Apu

Suomen kartanot 5/8: Pylkkäsen suku on isännöinyt Tertin kartanoa jo viiden polven ajan



Suomen kartanot 5/8: Pylkkäsen suku on isännöinyt Tertin kartanoa jo viiden polven ajan

Suomen kartanot -sarjan viidennessä osassa valokeilaan pääsee savolainen Tertin kartano.
Teksti Hannu Koskela
Kuvat Timo Pyykkö

Kun asetut ”pilvipenkille”, stressi katoaa kehostasi. Tertin kartanon vehreässä puutarhassa jännittäminen on tykkänään mahdotonta, kun selkäsi solahtaa Kristiina ja Yrjö Viherheimon mukavaan, haapalankusta suunniteltuun istuimeen.

Tertin isäntä Matti Pylkkänen vielä selvittää, että puulaadun valinnalle on selkeä peruste.

– Siinä ei pihka tartu persiiseen, hän sanoo, kun jo katselet sinne, minne penkiltä parhaiten näkee, ylös taivaalle.

Sen sinisyydessä seilaavat puhtaan valkeat poutapilvet, joita katsellessa tunnet näkeväsi kauemmaksi. Sulje siis silmäsi, ja kun taas avaat ne, olet tehnyt aikamatkan 124 vuoden taakse.

Myös silloin Savoa sulostutti sinitaivas ja sen alla onnellisena hengitteli mikkeliläinen kauppias Aatami Pylkkänen. Hän sai ostetuksi kotikaupunkinsa läheltä kartanon ja ajatteli sitä pojalleen Iivarille huusholliksi. Setelitukko vaihtui 900 hehtaariin maata, kun Aatami teki kaupat Iivarin nimipäivänä 22. elokuuta 1894.

Tilaan kuului vuonna 1810 rakennettu, rapattu hirsirunkoinen päärakennus. Sitä Aatami Pylkkänen jatkoi heti neljän huoneen verran. Nykyisen kartanon ulko-asu periytyy siis vuodelta 1894. Viereinen väentupa oli palanut vuonna 1890, mutta se rakennettiin uudelleen vanhaan malliinsa. Se on palvellut vuodesta 1983 isäntäperheen, Pylkkästen, yksityiskotina.

Viidettä polvea Pylkkäsiä

Aatamin  pojanpojanpoika Matti Pylkkänen valmistelee parhaillaan vaimonsa Pepita Pylkkäsen kanssa sukupolvenvaihdosta. Heidän poikansa Arttu ja Erkko edustavat jo viidettä Pylkkäs-polvea Tertin kartanossa. Tila elää nyt matkailusta ja erikoisviljelystä.

Mietit pilvipenkilläsi, miten Aatami Pylkkänen aikanaan pärjäsi länsisavolaisessa maisemassa.

Perusluonteeltaan kauppamiehenä Pylkkänen tietysti jatkoi myös ydinosaamisalueellaan. Kun Suomi oli 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa Venäjän tsaarin alainen suuriruhtinaskunta, viennin suunta oli luontevasti Pietari.

Miljoonakaupunki hamusi maataloustuotteita naapuristaan. Suomalainen voi oli pietarilaisten suosima herkku. Aatami Pylkkänen tunsi trendit. Vuonna 1896 hän perusti meijerin ja meijerikoulun, jossa opiskelun aloitti oitis kymmenen tyttöä.

Kun tuotanto ammattilaistui, piti myös kuljetuksen pelata. Laivat Leporello ja Pontus kuskasivat voin ja muun Saimaata ja Saimaan kanavaa pitkin Pietariin. Rospuuttokaudella ja talvisin tavara kulki hevospelillä.

Eräällä marraskuisella reissulla vuonna 1898 Aatami Pylkkänen matkusti viemisinään vankka lasti koivuvastoja. Saunoistaan tunnetussa Pietarissa Pylkkänen myi kuormansa torilla alle tunnissa. Paluu kotiin paksun lomapakon kanssa oli keveä.

Tertin isäntä ymmärsi rahan päälle. Vuonna 1889 hän oli suomalaisuusliikkeen aktiivina perustamassa Suomeen uutta rahalaitosta, Kansallis-Osake-Pankkia.

Kauemmas historiaan

Kun nouset pilvipenkin taivasmaisemista jaloittelemaan, voit piipahtaa Pylkkästen aikakautta vielä paljon kauemmaksi.

Suuren Pohjan sodan (1700–1721) loppuvuosina Venäjä miehitti Ruotsin kruunulle kuulunutta Suomea. Vuosien 1713–1721 välisenä Isonvihan aikana sodan lieskat löivät myös Savoon. Raskain rasite oli se, että myös Tertin maaperältä oli pakko varustaa mies sekä ratsu Ruotsin kuninkaan Kaarle XII:n (1682–1718) armeijaan taistelemaan valloitushaluisen monarkin puolesta nykyisten Baltian maiden alueella.

