Luolat ovat talven suojapaikkoja: Suomen suurin luonnonluola Lohjalla suojaa asukkaita pienistä selkärangattomista pörröisiin nahkasiipiin
Monet eläimet talvehtivat luolien suojissa, ja jotkin lajit viihtyvät onkaloiden kosteanviileässä pimeydessä ympäri vuoden. Suomen suurin luonnonluola, Torholan luola Lohjalla, on syntytavaltaan erikoinen.
Suurin osa Suomen yli tuhannesta tunnetusta luolasta on syntynyt viime jääkauden aikana tai heti sen jälkeen, noin 10 000 vuotta sitten, erilaisten maansisäisten ja -päällisten mullistusten tuloksena.
Ikivanhaa kallioperäämme ovat ravistelleet rajut maanjäristykset, jotka ovat synnyttäneet repeämiä ja kanjoneita. Tällä tavoin muodostuneita luolia kutsutaan tektonisiksi rakoluoliksi.
Tyypillinen suomalainen luola on graniitista tai muusta kovasta kivilajista muodostuneiden lohkareiden sisään jäänyt onkalo.
Muita luolatyyppejä ovat esimerkiksi magman kiteytymisen ja hydrotermisten muutosten synnyttämät kideluolat, kalkkikiven liukenemisen aiheuttamat karstiluolat sekä tafonit ja muut rapautumisluolat.
Geologi Aimo Kejosen ja kumppaneiden kirjassa Suomen luolat (Salakirjat 2015) esitellään kattavasti maamme luolien syntyhistoriaa, eläimistöä, kasvistoa sekä luoliin liittyvää tutkimusta ja kansantarinoita.
Nuorena miehenä olin itsekin mukana Kejosen tutkimusretkillä, joilla hän kartoitti eri puolilla Suomea sijaitsevia luolia.
Oma kiinnostukseni luoliin oli kuitenkin herännyt tätä aikaisemmin. Jo rippikouluikäisenä kuljin taskulamppuni ja kameralaitteistoni kanssa Keski-Suomessa dokumentoiden luolissa talvehtivia eläimiä.
Tutuiksi tulivat esimerkiksi Muuramen Paavalinvuoren lohkareluolat sekä Jyväskylässä Laajavuoren rinteessä sijaitseva Pirunluola. Tästä aiheesta sain julki kaikkien aikojen ensimmäisen luontojuttuni Suomen Luonto -lehdessä vuonna 1997. Jutun nähtyään geologi Aimo Kejonen soitti minulle, ja siitä alkoi ystävyytemme.
Luolat ovat tärkeitä talvehtimispaikkoja monenlaisille eläimille, pienistä selkärangattomista pörröisiin nahkasiipiin – lepakoihin.
Luolan eri osien ja ulkoilman välillä tapahtuu monenlaisia säätieteellisiä ilmiöitä, jotka vaikuttavat siihen, missä osissa luolaa eläimet voivat talvehtia.
Luolissa käy usein pienoinen tuuli, jonka mukana lämpötila muuttuu ja kosteus tiivistyy sekä haihtuu.
Luolan lämpö- ja kosteusolot riippuvat muun muassa ulkoilman ja luolailman välisistä paine-eroista sekä luolaa ympäröivän kiviaineksen ominaisuuksista. Yleisesti ottaen luolissa on kosteaa ja viileää läpi vuoden.
Monen luolan suuaukolla puhaltaa kylmä tulovirta, joka tuntuu siltä kuin seisoisi avatun jääkaapin edessä. Kun ulkoa tulee lämpimämpää ilmaa, se jäähtyy luolassa, jolloin ilmankosteutta tiivistyy luolan seiniin ja kattoihin.
Lepakot ovat herkkiä talvehtimisympäristönsä lämpötilan ja kosteuden vaihteluille, minkä vuoksi ne vetäytyvät yleensä syvälle luolan perukoille. Kaikkia talvehtivia otuksia kosteus ei kuitenkaan haittaa: esimerkiksi oranssinväriset liuskayökköset ovat usein kauniisti kimmeltävän kasteen peitossa.
Monesti Suomen luolissa on vettä, jota valuu sisään rakojen kautta. Jäätyessään valuvesi synnyttää usein tippukivimäisiä muodostelmia ja aiheuttaa pakkasrapautumista.
Torholan luola Lohjalla on Suomen suurin luonnonluola. Se on myös syntytavaltaan erikoinen: pitkä onkalo on syöpynyt kalkkikiveen, samaan tapaan kuin etelämpänä Euroopassa sijaitsevat tippukiviluolat.
Torholan luolassa läheisestä lammesta virtaava puro on liuottanut pehmeän kalkkikiven pois ja jättänyt jäljelle kovemman kiviaineksen. Luola alkoi muodostua jo ennen viime jääkautta, ja suurin osa kalkkikivestä lienee syöpynyt pois viimeisten 3 000 vuoden aikana.
Enää luola ei kuitenkaan kasva, sillä veden virtaus on lähes tyrehtynyt. Vain pieniä lammikoita ja jääpuikkomuodostelmia syntyy luolan käytäviin, tosin nekin riittävät tekemään paikasta talvella vaarallisen liukkaan.
Luolissa käy usein pienoinen tuuli.
Torholan luolassa on kolme huonemaista tilaa. Luolan pituus on 30 metriä, ja korkeus vaihtelee metristä jopa neljään metriin.
Torholan luola on lepakoille erinomainen talvehtimispaikka: onkalo on riittävän syvä, jotta siellä pysyy läpi talven tasainen lämpötila, eikä ilman kosteuskaan pääse vaihtelemaan niin, että se haittaisi talvihorrosta.
Lepakoita on Torholan luolassa varmasti kymmeniä tai satoja. Useimmat ovat niin hankalissa paikoissa, että sinne ei ihmisen katse yllä. Hyvä jos yhdenkin onnistuu löytämään.
Kylmässä luolassa on muitakin asukkaita: kuparinväriset kiiltomittarit ja ruosteenruskeat liuskayökköset sekä muutamat muut perhoslajit talvehtivat täällä kiven sisässä. Kaikkiaan Torholan luolasta on löydetty jopa 140 eläinlajia.
Hämähäkit ovat luolien asukkaista runsaslukuisimpia. Suomen näyttävin kahdeksanjalkainen luolien asukas on luola-aukkohämähäkki, jota on löydetty useista luolista Ahvenanmaalta ja Varsinais-Suomesta. Sen ruumiin pituus on enimmillään jopa 17 milliä.
Toinen komea, joskin pienempi ja paljon yleisempi on onkaloaukokki. Näiden lisäksi luolissa asustaa useita pienempiä, maanalaiseen elämään sopeutuneita hämähäkkejä.
Yleisimpiä näistä on luolakki. Luolien hämärässä viihtyvät myös muun muassa pahtatorvikki ja ikkunapimikki. Lisäksi luolissa tulee usein vastaan pitkäjalkaisia hämähäkkieläimiä, kuten metsälukki, lehtolukki ja rauniolukki.
Muita luolissa eläviä selkärangattomia ovat maasiirat, vaaksiaiset, hyppyhäntäiset, vesiperhoset ja kärpäset. Sienisääsket saattavat esiintyä paikoin hyvinkin runsaina parvina. Hämähäkit elävät saalistamalla luolissa oleskelevia hyönteisiä.
