Kävele siron, keltaisen kartanorakennuksen taakse ja seisahdu hetkeksi Kymijoen rantakalliolle. Katsele joen yläjuoksun suuntaan, niin näet Ankkapurhan vesivoimalaitokset.

Kuuntele Inkeroisten kosken kohinaa. Se syntyy, kun runsaat vesimassat putoavat kymmenen metrin korkeudesta. Sulje sitten hetkeksi silmäsi ja antaudu aikamatkalle.

Tasan 230 vuotta sitten, 10. heinäkuuta 1788, Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n peruukin puuterit pöllyivät navakassa kesätuulessa taaempana seisovien hoviherrojen silmille.

Vuonna 1771 hallitsijaksi noussut Kustaa III (1746 –1792) katselee valtakuntansa itätakamailla Kymijokea. Se nimittäin on rajajoki, ja vastarannalta alkaa Venäjä. Sitä hallitsee Kustaan serkku, vuonna 1762 keisarinnaksi noussut Katariina II Suuri (1729–1796).

Kustaa on tullut Anjalan kartanolle seuraamaan omavaltaisesti aloittamaansa sotaa, jota myöhemmät historian kirjoittajat kutsuvat Kustaan sodaksi.

Kallio jalkojesi alla on tukeva. Olet historiallisella paikalla. Tukevuuteen uskoi myös Kustaa III. Häntä sapettivat aluemenetykset Turun rauhaan päättyneessä Pikkuvihassa (1742–1743).

”Jotta kansa olisi aikaisempaa suosiollisempi kuninkaalleen, hänen pitäisi vallata takaisin menetetyt alueet.” Ajatus kai pani Kustaan toimimaan.

Noihin majesteettisiin tunnelmiin on hedelmällistä palata nyt, kun Anjalan kartanon alue on kaikille avoin Ankkapurhan kulttuuripuisto. Siellä kouluttaa Anjalan nuorisokeskus. Sen taustalla toimivalla Ankkapurhan kulttuurisäätiöllä on leirikoulujen Suomen ennätys, 101 leirikoulua vuodessa.

Jos on Anjalan kartanon tantereilla kuninkaallista menneisyyttä, on täällä myös koulutuksen perinteitä pitkältä ajalta. Aikaansa edellä ollut Regina-koulu perustettiin Anjalaan jo 1800-luvun alussa.

Nyt tarjolla on menneestä oppimista sekä apajat vahvistaa omaa luontosuhdetta.

Anjalassa puhaltavat niin vapaat tuulet, että siitä lähtien, kun museovirasto vuonna 2010 luopui kartanosta ja vei sen esineistön kokoelmiinsa, kartanoon on saanut astua ilman pääsymaksua. Kaiken ohessa alueella liikkujaa opastetaan erillisin kyltein: ”Nurmikoilla saa kävellä.” Tuntuu, että ihan pitääkin, kun astelet kiviseen makasiinikahvilaan kulttuurimatkasi tauolla.

Virkistävän välipalan jälkeen pulahda taas Kustaa III:n aikaan. Kesällä 1788 kuningas joutui pikaisesti pinkaisemaan takaisin Tukholmaan – ongelmia oli ulkopolitiikan lisäksi sisäpolitiikassa. Ne piti ratkoa omassa linnassa.

Kaukana, Itämaaksi kutsutussa valtakunnanosassa Kustaan sota jatkui. Niinpä nimihenkilö sipsutti paikalle myös seuraavana kesänä, 229 vuotta sitten.

Kustaa seisoi samalla kalliolla kuin sinä nyt. Sieltä hän joutui katsomaan 25. heinäkuuta 1789 Anjalan päärakennuksen tulipaloa. Venäläiset ampuivat Kymijoen itäpuolelta ja saivat täysosuman puukartanoon. Se tuhoutui nopesti irtamistoineen.

Kuninkaan seurassa oli kartanon isäntä Rabbe Gottlieb Wrede. Kun Wrede katseli liekkien nuolemaa kartanoaan, kuningas sanoi: ”Mene ja pelasta, mitä pelastettavissa on”.

Samaisen perimätiedon mukaan Wrede oli jalansijoilleen jähmettyneenä vastannut: ”Minun paikkani on kuninkaani rinnalla.” Hän ei rynnännyt taloon.

Kustaan sota ei ollut miellyttänyt kuninkaan alaisia. Jo 12. elokuuta 1788 allekirjoitti 112 upseeria kuuluisan Anjalan liittokirjan. Siinä korkea-arvoiset sotilaat ehdottivat epävirallisia neuvotteluja keisarinna Katariinan kanssa. Kustaa III ei ideaa ostanut.

