Suomen pääsarjahistorian kokenein jalkapalloerotuomari kertoo miten tulikuuma ottelu pidetään näpeissä – nuorille tuomareille räyhääville aikuisille hänellä on vakava viesti

Harva asia puhuttaa jalkapallossa niin paljon kuin tuomaritoiminta. Vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Tuomareista ja heidän päätöksistään riittää porinaa, usein hyvin tunnepitoista sellaista. Milloin jonkun väitetään suosivan toistuvasti samaa joukkuetta, milloin toinen on ylimielinen ja kolmas ainoastaan täysin epäpätevä hommaansa.

Tuomaritoimintaa tulee tietenkin käsitellä kriittisesti, siinä missä pelaajien ja valmennuksenkin suoriutumista. Yksi näkökulma keskustelusta kuitenkin jää turhan usein vajaaksi, tuomareiden oma ääni. Onneksi asiassa on tapahtunut kehitystä. Kuluvalla kaudella tuota ääntä on kuultu paikoin jo mukavasti, muun muassa haastatteluissa, Ylen EM-studiossa ja Ruudun Veikkausliiga-mikityksissä.

Jalkapallo-ottelussa kentällä tai vaihtopenkillä toimivista henkilöistä tuomarin rooli on silti yksi niistä, joista moni tietää kovin vähän. Tästä kertoo esimerkiksi juurikin Ruudun mikitysten saamat reaktiot, joissa ihmiset ovat olleet vilpittömän yllättyneitä siitä, kuinka suomalaiset huipputuomarit johtavat ja kommunikoivat.

Tietoisuuden lisääminen avoimuuden kautta nostaa varmasti tuomarin työtehtävien arvostusta, imuakin.

Tällä kertaa äänensä kuuluviin saa eniten koko Suomen jalkapallohistoriassa pääsarjaotteluita viheltänyt erotuomari, Antti Munukka.

42-vuotias helsinkiläinen nousi listan kärkeen menneenä kesänä. Toisen polven pääsarjatuomari on tuominnut jutun julkaisuhetkellä 292 Veikkausliiga-ottelua. Kansainvälisiä pelejä vyöltä löytyy toistasataa.

Kuten ketään muutakaan maassamme, ei Munukkaakaan voi tituleerata ammattituomariksi, vaikka tällä hetkellä kaikki toimeentulo tuomaroinnin parista tuleekin miehen työskennellessä päivätyössään Palloliiton erotuomariasiantuntijana. Munukalla, jos kenellä on siis hyvin laaja perspektiivi suomalaisen tuomaritoiminnan nykytilasta, tehtävän vaatimuksista ja kehityksestä.

Tuomarointi on ollut Antti Munukalle elämäntapa. Esimerkkiä ei ole tarvinnut hakea kaukaa; isä Rauno Munukka vihelsi 110 pääsarjaottelua. Poika aloitti pillin kanssa vuonna 1997, 15-vuotiaana. Sitä aiemmin ei kuulemma voinut, koska tuo oli vaadittu minimi-ikä. Veikkausliiga-debyyttinsä Munukka teki jo 17 vuotta sitten, kesäkuussa 2007 vain 25-vuotiaana.

Munukka ei siis vieläkään ole ikäloppu, mutta hänet muistetaan jo pitkältä ajalta. Alkuun ei välttämättä niin hyvässä.

– Veikkausliiga-urani alussa olin nuori poika, joka noudatti sääntöjä tarkasti, Munukka muistelee.

Pääsarjauran alkuvuosina hankittu maine tuomarina, joka puuttuu herkästi pieniinkin asioihin, seuraa Munukan mukaan ajoittain yhä.

– Kyllä siitä edelleen jotkut fanit muistuttelevat. Alussa minulla ei ollut taitoja kommunikoida ja siitä sai maksaa hintaa.

– Huomasin kuitenkin aika pian, että jos pyrin perustelemaan päätöksiä pelaajille, niin sehän toimii.

Vuorovaikutus pelaajien kanssa ja pelin flow’n ymmärtäminen ovat olleet Munukan urakehityksen tärkeimmät ahaa-elämykset – toki myös asiat, joissa hän on kovalla työllä kehittynyt vuosi vuodelta. Ei tyyli ole yhdessä yössä muuttunut.