Tertin nykyisen alueen tuntumassa oli jo 1500-luvulla talo nimeltä Hyvätoivolanniemi. Sen päärakennus sijaitsi alueilla, jotka ovat nykyisen Viitostien eteläpuolella. 1540-luvulla alueella on ollut Hintsalan rustholli, ja vuodesta 1560 vuoteen 1850 säätyläiskartano. Tertti-nimen arvellaan syntyneen 1700-luvulla, kun paikalla asui Herz-suku. Sen nimi vääntyi savolaisten suussa Tertiksi.

Vuonna 1809 Suomen sota vyöryi Savoon. Sen jälkeen Venäjän raja siirrettiin Kymijoelta kauas Karjalankannakselle, Siestarjoelle saakka.

Seuranneet yli sata vuotta niin Savo kuin koko Suomi saivat elää rauhassa, kunnes vastaitsenäistynyt Suomi natisi keväällä 1918 liitoksissaan. Tertin näkökulmasta kyseessä oli vapaussota, johon osallistui kaksi kartanon vanhinta poikaa.

Iivari Pylkkänen oli aloittanut nuorena kuolleen isänsä jälkeen isäntänä vuonna 1898. Kun hän menehtyi vuonna 1920, kartanoa ryhtyi hallitsemaan leskeksi jäänyt Edla Pylkkänen seitsemän lapsensa kanssa.Tilan pinta-ala oli vielä tuolloin alkuperäiset 900 hehtaaria.

Vaaleanpunainen väri on säilytetty kartanon julkisivussa jo yli sadan vuoden ajan. Kuva: Timo Pyykkö.

Tertti antoi uhrinsa isänmaan vapaudelle

Itsenäistyneen  maan ensimmäinen vuosikymmen oli mullistusten aikaa. Heti vuonna 1922 Lex Kalliona tunnetun, eniten torppareita koskeneen maanlunastuslain perusteella Tertistä irrotettiin itsenäisiksi 17 tilaa.

Vuoden 1944 jälkeen Tertistä luovutettiin maata siirtolaisille, jotka saapuivat evakkoina Neuvostoliitolle luovutetuilta alueilta Karjalasta.

Viime sotien aikana Tertti antoi raskaimmat uhrinsa isänmaan vapaudelle.

Neuvostoliiton hyökättyä marraskuussa 1939 Suomeen, syttyneeseen talvisotaan (1939–1940) kutsuttiin kaikki Pylkkästen pojat, viisi upseerismiestä.

Talvisodasta he kaikki selvisivät, mutta heti jatkosodan (1941–1944) alun hyökkäysvaiheessa heinäkuussa kaksi jo agronomiksi opiskelemaan ehtinyttä Pylkkästä kaatui.

Rauhan tultua kaksi veljeksistä palasi kotiin haavoittuneina, ja vain yksi viidestä Pylkkäsestä, Olli Pylkkänen (1910–1987) selvisi sodasta ilman fyysisiä vammoja.

Raskaat ajat ja myös hieman parempaa näkemään ehtinyt Edla Pylkkänen kuoli vuonna 1955.

Herkkuja ja pitoja pula-ajallakin

Kun Tertin miehet taistelivat siellä jossakin, kartanon miehittivät ylipäällikkö C. G. E. Mannerheimin (1867–1951) kenraalit. Esikuntia hajasijoitettiin Mikkelin lähistölle erityisesti sen jälkeen, kun puna-armeija 5. tammikuuta 1940 pommitti raskaasti päämajakaupunkia.

Terttiin määrättiin siirtymään tykistön komentaja Väinö Svanström (1884–1966). Kartanon komeat salit sopivat lopulta kenraalimajuriksi ylennetylle upseerille, joka oli vuonna 1907 valmistunut Kiovan sotakoulusta. Ennen Suomeen paluutaan vuonna 1918 hän ehti palvella tsaarin Venäjää ensimmäisessä maailmansodassa ja piipahtaa myös Armenian armeijassa.

Monet asiat Tertissä olivat Svanströmille tuttuja, vaikkapa venäläinen huonejärjestys ja samovaarit.

Jatkosodassa Tertissä oli Päämajan intendentin Verner Gustafssonin (1890–1959) esikunta. Jääkäritaustaisen kenraalimajurin tarpeisiin Tertti sopi mainiosti: sijainti lähellä Mannerheimin päämajaa, silti sopivan suojaisa ja salainen. Ja sodan aiheuttamasta pula-ajasta huolimatta Tertissä riitti aina hyvää syötävää ja varmasti myös juotavaa.

Olihan Tertin suurissa pidoissa jo 1920-luvulla riimitelty sekä lauleskeltu yhä pätevä värssy:

”Mut setä nousee seisaalleen / sanoopi vielä että/

talossa tässä konsanaan / ei ryypätä pelkkää vettä.”

Kekkonenkin kävi nauttimassa

Kuvittele  uljaasti  laukkaava ratsu satulassaan ryhdikäs ikämies. Tertissä hän saattoi olla Mannerheim.