Anjalan liiton muistokivi on nähtävillä kartanon ja Kymijoen välisellä puistoalueella.

Kuinka Kustaa III sotaseikkailuissa kävi? Ensin hyvin, sitten hyvin huonosti. Kotkan edustalla Ruotsinsalmen toisessa meritaistelussa vuonna 1790 Ruotsi voitti Venäjän, mutta sen jälkeisessä rauhanteossa raja jäi Kymijoelle. Aluetavoite jäi siis saavuttamatta.

Varsin pian sodan jälkeen, vuonna 1792, Kustaa III murhattiin naamiaisissa Tukholmassa. Katariina siirtyi ajasta ikuisuuteen Pietarissa vuonna 1796. Kustaa III:n seuraaja Kustaa IV Aadolf ja Katariina II Suuren pojanpoika, keisari Aleksanteri I, nahistelivat Suomen sodassa 1809. Sen seurauksena Suomesta tuli Venäjän autonominen suuriruhtinaskunta vuoteen 1917 asti.

Raja siirtyi vuonna 1812 Kymijoelta Karjalankannaksen Siestarjoelle asti. Anjalan kartano sai sotaisien vaiheiden jälkeen sijaita ja menestyä rauhaisassa sisämaassa peräti yli sata vuotta.

Wrede-suvulle Anjalan kartano oli läänitetty jo vuoteen 1608 mennessä, ja se pysyi suvulla 1840-luvulle asti.

Kuningas Kustaa Vaasan pojista kolmesta tuli isänsä seuraajia. Viimeisenä heistä kruunua kantoi vuosina 1604–1611 Kaarle IX (1550–1611).

Sota- ja valloitusretkellään nykyisen Baltian alueella, Riian lähellä 17. syyskuuta 1605 Kaarle joutui hengenvaaraan, kun vihollinen ampui ratsun hänen altaan. Silloin paikalle sattui Henrik Wrede ja antoi oman hevosensa kuninkaalle antautuen samalla varmaan kuolemaan.

Henrik Wreden leski Gertrud von Ungern sai kuninkaalta kiitokseksi yhdentoista tilan maista muodostetun entisen rälssisäterin. Von Ungern hallitsi kartanoa 1640-luvun lopulle asti.

Perimätiedon mukaan rouva kävi useaan kertaan vaatimassa lisää maata, ja kun kuningas sanoi, että sitä on jo ihan riittämiin, leski vastasi: ”Voi hyvä kuningas, jos tuotte mieheni takaisin, palautan kaikki antamanne maat.”

Ja taas Gertrud-rouva sai lisää tiluksia.

Nykyinen Anjalan kartanon uusi päärakennus valmistui venäläisten tulituksessa vuonna 1789 tuhoutuneen kartanon paikalle varsin pian.

Kaksikerroksisessa rakennuksessa on nelilapekatto. Kartano on ihan omannäköisensä, varsinkin ikkunoiden vuoksi. Ne on upotettu seinäpintaan, ja varsinaisia vuorilautoja ei ole lainkaan.

Rakennus edustaa varhaista uusklassismia. Suomessa ja Ruotsissa tyylisuuntaa kutsutaan myös kustavilaiseksi – Kustaa III toi vaikutteita Euroopan-matkoiltaan.

Kymijoen eli 1700-luvun rajajoen itärannalla muodot olivat erilaisia kuin länsirannalla. Niukan pidättyväistä länsipuolen tyyliä vastassa oli voimakas, pylväin ja listoin koristeltu venäläinen tyyli.

Seudun nimistössäkin on esimerkkejä siitä, että Kymijoella ollaan itäisen ja läntisen kielialueen kohtauspisteessä. Oudolta kuulostavalle nimelle, Ankkapurhalle on annettu useita selityksiä. Alkuosan uskotaan tulevan sanasta sankka eli voimakas, purha taas tarkoittaa kosken kuohua.

Suomessa aateloitu ruhtinas Wladimir Menschikoff omisti Anjalan kartanon vuodesta 1870 kuolemaansa asti vuoteen 1893. Menschikoffin suku isännöi Anjalassa jo 1840-luvulta, ja ruhtinaan kaukainen, varaton ja kartanon metsiä ankarasti hakannut sukulainen myi kartanon Suomen valtiolle vuonna 1907.