– Uran alkupuolella päätin, että haluan olla mukana kehittämässä suomalaista jalkapalloa. En piippaisi kaikkia kontakteja, vaan peli olisi viihdyttävämpää ja siinä pysyisi flow. Siihen sitten pyrin ja esimerkiksi se TPS - Tampere United -ottelu vuodelta 2009 (toim. huom. kyseisestä pelistä löytyy edelleen legendaarinen Youtube-kooste Tuomas Virkkusen säestämänä) oli esimerkki siitä.

– Ajattelin, että antaa vain rohkeasti mennä kaikki läpi, mutta eihän kaikki päätökset osuneet. Ajatus oli hyvä, mutta en osannut vielä toteuttaa sitä. Tuolloin päätöksentekokykyni tai kommunikointini eivät olleet vielä vaadittavalla tasolla. Koosteestakin näkee, etteivät kaikki päätökset osuneet kohdalleen.

– Se, että joitain rikkeitä voi mennä ohi, on mielestäni isossa kuvassa pienempi paha kuin se, että viheltää koko ajan kaiken pienen pois. Pyrin nykyisinkin siihen, että matsi olisi viihdyttävä, eikä tämä asia kaatuisi ainakaan minuun. Varmasti voisin päästä helpommalla, jos viheltäisin kaiken pois. Tämä ei ole mikään virallinen linjaus ja jokainen vetää omalla tyylillään.

Myös vaihtuvat sääolot kuuluvat tuomarin työhön.

Munukan 17 pääsarjavuoden ajanjaksoon mahtuu henkilökohtaisen tuomarina kasvamisen lisäksi myös iso ajattelutavan muutos koko tuomaritoiminnassa. Sellainen, joka menee käsi kädessä Munukan oman kehityksen kanssa.

– Johtamisen käsitys on muuttunut, sekä tuomaritoiminnassa että yhteiskunnassa. Edeltävä liittyy varmasti jälkimmäiseenkin. Ennen johdettiin paljon autoritäärisemmin, kun taas nykyisin tuomarointi on enemmän managerointia. Viemme yhdessä pelaajien kanssa ottelutapahtumaa eteenpäin. Maailma on muuttunut, niin myös erotuomaritoiminta.

Silti, tuomareiden kehittyminen asiassa on Munukan mukaan pitkälti tekemisen; yrityksen ja erehdyksen kautta tullutta.

– Koulutuksissa käydään liian vähän näitä asioita läpi. Tämä on äärimmäisen tärkeä osa erotuomaritoimintaa, mutta kaikennäköiseen kommunikaatioon pitäisi koulutustoiminnassa panostaa enemmän.

Munukan kanssa keskustellessa juuri kommunikointiin liittyvät asiat nousevat selvästi eniten esille. Hän korostaakin, että vaikka tuomareiden fyysiset vaatimukset ja harjoittelu ovat kovalla tasolla, niin tuomarointi olisi helppoa, jos onnistuminen olisi vain niistä kiinni. Kommunikointi on taas osa-alue, johon liittyy paljon eri asioita, eri näkökulmista. Myös persoonat ovat pelissä.

– Yritän olla kentällä tosi avoin ja perustella tilanteet samalla tavalla kaikille, oli kyseessä sitten pelaaja, valmentaja tai erotuomaritarkkailija. Haluan olla helposti lähestyttävä, sillä koen sen helpottavan minua johtamisessa, jos minulta kysytään perusteluja päätöksille.

– Haluan antaa tuomaritoiminnasta positiivisen kuvan. Olenkin jo aiemmin sanonut, että minulle voi laittaa mikkeihin äänityksen koska tahansa ja pelin jokainen tilanne on julkaisukelpoinen. Tämäkin on muuttunut Suomessa paljon. Aiemmin huudettiin paljon enemmän pelaajille. Ajattelen, että kun puhun pelaajille kunnioittavasti, he myös vastaanottavat paremmin. Käytän esimerkiksi paljon kiitos-sanaa, kuten “älä tuo enempää eteenpäin, kiitos”, “tuossa on heiton paikka, kiitos”.

Kun Munukalta kysyy, olisiko otteluiden viheltäminen tavallaan helpompaa, jos sen tekisi “turpa kiinni, tällä mennään!” -periaatteella.

