Suomen uudella MM-toivolla on neljä jalkaa ja hurjasti intoa

Yleisön huuto syttyy kuin salamaniskusta ja tärisyttää jääkiekkoon tottuneen Turkuhallin rakenteita. Agilityn MM-kilpailuissa on vuorossa yksilökilpailujen ensimmäinen rata, ja Suomen Elina Jänesniemi loikkii kädet ylhäällä. Mustavalkoisella bordercollie Etnalla on myös hauskaa, mutta siksi, että kilpailusuorituksen jälkeen saa kiskoa palkintoremmiä. Vielä hetki sitten maallikonkin silmä erotti, että Etnan menossa pitkin agilitykenttää on jotakin poikkeuksellista. Se on nopea. Hyvin nopea.

Suurten koirien yksilökisan hyppyradalla Etna on virheettömällä suorituksella kolmanneksi nopein. Jänesniemi pääsee vain vaivoin etenemään Turkuhallin käytävillä, kun kollegat eri puolilta maailmaa haluavat halata iloista onnistujaa. Kolmas sija on erittäin hyvä paikka seuraavan päivän kisaan ja kokonaistulokseen.

– Tämän päivän suorituksesta en muuttaisi mitään, se oli täydellistä, Jänesniemi iloitsee mutta jatkaa, että tässä lajissa pelataan aina upporikasta ja rutiköyhää.

Elina Jänesniemi ja Etna.

Yhden päivän menestys voi seuraavana päivänä vaihtua sijoitukseen sadan parhaan puolivälissä. Hyvää suoritusta on hyvin vaikea toistaa sellaisenaan.

Oma kasvatti

Bordercollie Etna on yksi maailman parhaista agilitykoirista, mutta kotosalla se elää tavallista koiranelämää. Siellä huippu-urheilija Etna on tavallinen lemmikki, joka rakastaa juosta vapaasti metsässä ja räksyttää naapurin koirille aidan taakse.

– Kun se lönköttelee lenkillä, ei kukaan uskoisi, että se menee radalla niin kovaa. Etna on tosi rauhallinen koira. Se ei häslää turhia, Jänesniemi sanoo.

Jänesniemi on kasvattanut Etnan itse. Hän valitsi pulleroisista pennuista sen, josta hänelle tuli hyvä fiilis. Hän ei koskaan ajatellut haluavansa maailman nopeinta koiraa, vaan ajatteli kouluttavansa siitä parhaan mahdollisen Etnan.

– Koirani on superlahjakas siinä, että se on aivan valtavan yhteistyökykyinen. Se haluaa aina antaa minulle 110 prosenttia ja vielä vähän enemmän. Se on toki nopea, mutta jos laitettaisiin koirat riviin ja juoksukilpailuun, en usko, että Etna olisi nopein. Se tekee juuri sen, mitä pyydän, eikä mitään ylimääräistä, Jänesniemi sanoo.

Etna seuraa emäntäänsä kaikkialle, mutta viihtyy myös itsekseen.

– Ajattelen niin, että meillä ei ole hyviä ja huonoja koiria, vaan saamme aina jonkinlaisen koiran, josta rakennamme sen koiran parhaan. Ei sitä koskaan voi tietää. Minulla kävi tuuri.

Asenne ratkaisee, ei raha

Jos Jänesniemellä on ollut onnea, sitä on ollut myös Etnalla. Se on saanut emännäkseen koiravalmentajan, jota pidetään yhtenä parhaista. Jänesniemen valmennettavaksi jonotetaan.

– On niitä maailman parhaita, jotka haluavat päästä oppiin. Niitä tulee Suomesta, Ruotsista ja Virosta, mutta vähemmän Keski-Euroopasta, koska siellä on tosi paljon hyviä valmentajia, Jänesniemi sanoo.

Alalla tiedetään, että Jänesniemi pyrkii vähentämään matkustelua. Päästäkseen hänen oppiinsa täytyy yleensä matkustaa Turkuun.

– Otan uusia oppilaita puolivuosittain, jos joku vanha jää pois. Jos joku koira jää eläkkeelle tai loukkaantuu, joitakin yksittäisiä saattaa päästä mukaan.