Varmaa tietoa asiasta ei ole, sillä desanttien pelossa marsalkan kulkemisista ei julkisesti huudeltu.

Varmaa sen sijaan on, että sotien jälkeisen Suomen vahva mies, tasavallan presidenttinä vuosina 1956–1981 hallinnut Urho Kaleva Kekkonen (1900–1986) on nähty Tertissä nauttimassa kartanon antimia. Erityisesti hänen kerrottiin pitäneen emännöitsijä Hilma Reposen paistamista muikuista.

Sotien jälkeen Iivarin poika Olavi Pylkkänen peri rakennuskannan, 40 hehtaaria peltoa sekä lähimetsät. Tasan 40 vuotta sitten (1978) tehtiin sukupolvenvaihdos, ja Olavi Pylkkänen jätti isännyyden pojalleen. Vuonna 1955 syntynyt Matti Pylkkänen oli jo siihen mennessä ehtinyt perehtyä tilan töihin.

Lypsykarjasta oli luovuttu vuonna 1969 – navetan kivijalka palvelee nyt muuripuutarhana. Lehmien lähdön jälkeen tilalla oli ehtinyt olla lampaita ja kanoja. Lopulta tuli aika painaa päähän mietintämyssy: mihin keskittyä tulevaisuudessa? Investoinnit koneisiin tai eläinten tiloihin eivät olleet päällimmäisinä mie­lessä.

Ratkaisunsa Pylkkäset tekivät vuonna 1978. Emäntä Pepita Pylkkäsen idean mukaan päärakennusta ruvettiin remontoimaan juhla- ja ravintolatilaksi. Äitienpäiväksi 1984 katettiin lounas, josta ilmoitettiin paikallislehdessä ja johon odotettiin muutamia vieraita. Heitä tuli yli 200.

Sen jälkeen oli helppo valita tuotantosuunnat: matkailu, ravintolapalvelut ja erikoisviljely. Nyt tiluksilla on 30 hehtaaria peltoa ja 220 hehtaaria metsää.

Lampaita oli vuoteen 1989 saakka. Nyt lampaanliha saadaan kesäpöytään lähialueen tuottajilta.

Sisätilat eivät häviä kauniille kuorelle

Vaaleanpunainen  kartano erottuu ympäristöstään. Viehkeän värin määräsi 1890-luvulla lääninarkkitehti Lübeck, ja hänen päätöstään on Tertissä kunnioitettu jo yli sadan vuoden ajan.

Päärakennuksen parisataavuotias hirsirunko on jykevä, ja kivijalka seisoo lohkokiviperustuksella.

Sisätilat eivät häviä kauniille kuorelle. Ensimmäisenä ihastuttaa runsas kalustus.

– Isoisäni isä Aatami toi mööpelit Pietarista, Matti Pylkkänen tietää kertoa.

Huonejako on alkuperäinen, mutta huonekalut eivät edusta yhtä aikakautta tai tyylisuuntaa.

Tuukipöydässä silmiisi osuu upea samovaari. Kun kokeilet sitä, sen hanasta ei suinkaan tule kuumaa vettä vaan akvaviittia, kryyditöntä tai Marskin ryyppyä.

1900-luvun alussa voileipäpöydän antimia nautittaessa kohtuullisena pidettiin kahdeksaa tupsausta viinajäähdyttimestä. Nykyään kohtuullisuuden raja kulkenee eri kohdassa.

Sisätilat edustavat tyypillistä savolaista maalaiskartanon sisustusta. Venäläisen arkkitehtuurin mukaisesti huoneet ovat peräkkäin pitkänä linjana, ja huoneiden välissä on aina jykevät pariovet.

Suojeluskuntaveljien kerrotaan 1930-luvulla innostuneen ampumaan Parabellum-pistoolilla kartanon sisällä ”kissanaivastuspatruunoita” huonerivin läpi perimmäisen salin seinään asetettuun maalitauluun.

Myös nykyinen isäntä ampuu, mutta vain ulkona metsästäessään pystykorvansa Virkin ja Jorrin kanssa. Koirat seuraavat kartanon touhuja pihatarhassaan 140-vuotiaiden kuusivanhusten alla.

Oluen tarve oli iso

Meijerin kellari väentuvan kivijalassa ehti palvella myös perunavarastona. Nyt viileä tila säilöö viiniä ja omista tuotteista vaikkapa vesipuolukkaa, kuusenkerkkäsiirappia ja raparperichilihilloa.

Kartanon logossa on humala, koska perinteisesti talossa on aina pitänyt olla oma humalasalko. Oluen tarve oli jo 1700-luvulla iso, kun kruunun armeijan lyhyt, mutta vanttera soturi saattoi juoda viisi litraa päivässä.

Nyt Tertin oman oluen panee Saimaan juomatehdas. Palkitse siis itsesi kierroksesi lopussa ja siemaile kartanon omaa, hyökkäävän humalaista ja rönsyilevää Karua Arkea.

Julkaistu: 22.7.2018