– Tosi vaikea sanoa, koska tällainen toiminta on itselleni niin kaukainen ajatus. En voisi kuvitella toimivani niin. Mielestäni hyvän erotuomarin pitää pystyä keskustelemaankin.

Kuinka Munukka toimii, jos ottelu meinaa niin sanotusti lähteä lapasesta? Auttaako jatkuva perusteleminen?

– Niissä hetkissä on oltava erityisen paljon läsnä ja ansaita pelaajien luottamus. Myyntityötä pitää tehdä ja olennaiset rikkeet ottaa pois.

Munukka palaa nopeasti ajatukseen siitä, kuinka lapasesta lähtemisen uhka voidaan välttää. Ennaltaehkäisten.

– On tosi tärkeää, ettei lähde liian kevyesti viheltämään ottelun alussa. Jos heti alusta viheltää kaikki helpot pois, niin voi joutua antamaan tosi helposti varoituksia. Ja joutua vaikeuksiin, jos aloittaa näin. Sen sijaan, että nostaa heti kortin, pitääkin jämäkän puhuttelun, ettei näin voi jatkaa. Se voi rauhoittaa koko ottelun.

Korteilla johtaminen kuulostaa Munukan ajatusmaailman mukaan melko lailla aivan viimeiseltä vaihtoehdolta.

– Tässä on kyse siitä, vetääkö aivan sääntökirjan mukaan vai ymmärtääkö, mikä on olennaista. Esimerkiksi Stadin derbyt olivat sellaisia otteluita, jossa ihmisten odotusarvo oli, ettei alussa tule kortteja. Annettiin pelaajien päättää ottelun intensiteetti, ja koska oli iso ottelu, luotettiin heihin, ettei ylilyöntejä tule.

– Silloin huomasi, että kun antaa ne kortit, joita odotetaan, on lopputulos hyvä. Jos kentällä kukaan ei odota korttia, vaikka se olisi sääntöjen mukaan kortti, niin ehkei silloin kannata olla kentän ainoa oikeassa oleva henkilö.

Vaikka Munukan pääperiaatteet kommunikoinnissa tuntuvat olevan selvät, tulee pelaajat ja valmentajat silti tuntea yksilöllisesti. Muuten lähestymistapa ei toimi.

– Olemme koko ajan kartalla Veikkausliiga-pelaajista. Ketkä tekevät ja mitä? Minua kiinnostaa, kuinka kommunikoin kenenkin kanssa. Joukkueessa voi olla valtaosa pelaajia, jotka lähestyvät aina kunnioittavasti ja asiallisesti ja sitten voi olla yksi pelaaja, joka tulee aina huutamaan ja kitisemään, Munukka toteaa.

– Pitää ymmärtää, etteivät samat jutut toimi kaikille. Ottelussa tärkeintä on tunnistaa, kuinka saat pelaajat puolellesi. Panostan siihen ekstraa joka ottelun ensimmäiset 20-25 minuuttia.

Edes saman pelaajan kanssa ei välttämättä toimi aina samanlainen kommunikointi. Pelaajat ovat ihmisiä, ja tunnetilat vaikuttavat paljon.

– Aikanaan Veikkausliigassa oli Suomessa ensimmäistä pääsarjaotteluaan pelannut ulkomaalaispelaaja. Otin alussa puhutteluun ja aloitin, että “ymmärrän, että olet eri mieltä, mutta et voi toimia noin.”

– Se upposi todella hyvin hänelle. Sitten muutama kierros myöhemmin samat sanavalinnat eivät toimineet lainkaan samalle pelaajalle, koska hänen tunnetilansa oli niin erilainen. Tällaiset on kyettävä tunnistamaan.

Voisi ajatella, että tällainen keskusteleva tyyli tuo omat haasteensa rajanvedon suhteen. Milloin keskustelu toimii ja milloin enää ei?

– Tunteet kuuluvat peliin, huono käytös ei. Jälkimmäiseen haluan puuttua.

Missä menee Antti Munukan raja näiden välillä?

– Spontaani reagointi on ok, mutta sitten tietyt sanavalinnat ovat jo huonoa käytöstä. Helpompi on suhtautua tilanteessa olevan pelaajan protestointiin kuin kentän laidalla olevan valmentajan. Jos pelaaja käyttäytyy minua kohtaan huonosti, olen silloin jämäkämpi ja teen selväksi, että minua kohtaan ei saa noin käyttäytyä.

