Kissanpäivät saavat todellisen merkityksen, kun alkutalven hämäränhyssyssä saavumme runsaan viidenkymmenen lypsävän lehmän maitotilalle Savonlinnan ulkopuolella, Niittyjärven rantamilla.

Mikä on kissan ollessa, kun se saa vapaasti kuljeskella kissanluukun kautta talosta sisään ja ulos, metsästää hiiriä ja joskus vähän isompiakin saalistettavia. Ja kun huvittaa, voi nauttia isäntäväen hemmottelusta.

Luokanopettaja Marjo Välimäen ja hänen puolisonsa, maitotilallinen Jukka Pesosen kotona on kolme kissaa. Niiden hemmottelusta vastaa erityisesti perheen 11-vuotias Hilja-tytär. 

Kissoista vanhin on kolmevuotias Tilkku, Suomen söpöimmäksi kissaksi äänestetty tyttökissa.

Tilkkua ei juuri nyt huvittaisi ollenkaan koko titteli. Se venyttelee kissojen tapaan muka välinpitämättömänä ja katselee tulijoita kapein viirusilmin.

Notkeasti keinahteleva hännänpää ilmaisee, että Tilkku on itse asiassa hyvin hereillä ja odottaa pääsyä ulos.

Sen ilme näyttää sanovan, että ottakaapa nopeasti ne kuvat, jotta meikäläinen pääsee iltaretkilleen. Emäntä ja emännän tytär saavat kertoa tarinani.

– Äiti pelasti Tilkun pentuna meille. Nyt sen kaverina on kaksi muuta kissaa, Mölli ja Mimmi, iloitsee perheen 11-vuotias Hilja-tytär. 

Pitkäkarvainen Tilkku näyttää enemmän norjalaiselta metsäkissalta kuin supisuomalaiselta maatiaiskissalta, vaikka kooltaan se muistuttaa viimeksi mainittua.

– Se painaa vain kaksi ja puoli kiloa, mutta sen häntä on iso. Meillä on töissä ukrainalaisia työmiehiä, ja he ovat antaneet kissalle nimen Big Tail, iso häntä, Marjo Välimäki sanoo.

Ehkä joku vallaton uroskissa on vaellellut Niittyjärven maisemissa, kun Tilkku sai alkunsa. Seudulla on muitakin pitkäkarvaisia kissoja. Se on merkki siitä, että joku kulkuri siellä on käväissyt.

Tilkku syntyi pentueeseen naapuritaloon järven takana.

– Tilkulle ei ollut löytynyt kotia, ja sitä oltiin lopettamassa. Meillä oli vielä tuolloin iäkkäät, 18-vuotiaat kissamme, mutta kuullessani Tilkkua uhkaavasta kohtalosta en voinut ajatellakaan sen lopettamista. Niin se muutti meille, Marjo Välimäki kertoo.

– Niin, äiti pelasti sen, Hilja sanoo ja halaa Tilkkua lujasti. Se rimpuilee, mutta Hilja on tottunut käsittelemään kissoja.

Tilkusta on kasvanut temperamenttinen kissa, joka tietää paikkansa. Sen erityisherkku on juusto, ja kaikkein mieluiten se nukkuu isäntäväen vieressä.

Nimensä pentu sai siitä, että sillä on punainen läiskä takaraivossa. Läiskä näkyy pitkän karvan seassa selvästi edelleen.

– Pentuna Tilkku muistutti märkää rukkasta, ja naamaltaan se oli yhtä hellyttävän söpö kuin nyt, Marjo Välimäki sanoo.

Tilkun jälkeen taloon on tullut kaksi muutakin kissaa, Mölli ja Mimmi.

– Tilkku ei ole lempeä kissa, mutta leikkisä ja temperamenttinen se on. Se tykkäisi leikkiä ja painia Mimmin kanssa, mutta Mimmiä ei aina huvita. Möllistä Tilkku saa välillä leikkikaverin, Marjo Välimäki sanoo. 

Kun talon vanhat kissat kuolivat, Tilkku itki ja mou-rusi, niin kaverinkipeä se oli. Ikävä helpottui, kun Mölli ja Mimmi tulivat taloon.

– Tilkku ei kuitenkaan ilahtunut yhtään siitä, että meille tuli koiranpentu, saksanpaimenkoira. Sen nimi on Narnia. Tilkku näyttää tunteensa selvästi sellaisella I don’t care -ilmeellä, Hilja kertoo.

”Pentuna Tilkku muistutti märkää rukkasta.”

Kotiolojen lisäksi Tilkku viihtyy maitotilan eri rakennuksissa, kuten heinäladossa ja kuivurissa, jossa on mainioita väijymispaikkoja.

Marjo Välimäki kertoo, että Tilkku on talon muiden kissojen tavoin ahkera hiirikissa.

– Hiirihommat ovat sen lempipuuhaa, mutta se on saalistanut järvestä hauenkin. Kerran se toi sisälle elävän lepakon. Oli kova homma saada lepakko ulos.

Sisätiloissa Tilkun mielestä parasta on köllötellä emännän sylissä. 

– Niin, ja se tykkää nukkua vieressä. Kesken unien sitä ei saa kuitenkaan silitellä, Hilja-tytär kertoo.

Hiirten lempiherkku juusto on myös Tilkun herkkua. Kun se saa palan juustoa, se on nakerrettu pian loppuun, minkä jälkeen Tilkku nuolee vielä pitkään huuliaan.

Päivisin Tilkku nukkuu kaikkien kissojen tavoin, mutta hämärän tullen se livahtaa kissanluukun kautta ulos. Lääniä ja rauhaa alun perin isännän vanhempien tilalla riittää. 

Marjo Välimäki paljastaa, että syys- ja talvipimeät eivät Tilkkua hirveästi innosta.

– Kun on märkää ja pimeää, se ei viivy kauan ulkona, mutta kesäisin se vain käväisee sisällä. Kaikkien kissojen tavoin se elää aika itsenäistä elämää.

Emäntä luonnehtii osuvasti, että kannettu kissa ei sylissä kestä.

– Tilkku näyttää harvoin jippii-ilmettä ellei se saa olla niin kuin itte haluaa!

Maatiaiskissa

Norjalainen metsäkissa

Teksti Liisa Talvitie, kuvat Matias Honkamaa