Apu

Suomen söpöin hevonen 2015: Laku on pippurinen pörröpää



Suomen söpöin hevonen 2015: Laku on pippurinen pörröpää

Pienin oli pippurisin, kun Avun lemmikkikisan hevosten sarjan voittajaksi sujahti isokyröläinen poni Laku. – Se nyt vain on niin ihana karvakasa, omistaja Krista Ahopelto kuvaa Lakua.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Aki Paavola

Aamuruskon Alexina, tuttavallisemmin Laku, kirmaa kuusivuotiaan innolla aitauksessaan.

Mikä Avun lemmikkieläinkisan hevossarjan voittajan koosta uupuu, korvautuu moninkertaisesti menohaluilla.

Laku-ponilla on korkeutta vain metrin verran, mutta se ei estä leikkimielistä nokittelua naapuriaitauksen hevosille.

Pienin on pippurisin. Se käy ilmi, kun Laku lähestyy korkeampia ja painavampia kanssaeläjiään.

Samalla tilalla asuvan mustan lämminverisen Linnu-tamman kanssa Laku ei oikein tule juttuun. Ruskea suomenhevonen Emppu sen sijaan sopii paremmin tallikaveriksi.

Samaan aitaukseen Lakua ei sovi panna, mutta kun aita on välissä, kumppanukset saattavat turpa turpaa vasten tutustua toisiinsa.

Laku asuu Isossakyrössä Krista Ahopellon ja Tero Saaren maatilalla, missä ponia koulutetaan ja kasvatetaan perheen nyt kolmevuotiaan Venla-tyttären lemmikiksi ja ratsuksi.

– Laku on kyllä kiltti, kun sille päälle joskus sattuu, mutta hieman arvaamaton se saattaa olla, Lakun Avun lemmikkieläinkilpailuun ilmoittanut Krista Ahopelto sanoo.

Tavallisesti Venla ratsastaa satulassa – silloin kun Laku suostuu ottamaan satulan.

Venlalta ratsastus onnistuu myös ilman satulaa. Koreasti pari kiertää aitausta. Venlan tukena ja turvana on kaiken varalta äiti Krista.

– Laku on meidän kaikkien suosikki, vaikka se aika omapäinen onkin.

– Säännöllisesti se huuteloo tilan toisille eläimille, myös koirillemme milloin milläkin äänen korkeudella.

Ihaata poni ei sentään hevosten tapaan huutele, tai siltä se ei ainakaan kuulosta.

– Pihapiirissä Laku saattaa kaadella kottikärryjä ja näykkiä omien ja vieraiden ihmisten housunpuntteja. Karkuun se lähtee juuri silloin, kun niin haluaa, Krista ja Venla kertovat hymyssä suin.

– Naapuri saattaa soittaa, että Laku taitaa olla taas karannut. Huvittuneena hän sanoo päätelleensä niin, kun Laku parhaillaan seisoo hänen talonsa rappusilla.

Lakun  kotipihan tuntumassa vie paikallinen maantie, jossa kulkee monenlaista liikennettä.

– Hiekkapohjainen väylä olisi hyvä ja avoin ponille, mutta sen verran siinä on kulkijoita, ettemme oikein tohdi Lakua siellä ajaa edes kärryjen kanssa, saati, että ratsastaisimme tai taluttaisimme sitä traktorien ja muiden tiellä putputtelevien maatalouskoneiden seassa.

Sadan metrin päässä tilalta kulkee Vaasan ja Seinäjoen välinen rautatie. Tasoristeyksestä varoittavat vilkkuvalot sekä estepuomit näkyvät pihaan.

– Nykyisin tässä kulkee aika harvoin junia, mutta radan suuntaan Lakua silti ei missään tapauksessa sovi päästää.

Pihassa Laku kyllä kunnioittaa sähköpaimenta. Sen se oppi heti ensimmäisestä tärskystä.

Puuaita ei sitä pidättele.

– Se joko hyppää aidan yli, ja jos ei hyppää, potkaisee itsensä puomien läpi.

Lakun emä Donna asuu tallin naapuripilttuussa. Tavallisina aikoina tytär Laku ja äiti Donna elelevät pihatossa, jossa ne voivat itse liikkua.