– Ymmärrystä riittää myös pidemmälle, jos pelaaja kuitenkin lähtökohtaisesti keskittyy omaan duuniinsa eikä ole koko ajan kimpussa. Pidän siitä, että vaikka kentällä ollaankin välillä eri mieltä, pystymme ennen ja jälkeen matsin keskustelemaan hyvässä hengessä.

Siinä, missä tuomaristo tiedostaa ennen ottelua pelaajien eri tyylit kommunikoida, on sama skouttaus ehdoton myös vaihtopenkeille.

– Käymme tuomariston kanssa aina ennen ottelua läpi teknisellä alueella olevat henkilöt. Mitä sieltä voi olla odotettavissa ja millaiset jutut toimivat? Etenkin, jos neljäntenä tuomarina on vielä kokematon henkilö. Näissäkin haluan korostaa neloselle, että keskitytään oleelliseen.

– Jos valmentaja on teknisen alueen ulkopuolella, mutta keskittyy omaan jengiinsä, niin antaa olla. Täytyy myös tietää, millä tavalla eri ihmisille saa viestin perille. Toisille toimii huumori, toisille täytyy olla jämäkämpi.

Munukka kertoo anekdootin, joka on jäänyt mieleen valmentajien kohtaamisesta.

– Vuonna 2009 oli nuorena neljäntenä tuomarina Twenten ottelussa ja heidän päävalmentajansa oli (Sir Alex Fergusonin apuvalmentajana Manchester Unitedissa triplan jo voittanut, toim. huom.) Steve McClaren. Hän oli koko ajan teknisen alueen ulkopuolella välillä häiriten avustavaa erotuomaria, ja pohdin, millaisella tavalla saan hänelle viestini perille.

– Sanoin, että “sinun hienot kenkäsi likaantuvat, jos menet tuohon luonnonnurmelle”, johon McClaren repesi nauramaan. Ja pysyi sen jälkeen teknisellä alueella.

Valmentajien, pelaajien ja tuomarien välinen keskusteluyhteys ja kunnioitus ovat menneet viime vuosina Munukan mukaan Suomessa isoja harppauksia eteenpäin.

– Pelaajat ja valmentajat ovat nykyisin kiinnostuneempia säännöistä. Ennen kautta vierailemme kaikissa liigaseuroissa ja kerromme uusista tulkinnoista. Olemme käyneet monia hyviä keskusteluja ja käyn niitä mieluusti jatkossakin. Kuulen mielellään valmentajien ja pelaajien ajatuksia.

Entä mitä Munukka ajattelee tuomarien tällä kaudella saamasta julkisuudesta, esimerkiksi TV-haastatteluista ottelujen jälkeen?

– Se on tosi hyvä juttu. Toki jo joissain maissa on näitä ollut, mutta erityisesti meidän täällä Suomessa pitäisi tehdä tällaisia asioita ensimmäisten joukossa. Sillä saisimme ihmisiä paremmin ymmärtämään sääntöjä ja tuomaritoiminta tulisi avoimemmaksi ja näkyvämmäksi.

Mitkä ovat puolestaan huipputuomarin työn vaatimukset ja suomalaisten tuomareiden mahdollisuudet kansainvälisesti? Selvää on, että huipulle pääsy vaatii monenlaisia ominaisuuksia – ja valtavan määrän työtä.

Positiivisena kehityksenä Munukka näkee tuomarien ammattimaisuuden kasvun Suomessa. Ei ammattilaisia, mutta ammattimaisia.

– Kommunikoinnin ja johtamisen muutoksen lisäksi ammattimaisuus on kehittynyt paljon. Suomessa on nykypäivänä enemmän nuoria, tavoitteellisia tuomareita, jotka tulevat alemmilta tasoilta ja ovat jo siellä paljon valmiimpia, mitä minun sukupolveni aikanaan oli.

– Kun olin itse vuonna 1998 lupaavien tuomarien ryhmässä, niin ei se ollut yleistä ajatella, että on korkeita tavoitteita edetä tuomarina. Nykyään, jos nuori tuomari sanoo, että haluaa MM-kisoihin tai Mestarien liigaan, pidetään sitä hienona juttuna.