Setelinippua heiluttelemalla ei Jänesniemen valmennettavaksi pääse. Hän edellyttää valmennettaviltaan enemmän: asennetta. Sen ei tarvitse olla ammattimainen, vaan hyvä: positiivinen, innostunut, kokeiluvalmis ja riskejä sietävä. 

Jänesniemi sanoo, että häntä ei ensisijaisesti kiinnosta maailman parhaaksi tähtääminen.

– On aina onnistuminen, kun koiran paras on saavutettu. Voi olla, että valmennettavallani ei tänään ole maailman nopein koira, mutta mistä minä tiedän, mikä hänen seuraava koiransa on? Hyvä asenne ja halu oppia ovat ne, joihin minä tartun.

Jänesniemi ei usko, että yhdeltä valmentajalta voisi saada kaiken tarvitsemansa. Eri vaiheisiin voi saada apua eri ihmisiltä. Muun muassa lajin ylivoimaisesti parhaana valmentajana pidetty saksalainen Krisztina Beitl-Kabai on valmentanut Jänesniemeä.

– Olen onnekas, Saksan maajoukkueen jäsenet ovat hyviä kavereitani, ja käyn paljon Saksassa kisaamassa ja treenaamassa. Saksa on lajin ehdoton ykkösmaa, ja se on koko ajan palkinnoilla. Siitä, että olemme Etnan kanssa päässeet treenaamaan heidän kanssaan, on ollut aivan jäätävä apu.

Yksi Saksan maajoukkueen jäsen kävi kisaa edeltävänä viikonloppuna viimeistelemässä myös Etnan ja Jänesniemen kilpailuun.

– Suomessa on tosi hyvä valmennuksen taso, mutta ehkä meidän pitäisi uudistua vielä rohkeammin, Jänesniemi miettii.

Saksassa agilityhallit paremmin käytössä

Saksan menestys ei ole tullut vahingossa. Saksan maajoukkuejohtoon kuuluva Uwe Dybski pysähtyy Turkuhallin käytävällä pohtimaan hetkeksi syitä maan ylivoimaisuuteen agilityssä. Saksaan tullaan harjoittelemaan joka puolelta maailmaa, ja toisaalta saksalaiset matkustavat ahkerasti kouluttamaan.

– Meillä on paljon maailmanmestareita, hyviä valmentajia sekä paljon hallitilaa agilityn harrastamiseen. Neljän viime vuoden aikana Saksaan on noussut kymmenkunta uutta agilityhallia, Dybski sanoo.

Agilityhallit ovat joko yksityisten yrittä­jien rahoittamia tai kunnallisia. Moni vanha tennishalli on saanut uuden elämän agilityhallina. Uwe Dybski arvelee, että erona Suomeen on se, että agilityhallit ovat paremmin ympärivuorokautisessa käytössä. Kun Suomessa aamun ja päivän tunneille voi olla vaikea löytää käyttöä, Saksassa virka-ajan tunnit täyttyvät ammattilaisten treenaamisella ja esimerkiksi kotirouvien harrastustunneilla. Ja kun kilpailumenestystä on karttunut, se on tuonut lisää kiinnostuneita lajin pariin.

Mitä jos jääkiekossa pitäisi maksaa hallit itse?

Suomessa agilityn harrastajien määrä on pysytellyt paikallaan jo viitisen vuotta. Kilpailu- tai harrastuslisenssin hankkineita on noin 6 000, ja lisäksi on tuplasti muita harrastajia.

Suomen Agilityliiton puheenjohtaja Ville Liukka kertoo, että käytännössä seuroihin ei tahdo päästä, vaikka haluaisikin.

- Kun itse tulin mukaan 15 vuotta sitten, sanottiin, että ilman muuta pääset seuraan. Nyt harrastajien määrän kasvu on pysähtynyt ihan siitä syystä, että meillä ei ole tiloja. Suurin osa haluaa harrastaa arkipäivänä töiden jälkeen, ja ne tunnit ovat jo täynnä. Seuroilla ei siis ole tarjota uusille tulijoille harrastusmahdollisuuksia, Liukka sanoo.

