempien lapset edellisistä liitoista, yhteensä viisi, ovat jo muuttaneet pois kotoa.
Kerrohan vielä Mikko, mikä kullassa viehättää?
– Sehän on äärettömän kiehtova materiaali, metalli, jota ihmiset ovat himoinneet kautta vuosisatojen. Pöydällä olevalla pienellä lehtikulta-kirjasella on ollut valtava matka tänne. Kulta syntyi alkuräjähdyksen jälkeisissä supernovaräjähdyksissä lähes neljä miljardia vuotta sitten. Se satoi meteorien mukana miljardien vuosien kuluessa. Nykyinen kultahippu on täsmälleen samanlainen kuin se, mikä syntyi supernovaräjähdyksissä.
Kultaajamestarin silmät loistavat ja hän näyttää mielessään katselevan muinaisia aikoja, jolloin hänen tärkein työmateriaalinsa satoi taivaalta maan päälle.