Lienee siis lupa odottaa jatkossakin kansainvälisillä kentillä nähtäviä suomalaistuomareita. Munukka korostaa silti tämän kilpailun brutaalia luonnetta ja etenemisen kärsivällisyyttä.

– Muistan aina, kun lähdin erotuomarina suomalaiskuusikolla White Hart Lanelle Eurooppa-liigan otteluun vuonna 2012. Ihan kylmiltään. Meidän olisi pitänyt harjoitella kuusikkona. Tukea ei ollut tarjolla. Itse olisi pitänyt tajuta pyytää kaikenlaista. Se ei ollut kovin positiivinen kokemus, Munukka sanoo.

– Pidänkin tärkeänä, että mieluummin voisimme Suomessa odottaa pari vuotta ennen kansainvälistä debyyttiä, koska niitä saumoja ei montaa tule. Jos sinne menee eikä ole valmis, voi kansainvälinen ura olla nopeasti ohi. Tiedän, että monella on sinne kiire ja itsekin samalla tavalla ajattelin omalta kohdaltani, mutta pitäisi olla kärsivällinen, jotta se sauma tulee hyödynnettyä fiksusti.

Missä asioissa suomalaisen tuomaritoiminnan olisi tärkeää kehittyä, jotta kansainvälisiä otteluita tulisi jatkossa vielä enemmän?

– Kotimaassa pitäisi olla enemmän sparrausta tuomareilta, jotka ovat näissä otteluissa toimineet. On äärimmäisen tärkeää, että saamme välitettyä hiljaista tietoa, Ja myös niin, kun nuoret tuomarit lähtevät ensimmäisille ulkomaan reissuilleen, olisi siinä tiimissä tärkeää olla myös kokemusta mukana.

– Hyvä esimerkki parin vuoden takaa oli, kun olin suomalaistiimissä neljäntenä erotuomarina Konferenssiliigan ottelussa West Ham-Silkeborg ja toinen avustava putosi pois pelipäivän aamuna. UEFA:n erotuomaritarkkailija ja delegaatti eivät tajunneet tilanteen vakavuutta. Kokemuksesta ymmärsin, että on riski, että minä olisin joutunut toimimaan avustavana.

– Soitin Suomeen Jan-Peter Aravirralle (yli 400 Veikkausliiga-ottelussa toiminut avustava erotuomari), jonka kanssa pohdimme, mitä voimme asialle tehdä ja järjestimme kaiken valmiiksi. Kun UEFA:lta tuli vihreää valoa, oli Aravirta jo matkalla lentokentälle ja hyppäsi seuraavaan Lontoon-koneeseen ja ehti matsiin – kiitos aikaeron.

– Muutenkin, ilman näin dramaattista esimerkkiä, kokeneet osaavat aina rauhoitella kokemattomampia näissä tilanteissa, ettei tarvitse stressata turhasta ja tämä voi keskittyä vain peliin.

Antti Munukan tuomariuralle mahtuu monia värikkäitä tilanteita ja vaiheita.

Virallista mentorointijärjestelmää Suomessa ei tuomareilla ole, mutta Munukan mukaan yhteisö on tiivis ja ajatuksia vaihdetaan päivittäin.

– Minulla oli nuorempana kokeneempia luottohenkilöitä, joihin sain tukeutua ja nyt on sitten toisinpäin. Saan myös itse nuoremmilta tuomareilta paljon, he auttavat pysymään kehityksessä mukana. On tälle työlle äärimmäisen tärkeää, että löytyy henkilö, jonka kanssa sparraa luottamuksella. Ja sitten meillä on Whatsapp-ryhmät, joissa viestitään koko ajan. Kun TV:ssä pyörii matsi, niin puhelin laulaa jatkuvasti ja siellä analysoidaan tuomareiden päätöksiä.

Yksi suomalaistuomareiden kansainvälistä asemaa merkittävästi heikentänyt asia on ollut VAR-järjestelmän puuttuminen kotimaasta. Nyt asia on hiljalleen muuttumassa, kun videoita on jo käytetty Suomen Cupin otteluissa ja jatkossa myös asteittain Veikkausliigassa. Kysyn Munukalta suoraan, pitääkö hän VARin tuloa Suomeen välttämättömänä.