Suomen itsenäistyttyä kartanon maita jaettiin talonpojille ja torppareille 1920-luvun alussa. Kartanomuseona Anjala oli vuodesta 1957 vuoteen 2010, jolloin museovirasto luopui siitä.

Tunnelma vetää vaitonaiseksi, kun astut kartanoon sisään.

Pääovi ei ole kartanomaisen pramea. Etusivulla, sisääntulon yläpuolella sijaitseva parveke on suorastaan vaatimaton.

Aulassa on silti tunnelmaa. Pysähdy hetkeksi yläkertaan johtavan portaikon eteen ja sulje jo toisen kerran tällä tutustumisreissullasi silmäsi hetkeksi.

Kuulet jykevien lattialankkujen natisevan. Rappusissa liikuu joku. Voit avata silmäsi, ja jos olet opastetulla kierroksella kartanossa, voit kuulla Kouvolan matkailuoppaalta kummitusjutun.

Sen mukaan kartanon harmaa rouva ilmestyy rappusille säännöllisen epäsäännöllisesti.

Kuinka hän kerrosten väliä kulkee?

”Jos asiat kartanossa ovat hyvin, kartanon harmaa rouva kulkee rappusia levollisena, olemus huoliteltuna, nuttura siististi sidottuna, kädessään olevan kirjan kannet kiinni. Mutta luoja varjele, kun asiat kartanossa ovat huonosti tai on saapunut ikävä viesti. Silloin rappusissa kaikaa levoton askellus. Kartanon harmaan rouvan tukka on sekaisin, ulkoasu huolittelematon ja kädessä oleva kirja repsottaa avoimena. Hänen liikkumisensa äänen saattavat kuulla kaikki kartanossa vierailevat, mutta perimätiedon mukaan vain Wrede-suvun jäsenet voivat nähdä itse rouvan.”

Ikkunoista näet Kymijoen. Sen vuolaassa virrassa uiminen on kielletty. Veden voima on vahva.

Ikkunoista näet myös ulkoseinällä remonttitöissä ahertavat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijat. Keltaista kaunotarta korjataan taiten.

Kerrotaan, että Anjalan kartanossa vallitsee positiivinen kirous. Se tarkoittaa, että kartanossa tulee olla luottamuksen arvoinen.

Tarinan mukaan ensimmäisestä kerroksesta hävisi eräänä kesänä kaksi arvokasta Karhulan lasin isoa, peltikantista lasipurkkia. Tapaus jäi selvittämättä, mutta seuraavana kesänä, päivää ennen avajaisia, purkit olivat taas kuin ihmeen kaupalla paikoillaan kartanon salissa.

Kadonneiden purkkien tapaus jäi ikuiseksi mysteeriksi kuten 1970-luvulla sattunut suuri museoryöstökin. Kartanosta varastetut esineet löydettiin jonkin ajan kuluttua kymenlaaksolaisesta hiekkakuopasta.Vain kaksi esinettä puuttui. Vuonna 2008 nekin oli palautettu kartanon pihaan täysin vahingoittumattomina. Positiivinen kirous ja luottamuksen vaatimus ovat täyttä totta Anjalassa.

Yläsalin ikkunanpielistä on löytynyt kahdeksan eri kerrosta maalia. Alimmasta kerroksesta on löydetty lyijyä ja arseenia. Tietoa ei ole, mistä Suomeen on 1700-luvun lopulla tuotettu arseenipitoista maalia.

Nurkkiin kulmittain muuratut kaakeliuunit ovat sileitä ja väriltään harmaanvalkeita tai vihreänkeltaisia.

Rakennus on museoitu, ja kaikkien uunien hormien yhteydet välikatolle on katkaistu. Talo talvehtii nykyisin lämmittämättömänä.

Nykyaika astuu Anjalan kartanoon, kun yli 200 vuoden takaisiin tapahtumiin pääsee tutustumaan älypuheimen pelisovelluksella. Samalla voi tutkia, miltä kartanon sisällä aikanaan näytti, millaisia tauluja seinillä oli ja miten kartanonrouva pukeutui 1800-luvulla.

Elävän opaskierroksen aiheina on kuvaelmia, vaikkapa Vanhan ajan koulupäivä Reginan koulussa tai Torpparin taksvärkkiaika Anjalassa.

Itse kuningas Kustaa III on viimeksi vieraillut Anjalan kartanossa vuonna 2016 Kymijoen tärmällä esitetyssä Kansaoopperassa Kustaan sota.