Liukka vertaa tilannetta yleisurheiluun, jääkiekkoon tai jalkapalloon tilanteessa, jossa jokaisen seuran pitäisi maksaa itse oma kenttänsä.

– Helsingin Kivikkoonkin on piirustukset uudesta hallista tehty, mutta se on käytännössä miljoonainvestointi. On se 200 hengen seuralle aika iso riski. Mitä sitten, jos lainoja ei voikaan maksaa?

Seurat puolestaan rahoittavat toimintaansa kisatuloilla. Jos kilpailijoita ei tule lisää, eivät tulotkaan kasva. Halliyrittäjät eivät ole tuoneet ongelmaan ratkaisua, sillä yrittäjät rajaavat riskiään investoimalla mieluiten pienempiin tiloihin. Lajissa kehittymiseen tarvittaisiin suurempia halleja.

Käytännössä agilityharrastajaksi päästään jonottamalla seurojen alkeisryhmiin tai opettelemalla lajin alkeet yrittäjän valmennuksessa.

Erittäin hyvän kouluttajan yksityistunti hyvässä hallissa maksaa Liukan mukaan 90–120 euroa. Mutta jos vaatimattomampi, esimerkiksi kylmä halli kelpaa, tunnin voi saada 60 eurolla. Seuran jäsenet pääsevät treenaamaan halvemmalla, mutta sittenkin puhutaan sadoista euroista vuodessa.

– Kilpailuissa tutustuu ihmisiin. Jos olet mukava ja innokas tekemään talkootyötä, eli sinusta on hyötyä seuralle, pääset kyllä mukaan. Jos haluat vain rusinat pullasta, se on vaikeampaa, Liukka sanoo.

Etna osoitti, että se voi olla aivan kärjessä

Turkuhallissa on suuren urheilujuhlan tuntua. Varsinkin virolaiset ja tanskalaiset pitävät äänekkäästi omiensa puolta, mutta myös ruotsalaiset, saksalaiset ja eteläafrikkalaiset erottuvat lippunsa värisissä varusteissa.

MM-kilpailuun osallistuu lähes 500 koiraa 41 eri maasta Japania, Guatemalaa ja Australiaa myöten. Metelistä pystyy päättelemään, että eniten on paikalle tultu kotimaasta. Paitsi että nyt suomalaisia jännittää niin, että hengitys on unohtua. Etna on Suomen mitalitoivo, ja sen suoritus yksilökisan toisella radalla on alkamassa.

Sitten se tapahtuu: pettymys. Etnan suoritus kilparadalla hylätään. Kilpailun jälkeen näkyy, kuka moittii tapahtuneesta itseään.

– Etnahan teki huippuhyvää työtä. Minä itse tein virheen, Jänesniemi sanoo.

Nämä olivat Etnan ensimmäiset MM-kilpailut. Suurten koirien yksilö- ja joukkuekilpailujen yhteensä neljästä kilparadasta kahdella se oli MM-kilpailun kolmanneksi nopein kaikista koirista.

– Mietin, että voinko edes olla hirveän pettynyt, kun vasta kolmevuotias koira tekee maailmanluokan agilityä. Se osoitti viikonlopun aikana, että se voi olla aivan kärjessä, Jänesniemi sanoo.

Kilpailun jälkeisenä aamuna Jänesniemi napsauttaa valot päälle vuokraamassaan agilityhallissa, ja treenaa Etnan kanssa virheen pois. Sitten Etna pääsee hetkeksi lomalle ennen seuraavan kauden aloittamista. Vuodenvaihteessa Jänesniemen on tarkoitus aloittaa työt omassa hallissaan Huittisissa.

– Haemme Euroopasta muutamia isoja finaaleja ja yritämme vuoden päästä Tallinnaan MM-kisoihin. Kyllä tästä sellainen nälkä jäi, että se on meidän seuraavan kautemme päätavoite. Entistä kovempaa ensi vuonna.