– Kyllä. Meidän on pysyttävä kehityksessä mukana ja siksi pidän VARia suomifutiksen tulevaisuuden kannalta hyvin tärkeänä.

Mitä Munukka ajattelee VARin voimakkaasta vastustuksesta etenkin kannattajien suunnalta?

– Se pohjautuu varmaankin ihmisten huonoihin kokemuksiin siitä. Siksi onkin äärimmäisen tärkeää, että systeemi lähtee meillä hyvin käyntiin. Puututaan vain, kun tapahtuu oikea virhe, eikä mihinkään epäselvään. Kun VARia käytetään oikein, ei siitä ole mitään pahaa sanottavaa.

Palataan vielä hetkeksi eurooppalaiseen kilpailutilanteeseen. Onko suomalaistuomareilla joitain erityisiä valttikortteja? Missä asioissa heitä arvostetaan muualla Euroopassa?

– Kommunikaatio ja siihen liittyen kielitaito, ja ylipäätään sosiaaliset taidot ovat asioita, joista saamme jatkuvasti positiivista palautetta. Tuntuu, että suomalaiset tuomarit yllättävät monesti positiivisesti Euroopassa, koska moni ei tiedä meistä mitään ja odotukset voivat olla matalalla.

– Sitten huomataankin, että “noillahan on homma hallussa.” Kansainvälisissä koulutuksissa näkee tuomareita, jotka eivät esimerkiksi osaa juuri lainkaan englantia. Suomalaiset menevät siihen samaan lokeroon Pohjoismaiden kanssa: tietää, että saa mitä tilaa. Olemme luotettavia ja hyvätapaisia.

Vaikka suomalaistuomarit voivatkin yllättää ulkomailla hyvällä tasollaan, eivät kansainväliset ottelut todellakaan ole kevyitä iltakävelyitä.

– Kyllä paine tuomareita kohtaan on ulkomailla ihan eri luokkaa kuin Suomessa. Tuomioita kyseenalaistetaan paljon enemmän. Kotimaassa pääsemme siihen verrattuna hyvin helpolla. Asiaan varmasti vaikuttaa myös se, että ulkomaille tulemme tuntemattomina, kun taas Suomessa pelaajat ja valmentajat ovat jo tuttuja eri tyyleineen.

– Myös tuomarilinjan asettaminen on haastavaa. Jos vastakkain ovat vaikkapa pohjoisirlantilainen ja serbialainen joukkue, niin siinä voi olla kaksi täysin erilaista tulkintaa siitä, mikä on rike. Ja kumpikin erilainen kuin Suomessa.

– Matsit ovat tietenkin kovempia kuin kotimaassa, vauhdikkaampia ja tilanteet tulevat nopeammin. On keskityttävä siihen, että kaikki ratkaisut ovat johdonmukaisia. Yritän myös toimia ennakoiden, ettei mikään yllättäisi pelaajia. Alussa on tehtävä ekstraduunia, että ansaitsee luottamuksen.

– Uusille pelaajille on saatava fiilis siitä, että tuohon tuomariin voi luottaa, sillä on homma hanskassa. Ajattelen myös yleisestikin, että rikelinja on vähän korkeampi, niin se johtaa parempaan lopputulokseen kuin liian tarkka rikelinja.

Kuten Munukkakin sanoo, vaatii huipputuomariksi kipuaminen erinomaisten kommunikaatiotaitojen ja sääntötuntemuksen lisäksi korkean luokan paineensietokykyä. Tuomarin toimenkuva on epäkiitollinen.

Onnistut, kun kukaan ei mainitse sinua. Jos nimesi löytyy otsikoista, on sävy harvemmin positiivinen. Tuomareiden on kuitenkin kyettävä itsekritiikkiin.

– Ilman omien virheiden tunnistamista ja myöntämistä ei ole mahdollista kehittyä. Kun moka tulee, on analysoitava, miksi se tuli ja opittava. Pitää olla samalla armollinen itselle, mutta virheen on silti otettava sen verran päähän, että kehittää itseään, eikä halua saman virheen enää toistuvan.

Millaiset virheet ottavat kaikkein eniten koville?