– Pihatossa ponit saavat itse päättää, ovatko sisällä vai ulkona, Krista Ahopelto kertoo.

– Ne tarkenevat ulkona myös pakkasella turkkinsa suojassa, mutta rankemmasta vesisateesta nekään eivät pidä.

Krista Ahopelto on syntyisin Pohjanmaan Alajärveltä, miehensä Tero Saari taas syntyperäinen isokyröläinen.

Ahopelto opiskeli Perhossa maatalousalan perustutkinnon ja valmistui hevosentenhoitajaksi. Parhaillaan hän on rakennusalan työpaikastaan lomautettuna.

Venla-tytär käy joka toinen tiistai Isossakyrössä seurakunnan kerhossa, mutta viihtyy muuten kotitilalla.

Kun esikoulun ja koulun aika koittavat, ne löytyvät aika läheltä kotia.

– Ihan lähellä ei asu tyttöjä, jotka voisivat poiketa tallillamme. Ohi kulkevat kaupunkilaiset sen sijaan toisinaan pysähtyvät aidan taakse Lakua ja Donnaa katsomaan ja taputtelemaankin, Tero Saari kertoo.

Venla tietää kertoa, että Laku on rodultaan shetlanninponi.

– Sitä on niin mukava silitellä ja se tykkää, kun rapsuttelen sitä korvan takaa, Venla hymyilee.

Parhaiten Lakulle  maistuu porkkana. Kun Venla haluaa helliä lemmikkiään oikein erityisesti, hän ottaa keittiöstä mukaansa muutaman palasen kuivaa leipää.

– Se on porkkanoiden ohessa Lakun suurta herkkua.

Lakun tavallisin ruoka joka päivä on heinä.

– Juomana taas on pelkästään vesi, Krista Ahopelto kertoo.

Hän on muun hevostietoutensa ohessa perehtynyt myös shetlanninponin rotuominaisuuksiin. Lakulla on monia lajilleen tyypillisiä tapoja.

– Sitä on pakko suostutella ja vähän huijata.

Ahopelto kehuu Lakun nykyistä kengittäjää erityisen hyväksi.

– Vakituinen kengittäjämme osaa olla korottamatta ääntään, vaikka Laku ensin yrittäisi vikuroida.

– Myötäsukainen toiminta johtaa hyvään tulokseen. Laku antaa periksi, ja kengittäminen onnistuu jouhevasti.

Lakun tarkka säkäkorkeus on 106 senttiä. Se on aika keskiverto täysikasvuiselle ponille.

Vatsa Lakulla on pyöreähkö, mutta sehän pukee ponia oikein hyvin.

Laku tekee pieniä ajokeikkoja erilaisissa juhlatilaisuuksissa.

– Viimeksi olimme 1700-luvun markkinoilla Isonkyrön keskustassa Lakun kanssa ajeluttamassa kärryillä lapsia, Tero Saari kertoo.

– Lapset olivat innoisaan kyydissä ja sitten taputtelemassa Lakua. Se oli heidän suuri suosikkinsa.

Tavallinen arki Lakulla ja Donnalla sujuu pääosin jouten ollessa. Ne nukkuvat useimmiten seisaallaan ja lyhyissä pätkissä, noin tunnin kerrallaan.

Muutenkin ponit viihtyvät aika lailla omissa oloissaan.

– Jos niillä on joku hätä, ne kyllä potkivat tallin seinää niin kuuluvasti, että yölläkin pitää lähteä niitä katsomaan, Ahopelto selvittää.

– Jos jompi kumpi poneista, yleensä Laku, on irti, koiramme alkavat haukkua kovaäänisesti.

Söpö karvakasa. Kun se nyt vain on tuollainen. Ihana vaikka itsepäinen.

Lakun kehuminen sujuu sen omalta isäntäväeltä.

– Avun lukijat ovat täydellisesti onnistuneet valinnassaan. Kiitosterveiset ympäri Suomen maan täältä Isostakyröstä lähettävät Venla ja vanhemmat Krista Ahopelto ja Tero Saari!

Teksti: Hannu Koskela

Julkaistu: 7.8.2016