– Pahin mahdollinen virhe on sellainen, joka on ratkaissut ottelun lopputuleman ja huomaan jälkeenpäin, että tuo olisi pitänyt pystyä näkemään oikein. Esimerkiksi aina, kun missaan selvän punaisen, ottaa se päähän pitkään.

– Helpottaa kuitenkin, kun asian voi jälkeenpäin tunnistaa ja myöntää – etenkin julkisesti, kuten vaikka EIF- KuPS -ottelussa tällä kaudella (Munukka puhui punaisen kortin missaamisesta avoimesti Suoraa puhetta Veikkausliigasta -podcastissa, toim. huom.).

– Jos taas olen tehnyt virheen, jota oli tosi vaikea nähdä, on sellaisen kanssa helpompi elää. En toki halua, että niitäkään tulee, mutta niiden kanssa eläminen on helpompaa.

– Virheet on äärimmäisen tärkeä analysoida ja oppia. Ja keskustella niistä luotettujen ihmisten kanssa, käydä sitä läpi ja saada tukea.

Entä milloin fiilis kopissa on tuomareilla kaikkein korkeimmillaan? Millainen on tuomariston iso voitto?

– Sellainen ottelu, jossa on isot panokset, eikä kukaan muista tuomaristoa pelin jälkeen. Myös toki vaikea peli, jossa menee isot päätökset oikein, tuntuu hyvältä, mutta tuo ensimmäinen on silti parasta.

– Oma paras muistoni onkin 2019 mestaruuden ratkaissut Inter - KuPS -ottelu. 20 vuoteen ensimmäinen peli, jossa mestaruus ratkeaa tällä tavalla viimeisellä kierroksella. Jännitettiin, ketkä erotuomarit siihen pääsevät ja sitten kun asettelu tuli, niin olin että “jes, nyt pääsee näyttämään osaamistaan!”, ja se meni juuri niin, ettei kukaan puhunut tuomareista. Joukkueet ratkaisivat mestaruuden. Se oli parasta.

Tuomarin yleiseen sylkykupin rooliin liittyy myös todella ikävä lieveilmiö, josta on keskusteltu viime aikoina paljon: nuorten tuomareiden kohtaama ala-arvoinen kohtelu aikuisten tahoilta. Aihe herättää selvästi Munukassakin voimakkaita tunteita.

– Yhdenkään nuoren tuomarin ei pitäisi lopettaa, koska hänelle huudetaan. Se on surullista, että näin käy. Jokaisen huutelijan pitäisi itse tulla kokeilemaan tai heidät pitäisi laittaa sinne tuomaroimaan.

– Jokainen huutelija voisi myös miettiä, että mitä jos tuolla olisi oma lapsi, jolle noin huudetaan. Pitäisi myös ymmärtää, että nuori voi olla juuri silloin ensimmäistä kertaa tuomarina.

Munukka penää koko jalkapalloyhteisön vastuuta.

– Meidän pitäisi yhdessä pitää huoli siitä, ettei yhdenkään tuomarin ura lopu huuteluihin. Toinen aikuinen puuttuu toisen aikuisen huutoihin ja osoittaa samalla tukensa nuorelle tuomarille. Ei jätetä tuomaria yksin! Eikä vastuu voi olla vain erotuomariyhteisön, vaan myös muiden toimijoiden ja vanhempien.

Ongelma on Munukan mukaan nimenomaan juniori- ja alasarjoissa. Pääsarjatasolla tuomareiden kunnioitus on hänen mukaansa hyvällä tasolla, muualla ei.

Miksi nuorten kannattaa harkita tuomarin uraa, kaikesta tästä huolimatta? Vai kannattaako?

– Tämä on äärimmäisen upea harrastus, jossa oppii paljon taitoja, joita tarvitsee muutenkin elämässä: päätöksentekokykyä, vuorovaikutusta, vastuunkantoa ja rohkeutta. Ja saa tästä jopa rahaa ja tämä voi olla monelle eka duuni. Pääset futiksen kanssa tekemisiin ja sinulle vielä maksetaan siitä ja opit taitoja, joita et ehkä opi missään muualla tällä tavalla. Tosi hyvää johtamiskoulutusta.

– Itse olen saanut tästä kaksi työpaikkaa ja käynyt 49 eri maassa. Niin, ja puolisokin löytynyt täältä, niin ei ole hirveän huono harrastus ollut.